Maarianvaaran kesäteatteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maarianvaaran kesäteatteri on Kaavin Maarianvaarassa toimiva ammattilaisteatteri, jonka taustayhteisö on Maarianvaaran nuorisoseura ry.

Maarianvaaran kesäteatteri esiintyy pääasiassa Itä-Suomessa, mutta tekee kiertueteatteria ympäri Suomea. Kiertue painottuu kesäaikaan, mutta ajoittain kesäteatteri on liikkeessä myös muina vuodenaikoina.

Kesäteatterin tuottaja ja Maarianvaaran nuorisoseuran puheenjohtaja on Henry Räsänen. Hänen omaan ohjelmistoonsa kuuluu muun muassa monologeja. Muita keskeisiä hahmoja ovat pieksämäkeläinen ohjaaja-dramaturgi Juhani Joensuu sekä taiteilija Erkki Räsänen.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maarianvaaran kylällä on ollut teatteritoimintaa 1900-luvun alusta lähtien. Aluksi teatteritoiminnan ytimenä olivat pienoisnäytelmät sekä iltamat. Uutta intoa toimintaan toi 1930 valmistunut nuorisoseuran talo. Talolla on koko sen historiansa ajan ollut vilkasta toimintaa. Omien teatterintekijöiden ohella talolla ovat esiintyneet lukuisat vierailevat esiintyjät ja ryhmät.

Kesäteatteritoiminta Maarianvaarassa aloitettiin 1980-luvulla. Erityisesti tuolta ajalta on jäänyt mieleen koko kylän voiman ponnistuksena syntynyt vuonna 1985 ja 1986 esitetty Aleksis Kiven Nummisuutarit. Kesäteatterin ohjaajana toimi 1980-luvulla Väinö Parviainen.

Kesäteatteritoiminta hiipui 1980-luvun lopussa, mutta 1990-luvun alussa se virisi uudestaan. Ohjaajaksi Maarianvaaraan saapui tuolloin Juhani Joensuu. Vähitellen Maarianvaaran Kesäteatterin tavaramerkiksi muotoutui vanhojen suomalaisten näytelmien pukeminen uuteen, hieman kokeilevaan kuosiin.[1]

Ohjelmistoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Metsäiltamat, 2005
  • Näyttämönä koko kylä -kiertoajeluesitys Maarianvaarassa, 2005
  • Kylä lähtee, Koillis-Savon Osuuspankin 100-vuotisjuhlanäytelmä, 2004
  • Iloiset kesäiltamat, 2003
  • Vanhan ajan iltamat, 2002
  • Jeppe Niilonpoika, 2001
  • Ulvova Mylläri, 2000
  • Elmo, 1999
  • Kihlaus, 1998–2005
  • Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, 1997
  • Ruma Elsa, 1996
  • Tohvelisankarin rouva, 1995
  • 37 kysymystä, 1994
  • Kas niin, Mauno, 1993
  • Olenko minä tullut haaremiin, 1992
  • Kaikenlaisia vieraita, 1991
  • Nummisuutarit, 1985 ja 1986

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maarianvaaran kesäteatteri — Kesäteatteri www.maarianvaaranteatteri.net. Viitattu 26.7.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.