Manihiki
Manihiki eli Humphreyn saari on atolli Cookinsaarilla. Se sijaitsee lähellä Rakahangan saarta. Manihikin tärkeimmät kylät ovat Tukou ja Tauhunu. Atollilla oli 212 asukasta vuoden 2016 väestönlaskennassa.[1]
Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Manihiki on osa Cookinsaarten pohjoista saariryhmää. Se koostuu 40:stä pienestä saarekkeesta, jotka ympäröivät noin 4 kilometrin levyistä laguunia. Pinnanmuodoiltaan saari on hyvin matala ja vain vähän merenpinnan yläpuolella.[2] Korkeimmat kohdat ovat vain neljän metrin korkeudella merenpinnasta. Manihikin pinta–ala on 5,4 km² ja se on muodostunut vedenalaisen noin 4 000 metriä korkean vuoren huipulle.[3] Monista muista pohjoisen saariryhmän atolleista ja saarista poiketen Manihikin laguunista löytyy särkkiä muualtakin kuin sen reunoilta. Huolimatta särkkien hiekkaisesta maaperästä niillä kasvaa runsaasti palmuja.[4] Manihikin lähin naapurisaari on Rakahanga 44 kilometrin päässä pohjoisessa.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saaren syntylegendan mukaan Manihiki ja Rakahanga olivat alun perin kiinni toisissaan. Rarotongalainen Huku löysi silloin vielä vedenalaisen saaren, ja saaren nosti ylös jumala Maui. Nämä kaksi rupesivat kamppailemaan saarten hallinnasta ja ne erkanivat tämän takia toisistaan. Polynesialaiset asuttivat saaren todennäköisesti 1500-luvulla. Manihikin ja Rakahangan välillä oli tiiviit yhteydet ja saarten asukkaat muodostivat yhtenäisen yhteisön. He asuivat suurimman osan ajastaan Rakahangalla, mutta tulivat tarpeen vaatiessa täydentämään ruokavarastojaan Manihikille.[4]
Ensimmäinen atollin havainnut eurooppalainen saattoi olla espanjalainen löytöretkeilijä Pedro Fernández de Quirós jo vuonna 1606, mutta tavallisesti atollin löytäjänä pidetään vuonna 1822 alueella purjehtineen yhdysvaltalaisen Good Hope -laivan kapteeni Patricksonia. Myöhemmin saarelle tulivat valaanpyytäjät ja lähetyssaarnaajat.[4] Lähetyssaarnaajat olivat käännyttäneet suurimman osan asukkaista vuoteen 1852 mennessä, ja samalla he asettuivat täysiaikaisesti Manihikille lopettaen Rakahangan ja Manihikin väliset retket. Vuonna 1889 Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta kilpailivat alueen saarista ja manihikilaiset pyysivät Ranskan suojelua. Ranskalaiset lähettivätkin sotalaivan saarelle Tahitilta käsin, mutta lähetyssaarnaajien nostettua tankoon Union Jackin laiva kääntyi takaisin. Myöhemmin samana vuonna atolli päätyi Britannian hallintaan ja vuonna 1901 Cookinsaaret siirtyivät Uuden-Seelannin haltuun.[5]
Vuoden 1997 marraskuussa sykloni Martin teki suurta tuhoa atollilla. Myrskyssä kuoli 19 henkilöä, ja Uuden-Seelannin ilmavoimat evakuoi 400 paikallista Rarotongalle.[3] Suurin osa saarta jälleenrakennettiin myrskyn jälkeen, mutta osa evakuoiduista ei koskaan palannut takaisin koteihinsa. Toisaalta atollille on myös muuttanut asukkaita muualta. Tämä on johtunut etenkin mustien helmien tuotannosta atollilla, mikä on tarjonnut työpaikkoja.[5] Vuonna 2011 tämä teollisuus tuotti arviolta 85 000 Uuden-Seelannin dollaria. Joka vuosi atollilla tuotetaan neljännesmiljoona helmeä. Tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin heikentyneet japanilaisen ja kiinalaisen kilpailun takia.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lonely Planet Rarotonga & the Cook Islands. Lonely Planet Publications, 1998. ISBN 0864425538. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Cook Islands: Islands, Districts & Villages citypopulation.de: Citypopulation. Viitattu 27.12.2018. (englanniksi) (saksaksi)
- ↑ Manihiki - The Island of Pearls ck. Viitattu 18.8.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Manihiki cookislands.org.uk. Arkistoitu 20.9.2012. Viitattu 18.8.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Lonely Planet 1998, s. 150
- ↑ a b Lonely Planet 1998, s. 151
