Luova prosessi tieteessä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luova prosessi tieteessä
Kirjailija Juha T. Hakala
Kustantaja Gaudeamus
Julkaistu 2002
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 333
ISBN 951-662-862-1
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Luova prosessi tieteessä on dosentti Juha T. Hakalan vuonna 2002 ilmestynyt tietokirja tieteellisen keksimisen dynamiikasta. Teos pohjautuu tietyiltä osin Nobel-palkituilta tutkijoilta kerättyyn aineistoon. Kirjoittajan lähtökohtana tutkimuksessaan oli luovuuden ilmeneminen ansioituneissa tutkijoissa heidän itsensä kertomana. Tekijää askarrutti kysymys tieteellisessä saavutuksessa tunnustetun luovuuden ja tämän tuloksen saavuttaneen tieteentekijän ominaisuuksien välisestä suhteesta.[1] Tieteellistä luovuutta tutkittaessa kohtaavat sekä tutkijan että tutkittavan pyrkimys objektiivisuuteen toiminnassaan ja luovien prosessien kokemuksellinen, erittäin subjektiivinen luonne.[2] Tätä tutkimusta vaikeuttavat tutkijoista ja tutkimuksesta vallitsevat stereotyyppiset käsitykset, joita on vaikea jäljittää niiden perustelemiseksi, mutta joista on myös vaikea luopua.[3]

Kirjan jäsennys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luova prosessi tieteessä käsittää esipuheen lisäksi seuraavat 11 päälukua:

  1. Luovuus - kiehtova mysteeri -luvussa tarkastellaan luovuuden määrittelyn ongelmia ja määritellään se Howard Gardnerin tapaan älykkyyden erikoistuneeksi piirteeksi.
  2. Älykästä ihmistä etsimässä -luvussa näkökulmana on luovuuden ja älykkyyden yhdistäminen tutkimuskohteina ja tämän samastuksen seurauksien pohtiminen.[4] Francis Galtonin rotuhygieniaoppi kuvataan älykkyystutkimuksen ja älykkyystestien inspiroijana.
  3. Moniulotteinen lahjakkuus -luvussa laajennetaan näkökulmaa älykkyydestä lahjakkuuteen ja kyvykkyyteen. Gardnerin moniälykkyysteorian ohella käsitellään A. J. Tannenbaumin lahjakkuusluokitusta ja Francoys Gagnén erottelua käsitteiden lahjakas (gifted) ja kyvykäs (talented) välillä.[5]
  4. Ikkuna nerouteen -luku tarkastelee erityisesti kahden hyvin erityyppisen matemaatikon, Srinivasa Ramanujanin ja Godfrey Harold Hardyn yhteistyötä. Ramanujanin toimintatapa edusti intuitiivista oivaltamista vahvoihin esitietoihin nojaamisen sijasta ja häntä ohjannut Hardy ymmärsi vahvistaa hänen osaamistaan henkilökohtaisella ohjauksella muodollisen koulutuspolun sijasta.[6]
  5. Luovuuden jäljillä -luvussa näkökulmana on tiedostamattoman tutkimisen, eri tiedonalojen ja erilaisten tiedekäsitysten kohtaaminen luovuuden tarkastelussa. Luku etenee kohti luovuuden tarkastelua ongelmanratkaisuna ja tietoteknisten ongelmanratkaisumenetelmien (tekoälyn) kehittelyä sekä psykologian eri suuntausten tarjoamia näkökulmia.
  6. Tieteen luovat toivot -luku alkaa toisen maailmansodan jälkeisestä suurvaltojen välisestä kamppailusta tieteen ja teknologian saavutuksissa ja sen vaikutuksista Yhdysvaltain koulutusjärjestelmään.[7] Psykologian ohella myös tieteenhistoriasta haetaan keinoja tutkia tieteellistä luovuutta.[8]
  7. Voiko prosessia jäljittää? -luvussa kuvataan eri tieteenaloja ja myös taiteellista työskentelyä yhdistävää työskentelyprosessiin liittyvää havaintoa: vakiintunut ajattelu- ja toimintamalli eli paradigma on ristiriidassa tutkimusasetelman ja/tai tutkimuksen kuluessa tehtävien havaintojen kanssa, mikä johtaa vallitsevan paradigman haastamisen välttämättömyyteen.[9]
  8. Luovan prosessin elementtejä -luku alkaa behavioristi B. F. Skinnerin puheenvuorolla, jossa hänen on pakko vähätellä oman ajattelunsa käsitteellistä luonnetta, jottei kumoaisi ajattelulleen keskeistä teoriaa käyttäytymistä ohjaavista ärsyke-reaktio-mekanismeista.[10] Luvussa palataan ensimmäisessä luvussa kerrottuun August Kekulén kokemukseen bentseenin rakenteen hahmottumisesta, joka tulkitaan unikuvatapaukseksi, joita tunnetaan tieteen ja taiteen parista lukuisia.[11] Henri Poincaré toimii esimerkkinä työskentelytavasta, joka on "yhtä aikaa määrätietoista ja pitkittynyttä, leikkisää ja intuitiivista, tietoista, mutta osin tiedostamatonta".[12]
  9. Oivalluksia ja intuitiouskoa -luvussa tarkastellaan oivalluksen ominaisuuksia ja sijoittumista erilaisiin luovuustutkimuksen perinteisiin. Kognitivistisesti katsoen oivallus voi tapahtua äkillisesti, yksittäisessä hetkessä kun taas klassisen hahmopsykologian kannalta kyse on laajemman, moniaskelisen ongelmanratkaisuprosessin yhdestä osasta, joka ei ole selvästi paikannettavissa.[13]
  10. Tiede ja luovuuden arvottaminen -luvussa tarkastellaan luovuuden ideologista ympäristöä. Luvussa pohditaan esimerkiksi syitä, miksi Einsteinin Nobel viipyi, kun sen sai vaikkapa taistelukaasujen kehittämiseen osallistunut Fritz Haber. Luvussa hyödynnetään Robert Marc Friedmanin tutkimuksia nobel-palkitsemisesta. Luvun loppuosassa tarkastellaan tutkijan kirjallisiin tuotoksiin perustuvaa arviointia viittausindeksien avulla.
  11. Viimeinen luku Tie huipulle pohtii nobel-palkittujen tutkijoiden elämäntapahtumien ja sosiaalisten kontaktien merkitystä. Kirjoittaja toteaa, että tutkijan poikkeuksellista älykkyyttä merkittävämpää menestykselle näyttävät olevan tutkimusryhmän kautta syntyvät kontaktit, erilaisten luonteenpiirteiden kohtaaminen sekä ohjaajien taito ja motivointikyky.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Hakala, Juha T.: Luova prosessi tieteessä, s. 7-8. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-862-1.
  2. ↑ Hakala 2002, 151
  3. ↑ Hakala 2002, 195
  4. ↑ Hakala 2002, 46-47
  5. ↑ Hakala 2002, 55
  6. ↑ Hakala 2002, 69, 222
  7. ↑ Hakala 2002, 143-146
  8. ↑ Hakala 2002, 146-150
  9. ↑ Hakala 2002, 180-181
  10. ↑ Hakala 2002, 194
  11. ↑ Hakala 2002,197-199, 202-203, 11-14
  12. ↑ Hakala 2002, 205
  13. ↑ Hakala 2002, 218
  14. ↑ Hakala 2002, 291

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Enqvist, Kari: Tieteen luovuuden jäljillä. (12. artikkeli) Tieteessä tapahtuu, 2003, nro 3. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Luova_prosessi_tieteessä&oldid=21147732”