Lunastuskorvaus
Lunastuskorvaus on omaisuuden pakkolunastukseen liittyvä rahallinen korvaus, jonka on tarkoitus aikaansaada tilanne, ettei omaisuutta luovuttavan varallisuus vähene eikä lisäänny lunastuksen vuoksi. Nimitys liittyy lunastuslain (LunL, 603/1977) lisäksi muihinkin vastaaviin menettelyihin, vaikka toisinaan käytetään yläkäsitettä pakkotoimikorvaus, jonka eräs laji lunastuskorvaus on.[1]
Lunastuskorvauksen suuruutta määrättäessä otetaan huomioon kaikki lunastuksesta aiheutuneet vaikutukset. Korvauksen perustan muodostaa lunastettavasta omaisuudesta määrättävä kohteenkorvaus (LunL 30–33 §). Jäljelle jäävälle kiinteistölle tai sen osalle määrätään tarvittaessa aiheutuvaan haittaan perustuva haitankorvaus (LunL 35 §). Muiden menetysten perusteella voidaan määrätä vahingonkorvaus (LunL 37 §). Kaikkia näitä korvauksia koskee täyden korvauksen periaate. Joissakin tilanteissa myös lunastettavan alueen naapurit ja yrityksen työntekijät voivat saada vahingonkorvausta. Korvausten suuruutta vähennetään, jos lunastuksesta koituu korvauksen saajalle pysyvää hyötyä.[1]
Korvausta saavat oikeudenhaltijat, joiden asemaan lunastus vaikuttaa. Asianosaisten määrä saattaa joskus muodostua suureksi, sillä lunastus voi omistusoikeuden lisäksi kohdistua käyttöoikeuksiin ja rajoitettuihin esineoikeuksiin sekä rakennuksiin ja luonnonvaroihin liittyviin oikeuksiin. Korvaukseen oikeutettuja eivät ole panttioikeuden eivätkä muiden arvo-osuuksien haltijat.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Encyclopædia iuridica Fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa II palstat 223–227.