Länsirintama (toinen maailmansota)
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Kaksi yksityiskohtaa lähteistetty, muut epäluotettavaa tietoa |
.svg){kind=small}
Länsirintama toisessa maailmansodassa viittaa liittoutuneiden ja akselivaltojen välisiin sotatoimiin Länsi-Euroopassa. Maantieteellisesti sota-alue sisälsi Ranskan, Belgian, Alankomaat, Tanskan, Luxemburgin ja Saksan länsiosat.
Rintaman sotatoimet jakautuvat kahteen vaiheeseen, joiden väliin jäi rauhallisempi jakso. Ensimmäisessä vaiheessa Saksa valloitti läntisen Euroopan lukuun ottamatta Iberian niemimaata, Ruotsia ja Britteinsaaria, josta käytyyn kiivaaseen ilmasotaan vaihe päättyi lokakuun lopulla 1940. Toinen vaihe alkoi Normandian maihinnoususta kesäkuussa 1944 ja päättyi Saksan antautumiseen toukokuussa 1945. Välissä oleva rauhallisempi jakso sisältää ainoastaan yksittäisiä iskuja rannikolle sekä ilmavoimien pommituslentoja ja kanaalissa käytyjä saattueiden ja keveiden pinta-alusten välisiä taisteluita.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Puolan offensiivi
Adolf Hitlerin johtama natsi-Saksa vaati lähinnä ensimmäisessä maailmansodassa menettämiään alueita Puolasta. Iso-Britannia ja Ranska takasivat Puolan koskemattomuuden ja varoittivat Saksaa hyökkäämästä. Hitler ei uskonut maiden ryhtyvän toimiin Saksaa vastaan ja hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939. Iso-Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan 3. syyskuuta 1939, mistä alkoi toinen maailmansota.
Akselivaltojen menestys 1939–1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valesota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Valesota
Saksan hyökättyä Puolaan länsirintamalla alkoi niin sanottu valesota, jonka aikana Euroopan mantereella ei tapahtunut merkittäviä taisteluita. Syinä olivat Britannian joukkojen riittämättömyys hyökkäykseen ja Ranskan tukeutuminen Saksan vastaiselle rajalle rakentamaansa suureen puolustusvarustukseen Maginot-linjaan. Brittiläinen siirtoarmeija, johon kuului syyskuussa 1939 ainoastaan neljä vakinaisessa palveluksessa ollutta divisioonaa, ja osa Ranskan armeijasta sijoitettiin siten Belgian rajalle varmistamaan, etteivät saksalaiset kykenisi toistamaan ensimmäisessä maailmansodassa toteuttamaansa suunnitelmaa. Britannian kuninkaalliset ilmavoimat pudottivat lentolehtisiä saksalaisalueille ja Kanadasta saapuivat ensimmäiset yksiköt Euroopan rintamalle.
Toukokuun 1940 alkuun mennessä Britannian siirtoarmeijan vahvuus kasvoi kolmeen armeijakuntaan, joissa oli yhteensä kymmenen divisioonaa. Divisioonista puolet oli vakinaisia joukkoja ja loput territoriaaliarmeijan muodostamia reserviyksiköitä. Näiden lisäksi oli muodostettu armeijan esikunnan alaisuuteen reservi. Yhteensä siirtoarmeijassa palveli 394 165 miestä, joista 237 319 kuului taistelujoukkoihin.[1]
Saksan joukoista pääosa osallistui Puolan vastaisiin operaatioihin ja ainoastaan pieni osa miehitti Ranskan rajalla ollutta Siegfried-linjaa. Vallattuaan Puolan Saksa alkoi vähitellen siirtää joukkojaan länteen ja suunnitella hyökkäysoperaatiota Ranskaan.
Operaatio Weserübung[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkelit: Tanskan valtaus ja Taistelu Norjasta
Manner-Euroopan hiljaiselon jatkuessa Saksa aloitti huhtikuussa 1940 hyökkäyksensä operaatio Weserübungin mukaisesti Tanskaan ja Norjaan. Syynä operaatioon oli epäluottamus Norjan puolueettomuuteen ja siten sen malmivarojen hyödyntämismahdollisuuksiin. Operaatiossa Saksa valtasi Tanskan ja Norjan kovien taisteluiden jälkeen menettäen Narvikin taisteluissa pääosan laivastonsa moderneista hävittäjistä. Osa Saksan laivaston raskaista pinta-aluksista joutui lisäksi telakalle.[2]lähde tarkemmin?
Taistelut Flanderissa ja Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksa aloitti hyökkäyksen Benelux-maiden kautta 10. toukokuuta. Hyökkäys yllätti liittoutuneet lähes täydellisesti. Alankomaat valloitettiin viidessä päivässä, Belgia 18 päivässä ja Luxemburg päivässä. Ranskan asevoimat ja Britannian siirtoarmeija romahtivat nopeasti Saksan salamasodan menestyessä. Britit evakuoivat siirtoarmeijansa sekä suuren määrän liittoutuneiden sotilaita Dunkerquesta jättäen lähes kaiken kaluston jälkeensä. Ranska antautui ja allekirjoitti aselevon 22. kesäkuuta.
Taistelu Britanniasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Taistelu Britanniasta
Taisteluiden päätyttyä Euroopan mantereella Saksa alkoi valmistella maihinnousua Britanniaan. Saksan ilmavoimien epäonnistuttua Britannian ilmavoimien tuhoamisessa ja Kanaalin alueen ilmaherruuden saavuttamisessa maihinnousu Englantiin peruttiin. Britannian ilmavoimat olivat saavuttaneet torjuntavoiton lokakuun loppuun 1940 mennessä, mutta Saksa piti yllä terroripommituksia toukokuuhun 1941 saakka. Englantilaiset antoivat pommitusvaiheelle nimen Blitz ja sen aikana kuoli noin 60 000 siviiliä.[3]
Välivaihe 1941–1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Dieppen maihinnousu
Koska Saksan ilmavoimat eivät saavuttaneet ilmaherruutta Kanaalin alueella, maihinnousu Britanniaan ei ollut mahdollinen. Operaation mahdollisuuksien puuttuminen ja saman aikainen Saksan joukkojen siirto itärintamalle valmistauduttaessa hyökkäämään Neuvostoliittoon poisti uhan maihinnoususta Britanniaan. Saksa aloitti liittoutuneiden maihinnousun estämiseksi Atlantin vallin rakentamisen Ranskan rannikolle. Valli koostui Kanaalin rannikolle valmistelluista vahvoista linnakkeista ja niitä miehittävistä joukoista.
Valtavien kuljetusvaikeuksien takia, joita liittoutuneet voisivat kohdata Englannin kanaaliin ylityksessä, päätti liittoutuneiden johto tehdä harjoitushyökkäyksen Ranskan rannikolle. Liittoutuneet aloittivat 19. elokuuta 1942 maihinnousun Dieppeen Ranskaan. Suurin osa joukoista oli kanadalaisia, mutta mukana oli myös brittejä, yhdysvaltalainen joukko-osasto sekä Vapaan Ranskan yksiköitä. Isku oli katastrofi lähes kahden kolmasosan hyökkäysjoukoista tuhoutuessa. Paljon kuitenkin opittiin tämän operaation seurauksena ja opit tulivat hyvään käyttöön myöhemmissä maihinnousuissa.
Länsirintamalla ei käyty maataisteluita lähes kahteen vuoteen lukuun ottamatta kommandoiskuja ja SOE:n ja OSS:n tukemaa vastarintaliikkeen harjoittamaa sissisotaa. Liittoutuneet kävivät sotaa länsirintamalla Yhdysvaltain 8. ilma-armeijan pommittaessa Saksaa päivisin ja brittiläisen Bomber Commandin öisin.
Britit tekivät jo vuonna 1940 kaksi iskua saksalaisia vastaan 11. kesäkuuta Boulogneen ja 14.–15. heinäkuuta Guernseylle. Vuonna 1942 iskuja tehtiin 27.–28. helmikuuta Brunevaliin, 27.–28. maaliskuuta St. Nazaireen, 5. huhtikuuta Bayonneen, 21.–22. huhtikuuta Hardelotiin, 19. elokuuta Dieppeen, 3.–4. lokakuuta Sarkiin sekä 7.–12. joulukuuta Girondeen. Näistä iskuista merkittävin Dieppen ohella oli Sarkiin tehty, koska muutama päivä sen jälkeen esitettiin vangittujen kommandojen teloitus Adolf Hitlerin antaman niin sanotun kommandokäskyn mukaisesti.
Liittoutuneiden menestys 1944–1945[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taistelu Normandiasta - rannikolta Pariisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Normandian maihinnousu
Liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa, Ranskan rannikolla 6. kesäkuuta 1944. Harhautusoperaatiot Fortitude ja Bodyguard olivat vakuuttaneet saksalaiset maihinnoususta Pas-de-Calaisiin, jonne joukot oli keskitetty puolustukseen. Saksalla ei siten ollut maihinnousualueella tarpeeksi joukkoja estämään sillanpääaseman muodostamista, vaan joutuivat vetäytymään syvemmälle sisämaahan. Liittoutuneet kuljettivat samaan aikaan valtavia määriä kalustoa, tarvikkeita ja sotilaita kanaalin yli, ja pian Normandiassa oli miljoona liittoutuneiden sotilasta.
Kaksi kuukautta varsinaisen maihinnousun jälkeen Yhdysvaltain 12. armeijaryhmä aloitti operaatio Cobran, jonka tarkoituksena oli murtautua läpi saksalaisten linjoista ja aloittaa eteneminen länteen. Saksalaisten yritys pysäyttää liittoutuneiden eteneminen onnistui hetkeksi, mutta mies- ja kalustoylivoima takasivat vastarinnan murtumisen. Falaisen mottiin jäi saarroksiin lähes 200 000 saksalaista sotilasta, joista noin 150 000 pääsi lopulta vetäytymään menettäen pääosan kalustostaan. Taistelun päätyttyä joukot etenivät etelään läpi Ranskan eteläosien Ruhrin teollisuusalueelle. Brittiläinen 21. armeijaryhmä oli operaatio Goodwoodissa läpäissyt saksalaisten rintaman Caenissa, jonka jälkeen joukot etenivät rannikkoa pitkin pohjoiseen kääntyen myöhemmin itään edeten Belgian ja Alankomaiden läpi Pohjois-Saksaan.
Ranskan vapautus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Operaatio Dragoon
Liittoutuneet nousivat 15. elokuuta maihin Etelä-Ranskassa Toulonin ja Cannesin välillä. Yhdysvaltain 7. armeijasta ja Ranskan 1. armeijasta muodostettu Yhdysvaltain 6. armeijaryhmä varmisti nopeasti sillanpään ja se vapautti Etelä-Ranskan kahdessa viikossa aloittaen etenemisensä Rhônenlaaksoa pohjoiseen. Liittoutuneiden etenemistä hidasti ainoastaan uudelleen järjestettyjen ja puolustukseen ryhmittyneiden saksalaisten kohtaaminen Vogeeseilla.
Ranskassa olevia saksalaisjoukkoja vastassa oli nyt kolme voimakasta liittoutuneiden armeijaryhmää. Pohjoisessa sotamarsalkka Bernard Montgomeryn komentama brittiläinen 21. armeijaryhmä, keskellä Yhdysvaltain 12. armeijaryhmä kenraali Omar Bradleyn alaisuudessa ja etelässä kenraaliluutnantti Jacob L. Deversin Yhdysvaltain 6. armeijaryhmä. Syyskuun puolivälissä etelästä etenevä 6. armeijaryhmä saavutti lännestä etenevän Bradleyn osaston laitimmaiset osat, jolloin kaikkien armeijaryhmien johto siirrettiin liittoutuneiden ylipäällikölle kenraali Dwight D. Eisenhowerille.
Etelästä ja pohjoisesta tuleva paine työnsi saksalaisia taaksepäin. Ranskan vastarintaliike järjesti 19. elokuuta kansannousun ja Pariisi vapautui 25. elokuuta, kun kenraali Dietrich von Choltitz hyväksyi ranskalaisten uhkavaatimuksen antautuen Vapaan Ranskan 2. panssaridivisioonan komentajalle Philippe Leclerc de Hauteclocquelle. Saksalaiset eivät nähneet kaupungin puolustamista hyödyllisenä, vaikka Adolf Hitler olikin vaatinut kaupungin luovuttamista liittoutuneille vain taistelun jälkeisenä rauniokasana.
Beneluxmaiden ja Pohjois-Ranskan vapauttamisella oli erityinen merkitys Lontoon ja Kaakkois-Englannin asukkaille, koska se esti saksalaisia laukaisemasta alueilta V-1- ja V-2-ohjuksia. Saksalaiset tuhosivat vetäytyessään rannikolta kaikki satamalaitteet, ja liittoutuneiden pommitukset olivat tuhonneet rautatiet. Liittoutuneiden edetessä huoltolinjat venyivät katkeamispisteeseen, koska autokuljetukset eivät kyenneet takaamaan riittävää huoltoa Normandiasta Saksan rajoille eteneville joukoille.
Saksan Lounais-Ranskassa olleet joukot, jotka eivät osallistuneet Normandian taisteluihin, vetäytyivät joko itään kohti Alsacea tai satamakaupunkeihin estäen niiden käytön liittoutuneilta. Jälkimmäinen ryhmä ei kuitenkaan aiheuttanut kokonaisuutena suurta ongelmaa liittoutuneille, koska pääosa saksalaisjoukoista lopulta hajaantui. Poikkeuksena oli Bordeaux, jonka kenraali Edgard de Larminatin komentamat ranskalaisjoukot vapauttivat operaatio Venerablessa toukokuussa 1945.
Pariisista Reinille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talvella 1944 Hitler päätti yrittää viimeistä yritystä pysäyttää liittoutuneet lännessä. Hän keräsi kaikilta rintamilta parhaat joukkonsa Ardenneille, Belgiassa sijaitsevalle metsäalueelle. Hitler myös laski ja nosti värväysikärajoja, jolloin koulupoikia, eläkeläisiä ja aiemmin mm. terveydellisistä syistä palvelusta vapautettuja määrättiin liittymään taistelujoukkoihin. Tarkoitus oli iskeä kiila yhdysvaltalais- ja brittijoukkojen väliin, piirittää ja tuhota neljä armeijakuntaa. Tämän oli tarkoitus saada aikaan rauhanneuvottelut liittoutuneiden kanssa, jolloin Saksa olisi voinut iskeä takaisin vuorostaan itärintamalla.
Ardennien taistelu käynnistyi joulukuussa tykistökeskityksillä ja panssarikiilojen etenemisellä huonon sään estäessä liittoutuneiden ilma-aseen toiminnan. Saksalaisjääkäreitä pudotettiin linjojen taakse vaikeuttamaan liittoutuneiden huoltoa ja muutenkin häiritsemään näitä. Hyökkäys tuli täydellisenä yllätyksenä liittoutuneille, joilla ei aluksi ollut mitään käsitystä hyökkäyksen laajuudesta. Saksalaiset painottivat hyökkäyksen yhdysvaltalaissotilaisiin ajatellen, ettei heidän vastarintansa olisi yhtä kova kovaa kuin brittien. Yhdysvaltalaisjoukot harhailivat kohti länttä sekasorrossa, kunnes joukot saatiin organisoitua uudelleen vastarintaan saksalaisia vastaan. Esimerkiksi Bastognessa taistelleet yhdysvaltalaiset sotilaat pitivät asemansa, vaikka saksalaiset piirittivät heidät. Saksalaisten hyökkäys tyrehtyi, eivätkä nämä saavuttaneet koskaan tavoitteitaan. Uudenvuodenpäivänä 1945 Saksa käynnisti viimeisen hyökkäyksensä länsirintamalla. Operaatio Nordwindin oli tarkoitus lievittää tappioksi kääntyvää tilannetta käyttäen hyväksi ohentunutta kohtaa liittoutuneiden rintamassa Elsassissa ja Lothringenin alueilla. Saksalaiset törmäsivät kuitenkin amerikkalais-ranskalaisten joukkojen sitkeään vastarintaan. Operaatio kuivui kasaan tammikuun lopulla, jolloin liittoutuneet olivat aloittaneet jo omat vastahyökkäyksensä.
Sään parannuttua tammikuussa liittoutuneet saivat lentokoneensa ilmaan ja saksalaisten oli peräännyttävä takaisin Reinille. Taisteluissa molemmat osapuolet menettivät tappioina yli 100 000 sotilasta. Saksa ei pystynyt enää korvaamaan menettämiään sotilaita eikä uudistamaan tuhoutunutta kalustoa. Vaikka liittoutuneiden joukot kärsivät raskaita tappioita, ne pystyivät kuitenkin uudistautumaan ja kohtasivat tulevaisuudessa vähäistä vastarintaa. Saksa oli menettänyt aloitekykynsä täysin länsirintamalla. Sen yleistilanne heikkeni jatkuvasti, sillä vastaavasti itärintamalla Puna-armeija aloitti samaan aikaan oman suurhyökkäyksensä.
Saksan valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liittoutuneet ylittivät Reinin maaliskuussa 1945 ja etenivät nopeasti Saksan sydämeen, vallaten Nürnbergin, Ruhrin teollisuusalueen ja koko Etelä-Saksan. Myöhään keväällä ensimmäiset liittoutuneiden sotilaat tapasivat venäläissotilaat keskellä Saksaa. Kuukauden kuluttua Hitler oli ampunut itsensä ja sota Euroopassa oli lopulta ohi.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ellis, L. F.: History of the Second World War: The War in France and Flanders. Uckfield, Englanti: Naval Military Press, 2004. ISBN 1-845740-56-4. (englanniksi)
- Dildy, Douglas C.: Denmark and Norway 1940 Hitler's boldest operation. Oxford, Englanti: Osprey Publishing, 2007. ISBN 978-1-84603-117-5. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ellis, L. F. s. 19
- ↑ Dildy, Douglas C.
- ↑ Stansky, Peter: The First Day of the Blitz: September 7, 1940, s. 3–4. Yale University Press, 2007. ISBN 0300125569.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Länsirintama (toinen maailmansota) Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||