St. Marienkirche

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mariankirkko (Berliini))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
St. Marienkirche Berliinissä.

St. Marienkirche on evankelinen kirkko Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Se sijaitsee Karl-Liebknecht-Straßella Berliinin historiallisessa keskustassa, lähellä Alexanderplatzia.

Marienkirche on Berliinin vanhin yhä uskonnollisessa käytössä oleva kirkkorakennus, ja kaikista kirkkorakennuksista toiseksi vanhin (vanhin on nykyisin museona toimiva Nikolaikirche). Kirkon vanhin osa on yksilaivainen goottilaistyylinen kuori, joka on rakennettu nykytiedon mukaan 1270-luvulla.[1] Kirkko rakennettiin torikortteliin, joka oli 1200-luvulla nuoren Berliinin kaupungin ensimmäinen aluelaajennus.[2] Varhaisin kirjallinen maininta kirkosta on peräisin vuodelta 1292. Alun perin roomalais-katolisena kirkkona toimineen St. Marienkirchen vanhimmat osat on tehty graniitista. Suurin osa kirkosta on kuitenkin rakennettu tiilistä.

Kirkko paloi ensimmäisen kerran jo 1300-luvulla, mutta rakennettiin uudelleen alkuperäiseen asuunsa. Torni rakennettiin 1400-luvulla, joskin sen ylin osa on arkkitehti Carl Gotthard Langhansin lisäys vuosilta 1789–1790. Toisessa maailmansodassa Berliinin pommituksissa kirkko tuhoutui pahasti. Sodan jälkeen kirkko jäi Itä-Berliinin puolelle ja sitä ympäröineet korttelit hävitettiin kokonaan. Kirkko jälleenrakennettiin vuosina 1945–1950 ja maalattiin valkoiseksi alkuperäisen ulkonäkönsä mukaisesti.[1] Ympäröivä aukio järjesteltiin 1960-luvulla, ja Marienkirche jäi seisomaan yksinään valtavan Fernsehturm-televisiotornin juurelle. Kirkkoa restauroitiin uudestaan vuosina 1969–1970.[2]

Marienkirchen koristeellinen, alabasterista tehty saarnatuoli on Andreas Schlüterin veistämä vuodelta 1702.[1][2] Kirkossa on Saksan vanhin Kuolemantanssi-aiheinen fresko, joka lienee maalattu vuonna 1485, vuosi suuren ruttoepidemian jälkeen. Arkkitehti Friedrich August Stüler löysi sen tornihallista vuonna 1860. Seinämaalaus on kaksi metriä korkea ja 22 metriä pitkä, ja siihen on kuvattu yhteensä 28 kohtausta.[1]

St. Marienkirche on nykyisin Berlin-Brandenburgin evankelisen hiippakunnan piispankirkko. Kirkon edustalle on sijoitettu Martti Lutherin patsas.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Edelgard Abenstein & Jeannine Fiedler: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila), s. 298–300. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.
  2. a b c Marienkirche (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi) Denkmale in Berlin. Viitattu 30.7.2014.
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta St. Marienkirche.