M-klubi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

M-klubi oli Helsingissä, Mannerheimintiellä, Hotelli Marskin kellarissa vuodesta 1962 aina 1980-luvulle toiminut yksityisklubi-tyyppinen ravintola. Ravintolaan mahtui 225 henkeä. Sen kuuluisimmat jäsenet olivat vuorineuvoksia, ammattiyhdistysjohtajia ja ministereitä. Klubia on myös sanottu kultapossu- ja Mau-mau-kerhoksi.

Jäsenmaksu oli aluksi 2000 markkaa, joka on nykyrahassa (vuonna 2008) noin 230 euroa. Klubi oli avoinna klo 21-04. Avajaisia selostanut Helsingin Sanomat arveli tämän "olevan omiaan eliminoimaan naapureita kiusaavat niin sanotut kotijatkot." Vuonna 1980 klubissa oli 4700 jäsentä.[1]

Hotellin avajaisjuhliin kutsutuille jaettiin lautasen vierelle lahja. Naiset saivat orkidean ja miehet hopeisen levykkeen merkiksi M-klubin kunniajäsenyydestä. Avajaisillallisilla nautittiin häränhäntälientä, forellia ja fasaania. Klubi avattiin kello yksi yöllä, jolloin eduskunnan puhemies K.-A. Fagerholm leikkasi poikki toimitusjohtaja Aki Marten pitelemän sinivalkoisen nauhan.[2]

Vieraina nähtiin vuosien varrella kaikki kotimaan kuuluisuudet presidentti Kekkosesta alkaen. Jyrki Hämäläinen ja Markku Veijalainen ovat muistelmissaan todenneet, että klubilla saattoi nähdä kerralla kaikki sen ajan tärkeimmät julkisuuden henkilöt. Pääministeri Ahti Karjalainen piti iltaisin tapaamisia eri sidosryhmien kanssa muun muassa M-klubilla.

Avajaisissa tapahtui välikohtaus, kun salin poikki juoksi rotta isäntien ollessa kättelemässä kutsuvieraita. Noloon valoon klubi joutui, kun Tanskan opetusministeri ei päässyt klubille, koska jäsenkorttia ei ollut.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pekka Elomaa: 35-vuotias Marski mahtimiesten kerhosta metsästyspaikaksi Helsingin Sanomat. 23.1.1997. Viitattu 28.3.2008.
  2. Eeva Järvenpää: Kuohukerma koolla Marskin avajaisissa Helsingin Sanomat. 2.3.2008. Viitattu 28.3.2008. [vanhentunut linkki]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.