Lyijymyrkytys

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ihmisen lyijymyrkytys näkyy röntgenkuvassa tunnusomaisena tihentymänä luun metafyseaalisella vyöhykkeellä.

Lyijymyrkytys on elimistön myrkytystila, joka aiheutuu lyijystä kehossa. Lyijy häiritsee useita kehon prosesseja ja on myrkyllistä monissa elimissä ja kudoksissa, kuten sydämessä, luissa, munuaisissa ja hermostossa.

Lyijymyrkytys oli yleinen antiikin maailmassa. Lyijyä käytettiin seoksissa tinan kanssa mm. ruoka-astioissa ja vesijohtoverkostoissa, ja tämä altisti väestön kroonisille myrkytyksille. On jopa arveltu, että lyijymyrkytykset olisivat vaikuttaneet Rooman ylimystön rappeutumiseen ja sitä tietä koko valtakunnan tuhoon.

Myrkytystilan oireisiin kuuluu muun muassa pahoinvointia, kipua ja anemiaa[1]. Lyijymyrkytys saattaa johtaa kuolemaan. Akuutit lyijymyrkytykset ovat paljon harvinaisempia kuin myrkytykseen johtava krooninen altistuminen lyijylle. Akuutti lyijymyrkytys johtuu lähes aina (elimistöön huonoliukoisten) lyijysuolojen nauttimisesta. Oireet ovat paikallisia ruoansulatuskanavan oireita (jano, metallinmaku suussa, vatsakipu, oksentelu, ripuli tai ummetus, lyijysulfidi voi värjätä ulosteen mustaksi), sokki ja munuaisten vaurioitumisen oireita kuten oliguria ja virtsan koostumuksen muutokset, keskushermoston oireet sekä hemolyysi. Mikäli potilas paranee, jatkossa seuraavat usein kroonisen lyijymyrkytyksen oireet.[2][3]

Lyijyn puoliintumisaika veressä on 30–40 päivää. Altistuminen aiheuttaa verenmuodostuksen häiriön. Luustoon siirryttyään lyijyn puoliintumisaika on 20 vuotta.[4]

Lyijymyrkytystä voidaan hoitaa kelatoivilla aineilla, kuten EDTA:lla, jotka sitovat metallia itseensä ja sitten poistuvat elimistöstä virtsan mukana. EDTA:n lisäksi eritoten lapsilla käytetään dimerkaprolia. Myös suun kautta annettu penisillamiini ja DMSA (meso-2,3-dimerkaptomeripihkahappo) toimivat vasta-aineina. Kelatoivalla aineella tapahtuva hoito on aiheellinen, kun veren lyijypitoisuus ylittää 2,5 μmol/l (50 μg/100 ml)[2][3]

Orgaanisilla lyijy-yhdisteillä, jotka rasvaliukoisina ovat todennäköisesti myrkyllisempiä kuin epäorgaaniset, oireet tulevat nopeasti ja keskushermostollisina. Oireita ovat unettomuus, houretila (delirium), puutteet älyllisissä toiminnoissa, vapina, hallusinaatiot ja kouristukset[2]. Tunnetuin ja eniten tuotettu organolyijy-yhdiste on tetraetyylilyijy. Lyijyttömään bensiiniin siirtyminen (tetraetyylilyijyn käyttö moottorin nakutuksen estoaineena lopetettu) on merkittävästi pienentänyt sekä ympäristön että ihmisten veren lyijypitoisuutta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Perustelumuistio epäorgaanisen lyijyn biologisen altistumisindikaattorin raja-arvon uusimiselle (PDF) Työterveyslaitos. Viitattu 29.12.2015.
  2. a b c Henry Matthew, A.A.H. Lawson: Treatment of Common Acute Poisonings, s. 123-126. 3. painos. Churchill Livingstone, 1975. ISBN 0 443 01217 2. (englanniksi)
  3. a b Hannu Komulainen ja Jouko Tuomisto: Metallit ja metalloidit: Lyijy (pdf) (s. 1066-1069) Farmakologia ja toksikologia. Kuopio: Kustannus Medicina Oy. Viitattu 31.12.2015.
  4. Eija Riitakorpi: Lyijymyrkytys 26.11.2015. Työterveyslaitos. Viitattu 29.12.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.