Marie Anne de La Trémoille

Ursinsin prinsessa Marie Anne de La Trémoille, René-Antoine Houasse

Marie Anne de La Trémoille, Braccianon herttuatar, Nicolas de Largillière (attr.)

Marie Anne de La Trémoille, Ursinsin prinsessa (oik. Orsini); (1642 Pariisi, Ranskan kuningaskunta – 5. joulukuuta 1722 Rooma, Kirkkovaltio) oli ranskalainen aatelinen, jolla oli suuri vaikutusvalta Espanjan hovissa kuningatar Maria Luisan ollessa Filip V:n puolisona vuosina 1701–1714.

Avioliitot

Marie Anne de La Trémoillen ensimmäinen puoliso oli vuonna 1659 Chalais'n prinssi Adrien Blaise de Talleyrand, jota hän seurasi vuonna 1663 tämän lähtiessä kaksintaisteluun osallistuttuaan maanpakoon Italiaan, ja joka kuoli vuonna 1670.

Hän nai vuonna 1675 italialaisen herttua Flavio Orsinin (1620–1698), Orsini-Braccianon suvun viimeisen edustajan. Avioliitto oli kaikkea muuta kuin harmoninen, mutta aviomies jätti hänelle omaisuutensa. Se aiheutti sarjan oikeusjuttuja ja ongelmia Livio Odescalchin kanssa, joka väitti, että herttua oli adoptoinut hänet. Lopulta leski Maria Anne myi arvonimen ja omaisuutensa Odescalchille. Sitten hän otti itselleen prinsessa des Ursinsin arvonimen, joka oli Orsini nimen muunnos, ja sai käyttää sitä, vaikka sille ei ollut laillista oikeutusta.

Ura Espanjan hovissa

Hän piti Roomassa suosittua ranskalaista salonkia, josta tuli myös poliittisen juonittelun keskus. Ursins järjesti vuonna 1701 Savoijin prinsessa Maria Luisan avioliiton Espanjan ranskalaissyntyisen kuninkaan Filip V:n kanssa, jolloin hänestä itsestään tuli kuningattaren camarera mayor eli pääkamarirouva. Ursins sai pian suuren vallan kuningattareen ja tämän kautta myös kuninkaaseen, ja hänen on sanottu käytännössä johtaneen Espanjan politiikkaa vuoteen 1714 saakka.

Hän vaati Espanjan hovia ottamaan etäisyyttä Ranskaan, joten hänet karkotettiin kertaalleen hovista vuonna 1704, mutta hän palasi jo seuraavana vuonna entistä vaikutusvaltaisempana. Ursinsin tavoitteena oli lisätä vastikään valtaan tulleiden Bourbonien suosiota Espanjassa, mitä ilman Filip V tuskin olisi säilyttänyt valtaistuintaan Espanjan perimyssodan halki.

Vuonna 1705 hän palasi Espanjaan vapain käsin ja käytännössä oikeuksin nimittää omat ministerinsä. Espanjan perimyssodan pahimpina aikoina hän oli Bourbonien puolueen todellinen johtaja, ja häntä avusti hyvin Filip V:n tarmokas nuori kuningatar, Savoijin prinsessa Maria Luisa. Hän ei epäröinyt riidellä edes niin vaikutusvaltaisen henkilön kuin Toledon arkkipiispa, kardinaali Luis de Portocarreron kanssa, kun tämä osoittautui vihamieliseksi. Silti hän oli niin kaukana kansakunnan ylpeyden loukkaamisesta, että kun Ludvig XIV vuonna 1709 muiden suurvaltojen ankaran painostuksen alaisena uhkasi tai teeskenteli hylkäävänsä pojanpoikansa asian, hän erotti kaikki ranskalaiset hovista ja asetti kuninkaan kastilialaisten tukemaksi.

Hänen vaikutuksensa hallitsijoihin oli hallitseva kuningattaren kuolemaan asti. Madame des Ursins tunnustaa laajassa kirjeenvaihdossaan, että hän teki itsestään taakan kuninkaalle halutessaan sulkea pois kaiken muun vaikutuksen ja tarkkaili tätä kuin lasta. Filip oli liian heikko murtamaan iestä itse ja saattoi vaatia vain, että hänelle annettaisiin vaimo. Giulio Alberoni suostutteli Madame des Ursinsin järjestämään avioliiton Elisabeth Farnesen kanssa toivoen hallitsevansa uutta kuningatarta kuten hän oli tehnyt entistä.

Saint-Simon kuitenkin kertoo, että des Ursins yritti ensin itse tulla Espanjan kuningattareksi, ja kun tämä suunnitelma epäonnistui, hän suostutteli Alberonin valitsemaan Farnesen suvun jäsenen toivoen, että Elisabeth, joka ei muuten olisi voinut toivoa kuninkaallista kruunua, tuntisi olevansa hänelle kiitollisuudenvelassa. Yrittäessään tulla kuningattareksi Madame des Ursins menetti viimeisetkin rippeet Madame de Maintenonin tuesta; asettaessaan Elisabeth Farnesen tulevaksi Espanjan kuningattareksi ilman Ranskan suostumusta hän menetti myös Ludvig XIV:n tuen.

Ursinsin valta oli huipussaan vuonna 1713, jolloin hän järjesti ranskalaisen ministeri Jean Orryn uudistamaan Espanjan koko hallinnon. Saman vuoden Utrechtin rauhanneuvotteluissa Ursins yritti huonolla menestyksellä saada itselleen oman ruhtinaskunnan Luxemburgista. Kuningatar Maria Luisan kuoltua helmikuussa 1714 hän järjesti Filip V:n toiseksi puolisoksi Parman prinsessa Elisabet Farnesen, joka kuitenkin piti häntä kilpailijanaan. Kuningatar Elisabet erotti ja karkotti Ursinsin välittömästi saavuttuaan Espanjaan joulukuussa 1714.

Madame des Ursins oli mennyt tapaamaan uutta kuningatarta Quadraqueen lähelle Espanjan rajaa, mutta hänet ajettiin pois loukkausten saattelemana ja lähetettiin pois Espanjasta antamatta lupaa vaihtaa hovipukua niin ankarassa pakkassäässä, että vaunujen ajuri palellutti kätensä. Lyhyen Ranskassa vietetyn ajan jälkeen hän matkusti Italiaan ja asettui lopulta Roomaan, jossa hän sai tyydytyksenä tavata kardinaali Giulio Alberonin tämän suosionmenetyksen jälkeen ja jossa hän jossa hän ryhtyi henkilökohtaisestii James Stuartin eli "Vanhemman kruununtavoittelijan" pienelle emigrantti-jakobiittien hovin jäseneksi, käytännössä johtaen sitä aina kuolemaansa asti.

Marie Anne de La Trémoille kuoli 80-vuotiaana joulukuussa 1722 Roomassa.

Madame des Ursinsin ansio on, että hän alkoi hillitä kirkon ja inkvisition ylikasvanutta valtaa Espanjassa ja yritti saada valtion raha-asiat järjestykseen.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marie Anne de La Trémoille Wikimedia Commonsissa