Lukupiiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo lukemista harrastavien yhteisöistä yleisellä tasolla. Lukupiiri on myös Yle Radio 1:n ohjelman nimi.

Lukupiiri on lukemista harrastavien ihmisten yhteisö. Lukupiirissä ryhmä ihmisiä kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan etukäteen sovitusta kirjasta, jonka ryhmäläiset ovat lukeneet ennen tapaamista. Lukupiiri voi kokoontua esimerkiksi kirjastossa, ystävien kesken tai verkossa. Lukupiiriharrastuksen tausta on 1700-luvulla syntyneissä lukuseuroissa. Lukupiiritoiminta jatkui 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kirjallisissa salongeissa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karhu, Tuomo: Lukupiiri pyörähti kirjaksi – Kattava lista kevään tietokirjoista Turun Sanomat. 28.1.2017. Viitattu 6.11.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahola, Suvi: Lukupiirien aika. Yhteisöllistä lukemista suomalaisissa lukupiireissä. Julkaisu pohjautuu tekijän Helsingin yliopistossa tekemään väitöstutkimukseen. Helsinki: Avain, 2013. ISBN 978-951-692-958-6.
  • Matero, Johanna & Hapuli, Ritva & Koskivaara, Nina (toim.): Lukupiirikirja. Helsinki: BTJ, 2010. ISBN 978-951-692-756-8.
Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.