Luutulehdus

Luutulehdus röntgenkuvassa vasemman jalan ukkovarpaassa.

Luutulehdus eli osteomyeliitti (tunnetaan myös nimellä luumätä) on pääasiassa bakteerien aiheuttama tulehdus. Luutulehdus voi olla äkillinen (akuutti) tai pitkäaikainen (krooninen).

Äkillisissä taudin muodoissa bakteeri pääsee luuhun vamman tai leikkauksen yhteydessä. Avomurtumat, jotka puhkaisevat kudokset altistavat luutulehdukselle. Myös kirurgiset leikkaushaavat voivat näille altistaa. Suonensisäisiä huumeita käyttävät ovat myös luutulehdusten riskiryhmässä. Äkillisen luutulehduksen aiheuttajina ovat yleisemmin stafylokokit tai streptokokit. Aiemmin myös tuberkuloosi aiheutti Suomessa paljon luutulehduksia, nykyisin näitä tapauksia on vain muutama vuodessa.

Pitkäaikaiseen taudin muotoon liittyvät pitkäaikaiset haavat, joita on esimerkiksi diabetesta sairastavilla potilailla. Diabetes altistaa alaraajojen huonolle verenkierrolle, jotka taas altistaa näille haavoille. Äkilliseen luutulehdukseen hoitona ovat antibiootit. Jos kyseessä on vierasesineeseen liittyvä tulehdus, on vierasesine, esimerkiksi tekonivel poistettava tai vaihdettava.

Suomessa esiintyy 200 äkillistä luutulehdusta ja 300 pitkäaikaista luutulehdusta vuodessa. Yleisimmin luutulehdus tulee jalkojen pitkiin luihin (60 %), käsien pitkiin luihin (10 %) tai selkänikamiin (20 %). Tekonivelleikkauksessa luutulehduksen saa tai ohitusleikkauksessa rintalastan luutulehduksen saa 1-2 % leikatuista. Lapsilla luutulehdus tulee useimmin verenkierron kautta. Lapsien luutulehduksia todetaan alle 100 vuodessa ja puolet näistä todetaan alle 3-vuotiailla.

Luutulehduksen oireina ovat korkea kuume sekä ihon punoitus ja kuumotus tulehduskohdan päältä. Luussa ei ole kipuhermoja, mutta kohdassa johon tulehdus on iskenyt, voi tuntua kipua johtuen luukalvon (periostin) turvotuksesta. Pitkäaikaisessa muodossa kuume voi puuttua sekä myös muut oireet olla vähäisiä. Pitkäaikainen muoto todetaan usein vasta, kun luuta on jo runsaasti tuhoutunut. Proteesi-infektio todetaan kun proteesi irtoaa luusta ja joudutaan uuteen toimenpiteeseen. Ohitusleikkauksen jälkeinen luutulehdus todetaan, kun rintalasta ei luudu, vaan jää hetkumaan. Äkillistä luutulehdusta ei havaita röntgenkuvalla alkuvaiheessa, vaan se on havaittavissa vasta noin kolmen viikon päästä oireiden alusta. Magneettikuvauksella äkillinen luutulehdus havaitaan hieman paremmin taudin varhaisvaiheessa. Pitkäaikaikaisessa muodossa luutuho tapahtuu hitaasti ja röntgenkuvassa nähdään tumma alueena, syöpymänä luussa. Tuberkuloosin aiheuttamassa luutulehduksessa tauti on hidaskulkuinen, ja kuvantamistutkimuksissa nähdään usein muissa tulehduksissa harvinaisia kalkkeumia (uudisluumuodostumia). Laboratoriokokeissa havaitaan korkea CRP ja lasko. Äkilisessä muodossa bakteeri löytyy verestä veriviljelyssä yli puolelta, mutta pitkäaikaisessa tulehduksessa veriviljely on vain harvoin positiivinen. Taudin aiheuttavan bakteerin tunnistus on hoidon onnistumisen kannalta tärkeää. Taudin aiheuttajan tunnistamiseksi voidaan ottaa leikkauksella myös näyte luusta tulehdusalueelta.

Akuutti luutulehdus paranee antibioottihoidolla. Aluksi se annostellaan suonensisäisesti, myöhemmin suun kautta. Lapsilla hoito kestää kolme viikkoa, aikuisilla pidempään. Jos tulehdus aiheuttaa kovaa paikallista kipua, on märkää poistettava kirurgisesti luukalvon alta. Pitkäaikainen luutulehdus vaatii antibioottihoidon, joka kestää 2–4 viikkoa suoneen annetulla antibiootilla ja sitten vielä pari kuukautta tabletein. Pitkäaikaisen luutulehduksen hoitona voidaan käyttää ylipainehappihoitoa kirurgisen puhdistuksen ja antibioottihoidon aloituksen jälkeen, jonka käyttöaiheena ovat luukuolio, krooniset haavaumat tai nekrotisoiva faskiitti.

Diabeetikoiden luutulehduksen hoito vaatii usein myös kirurgisen puhdistamisen sekä laajakirjoisen antibioottihoidon. Vierasesineinfektioissa (esim. proteesi-infektiot) metalliesineet poistetaan ennen antibioottihoidon lopetusta. Usein uusi proteesi voidaan laittaa paikoilleen samassa toimenpiteessä alueen puhdistamisen jälkeen, jos luu on säilynyt riittävän ehjänä. Joskus täytyy odottaa infektoituneen proteesin poiston jälkeen tulehduksen paranemista ennen uuden proteesin asetusta.