Maija Poppasen paluu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maija Poppasen paluu
Mary Poppins Returns
Suomenkielinen elokuvajuliste
Suomenkielinen elokuvajuliste
Ohjaaja Rob Marshall
Käsikirjoittaja
  • David Magee
Perustuu P. L. Traversin
Maija Poppanen -satukirjoihin
Tuottaja
  • Rob Marshall
  • John DeLuca
  • Marc Platt
Säveltäjä
  • Marc Shaiman
  • Scott Wittman
Kuvaaja Dion Beebe
Leikkaaja Wyatt Smith
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Walt Disney Pictures
Ensi-ilta
Alkuperäiskieli englanti
Edeltäjä Maija Poppanen
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Maija Poppasen paluu (engl. Mary Poppins Returns) on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut musikaalielokuva, jonka on ohjannut Rob Marshall. Elokuva on jatko-osa vuoden 1964 elokuvalle Maija Poppanen. Elokuvan pääosissa ovat Emily Blunt, Lin-Manuel Miranda, Meryl Streep, Ben Whishaw, Emily Mortimer, Angela Lansbury, Julie Walters ja Colin Firth. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 25 vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen, kun Anna ja Mikko Pankki ovat kasvaneet aikuiseksi ja Maija Poppanen saapuu Mikon ja tämän kolmen lapsen luo.[1]

Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 19. joulukuuta 2018 ja Suomessa 25. joulukuuta 2018.

Elokuva sai neljä Golden Globe -ehdokkuutta parhaasta musikaali- tai komediaelokuvasta, naispääosasta, miespääosasta ja musiikista.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen näyttelijä Suomenkielinen ääninäyttelijä Rooli
Emily Blunt Maria Ylipää Maija Poppanen
Lin-Manuel Miranda Markus Niemi Jaakko
Ben Wishaw Antti Lang Mikko Pankki
Emily Mortimer Maija Lang Anna Pankki
Pixie Davies Inari Pietikäinen Anniina Pankki
Nathanael Saleh Luca Vieri Jussi Pankki
Joel Dawson Vertti Uusitalo Tuure Pankki
Julie Walters Eija Ahvo Elli
Meryl Streep Sari Ann Stolt Malla
Colin Firth Antti Pääkkönen Vilkki/Susi
Jeremy Swift Tuomas Uusitalo Huoma/Mäyrä
Kobna Holdbrook-Smith Paavo Kerosuo Käry/Kärppä
Dick Van Dyke Markku Huhtamo Herra Naakka Jr.
Angela Lansbury Sinikka Sokka Ilmapallonmyyjä
Jarmo Koski, Jukka Voutilainen, Tuukka Leppänen, Pasi Ruohonen, Carla Rindell, Taisto Oksanen, Katja Aakkula, Jon-Jon Geitel, Antti L. J. Pääkkönen, Antti Timonen, Matti Holi, Raili Raitala, Senja Alexander ja Saara Lehtonen[2] Muissa rooleissa

Suomenkielisen dialogin ja laulut on kääntänyt Tuija Korhonen ja dialogin ja laulut on ohjannut Markus Bäckman.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Disney's Mary Poppins sequel to get Christmas Day debut 1.7.2016. BBC. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)
  2. Finnkino - Maija Poppasen paluu (dub) finnkino.fi. Viitattu 22.12.2018. (suomeksi)