Luonto-Portti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

LuontoPortti on verkkosivusto, jolla on eliölajeja esittelevä maksuton tietopankki. Sen perustajat ovat Eija ja Jouko Lehmuskallio.[1]

Kahdeksalla kielellä toteutetulle sivustolle on vuodesta 2008 lisätty lajeja niin, että niitä vuonna 2014 on lähes kaksituhatta. Lajeja on kasveja, lintuja, nisäkkäitä, perhosia, kaloja ja sieniä. Ulkomaisia lajeja on suunnilleen toiset kaksituhatta, mutta suomalaiset lajit on päätavoite.[1]

Jouko Lehmuskallio on ollut Yleisradiossa tekemässä erityisesti luontodokumentteja. Hän kuvaa lajeja jatkuvasti. Eija Lehmuskallio on kiertänyt Helsingin kouluissa esittelemässä kasveja tunnistettavaksi, ja selvisi etteivät opettajatkaan tunnistaneet lajeja.[1]

Luonto-Porttiin perehtyminen kuuluu nykyisin luokanopettajien ja biologian ja maantieteen opettajien koulutukseen. Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen kanssa on tekeillä hanke, jossa aletaan kerätä kansalaisilta tietoa lajien uusista esiintymispaikoista.[1]

Luonto-Portti on saanut vuonna 2012 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Leppänen, Marko: Cadillacilla luontoon. Helsingin Sanomat 13.6.2014, s. B 14.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]