Maan lapset

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maan lapset on jääkauden esihistorialliseen Eurooppaan sijoittuva romaanisarja, jonka on kirjoittanut yhdysvaltalainen kirjailija Jean M. Untinen-Auel. Sarjassa on toistaiseksi ilmestynyt kuusi kirjaa, joista viimeisin ilmestyi Yhdysvalloissa 29. maaliskuuta 2011. Ensimmäinen osa, Luolakarhun klaani, ilmestyi englanniksi 1980 ja suomennoksena 1981.

Sarjaa on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta ja se on käännetty 28 kielelle. Luolakarhun klaanin pohjalta tehtiin myös samanniminen elokuva vuonna 1986. Kirjailija oli erittäin tyytymätön elokuvan toteutukseen ja sai oikeuden päätöksellä takaisin sarjan elokuvaoikeudet.[1]

Asetelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maan lasten keskiössä on kahden kulttuurin välinen kamppailu resursseista, tilasta ja selviytymisestä: Klaanin, joksi neandertalinihmiset kutsuvat itseään, ja Cro-Magnonin ihmiset. Lajit eroavat toisistaan selvästi niin kulttuurisesti, yhteiskunnallisesti kuin teknisesti, mutta omaavat yhteisiäkin tekijöitä. Työkalut tehdään piikivestä, elanto tulee metsästämällä ja keräilemällä sekä tulen hallinta koetaan tärkeäksi. Lajien välillä on hyvin vähän kanssakäymistä, Klaani kutsuu Cro-Magnonin ihmisiä Muiksi ja nämä klaanilaisia latuskapäiksi matalan otsan ja taakse kaareutuvan päänosan takia.

Klaanin ihmiset ovat Muita luustoltaan raskaampia, joskin pituudeltaan lyhyempiä. Heidän sopeutumisensa muutoksiin ja uusiin asioihin on ei ole helppoa ja se ilmenee hitaana kehityksenä monissa asioissa: metsästettäessä eläimet keihästetään, ja metsästysaseet, kivityökalut ja vaatteet ovat vähemmän hienostuneita kuin uudella ihmislajilla. Klaanilaisten aivot ovat tulleet evoluutionsa ääripisteeseen, sillä ne perustuvat geneettiseen muistiin, jossa tieto siirtyy periytymällä sukupolvelta toiselle ilman pitempiaikaista opetusta ja koulutusta. Elettyään satoja tuhansia vuosia, aivokapasiteetin käyttöä on kehitetty jakamalla periytyvä tietous erikseen naisille ja miehille, jolloin elinkelpoisessa yhteisössä on oltava kumpaakin sukupuolta. Tutkimustensa perusteella Untinen-Auel on päättänyt, että Klaanin ihmiset eivät pysty puhumaan kuin yksittäisiä sanoja ja pääosa viestinnästä tapahtuu viittomalla ja kehon liikkeillä. Kanssakäyminen on hyvin hienostunutta, ihmiset kykenevät ymmärtämään toisiaan niin hyvin, että valehteleminen on käytännössä mahdotonta. Lisäksi geneettinen perimä on tehnyt mahdolliseksi sen, että paikallisen yhteisön kielen kehittymisen lisäksi Klaanin kaikki jäsenet muistavat perinteisen, pelkästään viittomiin perustuvan muinaiskielen. Tällöin lajin ei tarvitse oppia toistensa arkikieliä. Klaaniyhteisöt, luolat ovat sangen pienikokoisia, parhaimmillaan muutama kymmenen ihmistä, jolloin laskutaidon kehittymiselle ei myöskään ole ollut tarvetta.

Cro-Magnonin ihmiset ovat kirjasarjan aikoihin edistyneet työkalujen tekemisessä, metsästystavoissa sekä yhteisöjen kehityksessä Klaanikansaa pidemmälle. Yhteisöt ovat suurempia ja pystyvät tarvittaessa rakentamaan asumuksensa luonnonasuntojen puuttuessa. Lisäksi viestinnän perustuessa puheeseen, eri puolilla asuvien kansojen kielet ovat kehittyneet omiin suuntiinsa. Koska latuskapäät eivät pysty suulliseen viestintään, Muut eivät ymmärrä viittomista puheeksi, minkä vuoksi latuskapäistä yleisesti puhutaan eläiminä.

Toinen Untinen-Auelin johtopäätös on esittää lajit risteämään kykenevinä. Johtuen lajien toisistaan pitämästä etäisyydestä, puoiverisiä jälkeläisiä ei katsota hyvällä kummallakaan puolella. Klaani yleensä määrittelee tällaiset vastasyntyneet syntymävikaisiksi, joiden ei sallita elää. Muut antavat lapsen kyllä elää, mutta epämuodostuneeksi määritellyn yksilön elämän laatu on alhainen.

Yhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Klaani" on Neanderthalin ihmisiä yhdistävä määritelmä, jossa jokainen on Klaanin jäsen. Yhteisöt jakaantuvat pienempiin luolissa asuviin heimoihin, joita myös nimitetään klaaneiksi heimon johtajan nimisenä, esimerkiksi Ayla otetaan Brunin klaanin jäseneksi. Lähialueen klaanit kokoontuvat joka seitsemäs vuosi Heimojuhlaan, joista Aylan osallistumassa oli arviolta 250 henkilöä. Klaani on patriarkaalinen, jossa mies toimii klaanin johtajana, metsästäjänä, tekee työkalut ja vastaa klaanin hengellisestä johtamisesta (henkisen johtajan nimenä klaanissa on Mog-Ur). Naisen tehtävänä on tehdä ruuat, synnyttää ja hoitaa lapset, kerätä kasveja, marjoja ja polttopuita. Koska vain naiset tuntevat kasvit, parantajanainen on merkittävin naisen toimi, joka yltää arvostuksessaan melkein klaaninjohtajan tasolle.

"Maan lapset" on Cro-Magnonin ihmisiä yhdistävä määritelmä, joskin kunkin yhteisö keskittyy oman väkensä ja luolansa hyvinvointiin. Erillään asuvat yhteisöt kutsuvat itseään omaksumillaan nimillä (Zelandonit tarkoittavat "Kaakossa eläviä suuren Maaemon lapsia"), jotka voivat jakautua edelleen omiksi luolikseen tai leireiksi (Zelandonien 29. luola tai Mamutoiden Leijonan leiri). Näin Muiden nimissä on Suuren Maaemon nimi: Doni sanassa Zelandonii, Mut sanassa Mamutoi ("Mammuttia metsästävät Maaemon lapset"), Muna sanassa S'Armunai. Muiden yhteisöt ovat huomattavasti tasa-arvoisempia, joskin johtosuhteet ja tavat vaihtelevat. Esimerkiksi Mamutoileirissä on miehen ja naisen muodostama johtajapari, jotka ovat sisaruksia. Sharamudoit elävät Suuren Emon rannalla muodostaen kahden perheen yhdistelmän, jossa toinen edustaa jokikansaa (Ramudoi) ja toinen rinnekansaa (Shamudoi). Yleensä yhteisöt kokoontuvat omiin Kesäjuhliinsa, joissa muun muassa metsästetään suuremmalla joukolla ruokaa vuoden varalle, solmitaan avioliitot ja ylläpidetään yhteisön perinteitä. Yhteisöt ovat Klaanien yhteisöjä suurempia, esimerkiksi Zelandonien kesäjuhlilla oli yli 2 000 ihmistä.

Kirjasarjan osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Luolakarhun klaani, 1981 (engl. The clan of the cave bear, 1980)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eletään jääkausien välisellä ajanjaksolla noin 35 000 vuotta sitten, jolloin maapallolla eli nykyihmisen lisäksi neandertalinihminen. Tästä alkaa kertomus Aylasta, joka viisivuotiaana menettää maanjäristyksessä perheensä. Tytön harhailtua päiväkausia Krimin niemimaalla Luolakarhun Klaani löytää puolikuolleen tytön ja ottaa hänet hoitoonsa. Ayla saa kasvattiäidikseen Klaanin parantajanaisen Izan, joka tytön alkupelästyksen jälkeen saavuttaa nopeasti tytön luottamuksen ja rakkauden. Alku on hankalaa, sillä klaanikansa ei puhu nykyihmisen tapaan, vaan viestinnässä käytetään pääasiassa viittomista. Kun Ayla ei tahdo oppia "puhumaan", klaanilaiset epäilevät tytön älykkyyttä. Hiljalleen klaanin tietäjä Mog-Ur, joka on myös Aylan äidin sisarus, huomaa tytön oikean älykkyyden ja kohta viestintämurheet ovat ohi. Eniten klaanilaisia suututtaa Aylan niskurointi kauan sitten laadittuja, vanhoja hyviä sääntöjä vastaan. Kahdesti hänet tuomitaan kuolemaan, jolloin hän joutuu poistumaan klaanin luota. Normaalisti klaanin jäsen riutuu ja kuolee, mutta Aylalla on valtava elämänhalu ja suojelijanaan Suuren Luolaleijonan henki. Mog-Urille on selvinnyt, että klaani kulkee kohti tuhoaan ja Aylan kaltaisia odottaa ihmiskunnan tulevaisuus. Ayla on lopullisesti tuomittu kuolemaan klaanin silmissä. Hän joutuu jättämään poikansa, Durcin, klaanin huostaan ja on päättänyt noudattaa Izan neuvoa etsiä kaltaisiaan ihmisiä.

  • Suomennos Erkki Hakala

Hevosten laakso, 1982 (engl. The Valley of Horses, 1982)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaellettuaan kuukausia kohti pohjoisia aroja Ayla löytää suojaisan laakson, jossa hevoslaumat laiduntavat. Hän luopuu ihmisten etsimisestä ja kesyttää sekä varsan, Heinän, että luolaleijonan, Pennun, kasvatikseen. Kun Ayla oppii elämään laaksossaan, kaksi vieraan heimon miestä, Jondalar ja Thonolan, vaeltelevat pitkin manteretta seikkailuja etsien. He ovat lähteneet Ranskan niemimaalta kohti Tonavan, Kaikkien Vesien Emon, toista päätä. He kohtaavat monia metsästäjä- ja keräilijäkansoja, oppivat uusia kieliä ja uusia tapoja, mutta myös vaaroja. Pentu aiheuttaa Thonolanin kuoleman ja Ayla pelastaa Jondalarin viime hetkellä, oppii ensi kerran tuntemaan "Muita" ja joutuu opettelemaan puhumisen alusta.

  • Suomennos Erkki Hakala

Mammutin metsästäjät, 1985 (engl. The Mammoth Hunters, 1985)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ayla ja Jondalar ovat lähteneet Hevosten laaksosta pienelle tutustumisretkelle ja törmäävät mammutin metsästäjiin. He hyväksyvät saamansa kutsun tulla Leijonan leiriin vierailulle ja päättävät sitten talvehtia mamutoiheimon parissa yksinäisen laakson sijasta. Leirissä Ayla näkee ihmeekseen oman toteemieläimensä, luolaleijonan, kallon. Leirissä asuu myös lapsi joka muistuttaa liikuttavasti Aylaa omasta pojastaan, jonka hän joutui jättämään klaanista lähtiessään. Aylan kauneus ja merkilliset taidot herättävät huomiota varsinkin heimon miesten keskuudessa, ja Jondalarin mustasukkaisuuden sekoittaessa heidän suhdettaan, Ayla lupautuu iloisen kuvantekijän, mustaihoisen Ranecin puolisoksi. Hän on myös löytänyt hylätyn sudenpennun, jonka hän on onnistunut kasvattamaan Leijonan leirin vastustuksesta huolimatta. Jondalarin lopulta päättäessä lähteä takaisin kotiaan kohti, Ayla ymmärtääkin valinneensa väärin ja sankariparimme päättää lähteä yhdessä kohti Jondalarin kotiluolaa.

  • Suomennos Erkki Hakala

Tasangon vaeltajat, 1990 (engl. The Plains of Passage, 1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ayla ja Jondalar lähtevät pitkälle vaellukselleen mantereen halki kohti Jondalarin kotiseutua. Mukanaan heillä on Aylan kesyttämät kaksi hevosta ja Susi. He kohtaavat matkallaan monia kansoja, joista osan Jondalar ja Thonolan jo kohtasivat matkallaan. Sankarimme ovat mieluisia vieraita, sillä heillä on paljon kerrottavaa kokemuksistaan. Niinpä heitä pyydetään monta kertaa jäämään paikoilleen, mutta matka jatkuu. Yllättäen Jondalar joutuu vangiksi kylään, jossa naiset ovat ottaneet kaiken vallan ja pyrkivät tulemaan toimeen ilman miehiä. Aylan onnistuu vapauttaa Jondalar eläintensä avustuksella, mutta hän laittaa oman henkensä alttiiksi yrittäessään saada asiat ratkaistua. Lähes vuoden kestänyt pitkä vaellus päättyy vaaralliseen jäätikön ylitykseen. Jondalar ja Ayla saapuvat paikkaan, jonka hän tunnistaa enneunistaan.

  • Suomennos Aulis Rantanen, Tiina Ohinmaa ja Kirsti Kattelus

Luolien suojatit, 2002 (engl. The Shelters of Stone, 2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luolakarhun klaanin kasvattama Ayla on viimein saapunut rakastettunsa Jondalarin kanssa tämän kotiin, zelandonien heimon Yhdeksänteen luolaan. Yhteisö on paljon suurempi kun ne, joissa Ayla on aiemmin elänyt, ja hänellä on täysi työ oppia ymmärtää kaikkia tapoja ja sääntöjä. Raskaaksi tullut Ayla haluaa tehdä parhaansa, sillä hän on tuntenut tulleensa kotiin ja haluaa perustaa perheen Jondalarin kanssa. Aylan kokemukset klaanikansasta ja lääkekasveista tekevät suuren vaikutuksen zelandoneihin. Vastaavasti Ayla oppii tuntemaan zelandonien tavat ja palvontamenot. Aylan ja Jondalarin tyttären Jonaylan synnyttyä on selvää, että seuraavassa kirjassa on aloitettava Aylan koulutus tietäjäksi.

  • Suomennos Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä

Maalattujen luolien maa, 2011 (engl. The Land of Painted Caves, 2011)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalattujen luolien maa jatkaa Aylan, hänen miehensä Jondalarin ja heidän pienen tyttärensä Jonaylan tarinaa. Ayla joutuu kohtaamaan aikuisen elämänsä ensimmäiset suuret haasteet. Samalla kun hän opettelee äitiyden taitoja, hän harjoittelee tullakseen Zelandoniksi: henkiseksi johtajaksi ja parantajaksi, joka hallitsee lääkkeiden ja yrttien sekä mielen salat.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]