Lyder van Kyren

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lyder van Kyren (mainitaan 13071322) oli Turun linnan päällikkö, jonka aikana linnassa aloitettiin tärkeät rakennustyöt.[1]

Van Kyren kuului Holsteinin ritaristoon, jonka jäseniä siirtyi Ruotsiin. Hän oli mukana Ruotsin herttuoiden tekemissä liittosopimuksissa, ja herttuat sijoittivat hänet viimeistään ennen juhannusta 1315 Turun linnan päälliköksi hoitamaan läntisen Suomen puolustusta ja hallintoa. Syyskuusta 1315 lähtien hän toimi Suomen herttuan Valdemar Maununpojan nimissä. Van Kyrenin aikana aloitettiin Turun linnan toinen rakennusvaihe, jolloin siitä tehtiin ruhtinaanlinnan vaatimukset täyttävä suljettu asuntolinna. Van Kyren tunnettiin laajasti, ja hän solmi suhteita muun muassa kaupunkiin tulleisiin saksalaisiin kauppiaisiin. Novgorodissa Turkua, Suomen ruhtinaan kaupunkia, kutsuttiin hänen mukaansa nimellä "Lyderev". Vuonna 1318 venäläisten onnistui kuitenkin linnasta huolimatta päästä tuhoamaan kaupunkia ja Turun tuomiokirkkoa. Van Kyren säilytti asemansa herttua Valdemarin kuoltuakin. Vuonna 1320 hän sai tehtäväksi neuvotella venäläisten kanssa Viipurin asemasta. Seuraavana kesänä hän puolestaan toimi herttuatar Ingeborg Norjalaisen neuvoksena. Vielä vuoden lopulla 1322 hänet mainitaan Varsinais-Suomen yhteydessä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suvanto, Seppo: ”Lyder van Kyren”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 612. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.