Madame Roland

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marie-Jeanne Phlippon Roland
Marie-Jeanne Phlippon Roland
Marie-Jeanne Phlippon Roland
Syntynyt 17. maaliskuuta 1754
Pariisi
Kuollut 8. marraskuuta 1793 (39 vuotta)
Pariisi
Kansalaisuus Ranska
Siviilisääty avioliitossa
Puoliso Jean Marie Roland de la Platiere

Madame Roland (Marie-Jeanne Phlippon Roland; 17. maaliskuuta 17548. marraskuuta 1793) oli eräs Ranskan suuren vallankumouksen ajan vaikutusvaltaisimpia naisia. Varhain vuonna 1791 hän aloitti poliittisen uransa ja asettui asumaan Pariisiin yhdessä aviomiehensä Jean Marie Roland de la Platieren kanssa. Saman vuoden aikana hän liittyi girondistipuolueeseen, jolle antoi jatkossa kaiken tukensa. Girondistien joutuessa epäsuosioon myös madame Rolandin asema huononi ja hän päätyi giljotiiniin marraskuussa 1793.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marie-Jeanne Phlippon syntyi Pariisissa 1754. Hän opetteli lukemaan jo varhaisessa iässä ja luki kaiken minkä käsiinsä sai. Hänen suosikeitaan olivat antiikin Kreikan ja Rooman sankareita käsittelevät teokset. Kirjojen ohella hän rakasti vapautta ja tasa-arvoisuutta ja tunsi palavaa halua päästä toteuttamaan aatteitaan. Tasavaltalaiset mielipiteensä Marie-Jeanne sai lukemalla Plutarkhosta, jonka hän löysi yhdeksänvuotiaana.[1] Hänen suurin ihanteensa oli Perikleen aikainen Ateena.[2]

Hartaana katolilaisena Marie-Jeanne kirjoittautui sisään Le bourg Saint-Marcel’n seurakuntasisarten nunnaluostariin vuonna 1765. Hän ystävystyi sisarten kanssa hyvin, mutta ei tuntenut luostarielämää omakseen. Tiedot äidin kuolemasta vuonna 1775 horjuttivat Marie-Jeannen elämänmyönteistä asennetta, ja hänen isänsä taloudelliset vaikeudet saivat hänet vieraantumaan tästä yhä enemmän. Keväällä 1776 hän jätti luostarin ja siirtyi asumaan isoäitinsä luo Seinejoen saarelle Île Saint-Louisiin. Siellä Marie-Jeanne esiteltiin varakkaalle aatelisnaiselle, jonka ylimielinen käytös sai hänet suhtautumaan vihamielisesti ja kriittisesti ylhäisöön koko loppuelämänsä ajan.[1]

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan takaisin kotiinsa Marie-Jeanne jatkoi lukuharrastuksiaan ja opiskeli englantia ja italiaa. Hän hylkäsi isänsä ehdottamat nuoret kosijat ja seurusteli mieluummin vanhempien miesten kanssa.[1] Vuoden 1776 aikana Marie-Jeanne esiteltiin häntä itseään 20 vuotta vanhemmälle vakavakäytöksiselle tuotetarkastajalle Jean Marie Roland de la Platierelle. Kolme vuotta myöhemmin pariskunta vihittiin ja Marie-Jeannesta tuli madame Roland.[2]

Girondistien hengettärenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Ranskan suuri vallankumous syttyi vuonna 1789, Roland toimi Lyonin teollisuuslaitosten kuninkaallisena ylitarkastajana. Madame Roland otti innokkaasti osaa miehensä töihin, ja vallankumous antoi hänelle mahdollisuuden yrittää toteuttaa tasavaltalaista aatetta. Alusta alkaen molemmat tukivat kapinallisten tavoitteita. He toimivat ensin Lyonin kirjeenvaihtajina paikallisessa sanomalehdessä, jota julkaisi vallankumouksen hetkelliseksi johtohahmoksi noussut Jacques Pierre Brissot. Helmikuussa 1791 Roland nimitettiin neuvottelemaan lainan ottamisesta Pariisin kansalliskokoukselta, ja pariskunta muutti Pariisiin puoleksi vuodeksi. Madame Roland käytti ajan hyödykseen ja liittyi välittömästi äärivasemmiston nimekkäimpien edustajien Robespierren ja Camille Desmoulinsin seuraan.[3] Kevään aikana hän avasi ensimmäisen salonkinsa Hôtel Britanniquessa. Loppukesästä pariskunta palasi Lyoniin, jossa Roland sai kuulla, että hänen tarkastuspiirinsä oli lopetettu eikä häntä enää tarvittu.[1]

Rolandit palasivat saman vuoden lopulla Pariisiin, jossa he sotkeentuivat uudelleen vallankumouksellisten politiikkaan. Madame Roland avasi uuden salongin ja lisäsi nopeasti vaikutusvaltaansa.[3] Hänestä tuli girondistien tuki ja ”hengetär”, jonka salongissa lakiasäätävän kansalliskokouksen vasemmistolaiset pitivät neuvottelujaan. Kun Ludvig XVI nimitti uuden hallituksen maaliskuussa 1792, se koostui lähes yksinomaan girondisteista. Madame Roland järjesti miehelleen sisäministerin paikan,[4] ja hänen salongistaan tuli uuden hallituksen poliittinen ja sosiaalinen keskuspaikka.[1]

Girondistien valta vähenee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Girondistihallituksen kovaääninen ulkopolitiikka johti Itävallan ja Preussin puolustusliiton muodostamiseen maaliskuussa 1792. Myös Venäjän Katariina Suuri liittyi neuvotteluihin.[5] Girondistit ja suuri osa kansaa halusivat sotaa ulkovaltoja vastaan, ja huhtikuussa 1792 sota julistettiin Ranskan ja Itävallan välille. Ranskalaisten kannalta sodan kulku ei ollut paras mahdollinen, sillä heidän armeijaansa johtanut girondistikenraali Charles Franquis Dumouriez siirtyi vihollisen puolelle.[6] Myös Ludvig XVI:n mielipiteet uudesta hallituksesta muuttuivat ja hän kieltäytyi suosimasta girondistien lainsäädäntöä. Kesäkuussa 1792 madame Roland kirjoitti miehensä nimissä kirjeen kuninkaalle ja nuhteli tätä veto-oikeuden käyttämisestä girondisteja vastaan. Vastaukseksi kuningas erotti hallituksesta niin Rolandin kuin muutkin girondistit.[1]

Sodan sisällä puhjennut Ranskan toinen vallankumous (20. huhtikuuta – 20. syyskuuta 1792) lisäsi poliittista jännitystä ja huipentui elokuiseen tapahtumaan, jossa aseistetut pariisilaiset tunkeutuivat Tuileriesiin ja ajoivat kuningasperheen pakoon linnastaan. Madame Roland pääsi vielä kerran käyttämään vaikutusvaltaansa, ja monet entiset girondistiministerit hänen miehensä mukaan lukien valittiin uudelleen hallitukseen.[7]

Ministeriön yläpuolelle nimitettiin laittomin tavoin virkaan asetettu Pariisin uusi kunnallisneuvosto. Vaikka neuvosto edusti vain runsasta puolikasta Pariisin kaikista piireistä, se esiintyi koko Ranskan täysin oikeutettuna eduskuntana.[7] Neuvostoon liittyivät muun muassa Robespierre, Desmoulins ja Danton, jotka kaikki edustivat jakobiineja. Jakobiinit halveksivat ministeriötä ja huomauttivat sen syntyneen ”suuressa hautomossa”, joka tunnettiin madame Rolandin salonkina.[8] Jakobiinien tukema vuoripuolue vastusti kiivaasti girondistien saamatonta sodankäyntiä ja teki useita päätöksiä sotaponnistelujen tehostamiseksi. Sodan maksumiehiksi joutuivat ensi sijassa girondisteja tukevat suurporvarit,[9] ja vaikka vuoripuolueen sotapolitiikkaa vastustettiin maakunnissa, se osoittautui tehokkaaksi. Girondistit menettivät nopeasti suosiotaan Pariisissa[1]

Syyskuun 21. päivänä 1792 kokoontuneessa kansalliskonventissa sekä girondistit ja vuoripuolue äänestivät Ranskan tasavallan puolesta, mutta monet muut näkemykselliset erot huononsivat puolueiden välejä entisestään. Kuninkaan mestaus syksyllä 1792 sai Rolandin jättämään välittömästi eroanomuksensa ministerin tehtävistään.[10]

Vankeus ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1793 madame Roland pidätettiin monen muun girondistin ohella maanpetoksesta syytettynä. Hänen miehensä pääsi pakenemaan ja hankki piilopaikan Rouenista. Myös madame Roland päästettiin vapauteen, mutta pidätettiin nopeasti uudelleen ja vietiin Conciergerien vankilaan. Vankeutensa aikana hän kieltäytyi suostumasta niihin suunnitelmiin, joita määrätyt henkilöt laativat hänen pakoaan varten. Viikon mittaisen oikeudenkäynnin lopputuloksena girondistit todettiin syyllisiksi vastavallankumouksellisiin toimiin, joista langetettiin kuolemantuomio. Madame Rolandin osalta tuomiota ei pantu toimeen heti, vaan häntä pidettiin vankilassa puoli vuotta. Vartijat kohtelivat häntä kunnioittavasti ja vankeusaikanaan hän kirjoitti muistelmansa.

Marraskuun 8. päivän iltana 1793 madame Roland noudettiin vankisellistään Conciergeriestä ja kuljetettiin mestauspaikalle. Hänen vankilapäiväkirjansa viimeisiksi sanoiksi jäi hätäisesti kirjoitettu jäähyväislause: ”Luonto, avaa sylisi...oikeudenmukainen Jumala, ota vastaan minut”.[11]

Kun Roland sai kuulla vaimonsa kuolemasta, hän jätti piilopaikkansa Rouenin läheltä ja puukotti itsensä kuoliaaksi Coquetonin linnaan johtavalla kujalla. Hänet löydettiin seuraavana aamuna ja haudattiin tien laitaan.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous I. Werner Söderström Oy, 1962.
  • Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous II. Werner Söderström Oy, 1962.
  • Liisberg, Bering: Ranskan vallankumous 1789–1799. Kustannusyhtiö Otava, 1906.
  • Mykland, Knut: Otavan suuri maailmanhistoria 13: suuret vallankumoukset. Kustannusyhtiö Otava, 1985. ISBN 951-1-08656-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Madame Roland Fact biography.yourdictionary.com. Viitattu 2.9.2015. (englanniksi)
  2. a b Liisberg s. 272.
  3. a b Aubry s. 404.
  4. Liisberg s. 273.
  5. Mykland s. 152.
  6. Mykland s. 159.
  7. a b Liisberg s. 303.
  8. Liisberg s. 324.
  9. Mykland s. 160.
  10. Liisberg s. 338.
  11. Aubry s. 86.
  12. Aubry s. 88.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]