Manganoseeni

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Manganoseeni
Manganocene.svg
Tunnisteet
CAS-numero 73138-26-8
IUPAC-nimi Bis(η5-syklopentadienyyli)mangaani(II)
SMILES C1C=CC=[C-]1.C1C=CC=[C-]1.[Mn+2][1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C10H10Mn
Moolimassa 185,12 g/mol
Sulamispiste 172 °C[2]

Manganoseeni eli bis(syklopentadienyyli)mangaani (C10H10Mn) on metalloseeneihin kuuluva mangaanin organometalliyhdiste.

Ominaisuudet ja valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manganoseeni on huoneenlämpötilassa kellanoranssia kiteistä ainetta. Yhdiste on ainoita ionirakenteisia metalloseeneja ja rakenne koostuu mangaani-ionien ja syklopentadienyyliligandien muodostamasta siksak-ketjusta. Jokainen mangaani-ioni on sitoutunut kahteen syklopentadienyyliligandiin, joiden haptisuus on 2 ja yhteen, jonka haptisuus on 3. Manganoseenilla on kaksi spintilaa: niin kutsuttu korkean spinin tila, jossa spin on 5/2 ja matalan spinin tila, jossa spin on 1/2. Näistä matalan spinin tila on stabiili 150–158 °C:n lämpötilaan asti, jolloin spintila muuttuu. Korkean spin-tilan manganoseeni on rakenteeltaan metalloseeneille tyypillisesti niin kutsuttu sandwich-yhdiste, ja mangaani-ioni on sitoutunut kahteen päällekkäin olevaan syklopentadienyyliligandiin. Tässä muodossa yhdiste on väriltään vaaleanpunaista. Manganoseeni on hyvin kosteus- ja ilmaherkkä kemikaali ja se voi olla pyroforista. Manganoseeni reagoi hiilimonoksidin kanssa siten, että toinen syklopentadienyyliligandeista korvautuu kolmella karbonyyliligandilla. Yhdiste on paramagneettista.[2][3][4][5][6]

Manganoseenia voidaan valmistaa vedettömän mangaani(II)kloridin ja syklopentadienyylinatriumin välisellä reaktiolla. Liuottimena käytetään tetrahydrofuraania.[2][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bis(cyclopentadienyl)manganese – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 19.7.2016.
  2. a b c N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1065-1066. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
  3. John Hartwig: Organotransition Metal Chemistry, s. 114. University Science Books, 2010. ISBN 978-1-891389-53-5. (englanniksi)
  4. a b Wolfgang A. Herrmann: Synthetic Methods of Organometallic and Inorganic Chemistry, s. 7-8. Thieme, 1999. ISBN 978-3131030610. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.7.2016). (englanniksi)
  5. Didier Astruc: Organometallic Chemistry and Catalysis, s. 252. Springer, 2007. ISBN 978-3-540-46128-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.7.2016). (englanniksi)
  6. Richard A. Layfield: Manganese(II): the black sheep of the organometallic family. Chemical Society Reviews, 2008, 37. vsk, nro 6, s. 1098-1107. Artikkelin verkkoversio Viitattu 19.7.2016. (englanniksi)