Manilla (raha)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Okpoho-tyyppinen manilla Kaakkois-Nigeriasta
Manillanippu kuparia ja kupariseoksia, eri aikakausilta, Länsi-Afrikka

Manillat ovat eräänlainen rahan laji. Manilloita on käytetty Länsi-Afrikassa. Ne valmistettiin yleensä pronssista tai kuparista.[1] Manilloita valmistettiin suuria määriä, monenlaisina, eri kokoisina ja eri painoisina.

Manillat ovat peräisin ajalta ennen siirtomaakautta, mahdollisesti Portugalin imperiumin kanssa käydyn kaupan seurauksena. Manillan käyttö rahana ja koriste-esineinä jatkui 1940-luvun loppuun saakka, ja joskus sitä käytetään vieläkin koristeena. Populaarikulttuurissa ne liittyvät erityisesti Atlantin orjakauppaan.

Etymologia, muoto ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimen manilla sanotaan olevan peräisin espanjasta[1], jossa rannerengas on manella, portugalin kielessä "käsirengas" on manilha.[2] Latinassa käsi on manus tai monilia, ja sen monikko on monite, kaulakoru.[3]

Manillat ovat yleensä hevosenkengän muotoisia, joissa on vastakkain olevat, karkeasti katsoen pastillin muotoiset päät.

Manilloita käytettiin ensin Länsi-Afrikassa. Vaihdon välineenä ne olivat peräisin Calabarista, joka oli muinaisen Kaakkois-Nigerian rannikkovaltakunnan pääkaupunki. Vuonna 1505 siellä voitiin ostaa orja 8–10 manillalla ja norsun hammas yhdellä manillalla.[4]

Tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi eri muotoista Okpoho-manillaa.

Brittiläisen Fernando Pon konsulin vuonna 1856 antamassa raportissa luetellaan viisi eri mallista Nigeriassa käytettävää manillaa. Antony Manilla käy kaikilla sisämarkkinoilla; Kongon Simgolo, pullonkaulainen on hyvä vain Opungon markkinoilla; Onadoo on paras Vanhassa Calabarissa tai Igbo -maassa; Bonny New Kalabarin ja Okrikan valtakunnan välillä; Finniman Fawfinna hyväksytään Jujun kaupungin ja Quan markkinoilla; mutta sen arvo on vain puolet Antonyn arvosta; ja Cutta Antonya arvostavat ihmiset Umballassa.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beninin pronssireliefi kuvaa portugalilaista sotilasta, ja manillat ovat taustalla.

Joidenkin lähteiden mukaan manillan käytön aloittivat muinaiset foinikialaiset,[6] jotka kävivät kauppaa Afrikan länsirannikolla. Manillan alkuperä on osoitettu jopa varhaisiin karthagiinien tutkimusretkiin ja kauppiaisiin.[7] Myös egyptiläisiä manillan alkuperäisinä käyttäjinä on esitetty, koska he käyttivät rahaa, joka muistutti korua (penannular money). On myös esitetty, että nigerialaiset kalastajat nostivat niitä verkkoihinsa eurooppalaisten laivojen hylyistä tai he tekivät niitä kuparitangoista, joita oli Benininlahdella haaksirikkoutuneissa purjelaivoissa. Yhden teorian mukaan niitä valmistivat alkuperäiskansat, jotka kopioivat naisten rannekoruja, joita he pitivät raffia-kankaiden kanssa. Toisen teorian mukaan manillan muotoon vaikutti joruboiden hyvin tuntema mondua-palmu, jossa on sipulinmuotoiset päät.[3]

Kuparirannekkeet ja jalkanauhat olivat pääasiassa "rahaa", ja naiset käyttivät niitä yleensä osoittamaan miehensä varallisuutta. Jo varhaiset portugalilaiset kauppiaat havaitsivat, että nämä rannekorut olivat erittäin haluttuja. Siihen viittaa Duarte Pacheco Pereira, joka matkusti 1490-luvulla ostamaan norsunluunluuta, orjia ja pippuria. Hän maksoi orjasta 12-15 messinkimanillaa, ja vähemmän kuparimanillalla.[7]

Varhaisin selvitys manillojen käytöstä Afrikassa viittaa sen käyttöön Calabarissa, Nigerian kaakkoisrannikon valtion pääkaupungissa. On dokumentoitu, että vuonna 1505 Calabarissa (Nigeria) manilloja käytettiin vaihdon välineenä. Yksi manilla oli suuren elefantin torahampaan arvoinen, ja orja maksoi kahdeksasta kymmeneen manillaa.[5] Niitä käytettiin myös erään Beninin joen varrella vuonna 1589 ja jälleen Calabarissa vuonna 1688, missä hollantilaiset kauppiaat ostivat orjia karkeita, harmaita kuparisia käsivarsinauhoja vastaan. Ne oli tehtävä erittäin hyvin tai ne hylättiin helposti.[8]

Rooli orjakaupassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulta oli tärkein ja pysyvin portugalilaisten etsimä asia, mutta he osallistuivat 1500-luvun alkupuolella myös orjakauppaan hankkiessaan kantajia kuljettamaan manilloja Afrikan mantereen sisäosiin. Vähitellen manilloista tuli tämän kaupan alan pääasiallinen raha. Portugalilaisten kaupankäyntiin liittyivät pian britit, sekä ranskalaiset ja hollantilaiset, joilla oli työvoimavaltaisia viljelmiä Länsi-Intiassa. Myöhemmin kauppaan tulivat mukaan myös yhdysvaltalaiset, joiden etelävaltiot harjoittivat puuvillataloutta. Meriteitse vietiin tavallisesti Euroopasta manilloita ja käyttökelpoisia messinkiesineitä, kuten pannuja ja pesuvateja Länsi-Afrikkaan. Orjia vietiin Amerikkaan ja puuvillaa eurooppalaisten tehtaisiin. Orjan hinta manilloissa vaihteli huomattavasti ajan, paikan ja tarjotun manillatyypin mukaan.[3]

Tuotanto ja mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iso manilla esillä Berliinin etnologisessa museossa.

Kupari oli Afrikan "punainen kulta". Sitä oli sekä louhittu siellä, että myyty italialaisten ja arabialaisten kauppiaiden toimesta Saharan yli.[3]

Vuosina 1504–1507 portugalilaiset kauppiaat toivat 287 813 manillaa Portugalista Guineaan São Jorge da Minan kauppa-aseman kautta.[9]

Kaksi erilaista manillamuotoa.

1800-luvun alussa merkittävimmiksi eurooppalaisiksi messingin valmistuksen kaupungeiksi tulivat Bristol, jossa oli yrityksiä, kuten R. & W. King (yritys yhdistyi myöhemmin United African Companyyn)[7] ja sitten Birmingham. Todennäköisesti siellä valmistettiin suurin osa messinkisistä manilloista, mukaan lukien "keskivaiheen" Nkobnkob-Onoudu, jonka paino keveni ajan myötä, sekä vielä kevyemmät "myöhäisen ajanjakson" mallit, kuten Okpoho (efikin kielen sanasta messinki).[2]

Loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Native Currency Proclamation -julistus Nigeriassa vuonna 1902 kielsi manillojen tuonnin, paitsi ylikomissaarin luvalla. Kiellolla yritettiin kannustaa käyttämään kolikoita manillojen sijaan. Manilloita käytettiin kuitenkin edelleen säännöllisesti, ja niistä tuli hallinnollinen ongelma 1940-luvun lopulla. Ibo-heimo käytti niitä edelleen ja wukaiden alueella syvän maissikulhon arvon katsottiin vastaavan yhtä suurta manillaa. Suolalla täytetty kuppi oli yhden pienen manillan arvoinen.[5] Britit sitoutuivat toteuttamaan vuonna 1948 ”operaatio manillan”, jossa manillat korvattiin Britannian Länsi-Afrikan valuutalla. Kampanja onnistui pääosin, ja yli 32 miljoonaa manillaa ostettiin ja myytiin romuksi. Myös jatkuvana muistutuksena orjakaupasta nähty manilla lakkasi toimimasta laillisena maksuvälineenä Brittiläisen Länsi-Afrikan alueella 1. huhtikuuta 1949.[3][10]

Elpyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manilloita valmistetaan vielä turistikaupaa varten kuriositeettina. Niitä valmistetaan edelleen nykyaikaisemmista metalleista, kuten alumiinista, mutta mallit ovat edelleen pääosin perinteisiä.[10]

Eräs manillamuoto, joka on koristeltu geometrisella kuviolla, Sforzan linnan kokoelmassa Milanossa, Italiassa

Orjakaupa loppui ja tuli kannattamattomaksi 1800-luvulla. Silloin loppui myös manillojen tuotanto. 1890-luvulle tultaessa manillojen käyttö Länsi-Afrikan viennissä liittyi palmuöljykauppaan.[3] Afrikkalaiset käsityöläiset sulattivat manilloja taideteosten tekemiseen.[7] Manilloita ripustettiin usein haudan päälle osoittamaan kuolleiden vaurautta. Beninin Degeman alueella jotkut naiset käyttävät yhä suuria manilloja kaulan ympärillä hautajaisissa. Ne asetetaan myöhemmin perheen alttariin. Sanotaan, että kultamanilloja on tehty erittäin tärkeille ja voimakkaille henkilöille, kuten Opobon kuninkaalle Jajalle vuonna 1891.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chamberlain, C. C.(1963). The Teach Yourself Guide to Numismatics. English Universities Press. p. 92.
  2. a b Rees, Alun (2000). Manillas. Coin News. April 2000. ISSN 0958-1391. p. 46–47.
  3. a b c d e f Semans: Manilla: Money of the slave trade coincoin.com.
  4. Einzig, 1949; Talbot, 1926
  5. a b c Einzig, Paul (1949). Primitive Money in its ethnological, historical and economic aspects. Eyre & Spottiswoode. London. p. 151.
  6. Einzig, Paul (1949). Primitive Money in its ethnological, historical and economic aspects. Eyre & Spottiswoode. London. p. 150.
  7. a b c d Rees, Alun (2000). Manillas. Coin News. April 2000. ISSN 0958-1391. p. 46.
  8. Einzig, Paul (1949). Primitive Money in its ethnological, historical and economic aspects. Eyre & Spottiswoode. London. pp. 150–152.
  9. Einzig, Paul (1949). Primitive Money in its ethnological, historical and economic aspects. Eyre & Spottiswoode. London. p. 155.
  10. a b c Rees, Alun (2000). Manillas. Coin News. April 2000. ISSN 0958-1391. p. 47.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Manilla (raha).
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Manilla (money)