Manilan taistelu (1898)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Manilan taistelu
Osa Espanjan–Yhdysvaltain sotaa
Päivämäärä:

13. elokuuta 1898

Paikka:

Manila, Filippiinit

Lopputulos:

Yhdysvaltojen voitto.

Osapuolet

 Yhdysvallat
 Filippiinit

 Espanja

Komentajat

Yhdysvallat George Dewey
Yhdysvallat Wesley Merritt
Yhdysvallat Francis V. Greene
Yhdysvallat Arthur MacArthur
Filippiinit Emilio Aguinaldo

Espanja Fermín Jáudenes

Vahvuudet

Yhdysvallat noin 10 000
Filippiinit noin 10 000

noin 13 000

Manilan taistelu oli Espanjan–Yhdysvaltain sodan aikana 13. elokuuta 1898 käyty taistelu Espanjan tuolloin hallitsemien Filippiinien pääkaupunki Manilan hallinnasta. Yhdysvaltojen ja Espanjan komentajien keskenään tekemän sopimuksen mukaan espanjalaiset tekivät vain muodollista vastarintaa. Espanjalaisia vastaan samaan aikaan taistelleet filippiiniläiset kapinalliset pakotettiin jäämään kaupungin ulkopuolelle. Virallinen antautumissopimus allekirjoitettiin 14. elokuuta.

Espanjan–Yhdysvaltain sota oli päättynyt 12. elokuuta, mutta tieto tästä saapui Filippiineille vasta 16. elokuuta.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalainen kartta Filippiinien ja lähialueen sota-alueesta.

Filippiiniläiset kansallismieliset olivat perustaneet Katipunan-liikkeen vuonna 1892 ja vuonna 1896 liike oli jo avoimessa kapinassa siirtomaahallitsija Espanjaa vastaan. Kapinallisten johtajaksi nousi Emilio Aguinaldo. Kuuban tilanteen takia Espanja ajautui sotaan myös Yhdysvaltojen kanssa. Filippiineillä Yhdysvallat alkoi tehdä yhteistyötä Aguinaldon kanssa, joka julisti Filippiinit itsenäiseksi kesäkuussa 1898.[1]

Espanjalaisten Filippiinien pääkaupunki oli Manila Luzonin saarella. Pääkaupunki oli filippiiniläisten kapinallisten päätavoite. Kesän aikana noin 10 000:n miehen vahvuiset Aguinaldon johtamat kapinallisjoukot olivat pyrkineet piirittämään kaupunkia puolustavan espanjalaisen varuskunnan, jonka komentajana toimi ensin Basilio Augustín ja sittemmin itse taistelun aikana Fermín Jáudenes. Amerikkalainen George Deweyn johtama laivasto-osasto oli puolestaan ottanut espanjalaisista huomattavan voiton merellä Manilanlahden taistelussa. Taistelun voiton jälkeen kaupunkia ei voitu vallata maajoukkojen puutteessa suoraan, vaan Filippiineille alettin tuoda armeijan joukkoja San Franciscon kautta. Ensimmäinen 2 500 miehen joukko saapui kesäkuun lopussa, seuraava 3 500 miehen joukko heinäkuun puolivälissä ja viimeinen 4 800:n miehen joukko saman kuun lopussa. Yhdessä joukot muodostivat 8. armeijakunnan eli Philippine Expeditionary Forcen, jota komensi kernaalimajuri Wesley Merritt. Hänen alaisiaan olivat prikaatinkenraali Francis V. Greene ja prikaatinkenraali Arthur MacArthur.[2]

Elokuussa kaupungin lähistöllä olevien amerikkalaisten ja espanjalaisten välillä käytiin jo jatkuvaa tykistötaistelua. 9. elokuuta Merritt ja Dewey antoivat Jáudenesille uhkavaatimuksen antautumisesta. Merrittillä oli käsky vallata kaupunki ilman filippiiniläisten kapinallisten tukea. Entisten liittolaisten välit olivat alkaneet rakoilla kapinallisten alkaessa epäillä amerikkalaisten tavoitteita. Jáudenesin käskyt olivat puolestaan pitää kaupunki, koska sen menettäminen heikentäisi Espanjan asemaa rauhanneuvotteluissa. Jáudenesillä ei ollut enää yhteyttä Espanjaan, koska Hongkongin kautta Filippiineiltä Espanjaan kulkenut kaapeli oli katkaistu. Jáudenes pyysi alaisiaan äänestämään, antauduttaisiinko vai taisteltaisiinko. Äänet menivät tasan 7–7, mutta Jáudenes antoi ratkaisevan äänen vastarinnan tekemisen puolesta. Neuvottelut jatkuivat tämän jälkeen epävirallisemmin Manilan belgialaisen konsuli Edouard Andrén välityksellä. Amerikkalaiset ja Jáudenes pääsivät lopulta hieman toisenlaiseen sopimukseen.[2]

Jáudenes suostui määräämään espanjalaisjoukot tekemään vain muodollista vastarintaa amerikkalaisille. Jáudenesin mukaan vastarinnan oli joka tapauksessa vaikutettava aidolta ja tärkeämpänä seikkana filippiiniläisiä ei saisi päästää kaupunkiin. Jáudenes pelkäsi näiden ryhtyvän surmaamaan espanjalaisia, minkä lisäksi hänen kunniansa kärsisi jos vaikuttaisi siltä, että hän on antautunut kapinallisille.[2]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteneviä amerikkalaisia viestijoukkoja.

Molempien osapuolten sopimuksen mukaan Manilan taistelu alkoi aamulla 13. elokuuta Deweyn lippulaiva USS Olympian ampuessa muutaman laukauksen espanjalaisten puolustamaa San Antonio de Abadin linnoituksen muureja vastaan. Greene ja MacArthur johtoivat tämän jälkeen amerikkalaiset joukot kohti kaupunkia etelästä. Greene ja MacArthur eivät tienneet Jáudenesin kanssa solmitusta sopimuksesta. Merritt oli pelännyt, että tämä olisi tehnyt uskottavaksi tarkoitetuista taisteluista liian näytellyn oloisia. Espanjalaisten vastarinta oli aluksi odotettua kiivaampaa, mutta vähitellen puolustajat vetäytyivät amerikkalaisten edetessä. Greenen johtamat joukot saapuivat kaupunkiin lopulta ilman vastarintaa, missä he ottivat vastaan espanjalaisten antautumisen.[2]

MacArthur johti samaan aikaan Greenen kanssa Singalong-tietä pitkin edenneitä joukkoja. McArthurin joukot kärsivät tappioita espanjalaisten puolustajien tulituksessa. Tätä suurempi ongelma olivat kuitenkin filippiiniläiset kapinalliset, joita oli kaupungin ympärillä hyökkääjien tällä suunnalla. Amerikkalaiset joukot taistelivat usein sekaisin filippiiniläisten joukkojen kanssa, vaikka samaan aikaan MacArthurilla oli käsky estää filippiiniläisten pääsy kaupunkiin. Koko kaupunki oli vallattu iltaan mennessä. Ulkopuolelle jätetyt filippiiniläiset olivat raivoissaan, mutta joukot hajaantuivat puhjenneiden rankkasateiden takia. Virallinen antautumissopimus amerikkalaisten ja espanjalaisten välillä solmittiin seuraavana päivänä 14. elokuuta.[2]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain lippu nostetaan espanjalaisen linnakkeen ylle Manilassa.

Manilan antautuessa Yhdysvalloille amerikkalaiset ottivat 13 000 sotavankia, minkä lisäksi he saivat haltuunsa huomattavat varastot käsiaseita ja ammuksia, sekä esimerkiksi 70 tykkiä. Solmitun sopimuksen mukaisesti sotavangit saiva jäädä parakkeihinsa omien upseeriensa johdossa. Yhdysvallat otti sen sijaan haltuunsa kaiken yleisen omaisuuden ja Espanjan valtion rahaston Manilassa.[2]

Espanja ja Yhdysvallat olivat sopineet sotansa päättymisestä toisaalla 12. elokuuta, eli jo ennen varsinaista Manilan taistelua. Tieto tästä saapui kuitenkin Filippiineille vasta 16. elokuuta, eli taistelujen ja espanjalaisten antautumisen jälkeen. Sittemmin asiasta kuultuaan Jáudenes esitti vastalauseensa 14. elokuuta solmitun sopimuksen kohdille, joista Merritt ei kuitenkaan luopunut. Sama asia tuli esille sittemmin Espanjan–Yhdysvaltain sodan Pariisin rauhanneuvotteluissa. Espanjalaisten mielestä koko antuatumissopimus oli hylättävä, mutta lopulta sodan päätteeksi Yhdysvallat piti Filippiinit.[2]

Tulehtuneet välit itsenäisyyttään ajavien filippiiniläisten kanssa johtivat puolestaan Filippiinien–Yhdysvaltain sotaan ja toiseen Manilan taisteluun vuonna 1899.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit, s. 418-421. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X.
  2. a b c d e f g h Spencer C. Tucker: The encyclopedia of the Spanish-American and Philippine-American wars : a political, social, and military history, s. 370-373. ABC-CLIO, 2009. ISBN 978-1-85109-952-8. (englanniksi)