Madonlakit
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Madonlakit | |
|---|---|
 Suippumadonlakki Psilocybe semilanceata |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Helttasienet Agaricales |
| Heimo: | Strophariaceae |
| Suku: |
Madonlakit Psilocybe (Fr.) P. Kumm.[1] |
| Katso myös | |
Madonlakit (Psilocybe < kreik. ψιλοκύβη, psilokybē 'kaljupää') on helttasienisuku. Madonlakkeja käytetään huumausainetarkoituksiin, vaikuttavana aineena psilosiini ja psilosybiini.[2] Kaikki madonlakit eivät kuitenkaan sisällä näitä aineita. Sienten kerääminen, hallussapito, käyttö ja myynti on kielletty Suomessa huumausainelaissa.[3] Suomen lainsäädännössä Psilosybe-sienet on luokiteltu huumausaineiksi[4] ja madonlakit rohdoksiksi.[5]
Madonlakkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hepomadonlakki (Psilocybe fimetaria)
- Huurumadonlakki (Psilocybe cubensis)
- Juurtomadonlakki (Psilocybe merdaria)
- Lantamadonlakki (Psilocybe coprophila)
- Metsämadonlakki (Psilocybe phyllogena)
- Poremadonlakki (Psilocybe microspora)
- Rahkamadonlakki (Psilocybe atrobrunnea)
- Rikkamadonlakki (Psilocybe inquilina)
- Risumadonlakki (Psilocybe medullosa, myös Psilocybe silvatica[6])
- Sittamadonlakki (Psilocybe subcoprophila)
- Suippumadonlakki (Psilocybe semilanceata)
- Tummamadonlakki (Psilocybe montana)
- Psilocybe crobulus
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Taksonomian lähde: MycoBank Luettu 18.8.2008
- ↑ http://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/pikatieto/sienet
- ↑ Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus Suomen ympäristökeskus
- ↑ Edita Publishing Oy: Valtioneuvoston asetus huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista www.finlex.fi. Viitattu 7.12.2017.
- ↑ Edita Publishing Oy: Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta (415/2019) www.finlex.fi. Viitattu 29.8.2019.
- ↑ Salo ym.: Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus, s. 395. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. ISSN 1238-7312.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|