Margareta (Romanian prinsessa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Margareta
Prinsessa
Margareta vuonna 2017
Romanian kruunun hoitaja
Valtakausi 5.12.2017–
Edeltäjä Mikael I
Romanian kuninkaana
Syntynyt 29. maaliskuuta 1949 (ikä 74)
Sveitsi Lausanne, Vaud, Sveitsi
Puoliso Radu Duda
Isä Mikael I
Äiti Anne Bourbon-Parma
Uskonto ortodoksi
Nimikirjoitus

Margareta (s. 29. maaliskuuta 1949) on Romanian viimeisen kuninkaan Mikael I:n vanhin tytär. Koska monarkia on lakkautettu Romaniassa, Margaretan titteli on "Romanian kruunun hoitaja" (romaniaksi Custodele Coroanei Române).

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margareta syntyi vuonna 1949 Lausannessa, Sveitsissä. Hän on Mikael I ja kuningatar Annan vanhin lapsi.[1]. Margareta on kastettu Romanian ortodoksisen kirkon jäseneksi ja hänen kumminsa oli prinssi Philip.[2]

Nuoruudessaan Margareta vietti paljon aikaa Englannissa, jossa hän kävi koulua Hampshiressa. Englannissa hän myös kiinnostui ratsastuksesta.[3].

Margareta valmistui vuonna 1974 Edinburghin yliopistosta opiskeltuaan sosiologiaa, valtio-oppia ja kansainvälistä oikeutta.[4] Tämän jälkeen hän työskenteli useissa yliopistoissa ympäri Isoa-Britanniaa. Vuonna 1983 hän siirtyi YK:n alaisten virastojen kuten WHO:n ja UNFPA:n palvelukseen.[5].

Opiskeluaikanaan Margaretalla oli suhde Gordon Brownin kanssa, jota Margareta kuvasi aidoksi rakkaustarinaksi, kunnes politiikka alkoi viemään yhä enemmän aikaa Brownin elämässä ja pari erosi.[6]

Paluu Romaniaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margareta muutti Sveitsiin vuonna 1989, kun itäblokin romahtamisen merkit olivat ilmassa. Kuningasperhe alkoi valmistautua Romaniaan paluuseen, ja Margareta irtisanoutui töistään ja siirtyi viralliseksi kuningashuoneen edustajaksi.[3].

Kuningasperhe palasi Romaniaan 18. tammikuuta 1989. Pian tämän jälkeen Margareta ja hänen siskonsa Sofia vierailivat romanialaissa orpokodeissa ja vanhainkodeissa, joiden surkeat olot saivat Margaretan miettimään hyväntekeväisyysjärjestön perustamista.[5].

Vuonna 2015 Margareta nousi Romanian punaisen ristin puheenjohtajaksi ja on toiminut tehtävässä siitä saakka.[7][8]

Romanian kruunun hoitaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isänsä kuoltua Margareta ilmoitti, ettei aio käyttää titteliä "Romanian kuningatar" ja aloitti kuningashuoneen hallinnon uudelleenjärjestelyn. Samaan aikaan Romanian parlamentti suunnitteli lakimuutosta, jolla kuningashuoneelle olisi tarkoitus suoda samat oikeudet kuin maan entisille presidenteille.[9].

Vuonna 2020 Margareta juhli Romaniaan palaamisensa 30-vuotispäivää.[10]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1996 lähtien Margareta on ollut naimisissa romanialaisen Radu Dudan kanssa. Parin siviilivihkiminen suoritettiin Sveitsissä Versoix'ssa, Sveitsissä heinäkuussa 1996 Margaretan vanhempien läsnäollessa ja kirkollisia häitä syyskuussa samana vuonna Lausannessa ortodoksisessa kirkossa.[11].

Vuoteen 2011 Margareta kuului virallisesti Hohenzollern-Sigmaringen-hallitsijasukuun, kunnes kuningas Mikael katkaisi perheen suhteet sukuun.[12]

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margaretalle on myönnetty seuraavat kunnianosoitukset. Romanialaiset ritarikuntien jäsenyydet perustuvat hänen asemaansa kruunun hoitajana:

Lisäksi Margaretalle on myönnetty Kansainvälisen olympiakomitean kultainen Olympic Order -tunnustus vuonna 2015.[19]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ASR Principesa Margareta 2011. Familia regală. Arkistoitu 5.8.2014. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  2. Momentul aniversar dedicat ASR Principesa Margareta la Bistrita Crucea Roșie Bistrița – Năsăud. Arkistoitu 25.4.2021. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  3. a b c INTERVIU Principesa Margareta a României despre anii de exil m.adevarul.ro. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  4. Taking a look at Crown Princess Margareta, Custodian of the Crown in Romania Royal Central. 7.12.2017. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  5. a b Her Majesty Margareta Fundația Regală Margareta a României. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  6. Gordon Brown profiled the Guardian. 6.3.2001. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  7. Crown Princess Margareta, the new President of the Romanian Red Cross 15.5.2015. Familia Regală a României. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  8. Crucea Rosie Romana: Structura de conducere a SNCRR 2019 - 2023 crucearosie.ro. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  9. Romania’s Princess Margareta will not use Queen title Romania Insider. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  10. Margareta, Custodian of the Romanian Crown, celebrates 30 years since returning to Romania Royal Central. 19.1.2020. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  11. 24 de ani de la căsătoria civilă Familia Regala. Arkistoitu 25.4.2021. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  12. Regele Mihai I a rupt legăturile istorice şi dinastice cu Casa de Hohenzollern adevarul.ro. 1305021828. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  13. Principesa Margareta, invitata sa candideze Ziarul Financiar. 24.7.2003. Arkistoitu 2007. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  14. Scurt istoric 2021. Școala Principesa Margareta. Arkistoitu 25.4.2021. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  15. Margarita de Roumanie décorée de la Légion d’Honneur 20.10.2009. Noblesse & Royautés. Viitattu 25.4.2021. (ranskaksi)
  16. Vizită la Ordinul Suveran de Malta, 29 octombrie 2012 | Familia Regală a României / Royal Family of Romania romaniaregala.ro. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  17. Medalia de argint a Ministerul Afacerilor Externe al Republicii Cehe înmânată Principesei Margareta și Principelui Radu Familia Regala. Arkistoitu 25.4.2021. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  18. a b Ordine și decorații Familia Regala. Arkistoitu 6.5.2021. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)
  19. Colanul Olimpic a fost acordat Principesei Margareta a Romaniei 18.3.2015. Comitetul Olimpic si Sportiv Roman. Viitattu 25.4.2021. (romaniaksi)