Alaskanmalamuutti

Alaskanmalamuutti
Avaintiedot
Alkuperämaa	Alaska,  Yhdysvallat
Määrä	Suomessa rekisteröityjä 2 992
Rodun syntyaika	yli 2 000 vuotta sitten
Alkuperäinen käyttö	raskaita kuormia vetävä rekikoira
Nykyinen käyttö	seura- ja harrastuskoira, rekikoira
Elinikä	10–14 vuotta
Muita nimityksiä	malamuutti, muutti, Alaskan Malamute, malamute de l'Alaska, malamute de Alaska, alaska malamuut
FCI-luokitus	ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 1 Pohjoiset rekikoirat #243
Ulkonäkö
Paino	urokset 38,5 kg, nartut 34 kg
Säkäkorkeus	ihannesäkäkorkeus uroksilla 63,5 cm ja nartuilla 58,5 cm
Väritys	musta, harmaa, valkoinen, punainen, ruskea
Infobox OK

Alaskanmalamuutti (engl. Alaskan Malamute) on suuri pohjoinen koirarotu. Se kuuluu arktisen alueen pystykorviin. Alun perin se kehitettiin raskaita kuormia vetäväksi rekikoiraksi. Se on ollut Alaskan virallinen osavaltiokoira vuodesta 2010 lähtien.

Ulkonäkö

Alaskanmalamuutti on yleisvaikutelmaltaan suuri ja voimakas koira. Ulkonäöltään se muistuttaa sutta, vaikka ei ole sille erityisen läheistä sukua. Rotumääritelmän mukaan toivottava työkoiran säkäkorkeus on nartuilla 58,5 cm, uroksilla 63,5 cm ja paino 34–38,5 kg, mutta malamuuteilla on luonnollista kokovaihtelua. Ruumiinrakenne on vankka ja luusto raskas. Koiran turkki on tiheä ja kaksikerroksinen kuten pohjoiselle koiralle sopii, hiukan karkeampi kuin siperianhuskyn. Aluskarva on tiheää ja villavaa. Tavallisimmat värit ovat mustavalkoisen, harmaanvalkoisen ja punavalkoisen eri sävyt. Vatsanaluksessa, raajoissa, käpälissä ja osassa päätä vallitseva väri on aina valkoinen. Värimerkit päässä ovat rodulle tunnusomaisia: esimerkiksi valkoinen laikku otsassa ja valkoinen kaulus ovat toivottavia. Myös kokonaan valkoinen väritys on mahdollinen mutta harvinainen. Turkkia täytyy harjata silloin tällöin, mutta muuten se on helppohoitoinen eikä sen leikkaamista suositella. Karvanlähtöaika on kaksi kertaa vuodessa, ja silloin alusvillaa irtoaa paljon.

Malamuutin raajat ovat voimakkaat ja jykevätekoiset. Liikkeet ovat tasapainoiset ja vahvat, mutta kokoonsa nähden koira on ketterä. Korvat ovat kolmionmuotoiset ja pystyt etenkin, kun koira on valpas. Korvat sijaitsevat alempana kuin esimerkiksi huskylla. Malamuutin pyöreä päälaki onkin usein selvin ero isokokoiseen huskyyn verrattuna. Kuono on leveä ja keskipitkä, silmät ruskeat, mantelinmuotoiset ja hiukan viistot. Tuuheaa häntäänsä malamuutti kantaa selän päällä. Käpälät ovat suuret ja soveltuvat lumessa liikkumiseen.

Koiranäyttelyissä etusijalle asetetaan alaskanmalamuutin kyky työskennellä alkuperäisessä tehtävässään, arktisten alueiden raskaita kuormia vetävänä rekikoirana. Kaikki ulkonäössä ja luonteessa havaitut virheet suhteutetaan siihen, miten paljon ne heikentävät koiran työskentelykykyä. Esimerkiksi liian pitkää ja pehmeää ("wooly") turkkia pidetään virheenä, koska lumi ja jää paakkuuntuvat siihen.

Luonne ja käyttäytyminen

Malamuutti on ihmisille ystävällinen, mutta muita koiria se ei aina suvaitse.

Alaskanmalamuutti on eräs kaikkein alkuperäisimmässä muodossaan säilyneistä koiraroduista, ja sen luonteen ymmärtämiseksi on tärkeää ottaa huomioon se, millaiset ominaisuudet olivat tarpeen malamuuttien alkuperäisessä elinympäristössä. Sitä pidetään älykkäänä, ihmisystävällisenä, seuraa rakastavana ja uutterana rotuna. Malamuutti ei saisi olla pelokas tai aggressiivinen, vaan oman arvonsa tunteva ja luotettava työkoira. Alaskanmalamuutteja käytetään yhä rekikoirina, usein myös seura- tai näyttelykoirina ja monipuolisina harrastuskoirina. Malamuutin kanssa voi harrastaa esimerkiksi reki- tai kärryajelua, vaeltamista kesällä tai talvella, agilitya tai tokoa ja koiranäyttelyitä..

Malamuutti on vahvasti laumasidonnainen koira eikä siksi sovellu hyvin yksineläjille. Se tarvitsee paljon tekemistä ja liikuntaa ulkoilmassa. Itsepäisenä ja melko nopeasti pitkästyvänä koirana sen kouluttaminen voi olla vaikeaa. Tämä piirre on melko yleinen pohjoisilla roduilla. Paras motivaation lähde on todennäköisesti ruoka, jolle malamuutit ovat erityisen persoja. Voimakkaan laumavaistonsa takia malamuutti suhtautuu usein torjuvasti muihin koiriin, erityisesti samaa sukupuolta oleviin, minkä vuoksi sen totuttaminen lajitovereidensa seuraan jo pentuna olisi suotavaa. Malamuutin omistajan on kyettävä pitämään suuri koiransa hallinnassa kaikissa tilanteissa, eikä rotu siksi sovi lasten ulkoilutettavaksi. Ystävällisluontoisina alaskanmalamuutit eivät sovellu vahtikoiriksi, eikä niitä pitäisi sellaisiksi kouluttaa.

Malamuutteja pidetään yleensä melko hiljaisina koirina, koska ne haukkuvat harvoin. Ne ilmaisevat kuitenkin itseään usein "puhumalla" ja saattavat myös ulvoa susien tapaan tuntiessaan olonsa jännittyneeksi, surulliseksi tai yksinäiseksi. Malamuutit ovat siistejä ja pitävät itsensä puhtaana nuolemalla. Ne kaivavat mielellään erityisesti ollessaan tylsistyneitä, ja malamuutti saattaa karata aidatulta pihalta alakautta. Niiden riistavietti saattaa usuttaa ne pieneläinten tai muiden kotieläinten kimppuun.

Malamuutti rekikoirana

Alaskanmalamuutin ominta aluetta on raskaan reen vetäminen. Malamuutit eivät pysty kilpailemaan nopeudessa pienempien vetokoirien kanssa edes pitkillä matkoilla, mutta niiden etu onkin kestävyys hyvin raskaiden kuormien vetämisessä ja työskentelyvarmuus äärimmäisissäkin olosuhteissa. Rekikoirana toimivan malamuutin tulee olla paitsi fyysisesti vahva, myös henkisesti sinnikäs ja periksiantamaton. Toisaalta sen täytyy suvaita muita samassa valjakossa työskenteleviä koiria. Lisäksi sen on osattava toimia tarvittaessa myös itsenäisesti, jopa omistajan käskyjä vastaan. Tällainen itsevarmuus on hyödyksi esimerkiksi silloin, jos omistaja usuttaa valjakkoaan vaaralliseen paikkaan kuten heikoille jäille.

Koska sekä malamuutin luonne että ulkonäkö ovat hioutuneet sen alkuperäisen käyttötarkoituksen määrääminä, on rodun jalostuksessa pyritty säilyttämään koiran työskentelyominaisuudet rekikoirana. Alaskanmalamuuttien veto-ominaisuuksia testataan nykyään Suomessa kuormanvetokokeilla, jossa koira vetää viisi kertaa oman painonsa suuruista kuormaa kymmenen metrin matkan alle kolmessa minuutissa. Parhaimmillaan ja hyvissä olosuhteissa malamuutti voi vetää paljon tätä raskaampiakin kuormia, jopa yli 20 kertaa oman painonsa verran. Tämän lisäksi järjestetään rekikoirien kilpailu- ja käyttökokeita, joissa rekeä vedetään pitkiä matkoja.

Alkuperä

Malamuutti metsäkävelyllä.

Alaskanmalamuutti ukrainalaisessa postimerkissä.

Alaskanmalamuutit ovat läntisessä Alaskassa asuneen mahlemuit-heimon koirien jälkeläisiä. Heidän koiransa olivat suuria vetokoiria, jotka pystyivät kuljettamaan suuria kuormia ja työskentelemään ankarissa olosuhteissa pienellä ravinnolla. Klondiken kultaryntäyksen aikaan vuodesta 1896 lähtien malamuutit ja muut rekikoirat olivat hyvin arvokkaita ja niiden kysyntä kasvoi. Silloin niitä myös risteytettiin muiden koirarotujen kanssa, mutta tällä ei näytä olleen pysyvää vaikutusta nykyisten malamuuttien perimään. Tuoreet DNA-analyysit osoittavat, että alaskanmalamuutti on eräs maailman vanhimmista koiraroduista. Sitä on käytetty myös tutkimusmatkoilla esimerkiksi Etelänavalle.

Alaskanmalamuutteja oli alun perin kahta eri tyyppiä: M'Loot- ja Kotzebue-malamuutteja. Kotzebuet olivat pienempiä, vähemmän aggressiivisia ja sudenharmaita, kun M'Loot-malamuuttien värikirjo oli laajempi. M'Loot-tyypin kehittivät Paul Voelker vanhempi ja nuorempi. He toivat koiria Alaskasta 1900-luvun alussa ja perustivat kennelin, josta nämä malamuutit saivat nimensä. Kotzebue-malamuutteja kasvatti aluksi Arthur Walden, myöhemmin Milton ja Eva Seeley. Nykyään linjat ovat sekoittuneet, ja puhtaita jompaakumpaa tyyppiä edustavia koiria löytyy hyvin harvoin. Alkuvaiheessa oli myös kolmas jalostuslinja, Hinman-Irwin, jota alkoi kehittää Robert Zoller. Ensimmäinen alaskanmalamuutin rotumääritelmä laadittiin vuonna 1935. Suomeen ensimmäiset malamuutit tuotiin 1960-luvulla.

Terveys

Malamuutin pentu.

Rotu on yleisesti ottaen melko terve. Alaskanmalamuuttien tavallisimpia sairauksia ovat lonkkaviat (lonkkaniveldysplasia), kyynärnivelen dysplasia ja silmäsairaudet. Silmäsairauksista yleisimmät ovat harmaakaihi ja etenevä verkkokalvon rappeutuma eli PRA. Lisäksi yksittäistapauksina esiintyy lähes kaikilla muillakin roduilla tavattuja sairauksia, joita ovat esimerkiksi epilepsia, syövät, kilpirauhasen vajaatoiminta ja purentaviat. Malamuuteilla on myös esiintynyt hermolihasrappeumaa. Suomessa alaskanmalamuutti on mukana Pevisa-ohjelmassa, jolla pyritään ehkäisemään perinnöllisiä sairauksia. Jalostukseen käytettäviltä koirilta vaaditaan lonkkakuvaus ja silmätarkastus.

Malamuutin tuuhea turkki ei sovellu lämpimään ilmastoon, vaikka koiria tiedetään menestyksellisesti kasvatetun muun muassa Arizonassa. Rotua voi hyvin kasvattaa myös Suomessa. Kuumalla ilmalla koira tarvitsee paljon vettä ja varjoa. Yliruokintaa tulee välttää, koska koira voi hyvinkin syödä kaiken saatavilla olevan ruoan ja lihoa.

Lähteet

• Rotumääritelmä, Suomen Kennelliitto
• Alaskanmalamuuttiyhdistys ry - Alma
• Alaskan Malamute Club of America (englanniksi)
• dogbreedinfo.com: Alaskan Malamute (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta alaskanmalamuutti Wikimedia Commonsissa

• The Alaskan Malamute Owner's Guide (englanniksi)
• Svenska Rasklubben för Alaskan Malamute (ruotsiksi)
• Alaskan Malamute Health (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Malamuteworld.com (englanniksi)