Mangosuthu Buthelezi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mangosuthu "Gatsha" Buthelezi (s. 27. elokuuta 1928) on eteläafrikkalainen poliitikko ja zulu-johtaja. Buthelezi toimi 44 vuotta vuonna 1975 perustamansa Inkatha-vapauspuolueen puheenjohtajana vuoteen 2019. Buthelezi nousi merkittävän Buthelezi-klaanin päälliköksi vuonna 1953 ja vuonna 1976 hänet nimitettiin KwaZulun bantustanin johtajaksi. 1970-luvulla vaikuttaneen musta tietoisuus-liikkeen piirissä hänet tuomittiin laajasti yhteistoiminnasta apartheid-hallinnon kanssa erityisesti Buthelezin voimakkaiden kommunisminvastaisten näkemysten vuoksi. Buthelezi kuitenkin määrätietoisesti esti Etelä-Afrikan hallituksen pyrkimykset julistaa KwaZulu itsenäiseksi valtioksi ennen kuin Nelson Mandela vapautettaisiin vankilasta. Vuonna 1975 Buthelezi perusti Inkatha-vapauspuolueen aluksi ANC:n tuella. Hän kuitenkin riitautui ANC:n kanssa 1980-luvulla ja aparhteid-kauden loppupuolella Inkathasta tuli merkittävä ANC:n tukijoita kohtaan toteutetun poliittisen terrorin väline ja sen on todistettu saaneen rahallista tukea Etelä-Afrikan hallitukselta.

Buthelezi kieltäytyi aluksi osallistumasta Etelä-Afrikan ensimmäisiin vapaisiin valleihin huhtikuussa 1994, mutta päätyi kuitenkin viime hetkellä osallistumisen kannalle häiriten vaalien järjestämistä. Hänen Inkatha-puolueensa nousi vaaleissa KwaZulu-Natalin suurimmaksi puolueeksi. Toukokuussa 1994 Buthelezi nimitettiin maan sisäministeriksi.

Buthelezi johti Inkatha-vapauspuoluetta 44 vuotta - eli puolueen perustamisesta vuonna 1975 elokuuhun 2019, jolloin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Velenkosini Hlabisa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Citizen reporter and News24 Wire: IFP elects Velenkosini Hlabisa as new leader after 44 years of Buthelezi The Citizen. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]