Mäntymäki (Helsinki)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mäntymäki ja näkymä sieltä itään. Taustalla Töölönlahti.
Näkymä Mäntymäeltä länteen. Mäntymäen kentän takana Töölön kisahalli.

Mäntymäki (ruots. Tallbacka) on kallioinen ja metsäinen kukkula Helsingissä Eläin­tarhan alueen etelä­laidalla lähellä Töölön­lahtea. Sen ohi kulkee etelä- ja itä­puolitse Helsinginkatu, pohjoispuolitse Mäntymäentie. Länsi­puolella kukkulan edustalla on laaja aukio, Mänty­mäen kenttä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueella sijaitsi 1800-luvulla kaupungilta vuokratulla tontilla Tallberg-niminen huvila.[1]. Nimi Tallbacka tuli käyttöön 1890-luvulla. Myös nykyinen suomenkielinen käännösnimi oli käytössä jo vuonna 1901 ja virallistettiin 1909.[1] Mäntymäen pohjoisreunassa on vanha puutalo, niin sanottu Mäntymäen Mökki, joka alun perin oli Mäntymäen toisella puolella sijainneen pumppu­aseman vartio­tupa ja vartijan työ­suhde­asunto. Nykyisin siellä toimii työhuoneyhteisö, mökkiä myös vuokrataan muille.lähde?

Mäntymäki on 1900-luvun alusta lähtien ollut työväenliikkeen ja sosiali­demokraattien kokoontumispaikka, jossa on pidetty muun muassa vappujuhlia.[2][3] Vuoden 1918 sisällissodan aikana Mäntymäelle perustettiin hautausmaa, jonne haudattiin rintamalla kaatuneita punakaartilaisia. Sodan päätyttyä vainajat siirrettiin Malmin hautausmaan joukkohautaan.[4]

Mäntymäen kenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäntymäen kenttä (ent. Messukenttä) on laaja aukio Mänty­mäen länsi­puolella, kukkulan ja Töölön kisahallin välissä. Sen läntistä reunaa pitkin kulkee Olympiastadionille johtava Paavo Nurmen tie. Aukion pohjoispuolella, Stadionin edustalla on Paavo Nurmen, länsilaidassa Lasse Virenin patsas.

Nimi Messu­kenttä vahvistettiin vuonna 1956.[1]. Tuohon aikaan nykyinen Töölön kisa­halli oli Messu­halli, jossa järjestettiin messuja ja muita näyttelyjä, ja suurten messujen aikana viereinen Messukenttäkin oli osana näyttelyaluetta. Vuonna 1962 aukion itäreunaan, Mäntymäen eteen, rakennettiin väli­aikaiseksi tarkoitettu Messu­hallin lisärakennus, yleisesti Helsingin rumimpana rakennuksena pidetty C-messu­halli eli ns. Kansojen halli, joka purettiin 1975 Suomen Messujen muutettua uuteen Messukeskukseen Itä-Pasilaan.[5] Samoihin aikoihin aukion nimi muutettiin Mäntymäen kentäksi.

Mäntymäen kenttä toimii läheisiin julkisiin rakennuksiin kuten Stadioniin, Töölön kisa­halliin ja Oopperaan liittyvänä pysäköinti­alueena. Suomen Messujen muutettuakin siellä on toisinaan järjestetty myös yleisö­tapahtumia, muun muassa tivoleita[5], ja myös Sirkus Finlandian teltta on aikoinaan ollut useita kertoja pystytettynä sinne. Aukion kohdalla olevalla osalla Mänty­mäen­tietä on vuosittain myös käytössä muun muassa Helsinki City Marathonin[6] ja Naisten Kympin lähtöpaikka.[7]

Suunnitelmien mukaan Pisara-radan Töölön asema tulee lähelle Mäntymäkeä. On ehdotettu, että sen valmistuessa tai mahdollisesti jo aikaisemmin osa nykyisin Elielinaukiolla olevista, Mannerheimintietä pitkin kulkevien bussilinjojen päätepysäkeistä siirrettäsiin Mäntymäen kentälle.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Helsingin kadunnimet, Helsingin kaupungin julkaisuja nro 24, s. 123. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970.
  2. Iso tietosanakirja, 9. osa (Mustonen-Pielisjärvi), s. art. Mäntymäki. Otava, 1985.
  3. Vappua vietetään tutuilla paikoilla Ympäristöministeriö, Museovirasto. Viitattu 15.5.2012.
  4. Mäntymäki on tärkeä muistinpaikka 17.5.2013. Tiedonantaja. Viitattu 3.2.2017.
  5. a b Kaija Hackzell, Kirsti Toppari: Töölön tullin molemmin puolin, Helsingin vanhoja kortteleita 5, s. 172. Sanoma Oy, 1997. ISBN 951-97555-1-9.
  6. Helsinki City Marathon: tapahtuma Viitattu 15.5.2012.
  7. Naisten Kymppi 2012, reittikartta Viitattu 15.5.2012.
  8. Pisara-radan vaikutukset pintaliikenteeseen, Luonnos 30.3.2012 Helsingin seudun liikenne (HSL), Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 15.5.2012.