Maataloustieteen historia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maataloustiede alkoi nykyaikaisessa mielessä 1700-luvulla. Englantilainen keksijä Jethro Tull teki tuolloin vuoroviljelyn kokeiluja ja maatalouskoneiden prototyyppejä. Hänen tutkimuksensa otettiin innostuneesti vastaan Britanniassa, ja ne suorastaan mullistivat viljelymenetelmät Britanniassa.[1]

Elintarviketeollisuuden alalla tutkimuksen ensi askelet otettiin 1800-luvun alussa, kun Saksassa perustettiin sokerijuurikastehdas.[1]

1840-luvulla tehtiin lannoitetutkimuksia sekä Britanniassa että Saksassa. Viljelijät olivat jo vuosisatojen ajan tienneet, että maa tarvitsee lannoitusta, mutta ei tiedetty, miksi maa viljeltäessä köyhtyi. Kokeilemalla huomattiin joidenkin aineiden lisäävän kasvua, mutta sama aine ei tehonnut aina. 1700-luvun lopussa tehtiin useita tieteellisiä tutkimuksia, joissa löydettiin yhteys typen ja maan tuottoisuuden välillä, mutta ei tiedetty, miten typpeä saisi maahan.[2]

1830-luvulla keksittiin, että linnun uloste eli guano on tehokas aine viljavuuden lisäämisessä. Sitä alettiin koota merilintujen pesimäpaikoilta esimerkiksi Perusta. Guanon käyttö vei pohjan aikaisemmin kukoistaneelta makkikaupalta, jonka myötä kaupunkien ihmisulosteet saatiin lisäämään peltojen viljavuutta. Guanovaihe ei toisaalta kestänyt kauan, sillä suurisuuntainen guanon kerääminen tyhjensi lintusaaret tästä aineesta. Tällöin pulmaan saatiin tieteellinen ratkaisu brittiläiseltä maanomistajalta John Bennet Lawesilta.[2]

Lawes teki vuodesta 1840 alkaen kokeita luujauholannoitteilla perustamallaan Rothampstead Experimental Station -nimisellä koetilalla. Hän havaitsi, että luujauho lisäsi kasvua tietyillä maalajeilla, mutta ei kaikilla. Lawes tarkkaili myös kotieläinten ruokintaa eri ruokavalioilla ja tämän vaikutusta lantaan ja edelleen viljavuuteen. Lisäämällä luujauhoon mineraalifosfaattia hän sai aikaan keinolannoitteen, jota hän nimitti superfosfaatiksi. Sen valmistamiseen perustettiin tehdas Thames-joen varteen.[2]

Samanaikaisesti (1820-luvulta alkaen) saksalainen kemisti Justus von Liebig julkaisi ratkaisevat tiedot kasvinviljelyn ja maaperän ravinnepitoisuuden suhteista. Tämä synnytti maatalouskemian ja uudenaikaisen maanviljelyn, joka perustui väkilannoitteiden käyttöön ja maaperätutkimuksiin.[1]

1900-luvun alussa löydettiin uudelleen munkki Gregor Mendelin 1800-luvulla tekemät tutkimukset perinnöllisyydestä. Tämän seurauksena kasvin- ja eläinjalostus muuttui tieteelliseksi. Ranskalaisen Louis Pasteurin tutkimukset mikro-organismeista edistivät 1860-luvulta alkaen esimerkiksi pilaantumisen torjuntaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Otavan suuri ensyklopedia. Osa 5., s. 4012. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04827-9.
  2. a b c Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona, s. 312-315. Suomentaneet Laura Beck ja Tarja Kontro (alkuteos At Home: A Short History of Private Life, Transworld Publishers/Doubleday 2010). WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-36967-8.