Luhtakultasiipi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luhtakultasiipi
koiras
koiras
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa: Erittäin uhanalainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Imukärsälliset perhoset Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset perhoset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Suku: Lycaena
Laji: helle
Kaksiosainen nimi

Lycaena helle
(Denis & Schiffermüller, 1775)

Synonyymit
  • Chrysophanus amphidamas
  • Heodes helle
Katso myös

 Commons-logo.svg Luhtakultasiipi Commonsissa

Luhtakultasiipi (Lycaena helle) on sinisiipisten heimoon kuuluva pieni päiväperhonen. Laji esiintyy palearktisella alueella. Luhtakultasiipi on mainittu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteessä IV, sillä se on EU:n alueella hyvin harvinainen ja Suomessakin vuoden 2010 kansallisessa uhanalaisarvioinnissa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN)[2]. Suomessa laji on rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksessa[3].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naaras

Luhtakultasiiven etusiiven pituus on vain 12–14 millimetriä, ja Suomessa on mitattu siipien kärkiväliksi 21,5–27,0 mm, joten se on Suomen pienin kultasiipilaji. Levinneisyysalueen pohjoisosien yksilöt, Fennoskandiassa lähes kaikki, kuuluvat muotoon lapponica, jonka kirjaukset ovat epäselvempiä kuin päämuodolla.lähde?

Koiraan siivet ovat yläpinnoilta oranssit, mutta kauttaaltaan kiiltävän ja voimakkaan sinivioletin kehnän peittämät. Etusiivissä on selvä musta keskitäplä ja kaksi siiven poikki kulkevaa riviä mustia täpliä. Takasiipien ulkoreunassa erottuu muutama oranssi reunatäplä. Naaras on etusiivistään oranssinruskean sävyinen. Siivissä on samanlainen täplitys kuin koiraalla, ja siivet ovat vaihtelevassa määrin harmaakehnäiset. Takasiivet ovat tummanharmaat, ja ulkoreunassa on oranssi reunavyö, ja sen sisäreunassa rivi violetinsinisiä täpliä. Molemmilla sukupuolilla etusiipien alapinnat ovat oranssit ja takasiipien kellanharmaat. Niissä on mustia, ohuelti valkoreunuksisia täpliä. Takasiiven ulkoreunassa on oranssi reunavyö, jonka sisäreunassa on musta täplärivi ja näiden vierellä rivi valkoisia kuutäpliä.[4][5][6]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtakultasiipi esiintyy Keski- ja Pohjois-Euroopasta Venäjälle ja idässä Amurille saakka. Keski-Euroopassa levinneisyys on laikuttaista ja painottuu vuoristoihin. Laji on erittäin pahasti taantunut ja se luokitellaan nykyisin muutamissa Euroopan maissa kokonaan hävinneeksi.[5]

Myös Suomessa laji on viime vuosinamilloin? harvinaistunut.[7] Syynä on voinut olla sopivien elinympäristöjen katoaminen.[8] Vielä 1930-luvulla luhtakultasiipeä tavattiin melko tasaisesti koko Manner-Suomessa, mutta nykyisin lajia esiintyy nykyisin lähinnä Oulun pohjoispuolella. Voimakkaimmat kannat ovat Kuusamossa, etenkin Liikasenvaaralla, sekä Utsjoella.[9][10] Lajilla on myös vuonna 1999 löydetty erillisesiintymä Heinolassa, joten on mahdollista, että lajia esiintyisi edelleen muuallakin Etelä-Suomessa.[5][7][9]

Lentoaika on levinneisyysalueen eteläosissa toukokuun lopulta lokakuuhun, pohjoisosissa kesä–heinäkuussa. Sukupolvia on yksi tai useampia esiintymispaikan mukaan. Suomessa lento tapahtuu yhtenä sukupolvena kesäkuun alusta heinäkuulle.[11][9][5]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtakultasiipi viihtyy laitumilla, kosteilla niityillä, soilla sekä jokien ja purojen rannoilla, vain harvoin kuivemmissa ympäristöissä. Satunnaisesti elinpaikkoja ovat myös aurinkoiset metsien aukkopaikat.[5][12]

Naaras munii munat yksitellen ravintokasvin lehtien alapinnoille, lähelle keskisuonta, ja ravintokasvin ympärillä kasvillisuuden tulee olla sopivan harvaa. Toukat kuoriutuvat runsaan viikon kuluttua ja ovat valmiita koteloitumaan vajaan kuukauden kuluttua. Toukka on myrmekofiili ja vetää puoleensa muurahaisia. Koteloituminen tapahtuu lähelle maanrajaa, ja laji talvehtii kotelona.[5]

Vuoden 2010 kansallisessa uhanalaisarvioinnissa luhtakultasiipi on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN), kun vuoden 2000 arvioinnissa se oli ainoastaan vaarantunut.[2] Ruotsissakin laji on erittäin uhanalainen.[12] Se on vuodesta 2006[9] alkaen myös rauhoitettu, mutta erillistä korvausarvoa luhtakultasiivelle ei ole asetettu[3][13].

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtakultasiiven toukka syö nurmikonnantatarta (Bistorta vivipara). Vanhemmat maininnat ahosuolaheinästä ja niittysuolaheinästä ovat ilmeisesti virheellisiä.[9][5][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Luhtakultasiipi – Lycaena helle Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. a b Suomen lajien uhanalaisuus
  3. a b Luonnonsuojeluasetus Finlex
  4. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley: Euroopan päiväperhoset, s. 246. Suomentanut Olavi Sotavalta. Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
  5. a b c d e f g Dagfjärilar. Hesperiidae, Nymphalidae, s. 227–228. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
  6. Lycaena helle, Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  7. a b Keskisuomalainen[vanhentunut linkki] [(https://archive.today/20130429212444/http://www.ksml.fi/erikoissivut/luontokuvat/perhoset/article25435.ece Arkistoitu artikkeli, Archive.is)]
  8. Martti Kuisma: Lepaan alue on sisämaan hienoimpia perhosalueita tyrvanto.net
  9. a b c d e Pertti Pakkanen: Luhtakultasiipi. Suomen Perhostutkijain Seura.
  10. Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset: maastokäsikirja, s. 133. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.
  11. Suomen perhoset suomen-perhoset.fi. Viitattu 25.6.2022.
  12. a b c Lycaena helle, Artfaktablad (ruotsiksi)
  13. Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista, Finlex

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]