Sadi Carnot (Ranskan presidentti)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Marie François Sadi Carnot)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sadi Carnot
Marie Francois Sadi Carnot.jpg
Ranskan presidentti
Pääministeri Maurice Rouvier
Pierre Tirard
Charles Floquet
Pierre Tirard
Charles de Freycinet
Émile Loubet
Alexandre Ribot
Charles Dupuy
Jean Casimir-Perier
Charles Dupuy
Edeltäjä Jules Grévy
Seuraaja Jean Casimir-Perier
Henkilötiedot
Syntynyt 11. elokuuta 1837
Limoges, Ranska
Kuollut 25. heinäkuuta 1894 (56 vuotta)
Lyon, Ranska
Tiedot
Puolue opportunistinen tasavaltalainen

Marie François Sadi Carnot (11. elokuuta 1837 Limoges25. heinäkuuta 1894 Lyon)[1] oli ranskalainen insinööri ja valtiomies, joka toimi Ranskan kolmannen tasavallan presidenttinä vuosina 1887–1894. Hän kuoli italialaisen anarkistin puukotettua häntä.

Sadi Carnot oli vasemmistolaisena poliitikkona tunnetun Hippolyte Carnot'n poika ja Ranskan suuressa vallankumouksessa ansioituneen Lazare Carnot'n pojanpoika.[2] Hänen setänsä oli tunnettu fyysikko Sadi Carnot.[1] Carnot opiskeli École Polytechniquessa sekä sillan- ja tienrakennuskoulu École des Ponts et Chausséesissa.[2] Hän valmistui insinööriksi vuonna 1863 ja sai valtion viran Annecyn kaupungista. Tuona aikana hän suunnitteli muun muassa Rhône-joen ylittävän niin sanotun Carnot'n sillan Collongesissa.[1]

Ranskan–Saksan sodan alettua 1870 Carnot siirtyi politiikkaan.[1] Hän sai hallitukselta tehtäväkseen organisoida sotilaallista vastarintaa Normandiassa. Carnot toimi hetken aikaa Seine-Inférieuren prefektinä, kunnes hänet valittiin uuden tasavallan edustajainkamariin Côte-d'Orin departementista. Hän kuului tasavaltalaisten vasempaan siipeen ja erikoistui julkisia töitä ja rautateiden kehittämistä koskeneisiin kysymyksiin.[2]

Carnot toimi vuodesta 1878 yleisten töiden ministeriön alivaltiosihteerinä ja vuodesta 1880 itse ministerinä. Vuonna 1885 hänestä tuli edustajainkamarin varapuhemies sekä kauppa- ja valtiovarainministeri.[2] Carnot valittiin presidentiksi joulukuussa 1887.[1] Presidenttikaudellaan hän joutui vastaamaan muun muassa kenraali Georges Boulangerin sekä radikaalin työväenliikkeen aiheuttamiin haasteisiin. Ranskan johtoa koetteli myös vuoden 1892 Panama-skandaali. Carnot onnistui kuitenkin säilyttämään suosionsa.[2] Hänen kautensa myönteisiä symbolisia tapahtumia olivat vallankumouksen satavuotisjuhla ja Pariisin maailmannäyttely vuonna 1889.

Carnot'n pidettyä puheen näyttelyssä Lyonissa 24. heinäkuuta 1894 italialainen anarkisti Sante Caserio puukotti ylättäen häntä. Hän kuoli vammoihinsa seuraavana yönä ja hänet haudattiin Pariisin Panthéoniin.[2][1] Caserio tuomittiin myöhemmin kuolemaan ja teloitettiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Sadi Carnot Structurae. Viitattu 25.3.2013.
  2. a b c d e f Sadi Carnot Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 25.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]