Mardaitit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mardaitit (kreik. Μαρδαΐται, arab. Jarajima‎) oli nimitys Amanusvuorten asukkaille. Heidät tunnetaan historiallisissa lähteissä etenkin sotilaspalveluksestaan Bysantin valtakunnassa arabeja vastaan käytyjen sotien aikana. Arabit valloittivat heidän tukikohtansa Jurjuman vuonna 707/8, minkä jälkeen heidät siirrettiin eri puolille Syyriaa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mardaitit asuttivat Amanusvuoria Taurusvuorten alueella. Heidän tarkkaa alkuperäänsä ei tunneta. Heidän on esitetty olleen taustaltaan esimerkiksi armenialaisia tai persialaisia. He olivat kristittyjä ja todennäköisesti miafysiittejä tai monotelisteja.[1] Arabilähteet käyttävät mardaiteista nimitystä Jarajima.[2]

Mardaitteja toimi ajoittain arabien rajavartioina palkkasotureina, mutta he tulivat tunnetummaksi palveluksestaan Bysantin valtakunnan alaisuudessa. Bysantin valtakunnan keisarien alaisuudessa he järjestivät sotaretkiä muslimien valtaamaan Syyriaan. Vuonna 677 heidän sotajoukkonsa sanotaan edenneen aina Jerusalemiin saakka.[1] Heidän joukkojensa mainitaan tuolloin käsittäneen useita tuhansia ja heihin liittyi paikallisen väestön lisäksi esimerkiksi orjuudesta pakenevia kreikkalaisia.[2] Mardaitien sotaretki Konstantinos IV:n valtakaudella pakotti arabit luopumaan Konstantinopolin piirityksestä, minkä johdosta umaijadikalifi Muawija I suostui muslimeille epäedullisiin rauhanehtoihin Bysantin kanssa.[1]

Justinianus II kannusti mardaitit tekemään toisen sotaretken 680-luvulla puolella, mikä pakotti kalifi Abd al-Malikin solmimaan edeltäjänsä solmiman sopimuksen kaltaisen sopimuksen Bysantin keisarin kanssa. Hän suostutteli kuitenkin samalla keisarin asuttamaan mardaitit muualle. Osa mardaiteista asutettiin Epeiroksen, Kefalonián, Peloponnesoksen ja Vähä-Aasian alueelle. Esimerkiksi Theofanes Tunnustaja tuomitsi keisarin toteuttaman väestönsiirros, mutta osa mardaiteista oli jäänyt vanhoille alueilleen. Myöhemmin he jatkoivat sotaretkien tekemistä arabien hallitsemille alueille, kunnes Maslama ibn Abd al-Malik valtasi heidän tukikohtanaan tunnetun Jurjuman vuonna 707/8. Valtauksesta selvinneet asutettiin eri puolille Syyriaa, mutta heidän sallittiin säilyttää kristinuskonsa.[1] Heidän ei myöskään tarvinnut maksaa jizya-veroa ja varsin edulliset rauhanehdot merkitsevät todennäköisesti sitä, että he muodostivat edelleen huomattavan tekijän, jonka mahdollista kapinointia pelättiin ja jonka palveluksia tarvittiin.[2] Myöhemmin mardaiteja palveli arabien armeijoissa ja heidät mainitaan Maslaman sotaretkellä Irakissa 720-luvulla.[1] Irakissa varuskunnissa palvelleet mardaitit mainitaan ajoittain myös myöhemmin. Abbasidikalifi al-Wathiq vahvisti heidän vapautuksensa jizya-verosta, mutta kalifi al-Mutawakkil asetti heidät sen alaiseksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Alexander P. Kazhdan: The Oxford Dictionary of Byzantium, s. 1297. Oxford University Press, 1991. ISBN 0-19-504652-8. (englanniksi)
  2. a b c d B. Lewis, Ch. Pellat and J. Schacht. Assisted by J. Burton-Page, C. Dumont ja V.L. Ménage: Encyclopaedia of Islam, Volume II (C-G), s. 456–457. Brill, 1991. ISBN 9789004070264. (englanniksi)