Lyda Borelli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lyda Borelli
Lyra Borelli Mario Nunes Vaisin ottamassa valokuvassa.
Lyra Borelli Mario Nunes Vaisin ottamassa valokuvassa.
Syntymäaika 22. maaliskuuta 1887
Syntymäpaikka Genova, Italia
Aktiivisena 1902–1918
Kuolinaika 2. kesäkuuta 1959 (72 vuotta)
Kuolinpaikka Rooma, Italia
Ammatti näyttelijä
Puoliso Vittorio Cini
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Lyda Borelli (22. maaliskuuta 1887 Genova, Italia2. kesäkuuta 1959 Rooma, Italia) oli italialainen teatteri- ja elokuvanäyttelijä. Hän oli tunnettu jo teatteriurallaan, mutta hänestä tuli yksi italialaisen mykkäelokuvan tunnetuimmista näyttelijöistä. Hänet tunnettiin erityisesti tyylitellystä ja dramaattisesta tyylistä näytellä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyda Borelli Oscar Wilden näytelmässä Salome.

Borelli aloitti 15-vuotiaana Roomassa teatteriuransa, kun hän pääsi Alfred Capus’n näytelmään La veine. Pian tämän jälkeen hän näytteli Gabriele D’Annunzion näytelmässä La figlia di Iorio, jossa esiintyi monia tunnettuja näyttelijöitä, kuten Ruggero Ruggeri, Virginio Talli, Emma Gramatica ja Oreste Calabresi. Borelli oli noussut vuoteen 1905 mennessä Italian tunnetuimmaksi nuoreksi näyttelijäksi. Hän esiintyi teatterissa monissa erilaisissa rooleissa. Hän oli vuonna 1909 ollut Ruggerin rinnalla primadonnana, esiintynyt 1910 Oscar Wilden näytelmän Salome pääosassa ja ollut vaudeville-tyylisessä näytelmässä La presidentessa.[1]

Gloria Films palkkasi Borellin 1913 näyttelemään Mario Caserinin elokuvaan Ma l’amor mio non muore![1] Borellin ensimmäinen elokuva nosti hänet supertähteyteen. Hänen tyylitelty ja ilmeikäs näyttelemistapa, johon kuuluivat oleellisena osana liioitellut liikkeet ja dramaattiset poseeraukset, johtivat myös neologismiin borelleggiare, joka tarkoitti ”näyttellä kuten Borelli”.[2] Caserinin elokuva oli aloittamassa 1910-luvun italialaisessa mykkäelokuvassa kukoistanutta diivanäyttelijöiden elokuvia.[3]

Torinosta Borelli muutti työskentelemään Roomaan Cines-elokuvayhtöille ja teki seuraavaksi elokuvat La donna nuda (1914), La marzia nuziale (1915) ja La falena (1916). Borellin suosio oli valtava, ja nuoret tytöt alkoivat matkia hänen eleitään. Hän teki kuitenkin lopulta vain kymmenisen elokuvaa ja jätti näyttelemisen kokonaan 1918 mentyään naimisiin ferraralaisen aatelismiehen, kreivi Vittorio Cinin kanssa. Borelli teki vielä vuonna 1918 kaksi sotapropangdaelokuvaa.[1]

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanmham, Maryland: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 12.12.2012). (englanniksi)
  • Cherchai-Usai, Paolo: Italy: Spectacle and Melodrama. Nowell-Smith, Geoffrey (toim.): The Oxford History of World Cinema. Oxford: Oxford University Press, 1996. ISBN 0-19-811257-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Dalle Vacche, s. 260.
  2. Molitero, s. 45–46.
  3. Cherchi Usai, s. 129–130.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]