Maksuvalmiussuhde

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maksuvalmiussuhde eli quick ratio eli happotesti on yrityksen maksuvalmiutta kuvaava mittari. Se mittaa yrityksen mahdollisuutta selviytyä lyhytaikaisista veloistaan pelkällä rahoitusomaisuudellaan.

Laskentakaava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quick ration laskentakaava on seuraava:



Lyhytaikaisiin velkoihin luetaan myös ne pitkäaikaisten velkojen lyhennykset, jotka tulevat maksettavaksi vuoden kuluessa[1]. Saadut ennakot ovat keskeneräiseen työhön tai projektiin liittyviä lyhytaikaisia ennakoita.

Rahoitusomaisuus lasketaan seuraavan kaavan mukaisesti. Rahoitusomaisuudesta kuitenkin vähennetään osatuloutuksen saamiset ja vahvistetuista tappioista johtuva laskennallinen verosaaminen, jos niitä on.



Jos lyhytaikaisiin saamisiin sisältyy epävarmoja saamisia, tunnusluvun luotettavuus heikentyy. Epävarmoja saamisia voivat olla esimerkiksi luottotappioiksi tulkittavat myyntisaamiset.[2] Jos epävarmoja saamisia ei pystytä luotettavasti arvioimaan ja poistamaan, voidaan rahoitusomaisuuden tilalla käyttää rahaa ja pankkisaamisia.[1]

Ohjearvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quick ration ohjearvot ovat:

  • yli 1: hyvä
  • 0,5–1: tyydyttävä
  • alle 0,5: heikko

Quick ration tavoitelluksi alarajaksi asetetaan usein 1. Se merkitsee, että rahoitusomaisuus kattaa täsmälleen lyhytaikaiset velat. Silloin yritys pystyy maksamaan kaikki lyhytaikaiset velkansa realisoimalla koko rahoitusomaisuutensa.[1]

Tilastojen perusteella quick ration kriittinen raja on noin 0,4–0,5. Jos arvo putoaa tämän rajan alle, yritys on vaarassa ajautua vuoden kuluessa maksukyvyttömäksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yritystutkimuksen tilinpäätösanalyysi. Helsinki: Yritystutkimus ry ja Gaudeamus Helsinki University Press, 2017. ISBN ISBN 978-952-495-427-3.
  • Laitinen, Teija ja Laitinen, Erkki K.: Yrityksen maksukyky, arviointi ja ennakointi. Helsinki: KHT-Media Oy, 2014. ISBN 978-952-218-209-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Laitinen & Laitinen, s. 125
  2. Yritystutkimus, s. 75

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]