Mallinkainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mallinkainen

Mallinkainen

Koordinaatit: 60°54′31.2″N, 24°48′10.9″E

Valtio Suomi
Maakunta Kanta-Hämeen maakunta
Seutukunta Hämeenlinnan seutukunta
Kunta Janakkala
Väkiluku n. 150


















Mallinkainen on kylä Janakkalan kunnassa, Kanta-Hämeessä. Se sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Janakkalan kunnan päätaajamasta, Turengista. Kylän lähellä sijaitsee saman niminen Mallinkaistenjärvi. Mallinkaisten asukasluku on noin 150, ja asuttuja taloja kylässä on noin 50.[1]

Mallinkaisilla on ollut asutusta 1700- ja 1800-lukujen taitteesta lähtien. Kylässä oli 1900-luvun alussa paljon torppia. 1900-luvun alussa perustettiin myös koulu, joka lakkautettiin 1974. Nykyään koulu toimii kylän keskuksena, ja koulu on ollut vuonna 1992 perustetun kyläyhdistyksen omistuksessa vuodesta 2015[2]. Kylässä on ollut toiminnassa kaksi kauppaa. Kylässä on myös motoristikahvila ja Mallinkaistenjärvi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mallinkainen Janakkalan kunta. Viitattu 15.5.2023.
  2. Letut houkuttelevat satoja motoristeja kesätorstaisin Mallinkaisille Janakkalan kunta, Tarinoita Janakkalasta. Viitattu 15.5.2023.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.