Luonnonkapitalismi

Luonnonkapitalismi on ajattelutapa, jossa kapitalismia laajennetaan ottamaan huomioon laajempi kokonaisuus kuin pelkkä taloudellinen rationaalisuus. Siinä lisätään ihmisten tuottamiin pääomiin luonnon tuottamat pääomat, jolloin saadaan neljä talouden kannalta olennaista pääomatyyppiä:

Amory Lovins, yksi Natural Capitalism -kirjan tekijöistä ja Rocky Mountain -tutkimuslaitoksen johtaja.

• inhimillinen pääoma (työ, älykkyys, kulttuuri, organisaatiot),
• taloudellinen pääoma (raha, sijoitukset, pääomamarkkinat),
• tuotettu pääoma (infrastruktuuri, koneet, työkalut, tehtaat) sekä
• luonnonpääoma (luonnonvarat, elämisjärjestelmät ja ekojärjestelmän palvelut).

Elinympäristön huomioimisen ja tuottavan taloudellisen toiminnan yhdistävä luonnonkapitalistinen ajattelu nousi esille 1990-luvun aikana. Sen päänäkökohdat kiteyttivät Paul Hawken, Amory Lovins ja Hunter Lovins vuonna 1999 julkaistussa ohjelmallisessa kirjassaan Natural Capitalism.

Hawkenin ja Lovinsien mukaan siirtyminen uuteen teolliseen aikakauteen, jossa yritykset yhdistävät raaka-aineiden ja muiden resurssien säästämisen yrityksen tuottavuuteen, ei ole pelkästään kannattavaa tai suositeltavaa vaan väistämätöntä.

Viimeisten viidenkymmenen vuoden kuluessa ovat maailman vuotuiset hiilipäästöt nelinkertaistuneet. Mutta seuraavien viidenkymmenen vuoden kuluessa saattaa koko ilmasto-ongelma muuttua yhtä himmeäksi muistoksi kuin 70-luvun energiakriisi, koska ilmastomuutos ei ole väistämätön tulos normaalista taloudellisesta toiminnasta vaan keinotekoinen seuraus toiminnan toteuttamisesta epärationaalisen tehottomalla tavalla (...) [J]os käytämme energiaa tavalla, joka säästää rahaa (...) ilmastomuutos muuttuu ongelmaksi, johon meillä ei ole varaa, jota emme tarvitse ja jonka voimme välttää saavuttaen samalla valtavat säästöt yhteiskunnalle.
Hawken & al. 'Natural Capitalism'

Luonnonkapitalismin pääsanoma sisältää ajatuksen siitä, että ihmiskunta voi valita, miten ottaa luonnonpääomat huomioon. Natural Capitalism -kirjan tekijöiden mukaan voimme tehdä sen taloudellisesti kalliilla tavalla tai tuottoisasti. Useat ekonomistit ovat tulleet samaan tulokseen: vuonna 1997 kahdeksan Nobel-palkittua ekonomistia toi julki, että heidän näkemyksensä mukaan markkinoiden avulla toteutettavat energiansäästöt voivat kohottaa amerikkalaisten elinoloja ja jopa tuoda lisähyötyä taloudelle. Luonnonkapitalismin mukaan yksistään Yhdysvallat voisi säästää 300 miljardia dollaria vuodessa energialaskustaan ottamalla käyttöön tämänhetkistä teknologiaa, joka tuottaa samat palvelut huokeammalla.

Taloudellisen kannattavuuden pohtiminen edellyttää myös sen huomioimista, miten taloudellista hyvinvointia mitataan. Luonnonkapitalismi kritisoi pelkän bruttokansantuotteen käyttöä talouden mittarina, sillä BKT mittaa pelkästään rahan liikkumista kädestä toiseen, ei sitä, mitä talous tuottaa ja hyötyykö yhteiskunta tuotannosta. BKT sisältää nimittäin muun muassa rikollisuuden aiheuttamat kulut, sairaanhoitokustannukset, vankiloiden ylläpidon, jätemaksut, ympäristön siivouskulut, öljypäästöt, avioerot, turvakodit yms. BKT:n käyttökelvottomuus hyvinvoinnin mittarina käy hyvin ilmi ekonomisti Robert Repetton lausahduksesta: ”Nykyisen laskutavan mukaan valtio voi kuluttaa loppuun mineraalivaransa, kaataa metsänsä, tuhota maaperänsä, saastuttaa vesilähteensä ja pyydystää villieläimet ja kalakannat sukupuuton partaalle, mutta tuloja mitattaessa mikään edellisistä ei käy ilmi.. Lopputuloksena ovat kuvitteelliset voitot tuloissa, mutta peruuttamattomat menetykset rikkaudessa.”

Mitä on luonnonkapitalismi?

Perinteinen kapitalismi on tähän asti jättänyt luonnonpääoman vähälle huomiolle, mutta sen merkitys talouselämälle alkaa vähitellen käydä ilmiselväksi: toimintaympäristö saastuu, kalakannat hupenevat, juomakelpoisen veden määrä vähenee ja luonnonmetsät katoavat. Samalla kun raaka-ainelähteet vähenevät, supistuvat myös maapallon ekojärjestelmän tuottamat palvelut, joita ovat muun muassa puhtaan ilman ja veden tuotanto, sateet, hedelmällisen maaperän uudistaminen, erilaisten jätteiden ottaminen osaksi luonnon kiertokulkua, äärimmäisten luonnonilmiöiden tasaaminen ja ilmakehän elinkelpoisena pitäminen.

Natural Capitalism -kirjan tekijöiden mukaan olemme 1900-luvun aikana kuluttaneet jo kolmanneksen koko luonnonvarojen alkupääomastamme (mm. neljänneksen viljelykelpoisesta pintamaasta ja kolmanneksen metsien pinta-alasta). Luonnonkapitalismi tarkoittaakin yksinkertaisesti sen huomioimista, että yksi merkittävimmistä pääomistamme vähenee nopeasti ja sen merkitys talouselämälle ja sen varaan rakentuvalle yhteiskunnalle on huomattava.

Luonnonkapitalismi pyrkii olemaan epäpoliittinen. Se on tapa ajatella taloutta laajemmin ja rationaalisemmin. Se ei kuitenkaan aseta kyseenalaiseksi mitä taloudessa tuotetaan. Sen sijaan luonnonkapitalismi kiinnittää huomion siihen, miten muun muassa raaka-aineita ja energiaa voidaan säästää tuotantoprosessin eri vaiheissa ja välttää saasteita ja ylimääräistä jätettä. Luonnonkapitalismi ei siis sinänsä pyri vähentämään markkinatalouden tavarantuotantoa vaan tehostamaan ja tekemään järjestelmästä paremman.

Perinteisen kapitalismin perusideat kärjistettynä

Luonnonkapitalismin perusideat

Taloudellinen kehitys toteutuu parhaiten vapaassa markkinataloudessa, jossa uudelleen investoidut voitot tekevät työstä ja pääomasta aina vain tuottoisampaa. Kilpailuetu saavutetaan suuremmilla ja tehokkaimmilla tehtailla. Mitä suurempi bruttokansantuote, sitä suurempi hyvinvointi. Resurssipulat kiihdyttävät vain korvaavien resurssien kehittämistä. Terveellisestä ympäristöstä huolehtiminen on tärkeää, mutta se tulee toteuttaa tasapainossa taloudellisen kasvun vaatimusten kanssa, mikäli korkea elintaso halutaan säilyttää. Vapaa yritteliäisyys ja markkinavoimat ohjaavat parhaiten ihmisten ja resurssien tehokasta sijoittautumista.

Ympäristö ei ole vain pieni osa tuotantojärjestelmää, vaan pikemminkin yläjärjestelmä, jossa talous toimii. Tulevaa taloudellista kehitystä rajaava tekijä on luonnon pääoman saatavuus ja toimivuus (erityisesti korvaamattomat elämää ylläpitävät järjestelmät). Luonnonpääoma hupenee pääasiassa huonosti suunniteltujen yrityskäytäntöjen, väestön kasvun ja saastuttavan kuluttamisen johdosta. Tuleva taloudellinen kehitys toteutuu parhaiten demokraattisessa, markkinapohjaisessa taloudessa, jossa kaikki pääomalajit on huomioitu. Resurssituottavuus on avainasemassa. Hyvinvointia edistää parhaiten toivottujen palveluiden laadun ja saatavuuden parantaminen. Talouden ja ympäristön kestävyys edellyttää materiaalisen hyvinvoinnin jakamista globaalisti. Pitkällä aikavälillä parhaat olosuhteet kaupankäynnille saavutetaan kiinnittämällä huomio ensisijaisesti ihmisten tarpeisiin.

Luonnonkapitalismin strategiat

Luonnonkapitalismi perustuu käytännön tasolla neljään keskeiseen strategiaan:

1. radikaali resurssituottavuuden kohottaminen
2. luonnon imitointi
3. palvelutalous
4. investointi luonnonpääomaan

Resurssituottavuus

Luonnonkapitalismin mukaan esimerkiksi sähköpumppuja käyttävä teollisuus voi yltää huomattaviin energiansäästöihin. Kuvassa Pietarsaaren paperi- ja selluloosatehdas.

Resurssituottavuus (engl. resource productivity) tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jatkamme kaikkien resurssien – inhimillinen työ, raaka-aineet, energia jne. – tuottavuuden kohottamista palveluiden ja tavarantuotannossa. Natural Capitalism -kirjan tekijöiden mukaan meidän on ehkä vaikea nähdä, miten tuottavuutta voitaisiin merkittävästi kohottaa nykyisestä. Kuitenkin esimerkiksi viimeisten 250 vuoden aikana on tuottavuus kohonnut siten, että nykyään yhden ihmisen työpanos tuottaa kaksisataa kertaa enemmän kuin 1700-luvulla. Silti käytössämme on tänäkin päivänä hyvin epätaloudellista tekniikkaa, kuten esimerkiksi polttomoottoriautot, jotka käyttävät polttoaineen energiasta vain noin yhden prosentin itse matkustajan kuljettamiseen ja loput 99 prosenttia epätaloudelliseen moottoriin ja toistatuhatta kiloa painavan auton liikuttamiseen.

Meidän ei tosin tarvitse pohtia sitä, missä määrin tuleva kehitys nostaa tuottavuutta, sillä jo nykyisellä tietämyksellä ja ymmärryksellä voidaan resurssituottavuutta kohottaa huomattavasti. Hawken ja Lovinsit tarjoavat kirjassaan hengästyttävän määrän käytännön esimerkkejä resurssien käytön tehostamisesta. Heidän teesinsä on, että kehittyneissä maissa on säästettävissä 90-95 prosenttia materiaaleja ja energiaa alentamatta kuitenkaan ihmisten haluamien palveluiden ja tuotteiden määrää tai laatua – ja lisäksi paremmalla taloudellisella voitolla.

Tällaisiin tuloksiin päästään muun muassa ottamalla suunnittelussa ja päätöksenteossa huomioon yksittäisten valintojen vaikutus kokonaisuuteen sen sijaan, että mitattaisiin pelkästään yksittäisen osatekijöiden tehokkuutta.

Esimerkiksi maailman sähkönkulutuksesta noin 3/5 käytetään erilaisten sähkömoottoreiden pyörittämiseen. Suurin osa moottoreista toimii erilaisina pumppuina, jotka käyttävät suurimman osan energiasta kamppailussa kitkaa vastaan. Kirjoittajat kertovat esimerkkinä miten eräässä muoviteollisuuden tehtaassa saavutettiin 14 pumpun järjestelmässä 92 %:n energiansäästöt tavanomaiseen järjestelmään verrattuna seuraavilla yksinkertaisilla toimilla:

• putkien halkaisijaa kasvatettiin (pienempi kitka)
• putkitus suunniteltiin ja toteutettiin ennen pumppujen sijoittamista (vältetään mutkia, pumppausta ylämäkeen, liian pitkä putkia yms.)
• edellisten ansiosta voitiin hankkia huomattavasti pienitehoisemmat pumput.

Yleensä putkien halkaisijaa ei uskalleta kasvattaa, koska isompien putkien hankintahinta on korkeampi kuin pumppauksessa säästetyn energian hinta. Tarkastelemalla kuitenkin kokonaisuutta havaitaan, että hankintahinta korvautuu välittömästi, koska suuremmat putket tarvitsivat pienemmät ja halvemmat pumput. Järjestelmän rakentaminen oli lisäksi nopeampaa, yksinkertaisempaa ja tilaa säästävämpää kuin perinteinen malli olisi ollut.

Kirjoittajat korostavat, että kuvittelemme elävämme maailmassa, jossa tehtaat ja palvelut on suunniteltu ja toteutettu tehokkaasti. Todellisuus on heidän mukaansa kuitenkin toisenlainen: maailma on väärällään huonoa suunnittelua ja huonojen ”hyväksi koettujen” tapojen toistoa, jotka tuottavat kehnosti ihmisiä palvelevia ja luonnon resursseja hukkaavia lopputuloksia.

Luonnon imitointi

Hämähäkki seitissään. Tiettyjen hämähäkkilajien verkko on vahvempaa ainetta kuin luotiliivien kevlar.

Luonnon imitointi (engl. biomimicry) tarkoittaa luonnossa esiintyvien toimintaperiaatteiden omaksumista. Tämä tarkoittaa muun muassa

• tyydyttävien tai puolivillaisten ratkaisujen välttämistä. Luonto pyrkii aina optimoimaan ”osatekijät” suhteessa kokonaisuuteen.
• suljettuja kiertoja ja palautteen huomioimista. Maapallo on raaka-aineresurssien osalta suljettu järjestelmä (käyttää yhden osan tuotokset toisen osan raaka-aineena). Ilman palautteen huomioimista järjestelmä on typerä: se ei näe toimintansa vaikutusta oman olemassaolonsa ehtoihin.
• biologisten mallien tutkimista ja hyödyntämistä tuotantoprosesseissa. Esimerkiksi hämähäkki pystyy tuottamaan seittiä, joka on vahvempaa materiaalia kuin luotiliiveissä käytetty Kevlar – ilman Kevlarin valmistuksessa tarvittavaa hyvin korkeaa lämpötilaa ja myrkyllisiä kemikaaleja.

Luonnon menetelmiä voidaan hyödyntää teollisuuden lisäksi muun muassa maanviljelyssä, jossa teolliset menetelmät ovat osoittautuneet osittain tehottomiksi ja turmiollisiksi. Natural Capitalism -kirjan tekijöiden mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa menetetään nykyään 20 % enemmän sadosta tuhohyönteisille kuin puoli vuosisataa sitten, vaikka hyönteismyrkkyjen käyttö on kasvanut samana aikana lähes 20-kertaiseksi. Luonnonmukaisilla malleilla voidaan välttää sekä hyönteismyrkkyjen että keinotekoisten lannoitteiden käyttö ja saavuttaa parempi tehokkuus: intensiivinen luonnonmukainen viljely voi esimerkiksi tuottaa yhden kasvissyöjän koko ravinnon (sekä tarvittavan kompostiaineksen) muutaman sadan neliömetrin alueella, noin 90 % pienemmällä veden kulutuksella ja 60-80 % vähemmällä maan tarpeella kuin teollinen viljely. Myös esimerkiksi jäteveden käsittelyyn on olemassa täysin biologinen menetelmä, jossa erilaiset bakteerit, pieneliöt, levät yms. käyttävät jätteet ravinnokseen ja joka on taloudellisesti kilpailukykyinen verrattuna tavanomaiseen jätevedenkäsittelyyn.

Palvelutalous

Kopiokoneiden leasing-järjestelmä noudattaa palvelutalouden logiikkaa: käyttäjä maksaa kopioiden ottamisesta, ei laitteen omistamisesta.

Palvelutalous (service and flow) tähtää markkinajärjestelmään, jossa kestohyödykkeiden myymisen sijaan myydään pelkkä hyödykkeen tuottama palvelu. Harvempi haluaa omistaa pyykinpesukonetta: ihmiset haluavat vain saada vaatteensa puhtaiksi. Palveluperiaatteen mukaan yritykset tuottavat asiakkaan haluaman palvelun antamalla korvausta vastaan laitteensa asiakkaan käyttöön. Ajatusta voidaan soveltaa pesukoneiden lisäksi kaikkiin kulutushyödykkeisiin muun muassa tietokoneisiin, autoihin, videoihin, jääkaappeihin ja lämmitykseen. Palvelun tuottava yritys on kokonaisuudessaan vastuussa laitteistaan, joten sillä on korkea motivaatio suunnitella laitteet kestäviksi, helposti huollettaviksi ja kierrätettäviksi.

Palvelutalous eroaa paljon pelkästä leasingmenettelystä, jossa asiakas maksaa lopulta tuotteesta enemmän kuin ostamalla sen ja käytetty tuote joutuu kuitenkin kaatopaikalle. Kyseessä olisi enemmänkin tilanne, jossa ostamme jatkuvasti samantasoista palvelua. Palvelun tuottaja on velvollinen ylläpitämään ja uudistamaan laitteitaan ja lopulta huolehtimaan laitteen kierrätyksestä.

Perinteisessä taloudessa teollisuus hyötyy siitä, että tuotteiden elinkaari on melko lyhyt (esimerkiksi auto, joka kestäisi hyväkuntoisena käytössä 50 vuotta, olisi todennäköisesti valmistajan kannalta täysin kannattamaton ajatus). Palvelutaloudessa on puolestaan valmistajan etu, että tuote pysyy käyttökelpoisena mahdollisimman pitkään. Ideana onkin, että palveluiden ollessa kaupan kohteena sekä asiakas että palvelun tuottaja hyötyvät resurssituottavuudesta sen sijaan, että myyjä hyötyy sen mukaan, mitä kalliimman tuotteen hän saa myytyä – riippumatta siitä mitä sen käyttö tai käytöstä poistamiskustannukset ovat. Vaikka palveluihin perustuva talous tuntuu mullistavalta idealta, ovat sen alun perin kehitelleet sveitsiläisen teollisuusanalyytikko Walter Stahel ja saksalaisen kemisti Michael Braungart jo 1980-luvun alussa.

Investointi luonnonpääomaan

Luonnonpääoman huvetessa rapistuvat ekojärjestelmän tuottamat palvelut: puhdas vesi, viljelykelpoinen maa, kalakannat jne. Ilmaston muutokset aiheuttavat äärimmäisiä sääilmiöitä, joiden taloudellinen vaikutus on merkittävä (Natural Capitalism -kirjan tekijöiden mukaan esimerkiksi vuonna 1998 aiheutui maailmanlaajuisesti noin 90 miljardin arvoiset tuhot). Samaan aikaan maapallon väestö kasvaa ja näin ollen myös ihmisten tarvitsemien palveluiden tarve. Ympäristön tuhoutuminen ja resurssien hupeneminen uhkaa lisäksi aiheuttaa laajamittaisia kansainvälisiä kriisejä, muun muassa valtioiden välisiä konflikteja ja hallitsemattomia muuttovirtoja, joilla on omat seurauksensa kansainväliseen ja kansalliseen talouteen.

Luonnonkapitalismin päätelmä on, että mikäli haluamme säilyttää tai parantaa kykyämme vastata ihmisten tarpeisiin ja samalla vakauttaa taloutta kansainvälisesti, on investoiminen luonnonpääomaan välttämätöntä. Se tarkoittaa toimia, jotka elvyttävät, ylläpitävät ja lisäävät luonnonresursseja, sen sijaan, että talousjärjestelmä vain tekee ”nostoja” pääomista ja palauttaa nostot jätteinä kaatopaikoille, vesistöihin tai ilmakehään.

Luonnonkapitalismi käytännössä

Onko luonnonkapitalismi omaksuttavissa käytännössä talouselämän ohjenuoraksi tai koko yhteiskunnan toimintamalliksi. Seuraavaksi tarkastelemme kahta kirjan esimerkkiä: ensin yrityselämää ja sitten yhteiskuntaa.

Luonnonkapitalistinen yritys

Tätä kirjoittaessani ei koko maapallolta ole löydettävissä ainuttakaan teollisuusyritystä, jonka toiminta olisi kestävää siinä mielessä, että se saavuttaisi tämänhetkiset tarpeensa, ilman että se jossain määrin vähentäisi tulevien sukupolvien mahdollisuuksia täyttää omat tarpeensa. Kun maapallolta loppuvat rajalliset uusiutumattomat raaka-aineet tai ekojärjestelmä romahtaa, jäävät jälkeläisemme tyhjin käsin. Mutta ehkäpä me voimme juuri ja juuri estää tämän tapahtumasta.

Interfacessa me olemme lähteneet matkalle tullaksemme maailman ensimmäiseksi kestävällä pohjalla toimivaksi yritykseksi ja sen jälkeen haluamme jatkaa ja tulla ensimmäiseksi luontoa jälleenrakentavaksi yritykseksi. Me tiedämme hyvin, mitä se vaatii meiltä. Se on käsittämätön ponnistus – kuin kiipeäisimme Everestiä korkeammalle vuorelle. Se tarkoittaa tulevaisuuden teknologioiden kehittämistä – lempeämpiä ja hellempiä menetelmiä, jotka matkivat luontoa. Uskon että sieltä löydämme mallin.

Ray Anderson, Interface-yhtiön pääjohtaja,
asiakkaille ja työntekijöille suunnatussa viestissään

Miljardiyhtiö Interface on Yhdysvaltain toiseksi suurin lattianpinnoitetekstiilien – pääasiassa öljypohjaisten muovimattojen – tuottaja. Kaatopaikoilla lojuu jo noin kaksi miljardia kiloa yhtiön valmistamaa muovimattoa, jonka hajoaminen kestää noin kaksikymmentätuhatta vuotta. Mattoteollisuus perustuu suurimmaksi osakseen uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöön: öljypohjaisen maton valmistus vaatii yhtä mattokiloa kohden kaksi kiloa fossiilisia polttoaineita sekä vielä saman verran kuljetuksiin käyttäjälle ja sieltä kaatopaikalle. Yhtiön pääjohtaja Ray Anderson oli luotsannut yhtiötä parikymmentä vuotta sen kummemmin miettimättä yhtiön toiminnan ympäristövaikutuksia. Vuonna 1994 yhtiön tutkimusosasto ryhtyi selvittämään yrityksen kantaa ympäristönsuojeluun ja pyysi pääjohtajaltaan ympäristövisiota. Vision synnyttäminen tuntui työläältä: Andersson kertoo, ettei hänellä ollut lainkaan käsitystä siitä, mitä kestävä kehitys voisi käytännössä tarkoittaa. Sitten joku lähetti hänelle sattumalta Paul Hawkenin kirjan The Ecology of Commerce ja myöhemmin Daniel Quinnin kirjan Ismael. Andersonin mukaan näiden kahden kirjan lukeminen oli hänelle jonkinasteinen herätys, jonka ansiosta hän lähti kehittämään yhtiölleen linjaa, joka kulkee kohti ympäristön suhteen kestävää toimintaa. Andersson jatkaa yhtiön tavoitteesta seuraavasti:

Me odotamme päivää, jolloin tehtaissamme ei ole savupiippuja eivätkä ne enää tuota päästöjä. Jos onnistumme, me tulemme käyttämään loppuikämme aiempien vuosien mattojen keräämiseen, vanhan materiaalin kierrättämiseen ja auringonvalon muuttamiseen sähköksi. Kaatopaikoille ei enää kulje lainkaan jätettä eikä ekojärjestelmään pääse enää päästöjä. Siitä tulee kirjaimellisesti yritys, joka kasvaa puhdistamalla maailmaa ei saastuttamalla tai vaurioittamalla sitä.

Neljän vuoden aikana uuden strategian käyttöönotosta vuodesta 1994 vuoteen 1998 yhtiön tulot olivat kaksinkertaistuneet, työntekijöiden määrä lähes kaksinkertaistunut ja voitot kolminkertaistuneet. Käytännön toimenpiteinä yhtiö ryhtyi siirtymään mattojen myymisestä ”lattianpinnoituspalveluiden” tarjoamiseen. Yhtiö antaa mattonsa vuokralle, pitää huolta niiden siisteydestä ja kunnosta ja lopulta vaihtaa kuluneet matot uusiin ja kierrättää vanhan materiaalin. Yhtiö on lisäksi kehittänyt uuden lattiamateriaalin, joka on muun muassa täysin kierrätettävissä omaksi raaka-aineekseen. Uuden materiaalin (joka vaatii 35 % vähemmän raaka-ainetta ja on neljä kertaa kestävämpi kuin perinteiset), järkevien huoltotoimenpiteiden (vain kuluneet osat vaihdetaan), kierrätyksen ja tehostettujen valmistusmenetelmien (vain maton pintakerros uudistetaan kierrätyksessä) ja muiden vastaavien toimenpiteiden ansiosta Interface on pystynyt tehostamaan ”toimistojen lattioiden pinnoittamisen” perinteiseen muovimattoteollisuuteen verrattuna 31-kertaiseksi käytetyn materiaalin ja energian suhteen.

Curitiban kokeilu

Curitibassa on toteutettu yksi pisimmälle viedyistä luonnonkapitalistisista kokeiluista.

Curitibassa Brasiliassa on asukkaita noin kaksi miljoonaa. Kaupungin keskusta on elävöitetty kävelykaduiksi, ja sitä ympäröivät tehokkaasti suunnitellut liikennejärjestelyt. Yleisin kulkuneuvo ovat julkisen liikenteen erikoissuunnitellut pitkät linja-autot, jotka kuljettavat yhdellä bussilinjalla 20 000 matkustajaa tunnissa. Linja-autot kuluttavat 42 % vähemmän polttoainetta per istuinkilometri kuin tavanomaiset bussit. Pysäkit on kehitetty erityisiksi asemiksi, joilla auton kyytiin astuminen ja poisjäänti sujuvat jouheasti. Järjestelmä on kehitetty niin tehokkaaksi, että se vähentää linja-autojen määrällistä tarvetta 69 % ja on vastaavaan metrojärjestelmään verrattuna 100 kertaa edullisempi. Kaupunkilaiset ovat vähentäneet autojensa käyttöä hyvin toimivan julkisen liikenteen ansiosta niin paljon, että polttoainetta säästyy vuodessa noin 26 miljoonaa litraa, kaupungin ilma on puhtaampi kuin muissa Brasilian kaupungeissa eivätkä liikenneruuhkat aiheudu ongelmiksi.

Kaupungin alueella olevien jokien aiheuttamat tulvat on saatu hallintaan luonnonmukaisin keinoin: rakentamalla jokien yhteyteen puistoja ja niihin luonnontilaisia ”tulva-altaita” sekä rajoittamalla rakentamista jokirannassa. Kaupunkilaiset saavat verovapautuksen maalleen, joka on viherkäytössä. Kaupunkialueesta yksi kuudesosa on puistoa, ja jokaisen luvanvaraisesti kaadetun puun tilalle tulee istuttaa kaksi uutta. Jokaista asukasta kohden on viheraluetta yhteensä yli 50 neliömetriä, nelinkertaisesti enemmän kuin YK suosittelee. Puistojen läheisten maa-alueiden hinta on noussut korkeaksi ja tuottaa näin enemmän verotuloja. Talouselämä kukoistaa ja on vahva tekijä markkina-alueellaan. Kaupungin teollisuus on velvoitettu hävittämään kiinteät jätteensä omalle maalleen, mikä kannustaa kierrätykseen ja jätteiden minimoimiseen. Kaupunki houkuttaa kansainvälisiä yrityksiä tarjoamallaan korkealla elämänlaadulla.

Terveydenhuollon, kuten muutkin kaupungin palvelut, on hajautettu pieniin yksiköihin, jotka palvelevat asukkaita mahdollisimman lähellä heidän asuinalueitaan – mikä on omiaan säästämään sekä matkustuskustannuksia että aikaa. Osallistavaa kaupunkidemokratiaa toteutetaan käytännöllisesti ja halvasti muun muassa kiinteistöveron maksun yhteydessä tehtävillä äänestyksillä.

Muutaman vuosikymmenen kuluessa kaupunki on kasvattanut asukaskohtaisen bruttokansantuotteen Brasilian keskiverron paikkeilta sitä 65 % korkeammaksi ja samalla saavuttanut köyhimpien – slummienkin asukkaiden – tuloissa kasvua jopa kaksi kolmannesta. Kaupunki on kehittynyt periaatteiden mukaan, joita voisi kutsua rakentavaksi pragmaattisuudeksi. Ratkaisut tehdään sen mukaan, mikä on yksinkertaista, nopeaa, hauskaa ja halpaa. Asukkaat uskovat hallintoonsa, sillä se toimii nopeasti, avoimesti, rehellisesti ja uskottavasti. Hallinto ei pelkää riskinottoja, ja vaikka se kokee takapakkeja ja epäonnistumisia, ne otetaan vastaan hyvinä oppitunteina. Kaupungissa on menossa lukuisia ohjelmia, joilla tuetaan ja innoitetaan asukkaita omatoimisuuteen, luonnonsuojeluun, oppimiseen ja moneen muuhun.

Tilastotietoa Curitibasta: Asukkaista 99 % ei haluaisi asua missään muualla, lukutaito on 95 %:lla asukkaista, 96 %:lla perusrokotukset, 99,5 %:lla kotitalouksista on vesi ja sähkö, jätteistä saadaan kerättyä 98 %, vähintään lukiotasoinen koulutus 83 %:lla asukkaista, 3/4 asunnoista on asukkaiden omistuksessa, eliniänodote 72 vuotta. Kaupungissa on 20 teatteria, 30 kirjastoa, 74 museota ynnä muuta sellaista.

Katso myös

• Ekologia
• Kestävä kehitys
• Kehdosta kehtoon
• Luonnonsuojelu
• Kapitalismi
• Luonnonarvokauppa
• Vihreä talous
• Ekosysteemipalvelut

Lähteet

• Hawken, Paul; Lovins, Amory; Lovins, L. Hunter (1999): Natural Capitalism. Creating the Next Industrial Revolution. New York: Little, Brown and company. ISBN 978-0-316-35316-8.

Kirjallisuutta

• Soininvaara, Osmo: Vihreä markkinatalous (Hanki ja jää, 1990)

Aiheesta muualla

• Mother Jones -lehden artikkeli Natural Capitalism -kirjasta (englanniksi)
• NaturalCapitalism.org - Natural Capitalism -kirjan nettisivut (englanniksi)
• A Roadmap to Natural Capitalism (Arkistoitu – Internet Archive) - artikkeli The Harvard Business Review -lehdessä (englanniksi)
• Natural Capitalism Inc. - Natural Capitalism Consultancy, Hunter Lovinsin konsultointiyhtiö. (englanniksi)