Manuksen vankileiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Australian maahanmuuttovirasto DIAC:in näyttämä kuva Manuksen vankileiristä 25. lokakuuta 2012.
Manuksen keskuksen mökkejä 16. lokakuuta 2012. DIAC:in valokuva.

Manuksen vankileiri ("Manuksen paikallinen käsittelykeskus", The Manus Regional Processing Centre) on Papua-Uudessa-Guineassa Manuksen saarella sijaitseva australialainen vankileiri, joka perustettiin vuonna 2001, suljettiin vuonna 2008, avattiin uudelleen 2012 ja suljettiin 31. lokakuuta 2017.[1][2][3] Keskuksessa asui yhä keväällä 2018 ihmisiä, joita Australian hallitus ei tunnusta turvapaikanhakijoiksi.

Australian hallitus sulkee vankilaan ulkomaalaisia turvapaikkaa hakevia ihmisiä ja pakolaisaseman saaneita. Manuksen leiri on osa Australian ulkomaille sijoittamaa leirijärjestelmää, jonka tarkoitus on pitää pakolaiset ja turvapaikanhakijat poissa Australian maaperältä.[4] Australia kiduttaa turvapaikanhakijoita vankileireillä[4].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australian pääministeri John Howardin (Lib) hallitus perusti Manuksen "pidätyskeskuksen" vuonna 2001 samaan aikaan kuin Naurun "pidätyskeskuksenkin". Tarkoitus oli kieltäytyä päästämästä veneellä saapuvia turvapaikkaa tarvitsevia ihmisiä Australiaan.[5] Keskuksissa oli yhteensä 1637 turvapaikanhakijaa, suurin osa Afganistanista ja Irakista pakenevia[5][6]. Pääministeri Kevin Rudd (ALP) päätti sulkea molemmat leirit vuonna 2008.[5]

Pääministeri Julia Gillardin (ALP) hallitus avasi leirit uudelleen vuonna 2012, mitä se perusteli sillä, että asiantuntijat suosittelivat avaamista[7]. Australia sulki veneellä saapuneet pakolaiset automaattisesti vankileireille joko Papuaniuginin Manus-saarelle tai Naurulle[8]. Vuonna 2013 Australiaan saapui veneitse 20 000 ihmistä 300 pakolaisveneellä[9].

23. elokuuta 2014 24-vuotias iranilainen turvapaikkaa hakeva Hamid Kehazaei hakeutui Kansainvälisen SOS:in australian-osaston "Kansainvälisen terveyden- ja sairaanhoitopalvelu" IHMS:n keskuksessa ylläpitämälle terveydenhuollon vastaanotolle jalassaan olevan tulehtuneen haavan takia[10][11]. Hänen tilansa huononi, koska tulehdus levisi koko kehoon, eikä saarella ollut riittävää terveydenhuoltomahdollisuutta. Lääkäri ja Kansainvälinen SOS olisivat halunnut evakuoida hänet 25. päivä, mutta Australian maahanmuutto- ja rajasuojeluvirasto ei halunnut siirtää häntä turvapaikanhakijana Australiaan. 26. päivä, kun Kehazaelilla oli verenmyrkytys ja kovia kipuja, hänet vietiin Papuaniuginin Fort Moresbyn Tyynenmeren kansainväliseen sairaalaan, jossa hän sai kolme sydänkohtausta. Seuraavana päivänä hänet vietiin tajuttomana Materin sairaalaan Australiaan. 2. syyskuuta hänet todettiin aivokuolleeksi Brisbanen sairaalassa. Kehazaelin perheen luvalla hengityslaitteet irrotettiin 5. syyskuuta 2014.[11][12]

Maaliskuussa 2015 YK:n ihmisoikeusneuvoston kidutuksen vastaisen toiminnan erityislähettiläs totesi, että Australian tapa kohdella turvapaikanhakijoita rikkoo kansainvälistä kidutuksen vastaista sopimusta. Lähettilään mukaan olot pakolaiskeskuksissa ovat niin heikot, että ne eivät täytä ihmisarvoisen kohtelun vaatimuksia ja hakijat pakotetaan vastaanottokeskuksiin rajattomaksi aikaa. Pääministeri Tony Abbottin (Lib) mukaan suvaitsemattomampi politiikka oli inhimillinen ja tarpeellinen, sillä sadat ihmiset hukkuivat, kun salakuljettajien veneet olivat uponneet matkalla Australiaan. Hän ei kommentoinut leirioloja, vaan vastasi, että Australia on lopen kyllästynyt YK:n saarnoihin Australian turvapaikkapolitiikasta.[8]

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty julkaisi 17. lokakuuta 2016 raportin, jossa paljasti, että Australia kiduttaa Manuksen leirillä ihmisiä ja koko järjestelmä on harkittua julmuutta sekä heitteillejättöä. Aikuiset ja lapset on eristetty syrjäiseen paikkaan, josta he eivät voi lähteä. Turvapaikanhakijat ovat joutuneet Naurun saarella paikallisen väestön ja toisinaan myös viranomaisten kymmenien ruumiillisten hyökkäysten ja seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Vaikka väkivallasta oli todisteita, Amnestyn tietoon ollut tullut yhtään tapausta, jossa Naurun kansalaiset olisivat joutuneet vastuuseen teoistaan. Turvapaikanhakijoita on painostettu pidättämällä ja vangitsemalla heitä mielivaltaisesti.[4]

Oikeuskäynti, jossa tutkittiin mahdollisia laiminlyöntejä Hamid Kehazaein hoidossa, käynnistyi Brisbanessa 28. marraskuuta 2016[10].

Helmikuussa 2017 Australian maahanmuuttoviraston apulaissihteeri kertoi oikeudenkäynnissä, että Papuaniuginin korkein oikeus ja hallitus haluavat sulkea keskuksen vuoteen 2018 mennessä.[13]

Lokakuussa 2017 leirillä asui 600 pakolaista[1].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Why is the Manus detention centre being closed? www.aljazeera.com. 29.10.2017. Viitattu 2.4.2018.
  2. Manus Regional Processing Centre www.homeaffairs.gov.au. Arkistoitu 3.4.2018. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)
  3. Helen Davidson: Manus Island: a troubled history the Guardian. 19.7.2013. Viitattu 6.5.2018. (englanniksi)
  4. a b c Pakolaisten kohtelu Australian vankilasaarella täyttää kidutuksen merkit - Amnesty Amnesty. 17.10.2016. Viitattu 2.4.2018.
  5. a b c Why is the Manus detention centre being closed? www.aljazeera.com. 29.10.2017. Viitattu 6.5.2018.
  6. corporateName=Commonwealth Parliament; address=Parliament House, Canberra, ACT, 2600; contact=+61 2 6277 7111;: The ‘Pacific Solution’ revisited: a statistical guide to the asylum seeker caseloads on Nauru and Manus Island www.aph.gov.au. 4.9.2012. Viitattu 6.5.2018. (englanniksi)
  7. Alison Rourke: Australia to deport boat asylum seekers to Pacific islands the Guardian. 13.8.2012. Viitattu 6.5.2018. (englanniksi)
  8. a b Australia antoi kipakat terveiset YK:lle Yle Uutiset. 9.3.2015. Viitattu 2.4.2018.
  9. Australiaan on nyt pääsy kielletty – kaikki turvapaikanhakijat muilutetaan naapurimaiden riesaksi Yle Uutiset. 18.2.2014. Viitattu 2.4.2018.
  10. a b Inquest into Iranian asylum seeker Hamid Kehazaei's death begins SBS News. 28.11.2016. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)
  11. a b Ben Doherty: Hamid Kehazaei's last days – a timeline the Guardian. 9.12.2016. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)
  12. Ben Doherty: Hamid Kehazaei inquest told 'life-threatening' infection warning didn't seem urgent the Guardian. 7.12.2016. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)
  13. Ben Doherty: Manus Island detention centre to close by year's end, inquest told the Guardian. 15.2.2017. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)