Mäkkylän mustalaisleiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mäkkylän mustalaisleiri oli vuosina 1951–1957 Espoon Mäkkylässä sijainnut suuri romanileiri. Leiri sijaitsi nykyisen Komendantinmäen juurella. Siinä asui enimmillään pari sataa ihmistä.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan sytyttyä vuonna 1939 Suomi menetti Karjalan alueen Neuvostoliitolle. Suuri osa Suomen romaneista oli asunut Karjalassa, joten he joutuivat muiden suomalaisten tavoin lähtemään evakkoon Suomen uusien rajojen sisäpuolelle. Romanien asuttamista uusille alueille ei pidetty vakavana huolenaiheena, sillä heidän ajateltiin elävän muutenkin jatkuvassa liikkeessä.[1]

Sotien jälkeen romanit pyrkivät hankkimaan asuntoja, mutta se ei ollut helppoa ennakkoluulojen takia. Karjalan evakkojen lisäksi myös muut maan romanit hakeutuivat kaupunkien liepeille hökkeli- ja telttakyliin, joista tunnetuimmat ja suurimmat sijaitsivat Espoon Mäkkylässä ja Helsingin Malmilla. Vuosina 1956–1957 Helsingin romanien asuinoloista tehdyn selvityksen mukaan 39 ruokakuntaa oli täysin asunnottomia ja 89 ruokakunnan asunto luonnehdittiin vakituiseksi. Se tarkoitti useasti pahvi- ja havumajoja, vanhoja kioskirakennuksia tai hylättyjä junanvaunuja. Huonot asunto-olot vaikuttivat myös romanien terveydentilaan ja kolmannes työikäisistä oli sairaita.[2]

Elämä mustalaisleirillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkkylän mustalaisleirillä asui rintamamiehiä, Karjalan ja Porkkalan evakkoromaneja. Enimmillään siellä asui parisataa romania, joista puolet oli lapsia, eli yhteensä noin 30 perhettä. Leiri alkoi, kun Dagmar Åkerlundin ostaman pienen rintamamiestalon tontille leiriytyi Malmilta muuttaneita Åkerlundeja.lähde? Mäkkylän leiriläisiä yhdisti evakkotausta. Åkerlundit olivat joutuneet lähtemään Säkkijärveltä.lähde?

Helsingin olympialaisten rakennusbuumi tarjosi töitä. Nuoret miehet kävivät töissä Helsingissä ja yöpyivät Mäkkylän leirillä.lähde? Muutamilla romanimiehillä oli hevonen, joille oli rakennettu tontille eläinsuoja. Hevoskauppaa harjoitettiin, mutta se väheni sodan jälkeisen autoistumisen takia. Jotkut romanit ansaitsivat raveista.

Leirin rakennukset olivat telttoja tai pahvihökkeleitä. Teltat koottiin paperisäkeistä, joita leiriläiset hakivat rakennustyömailta tai läheisestä kaupasta. Lisäsuojana oli kattohuovan palasia, havuja ja tavaraa rakennustyömaiden liepeiltä. Telttoja ei saatu vedenpitäviksi, ja paperisäkit oli kuivattava aina sateen jälkeen. Ruoka valmistettiin priimuksella eli spriikeittimellä. Se oli nuotion lisäksi ainoa lämmönlähde. Spriikeittimet aiheuttivat tulipaloja pahvihökkeleissä ja leirissä sattui useita tulipaloja. Esimerkiksi Feija Åkerlund muisteli leirin palaneen tulipalopakkasten aikaan talvella 1952–1953.[3]

Julkisuus ja vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanileirin muistolaatta.
Toinen muistolaatta.

Mäkkylän romanileiri sai paljon julkisuutta. Romanien elämää joko romantisoitiin tai kauhisteltiin. Eniten palstatilaa saivat tappelut ja pimeän viinan myynti. Yöt ja viikonloput olivat vilkkainta kaupankäynnin aikaa. Helsinkiläiset hakivat pimeän viinansa joko Malmilta, Mäkkylästä tai Alppikylästä. Monet jäivät leiriin ryyppäämään, mikä aiheutti helposti tappeluita ja muita levottomuuksia.

Teltat olivat kylmiä, eikä siellä ollut kunnollisia mahdollisuuksia pesuun tai pyykinpesuun. Lapset sairastelivat ja äidit joutuivat antamaan lapsensa lastenkotiin joskus pitkiksi ajoiksi, koska parempaakaan asumusta ei saatu.lähde?

Romanien ja valtaväestön suhteet olivat varaukselliset. Valtaväestön lapset ovat myöhemmin kertoneet pelänneensä leiriä ja heitä oli myös peloteltu pysymään pois sieltä.lähde? Koulua käyvien romanilasten ja heidän ikätoveriensa välille syntyi pitkäaikaisia ystävyyssiteitä.lähde?

Mustalaisleiri joutui modernia Tapiolaa rakentavan Espoon virkamiesten silmätikuksi. Espoo ei kyennyt osoittamaan romaneille parempaakaan asumista, eikä ongelma hoitunut romanien häätämisellä.[3]

Muistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leirin yläpuolelle ns. Mustalaiskalliolle on pystytetty kaksi muistolaattaa. Metallisessa muistolaatassa lukee: ”Täällä oli 1950-luvulla yhteiskunnan tuen ulkopuolelle jäänyt romanileiri.” Laatan allekirjoittaja on ”Leiriläinen T. J. Lundberg”. Toisessa muistolaatassa lukee: ”Täällä oli 1950-luvulla yhteiskunnan tuen ulkopuolelle jäänyt romanileiri.” Allekirjoittaja on "Leiriläinen T. J. Kustavi Lundberg" ja "miksi ovet eivät aukene meille", sekä romanien lippu.

Jani Saxellin romaanissa Unenpäästäjän Florian henkilö muistelee Mäkkylän maisemaa 1950-luvulla: ”Maanpäällisen modernistisen paratiisin kupeessa oli jo käärmeenpesä: Mäkkylän mustalaisleiri. Telttakylä irvisteli harvahampaisena rakennustelineiden suuntaan, päästi markkinamatkalla juopuneen mustalaismiehen ivanaurun jälleenrakennusajan optimismille.” Sateella ”Telttojen katot, pajukeppien koossa pitämät paperisäkkien ja kattohuovan tillkutäkit, painuivat raskaan lastin alla. Sisällä oli petivaatteita ja havuja lattiamattoina.”[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Virén, Hanna ja Peltonen, Lari: Kiertävät romanit (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran julkaisuja 1) Romanien reitit, Romanikulttuurin vaikutus kulttuuriympäristöön. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry. Viitattu 31.3.2020.
  2. Siltanen, Teemu: 2.2. Toisen maailmansodan vaikutus ja sodanjälkeinen romanipolitiikka (Historian pro gradu) Slummeista lähiöihin ja sopeuttamalla tasa-arvoisiksi – Romanien asuttaminen osana Vantaan hyvinvointivaltiopolitiikkaa vuosina 1970–1981. 2015. Tampereen yliopisto. Viitattu 14.3.2020.
  3. a b Salmi, Markku: Leppävaaran alkukoti: tarinoita ja kuvia virkatalon mailta, s. 206 – 209. Leppävaara-seura, 2017. ISBN 9789529390823.
  4. Saxell, Jani: Unenpäästäjän Florian. Wsoy, 2017. ISBN 9789516928657. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.3.2020).