Maallikkosaarnaaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen.

Maallikkosaarnaajaksi kutsutaan kristillisten yhteisöjen piirissä toimivaa saarnaajaa, jolla ei ole pappisvihkimystä.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa maallikkosaarnaajat toimivat herätyskristillisissä yhteisöissä. Maallikkosaarnaajaperinne on vahva muun muassa rukoilevaisten, herännäisten, lestadiolaisten ja evakelisuuden piirissä. Vuonna 1869 voimaan tullut kirkkolaki antoi maallikoille mahdollisuuden anoa tuomiokapitulilta tai piispalta virallista saarnalupaa, jonka jälkeen heillä oli oikeus sananjulistukseen myös kirkoissa.[1]

Tunnettuja suomalaisia maallikkosaarnaajia ovat muun muassa Antti Kaarne, Kalle Lohi, Juhani Raattamaa, Paavo Ruotsalainen, Aku Räty, Leonard Typpö ja Niilo Yli-Vainio. 2000-luvulla tunnetuksi ovat tulleet muun muassa Pirkko Jalovaara ja Riku Rinne.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sopanen, Matleena: ”Kirkon hajottaja vai rakentaja? Suomen evankelisluterilaisen kirkon saarnaluvan anojat ja maallikkosaarnaajan kriteerit 1870–1923”, Lähde : Historiatieteellinen Aikakauskirja 15, s. 40, 42. Joensuu: Labyrintti ry ; Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys, 2018. ISSN 2489-6195. Teoksen verkkoversio.

¨

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.