Luettelo videopelin Persona 5 hahmoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo videopelin Persona 5 hahmoista. Vuonna 2016 Atluksen julkaisema peli keskittyy lukio-opiskelijoihin, jotka toimivat Sydänten haamuvarkaina muuttaakseen rikollisten sydämet. Näillä rikollisilla on metaversumiksi kutsutussa ulottuvuudessa omat ”palatsit”, jotka kuvaavat heidän vääristyneitä näkemyksiään maailmasta. Pelin tapahtumien ajankohtaa ei ole määritelty ja vuosilukuna näytetään vain ”20XX”. Päivämäärät kuitenkin täsmäävät vuoden 2016 kalenterin kanssa.[1]

Hiljainen protagonisti, jota pelaaja ohjaa ja jonka tämä itse nimeää (mutta tunnetaan myöhemmissä medioissa nimellä Ren Amamiya), joutuu pahoinpitelysyytteen vuoksi eroamaan edellisestä koulustaan ja muuttamaan Tokioon, jossa häntä tarkkaillaan vuoden ajan. Haamuvarkaiden muita jäseniä ovat Morgana, salaperäinen kissamainen olento, joka esittää todellisessa maailmassa protagonistin lemmikkiä; Ryuji Sakamoto, protagonistin paras ystävä ja temperamenttinen ongelmanuori; Ann Takamaki, protagonistin syrjäytynyt 1/4-amerikkalainen luokkatoveri; Yusuke Kitagawa, Kosein lukion taideopiskelija; Makoto Niijima, Shujinin akatemian oppilaskunnan puheenjohtaja; Futaba Sakura, taktisena tukijana toimiva antisosiaalinen tietotekniikkanero, sekä Haru Okumura, ruokateollisuusyhtiön toimitusjohtajan tytär. Muita merkittäviä henkilöitä ovat Goro Akechi, lukiolaisikäinen etsivä; Sae Niijima, yleinen syyttäjä ja Makoton isosisko; Masayoshi Shido, vaikutusvaltainen poliitikko, jonka protagonisti epäilee tavanneensa ennenkin; sekä Samettihuoneen isäntä Igor ja hänen assistenttinsa Caroline ja Justine. Lisäksi ryhmä saa pääsyn parempiin apuvälineisiin ja oppii tehokkaampia strategioita protagonistin viettäessä aikaa luottamushenkilöidensä (Confidants) kanssa. Kukin luottamussuhde yhden luottamushenkilön kanssa edustaa yhtä Tarot-korttien isoista arkanoista. Viimeinen niistä, Maailman arkana (The World Arcana), sen sijaan annetaan pelin lopussa ilman, että sitä ollenkaan käytetään. Toistuvana teemana pelissä ovat myös seitsemän kuolemansyntiä, kun jokaisen Haamuvarkaiden kohteen sanotaan edustavan yhtä niistä.

Sydänten haamuvarkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelin pelattavista hahmoista käytetään nimeä Sydänteen haamuvarkaat (engl. Phantom Thieves of Hearts). Heistä voi koota neljän hahmon ryhmän, joilla he liikkuvat palatseissa (Palaces), joissa heidän on selvitettävä tiensä varjojen läpi ja varastettava palatseista niiden aarteet (Treasures), joiden vieminen saa palatsia hallitsevan varjominän todellisen minän katumaan tekojaan. Koska aarteet ottavat fyysisen muodon vain kohteen tuntiessa itsensä uhatuiksi, Haamuvarkat jättävät aarrekammion löydettyään kohteelle todellisessa maailmassa käyntikortin, jossa nämä kertovat aikeistaan tämän suhteen. Mutta heidän on varastettava aarre samana päivänä, jona kohde lukee käyntikortin. Haamuvarkaat käyvät myös Mementosissa, kaikkien ihmisten yhteisessä palatsissa, jossa ovat kaikkien niiden ihmisten varjominät, joilla ei ole omia palatseja.

Ren Amamiya[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Jun Fukuyama (Japani)[2], Xander Mobus (Englanti)[3]

Ren Amamiya (jap. 雨宮 蓮, Amamiya Ren) on pelin hiljainen protagonisti, varaskoodinimeltään Joker.[2] Peliversiossa hän esiintyy nimettömänä ja pelaaja voi itse antaa hänelle nimen, mutta esiintyy aiemmin mainitulla nimellä peliin pohjautuvassa animesarjassa, sekä spin-off -peleissä. Peliin pohjautuvassa mangassa hän esiintyy nimellä Akira Kurusu (jap. 来栖 暁, Kurusu Akira), joka vahvistettiin marraskuussa 2017 hahmon viralliseksi nimeksi. Animespesiaalissa Persona 5 The Animation The Day Breakers häntä kutsuttiin vain ”johtajaksi”.

Hän on toisen vuoden opiskelija luokalla 2-D Shujinin akatemiassa. Hänet oli sitä ennen erotettu edellisestä koulusta, koska hän oli nähnyt kotikaupungissaan vaikutusvaltaisten miehen, jonka luuli ahdistelevan erästä naista. Hänen yrittää estää sen, mies satutti itsensä ja pakotti naisen uskottelemaan poliiseille protagonistin pahoinpidelleen hänet. Protagonisti erotettiin koulustaan ja hänet tuomittiin vuodeksi tarkkailuun. Huhtikuussa 20XX, protagonistin oli muutettava vuodeksi Tokioon, missä Sojiro Sakura suostui hänen tarkkailijakseen. Protagonisti saa unissaan kutsun Samettihuoneeseen (Velvet Room), jossa häntä kohdellaan kuin vankia ja jonka haltija, Igor, sanoo että hänen uudelleensopeutettava itsenä yhteiskuntaan ansaitakseen vapautensa. Hänen älypuhelimeensa ilmestynyt metaversumi-navigaattori johdattaa hänet metaversumiin ja siellä sijaitseviin palatseihin. Hän herättää siellä persoonansa ja nousee Sydänten haamuvarkaiden johtajaksi. Pelin ajan protagonisti käy koulua, osallistuu eri aktiviteetteihin ja viettää aikaa luottamushenkilöidensä kanssa, jotka edistävät vahvempien persoonien kutsumista ja opettavat protagonistille muutamia metaversumissa hyödyllisiksi osoittautuvia valmistautumiskeinoja ja taktiikoita. Peliversiossa protagonistin luonne määräytyy täysin pelaajan tekemien valintojen mukaan. Animespesiaalissa hän on vaatimaton opiskelija, joka vaikuttaa introvertilta ja hajamieliseltä, mutta osaa suunnitella asioita etukäteen ja on valmis ottamaan riskejä. Muiden Haamuvarkaiden tavoin, hänkin uskoo täysin oman oikeamielisyyteensä ja on ylpeä kaikista niistä kerroista, kun on onnistunut muuttamaan kohteensa paremmaksi ihmiseksi.

Protagonistilla kyky nimeltä, jolla hän voi kantaa useampaa kuin yhtä persoonaa ja luoda uusia persoonia yhdistämällä vanhoja. Taisteluissa hän käyttää aseinaan veitsejä ja käsiaseita.[4] Hänen alkuperäinen persoonansa on Narrin arkanan (Fool Arcana) Arsene. Hän herätti Arsenen jo ensimmäisellä käynnillään Kamoshidan palatsissa, miettiessään oliko Shidon ahdisteleman naisen puolustaminen oikea teko. Taistelussa Jaldabaothia vastaan Arsene kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Satanael, joka ammentaa voimaa kaikista seitsemästä kuolemansynnistä. Persona 5 Royalissa protagonistin on mahdollista saada maksullisesta lisäsisällön kautta käyttöönsä myös persoona nimeltä Raoul. Näytelmäversiossa protagonistia näyttelee Hiroki Ino.[5]

Morgana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Ikue Ōtani (Japani)[6], Cassandra Lee Morris (Englanti)[3]

Morgana, varaskoodinimeltään Mona, on pieni musta kissamainen humanoidi, joilla on valkeat tassut ja kuono, siniset silmät ja keltainen huivi.[6] Hän toimi ryhmän alkuperäisenä navigoijana, metaversumia koskevan laajan tietonsa vuoksi. Toisin kuin muut navigoijat, hän toimi myös taistelijana samaan aikaan ja kääntyi täysiaikaiseksi taistelijaksi Futaba Sakuran liityttyä uudeksi navigoijaksi.

Protagonisti ja Ryuji tapasivat hänet ensi kertaa Kamoshidan palatsin tyrmissä, joista he vapauttivat hänet. Morgana opastaa protagonistia ja Ryujia ryhtymään Haamuvarkaiksi. Oikeassa maailmassa Morgana ottaa normaalin kissan ulkomuodon ja esittää protagonistin lemmikkiä, liikkuen tämän koululaukussa ja seuraten häntä kaikkialle.[7] Morgana yrittää pohtia alkuperäänsä, jota hän ei muista. Hänellä on kuitenkin kyky matkustaa metaversumiin ilman metaversumi-navigaattoria sekä kyky muuttua metaversumissa pakettiautoksi, jolla muut Haamuvarkaat kulkevat. Morgana riitelee usein Ryujin kanssa ja arvostaa suuresti Ann Takamakia, jota hän kutsuu Lady Anniksi.

Morgana käyttää aseinaan taisteluissa kaarevia miekkoja ja ritsoja. Hän oli jo ennen pelin tapahtumia herättänyt alkuperäisen persoonansa, Taikurin arkanan (Magician Arcana) Zorron. Morgana on myös Taikurin arkanan luottamushenkilö ja hänen luottamussuhteensa arvo nousee automaattisesti pelin aikana.[8] Luottamussuhteen noustessa protagonisti oppii rakentamaan työkaluja, joita on hyötyä metaversumissa. Suhde maksimoituu, kun protagonisti suostuu tämän ehdotukseen ottaa Mementosin ydin viimeiseksi kohteeksi, jolloin Zorro kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Mercurius. Pelin lopussa paljastuu, että Morgana luotiin Samettihuoneessa ja että hänen tehtävänsä oli opastaa protagonistia kukistamaan Jaldabaoth. Jaldabaothin kukistuttua Morgana menettää humanoidimuotonsa ja jää elämään protagonistin kanssa tavallisen kissan hahmoon, mutta toivoo löytävänsä vielä keinon tulla ihmiseksi.[9] Persona 5 Royalissa Zorro ja Mercurius voivat vielä yhdistyä kolmanneksi persoonaksi nimeltä Diego.[10] Jos pelin lopussa Morganan luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi huivinsa.

Ryuji Sakamoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Mamoru Miyano (Japani)[11], Max Mittelman (Englanti)[3]

Ryuji Sakamoto (jap. 坂本 竜司, Sakamoto Ryūji), varaskoodinimeltään Skull, on protagonistin paras ystävä ja temperamenttinen ongelmanuori, joka on toisen vuoden opiskelija Shujinin akatemiassa ja ärsyyntyy helposti toisten kommenteista.[11]

Hänen isänsä oli väkivaltainen, minkä vuoksi hän muutti äitinsä kanssa pois. Helpottaakseen äitinsä taakkaa, hän nousi koulunsa juoksujoukkueen tähtiurheilijaksi. Mutta joukkueen valmentajan saatua potkut Kamoshida ryhtyi lentopallojoukkueen valmentamisen ohella juoksujoukkueen sijaisvalmentajaksi, toivoen voivansa tuhota Ryujin ja koko juoksujoukkueen maineen. Kun Ryuji nousi Kamoshidaa vastaan ja löi häntä, Kamoshidan mursi Ryujin jalan ja koulun muu henkilökunta määräsi juoksujoukkueen lakkautettavaksi.[12] Ryuji on temperamenttisuutensa lisäksi myös toisinaan yli-innokas ja äänekäs puhuja, mikä on ollut vähällä johtaa Haamuvarkaiden paljastumiseen. Hän oli ensimmäinen, joka ehdotti, että ryhmä jatkaisi toimintaansa vielä Kamoshidan muuttumisen jälkeen.

Ryuji käyttää aseinaan taisteluissa nuijia ja haulikoita. Hän herätti toisella käynnillään Kamoshidan palatsissa alkuperäisen persoonansa, Sotavaunun arkanan (Chariot Arcana) Kapteeni Kiddin.[13] Ryuji on myös Sotavaunun arkanan luottamushenkilö ja hänen luottamussuhteensa käsittelee hänen intohimoaan juoksemista kohtaan sekä juoksujoukkueen uudelleenperustamista.[12][14] Ryuji päättää lopulta olla palaamatta joukkueeseen ja jatkaa uraansa yksin. Kun luottamussuhde maksimoituu, Kapteeni Kidd kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Seiten Taisei.[14] Persona 5 Royalissa Kapteeni Kidd ja Seiten Taisei voivat vielä yhdistyä kolmanneksi persoonaksi nimeltä William. Jos pelin lopussa Ryujin luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi urheilukellonsa. Näytelmäversiossa Ryujia näyttelee Kōhei Shiota.[5]

Ann Takamaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Nana Mizuki (Japani)[15], Erika Harlacher (Englanti)[3]

Ann Takamaki (jap. 高巻 杏, Takamaki An), varaskoodinimeltään Panther,[15] on protagonistin luokkatoveri Shujinin akatemiassa luokalla 2-D, joka on verenperimältään 1/4 amerikkalainen ja inhoaa sitä, että hänen vartaloaan arvostetaan enemmän kuin hänen persoonallisuuttaan. Hän puhuu sujuvasti englantia ja hänen perheensä vietti vuosia sitten paljon aikaa ulkomailla. Hänen vanhempansa ovat muotisuunnittelijoita ja koko perhe asui vuosia sitten ulkomailla. Vanhempiensa työn inspiroimana hän työskentelee vapaa-ajallaan osa-aikaisesti vaatemallina.

Hän on suosittu poikien keskuudessa ulkonäkönsä vuoksi, mutta pelin alussa epäsuosittu toisten tyttöjen keskuudessa, koska joutuu vastentahtoisesti näyttäytymään usein liikunnanopettaja Suguru Kamoshidan seurassa, antaen ihmisille syytä epäillä, että heillä olisi suhde. Hänen ainoa ystävänsä oli lentopallojoukkueeseen kuuluva Shiho Suzui, joka oli hänen paras ystävänsä jo yläasteelta asti. Ann on tuntenut myös Ryujin samoilta ajoilta asti. Kamoshidan ahdisteltua Shihoa ja Shihon yritettyä itsemurhaa hyppäämällä koulun katolta, Ann pyysi osallistua protagonistin ja Ryujin suunnitelmaan paljastaa Kamoshida. Ennen Haamuvarkaisiin liittymistä Ann oli sulkeutunut, mutta alkoi vähitellen paljastaa elävämmän ja energisemmän luonteensa.[16]

Ann käyttää aseinaan taisteluissa ruoskia ja konepistooleja. Hän herätti Kamoshidan palatsiin päädyttyään alkuperäisen persoonansa, Rakastavaisten arkanan (Lovers Arcana) Carmenin.[13] Ann on myös Rakastavaisten arkanan luottamushenkilö ja hänen luottamussuhteensa käsittelee hänen haluaan tulla vahvemmaksi sekä mallina että ihmisenä, jotta pystyisi tukemaan Shihoakin entistä paremmin.[17] Jos pelaaja tekee oikeat valinnat, Ann rakastuu protagonistiin. Kun luottamussuhde maksimoituu, Carmen kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Hekate.[17] Persona 5 Royalissa Carmen ja Hekate voivat vielä yhdistyä kolmanneksi persoonaksi nimeltä Célestine. Jos pelin lopussa Annin luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille omalla kansikuvallaan varustetun kappaleensa Vague-muotilehdestä (parodia oikean maailman Vogue-lehdestä). Näytelmäversiossa Annia näyttelee Yuki Odera.[5]

Yusuke Kitagawa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Tomokazu Sugita (Japani)[18], Matt Mercer (Englanti)[3]

Yusuke Kitagawa (jap. 喜多川 祐介, Kitagawa Yūsuke), varaskoodinimeltään Fox, on toisen vuoden kunniaopiskelija Kosein lukion taidelinjalla. Hän oli alun perin hienostuneesti käyttäytyvä ja rauhallinen nuori mies, joka suhtautuu intohimoisesti taidetta kohtaan mutta on kasvanut ihmiseksi, jollaista muut pitäisivät omalaatuisena. Hän on köyhä ja siksi jättää usein aterioita syömättä rahan säästämiseksi.

Yusuke on ollut orpo jo 3-vuotiaasta asti, kun hänen äitinsä kuoli, minkä jälkeen hän on asunut kuuluisan taiteilija Ichiryusai Madaramen luona tämän oppilaana. Yusuke oli tietoinen Madaramen todellisesta luonteesta, mutta oli uskotellut itselleen Madaramen vain kärsivän ”taiteilijan blokista”. Madaramen mestariteos ”Sayuri” oli Yusuken inspiraation lähde ja hän toivoi voivansa löytää omalla urallaan kauneudelle merkityksen samanlaisen merkityksen. Mutta Haamuvarkaiden saatua hänet myöntämään totuuden Madaramesta, hän liittyi itsekin Haamuvarkaisiin ja on siitä asti suunnitellut Haamuvarkaiden käyntikortit Ryujin antamien ohjeiden avulla.

Yusuke käyttää taisteluissa aseinaan japanilaisia miekkoja ja rynnäkkökiväärejä. Hän herätti Madaramen palatsiin päädyttyään alkuperäisen persoonansa, Keisarin arkanan (Emperor Arcana) Goemonin.[13] Yusuke on myös Keisarin arkanan luottamushenkilö ja hänen luottamussuhteensa käsittelee hänen pyrkimystään löytää uudelleen intohimonsa taiteeseen ja nähdä maailman kauneus entistä paremmin.[8] Kun luottamussuhde maksimoituu, Goemon kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Kamu Susano-o. Persona 5 Royalissa Goemon ja Kamu Susano-o voivat vielä yhdistyä kolmanneksi persoonaksi nimeltä Gorokichi. Jos pelin lopussa Yusuken luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille maalaamansa teoksen, ”Desire and Hope”. Näytelmäversiossa Yusukea näyttelee Kōji Kominami.[5]

Makoto Niijima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Rina Satō (Japani)[19], Cherami Leigh (Englanti)[3]

Makoto Niijima (jap. 新島 真, Niijima Makoto), varaskoodinimeltään Queen, [19] on kolmannen vuoden opiskelija ja Shujinin akatemian paras opiskelija ja oppilaskunnan puheenjohtaja sekä syyttäjävirastossa työskentelevän Sae Niijiman pikkusisko. Hänellä on hyvä päättelykyky ja hän toimii Haamuvarkaiden ”aivoina”, mutta kärsii alemmuuskompleksista ja uskoo olleensa poliisina työskennelleen isänsä kuoleman jälkeen Saelle (asuen kaksin tämän kanssa) pelkkä taakka, mikä motivoi häntä työskentelemään kovasti siskonsa stressin helpottamiseksi.

Kamoshidan tunnustuksen jälkeen Kobayakawa käski Makotoa selvittämään Haamuvarkaiden henkilöllisyys, kuvaten hänelle vastineeksi hyvät suositukset yliopistoon. Makoto suhtautui alusta asti epäilyttävästi protagonistiin, Ryujin ja Anniin. Hänen epäilynsä vahvistuivat Yusuke näyttäydyttyä heidän seurassaan ja nauhoitettuaan keskustelun, jossa nämä myönsivät olevansa Haamuvarkaita, hän pyysi näitä etsisivät kahden viikon sisällä käsiinsä mafiajohtajan, joka kiristi lukio-oppilaita. Oikeasti Makoto tuki Haamuvarkaita, koska uskoi että hänen isänsäkin olisi tehnyt niin. Todistaakseen, ettei ollut itse hyödytön, hän etsi käsiinsä kiristäjäksi paljastuneen Junya Kaneshiron, mutta samalla hän ja protagonisti ystävineen joutuivat itse kiristyksen kohteeksi. Haamuvarkaat ottivat hänet mukaan päästäkseen sisään palatsiin ja Makoto liittyi Haamuvarkaisiin.

Makoto käyttää taisteluissa aseinaan nyrkkirautoja ja revolvereita. Hän herätti Kaneshiron palatsiin päädyttyään alkuperäisen persoonansa, Papittaren arkanan (Priestess Arcana) Johannan. Makoto on myös Papittaren arkanan luottamushenkilö ja pyytää protagonistilta apua ymmärtääkseen normaalien opiskelijoiden elämää ja ollakseen näille paremmin avuksi. Jos pelaaja tekee oikeat valinnat, Makoto rakastuu protagonistiin. Kun luottamussuhde maksimoituu, Johanna kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Anat. Persona 5 Royalissa Johanna ja Anat voivat vielä yhdistyä kolmanneksi persoonaksi nimeltä Agnes. Jos pelin lopussa Makoton luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille buchi-laskimensa.

Futaba Sakura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Aoi Yūki (Japani)[20], Erica Lindbeck (Englanti)[3]

Futaba Sakura (jap. 佐倉 双葉, Sakura Futaba), varaskoodinimeltään Oracle,[20] on Sojiro Sakuran adoptiotytär ja antisosiaalinen tietotekniikkanero, joka ei ole käynyt koulua yläasteen jälkeen. Hän toimii myös Morganan tilalla ryhmän uutena navigoijana, joka analysoi varjojen heikkoudet ja vahvuudet. Ennen liittymistään hän oli Haamuvarkaiden neljäs kohde ja hänen palatsinsa oli aavikon ja ränsistyneen kaupungin ympäröimä pyramidi, joka symboloi itseään äitinsä Wakaba Isshikin kuolemasta syyttävän Futaban suunnitelmaa tehdä itsemurha. Varjo-Futaba kuitenkin haluaa palauttaa Futaban mieleen todellisen syyn äitinsä kuolemaan.

Hakkeriryhmä Medjedin julistaessa sodan Haamuvarkaita vastaan, Leblanciin asettamiensa mikrofonien avulla salakuunnellut hakkeri ”Alibaba”, joka pyytää muuttamaan Futaban sydämen, luvaten sen jälkeen pysäyttää Medjedin. Haamuvarkaat päättelevät Alibaban ja Futaban olevan sama henkilö ja he menevät Sojiron talolle suostutellakseen Futaban antamaan hänen palatsiinsa pääsemiseen tarvittavat tiedot. Haamuvarkaille paljastuu, että Wakaba oli tehnyt itsemurhan. Futaba syytti itseään siitä, koska Wakaba syytti itsemurhaviestissään Futaban syntymää tutkimustensa hidastumisesta. Kun Haamuvarkaat toimittivat hänelle käyntikortin, Futaba sai kutsun omalta varjoltaan tulla palatsiinsa metaversumi-navigaattorilla, jolloin Futabasta tuli oman palatsinsa aarre. Futaban saatua muistutuksen äitinsä todellisesta luonteesta ja ymmärrettyään itsemurhaviestin olevan väärennös, Varjo-Futaba muuttui persoonaksi ja liittyi Haamuvarkaisiin. Toivuttuaan tapahtuneesta ja pysäytettyään Medjedin, hän tunnustaa olevansa Medjedin perustaja, jonka nimeä käyttivät nykyään kyberrikolliset.

Hän herätti omassa palatsissaan alkuperäisen persoonansa, Erakon arkanan (Hermit Arcana) Necronomicon.[13] Futaba on myös Erakon arkanan luottamushenkilö, joka pyytää protagonistia auttamaan häntä pärjäämään paremmin sosiaalisissa tilanteissa, koska tuntee olonsa turvallisemmaksi tämän kanssa. Futaba kertoo myös protagonistille Kana Magariosta, joka oli hänen ainoa ystävänsä muiden kiusattua häntä koulussa vuosia sitten. Futaba sai selville, että Kana oli nykyään keskeyttänyt lukion, koska hänen vanhempansa halusivat eroon peliveloistaan pakottamalla hänet työskentelemään mallina. Kanan auttamiseksi Haamuvarkaat päättävät varastaa tämän vanhempien sydämet Mementosissa. Jos pelaaja tekee oikeat valinnat, Futaba rakastuu protagonistiin. Kun luottamussuhde maksimoituu, Necronomicon kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Prometheus. Persona 5 Royalissa Necrnomicon ja Prometheus voivat vielä yhdistyä kolmanneksi persoonaksi nimeltä Al Azif. Jos pelin lopussa Futaban luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille laatimansa lupauslistan.

Haru Okumura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Haruka Tomatsu (Japani)[21], Xanthe Huynh (Englanti)[3]

Haru Okumura (jap. 奥村 春, Okumura Haru), varaskoodinimeltään Noir,[21] on kolmannen vuoden opiskelija Shujinin akatemiassa ja ruokateollisuusyhtiö Okaumura Foodsin perijätär, joka harrastaa kasvien hoitamista. Hän on hyvin lempeä tyttö, mutta ei ollut kovin luottavainen muita ihmisiä kohtaan, koska uskoi saavansa erikoiskohtelua vain asemansa vuoksi. Haamuvarkaiden tavoin hän itsekin haluaa olla sankaritar ja auttaa muita.

Protagonisti ja Ryuji näkivät Harun aiemmin lyhyesti syyslukukauden alkaessa sekä Havaijin luokkaretkellä, missä hän toimi yhtenä opiskelijoiden kaitsijoista. Varsinaisen ensitapaaminen oli hänen isänsä, Kunikazu Okumuran, palatsissa. Haru ei kuitenkaan suostunut työskentelemään kenenkään muun kuin Morganan kanssa, joka oli jättänyt Haamuvarkaat riideltyään aiemmin näiden kanssa. Mutta kun nämä saivat tietää hänen isänsä aikovan pakottaa Harun ennalta järjestettyyn avioliittoon Sugimuran kanssa, jonka isä oli vaikutusvaltaisen poliitikko, Haru tunnusti haluavansa oikeasti vain saada isänsä luopumaan hääsuunnitelmista. Hän liittyi Haamuvarkaisiin, mutta hänen persoonansa ei ollut vielä ottanut muotoa. Mutta ymmärtäessään isänsä palatsissa tämän olevan valmis käyttämään tytärtään pelkkänä pelinappulana, Haru kutsuu lopulta persoonansa todellisen muodon. Harua tosin pelotti, että hänen isälleen tapahtuisi jotain, jos hänen aarteensa vietäisiin ja hän alkoi tuntea syyllisyyttä, kun Kunikazu kuoli henkiseen sammumiseen.

Haru käyttää taisteluissa aseinaan kirveitä ja kranaatinlaukaisimia. Hän herätti isänsä palatsissa alkuperäisen persoonansa, Keisarinnan arkanan (Empress Arcana) Miladyn.[13] Haru on myös Keisarinnan arkanan luottamushenkilö, joka pyytää protagonistilta apua koulun katolla kasvattamiensa kasvien hoitamisessa sekä selvittämään voiko hän todella luottaa Okumura Foodsin johtokunnan uuden puheenjohtajaan, Takakuraan, sekä päästä lopullisesti eroon kihlauksestaan Sugimuran kanssa. Jos pelaaja tekee oikeat valinnat, Haru rakastuu protagonistiin. Kun luottamussuhde maksimoituu, Milady kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Astarte. Persona 5 Royalissa Milady ja Astarte voivat vielä yhdistyä kolmanneksi persoonaksi nimeltä Lucy. Jos pelin lopussa Harun luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille puutarhanhoitoon käyttämänsä puuvillaliinan.

Goro Akechi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Sōichirō Hoshi (Japani)[22], Robbie Daymond (Englanti)[3]

Goro Akechi (jap. 明智 吾郎, Akechi Gorō), varaskoodinimeltään Crow,[22] on kolmannen vuoden lukio-opiskelija, joka työskentelee opiskelujensa lisäksi myös etsivänä. Nuoresta iästään huolimatta hän on kunnioitettu poliisin ja syyttäjäviraston työntekijöiden keskuudessa ja erittäin suosittu muiden lukio-opiskelijoiden keskuudessa ja vastusti avoimesti Haamuvarkaiden toimia ennen väliaikaista liittymistään heihin.

Akechilla on ollut rankka lapsuus, mutta hän opiskeli ahkerasti ja teki aina niin kuin aikuiset käskivät saavuttaakseen asemansa kuuluisana etsivänä ja ollakseen suosittu. Hän oli usein vieraana keskusteluohjelmissa ja Shujinin akatemian opiskelijoiden ollessa käymässä Asakusa-mitsuken televisioasemalla, hän tutustui protagonistiin. Vaikka hän sanoi pitävänsä Haamuvarkaita rikollisina, jotka pakottivat uhrinsa muuttamaan tapansa vastoin näiden tahtoa, hän arvosti protagonistin vastaväittelevää asennetta. Myöhemmin hän alkoi jopa käydä Leblancissa silloin tällöin ja tunnusti protagonistille olevansa avioton lapsi, jonka äiti oli kuollut ja isä hylännyt. Hän oli paikalla, kun Haamuvarkaat menivät Okumuran palatsiin ja kun Akechia pyydettiin vieraaksi koulufestivaaliin, hän kertoi, ettei uskonut rehtori Kobayakawan ja Kunikazu Okumuran kuolemien olevan Haamuvarkaiden aikaansaannosta. Akechi tiesi Haamuvarkaiden henkilöllisyydet ja pyysi liittyä heihin kerrottuaan näille henkilökohtaisesti nähneensä mustanaamioisen persoonankäyttäjän, joka aiheutti psykoottiset romahdukset ja henkiset sammumiset. Akechi ehdotti Saen ottamista kohteeksi ja väitti herättäneensä persoonansa jo Okumuran palatsissa. Todellisuudessa Akechi itse oli tämä mustanaamioinen persoonankäyttäjä ja samalla psykoottisten romahdusten ja henkisten sammumisten todellinen aiheuttaja. Haamuvarkaat kuitenkin tajusivat tämän, kun huomasivat epäsuorasti Akechin ymmärtäneen Morganan puhetta jo kuukausia sitten televisioasemalla. Akechi paljastaa Shidon palatsissa juuri Shidon olevan hänen biologinen isänsä ja hankkiutuneensa tämän suosioon vain voidakseen myöhemmin tuhotakseen Shidon uran ja kostaakseen äitinsä kuoleman ja onnettoman lapsuutensa. Kun Akechi häviää taistelun Haamuvarkaita vastaan, nämä yrittivät taivutella hänet liittymään takaisin heihin, mutta sitten kognitiivinen Akechi paljastaa Shidon aikoneen hankkiutua hänestä eroon joka tapauksessa. Akechi pyytää Haamuvarkaita pysäyttämään Shidon hänen puolestaan, minkä jälkeen hän ja kognitio ampuvat toisensa.

Persona 5 Royalissa Akechi näyttääkin selvinneet hengissä ja antautuu poliisille protagonistin sijasta todistaakseen Shidoa vastaan. Uudenvuoden jälkeen hänet kuitenkin vapautetaan vankilasta eikä hän muista kuinka selvisi kohtaamisestaan kognition kanssa. Hän ja protagonisti huomaavat myös, että jokin todellisuudessa on yhä jokin hullusti ja löytävät tiensä Takuto Marukin palatsiin. Juuri ennen käyntikortin jättämistä Marukille paljastuu, että Maruki oli herättänyt valetodellisuutensa voimin Akechin henkiin johtuen protagonistin tuntemasta katumuksesta Akechin kohtaloa kohtaan. Akechi ei kuitenkaan hyväksy Marukin valetodellisuutta, koska pitää sitä ihmisten vapaan tahdon riistämisenä, ja vaatii protagonistia pysäyttämään Marukin, vaikka se tarkoittaisi Akechin lopullista kuolemaa. Jos Akechin luottamussuhde on maksimoitu, protagonisti näkee matkalla kotikaupunkiinsa vilaukselta jonkin, jolla on samanlainen koulu-univormu kuin Akechilla.

Akechi käyttää taisteluissa aseinaan sahalaitasapeleita ja pistooleja. Hän esitteli Saen palatsissa Oikeuden arkanan (Justice Arcana) persoonansa, Robin Hoodin. Akechi on myös Oikeuden arkanan luottamushenkilö ja alkuperäisessä pelissä hänen luottamussuhteensa arvo nousee automaattisesti pelin aikana. [8] Persona 5 Royalissa luottamussuhdetta voi nostaa vapaaehtoisesti tasolle 8 asti. Pomovastustaistelussa häntä vastaan Shidon palatsissa hän paljastaa, että hänellä on kyky käyttää kahta persoonaa. Hänen toinen persoonansa on Loki, jonka voimilla hän aiheutti psykoottiset romahdukset. Persona 5 Royalissa hän käyttää mustanaamioistaan ulkoasuaan ja Lokia vakituisina varusteinaan Marukin palatsissa ja Mementosissa uudenvuoden jälkeen. Jos Akechin luottamussuhde on maksimoitu ennen käyntikortin antamista Marukille, Robin Hood ja Loki yhdistyvät kolmanneksi persoonaksi nimeltä Hereward. Näytelmäversiossa Akechia näyttelee Yoshihide Sasaki.[5]

Kasumi Yoshizawa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Sora Amamiya (Japani)[23], Laura Post (Englanti)

Kasumi Yoshizawa (jap. 芳澤 かすみ, Yoshizawa Kasumi), varaskoodinimeltään Violet, on Persona 5 Royalissa esiintyvä ensimmäisen vuoden lukio-opiskelija ja rytmivoimistelija, joka tulee opiskelijaksi Shujiniin samaan aikaan protagonistin kanssa. Hän uskoo oitis, ettei protagonisti ole paha niin kuin huhut väittävät, ja ihailee tätä suuresti. Hän kuitenkin uskoo, että Haamuvarkaiden toimet estävät ihmisiä oppimasta ratkaisemaan ongelmiaan omin voimin.

Protagonisti tapaa Kasumin jo metroasemalla ensimmäisenä koulupäivänään, mutta saa hänen nimensä selville vasta päivänä, jona Shujinin oppilaat siivoavat roskia Inokashiran puistosta. Myöhemmin lokakuussa Kasumi päätyy Odaibassa sijaitsevaan tuntemattomaan palatsiin ja herättää persoonansa. Hän kuitenkin kieltäytyy liittymästä Haamuvarkaisiin, väittäen haluavansa keskittyä rytmivoimistelijan uraansa. Hänen isänsä Shinichi Yoshizawa on hyvin ylisuojeleva. Tammikuussa protagonisti, Akechi ja Kasumi saavat selville, että palatsin isäntä on Takuto Maruki, Shujinin osa-aikainen terapeutti, joka oli aikoinaan auttanut Kasumia pääsemään yli kaksoissiskonsa Sumiren kuolemasta. Mutta palatsissa paljastuu, että kuollut kaksoissisko olikin Kasumi ja että protagonistin tuntema ”Kasumi” olikin oikea Sumire Yoshizawa (jap. 芳澤 すみれ, Yoshizawa Sumire). Oikea Kasumi oli kuollut juostessaan auton eteen, kun se uhkasi osua Sumireen ja Kasumia melkein koko elämänsä kahdetinut ja syyllisyyttä tuntenut Sumire oli Marukin kognitiivisen manipuloinnin kautta paennut todellisuutta uskomalla olevansa Kasumi. Sumire on aluksi haluton palaamaan omaksi itsekseen, kunnes Marukin valetodellisuuden illuusiosta vapautuneet muut Haamuvarkaat auttavat protagonistia ja Akechia pelastamaan Sumiren Marukin käsistä. Hyväksyttyään Kasumin kuoleman, hän lopulta liittyy Haamuvarkaisiin.

Kasumi/Sumire käyttää taisteluissa rapiireja ja kiväärejä. Hän herätti Marukin palatsiin eksyttyään Uskon arkanan (Faith Arcana) persoonansa, Cendrillonin. Hän on myös Uskon arkanan luottamushenkilö ja hänen luottamussuhteensa jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset viisi tasoa ovat saavutettavissa hänen ollessaan Kasumi ja loput viisi hänen palauduttuaan Sumireksi. Ollessaan Kasumi hän yrittää epätoivoisesti parantaa rytmivoimistelusuorituksiaan ja Sumirena hänen arkanansa muuttuu aidoksi ja hän oppii hyväksymään itsensä ja kuulee valmentajaltaan, Hiraguchilta, että mitä oikea Kasumi todella ajatteli hänestä. Jos pelaaja tekee oikeat valinnat, Sumire rakastuu protagonistiin. Kun luottamussuhde maksimoituu, Cendrillon kehittyy äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Vanadies. Cendrillon ja Vanadies voivat vielä yhdistyä kolmanneksi persoonaksi nimeltä Ella.

Sophia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Misaki Kuno (Japani)[24], Megan Harvey (Englanti)[25]

Sophia (jap. ソフィア, Sofia), varaskoodinimeltään Sophie, on Persona 5 Strikersissa esiintyvä tekoäly. Protagonisti löysi hänet metaversumista, Shibuyan ”vankilan” maanalaisessa osassa oleva laatikosta pian sen jälkeen, kun protagonisti oli vfirtuaaliassistenttisovellus EMMA:n käytön seurauksena päätynyt sinne. Sophia muisti ainoastaan nimensä ja sen, että hänen tehtävänsä oli olla ”ihmiskunnan kumppani”. Oikeassa maailmassa hän toimii Haamuvakriden omana virtuaaliassistenttina, kun nämä matkustavat ympäri Japania. Hän oppii samalla enemmän ihmisten tunteista ja ystävystyy protagonistin ja muiden Haamuvarkaiden kanssa. Myöhemmin paljastuu, että hän oli EMMA:n prototyyppi ja että ensimmäinen käsky, jonka hän oli saanut luojaltaan, Kuon Ichinoselta, oli olla kaikkien ihmisten hyvä ystävä. Ichinose piti Sophiaa kuitenkin epäonnistuneena ja myöhemmin yritti jopa pakottaa hänet pettämään Haamuvarkaat. Sophia kuitenkin vastusti käskyä ja onnistui herättämään oman persoonansa. Kun hän ja Haamuvarkaat onnistuvat tuhaoamaan EMMA:sta kehittyneen valejumala Demiurgin, Sophia hyvästelee Haamuvarkaat ja lähtee Ichinosen mukaan kiertämään maailmaa.

Sophia käyttää taisteluissa jojoa ja sädepistooleja. Hän käyttää myös personaan kaltaista voimaa nimeltä Pithos, joka kehittyy tarinan aikana Toivon arkanan (Hope Arcana) persoonaksi nimeltä Pandora. Vankiloiden ulkopuolella, hän oleskelee protagonistin älypuhelimessa, koska hänellä ei ole omaa fyysistä kehoa.

Zenkichi Hasegawa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Shin’ichirō Miki (Japani)[24], Tom Taylorson (Englanti)[25]

Zenkichi Hasegawa (jap. 長谷川 善吉, Hasegawa Zenkichi), varaskoodinimeltään Wolf, on Persona 5 Strikersissa esiintyvä poliisi yleisen turvallisuuden yksiköstä. He tekee sopimuksen Haamuvarkaiden kanssa viimeaikaisten Japanissa ilmenneiden aviopesutapausten etsimisestä. Hänellä on myös tytär nimeltä Akane, joka on vihannut isäänsä siitä asti, kun hänen äitinsä ja Zenkichin vaimo, Aoi, kuoli yliajo-onnettomuudessa, eikä Zenkichi pystynyt pidättämään syyllistä. Aluksi hän halusi vain ratkaista tapauksen mahdollisimman nopeasti ja oli jopa valmis kääntymään Haamuvarkaita vastaan. Hänen asenteensa kuitenkin muuttuu tapauksen tutkinnan aikana, erityisesti sen jälkeen, kun he auttavat häntä tekemään sovinnon Akanen kanssa. Hän myös auttoi Haamuvarkaita välttymään pidätykseltä, kun näitä syytettiin Okinawassa työskennelleen Madiccen tutkijan, Shuzo Ubukatan, kuolemasta, sekä virtuaaliassistenttisovellus EMMA:n hakkeroinnista. Tämän seurauksena Zenkichi itse joutui pidätetyksi, mutta Sae Niijima järjesti hänet vapaaksi. Hän auttoi myös Haamuvarkaita pakenemaan EMMA:n virittämästä ansasta, herätti oman persoonansa, ja auttoi pysäyttämään varjo-Akaen, josta oli tehty Kioton ”vankilan” monarkki.

Zenkichi käyttää taistelussa suurta miekkaa ja kahta revoleria. Hänen persoonansa on Apostolin arkanan (Apostle Arcana) Valjean.

Viholliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suguru Kamoshida[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Yūji Mitsuya (Japani), D. C. Douglas (Englanti)

Suguru Kamoshida (jap. 鴨志田 卓, Kamoshida Suguru) on Shujinin akatemian liikunnanopettaja ja entinen olympiavoittaja. Hänen ansiostaan koulun lentopallojoukkue on voittanut lukuisia palkintoja. Kamoshida kuitenkin rankaisi salaa miespuolisia oppilaita fyysisellä väkivallalla ja ahdisteli naispuolisia oppilaita seksuaalisesti. Hän oli yllyttänyt Ryujin käsirysyyn saadakseen tekosyyn lakkauttaa juoksujoukkue, pakottanut Yuuki Mishiman levittämään protagonistista ikäviä huhuja sekä havitellut Annista itselleen tyttöystävää. Hänen pysäyttämisensä oli protagonistin, Ryujin ja Annin varsinainen syy Haamuvarkaiden perustamiseksi.

Protagonisti ja Ryuji eksyvät hänen palatsiinsa metaversumi-navigaattorin vaikutuksesta. Tavattuaan Morganan, he saivat tarkempaa tietoa Kamoshidan todellisesta luonteesta. Ryuji itse vihasi Kamoshidaa, koska maineensa puolesta pelkäävä Kamoshida oli levittänyt hänestä ikäviä huhuja ja yllyttänyt käsirysyyn saadakseen syyn lakkauttaa koulun juoksujoukkueen. Kamoshida myös pakotti Yuuki Mishiman paljastamaan oppilaille protagonistin rikosrekisterin ja havitteli tämän harvinaisen verenperimän vuoksi. Mutta koska Ann torjui hänet jatkuvasti, Kamoshida purki lopulta ahdistuksensa Annin ystävään, Shiho Suzuihin, joka ajautui yrittämään itsemurhaa. Kun protagonisti, Ryuji ja Mishima tulivat syyttämään häntä, Kamoshida päätti varmistaa, että kolmikko erotettaisiin koulusta toimikunnan seuraavan kokouksen jälkeen. Haamuvarkailla ei ole muuta mahdollisuutta kuin varastaa hänen aarteensa ennen kokouksen pitämistä.

Hän oli Haamuvarkaiden ensimmäinen kohde ja hänen palatsinsa oli vanha linna, mikä edusti himon syntiä ja vastasi sijainniltaan Shujinin akatemiaa, symboloiden Kamoshidan näkevän itsensä koulun ”kuninkaana”. Varjo-Kamoshida kohtelee miespuolisiin oppilaisiin perustuvia kognitioita kidutettavina vankeina sekä naispuolisiin oppilaisiin perustuvia kognitioita seksiorjina. Varjo-Kamoshida käyttää myös pomovastustaistelussa demoninimeä Asmodeus. Ann päättää Varjo-Kamoshidan tuhoamisen sijaan, antaa Kamoshidan elää, jotta tämä tunnustaisi tekonsa ja sovittaisi ne. Rehtori Kobayakawan tiedotustilaisuuden aikana hän saapuu liikuntasaliin ja kertoo koko koululle totuuden, minkä jälkeen hän eroa ja kertoo antautuvansa poliisille. Kamoshidan palatsin aarre otti jalokivikoristeisen kruunun muodon, mutta oikeassa maailmassa se muuttui täydelliseksi kopioksi hänen olympiakultamitalistaan, paljastaen käytöksensä johtuvan siitä, ettei hän ollut koskaan päässyt yli olympiauransa päättymisestä. Protagonisti myi mitalin Munehisa Iwaille, joka osti sen 30 000 jenillä, jotka Haamuvarkaat käyttivät juhliakseen Shibuyan Wilton Hotelin buffet-ravintolassa. Näytelmäversiossa Kamoshidaa näyttelee Shun Takagi.[5]

Ichiryusai Madarame[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Yukitoshi Hori (Japani), Kyle Hebert (Englanti)

Ichiryusai Madarame (jap. 斑目 イチリュウサイ, Madarame Ichiryūsai) on maailmankuulu japanilaistyyliin suuntautunut taiteilija. Hän kuitenkin julkaisee kaikkien oppilaidensa teoksia ja myi kopioita tunnetuimmasta teoksestaan, ”Sayurista”. Hänen entinen oppilaansa Natsuhiko Nakanohara kertoi hänestä Haamuvarkaille ja Yusuken pyydettyä Annia malliksi seuraavaan taulunsa, protagonisti ja Ryuji saivat tilaisuuden ottaa hänestä tarkemmin selvää. Yusuken omatkin teokset olivat julkaistu Madaramen nimissä, mutta Yusuke oli vain uskotellut itselleen opettajansa kärsivän ”taiteilijan blokista” eikä halunnut myöntää totuutta.

Madarame ja Yusuke asuivat ränsistyneessä talossa, mutta Madarame omisti salaa myös valenimellä hienostuneemman talon. Nakanohara oli huolissaan Yusuken tulevaisuudesta, koska yksi muista Madaramen entisistä oppilaista oli aikoinaan tehnyt itsemurhan. Madaramen palatsissa oli tiukat turvajärjestelmät ja jotta protagonisti ja Ryuji löytäisivät keinon ohittaa ne, Ann suostui oikeassa maailmassa Yusuken malliksi, suostutellen hänet samalla avaamaan oven Madaramen yksityisstudioon, joissa säilytettiin useita kopioita ”Sayurista”. Madarame yritti valehdella alkuperäisen ”Sayurin” olevan varastettu ja että hän oli vain yrittänyt vain maalata sen uudelleen. Annin väittäessä tätä valheeksi, Madarame teki hänestä ja Yusukesta ilmoituksen yksityisturvayhtiölleen. Haamuvarkaiden on täten pakko varastaa aarre ennen kuin Madarame lähettää turvamiehet ja poliisin heidän peräänsä taidenäyttelynsä päätyttyä. Myöhemmin paljastui, että Yusuken äiti olevan ”Sayurin” todellinen maalaaja, jonka Madarame oli jättänyt kuolemaan sairaskohtaukseen saadakseen taulun itselleen.

Hän oli Haamuvarkaiden toinen kohde ja hänen palatsinsa oli kultaseinäinen taidemuseo, mikä edusti turhamaisuuden syntiä ja vastasi sijainniltaan Madaramen taloa, symboloiden Madaramen näkevän itsensä näkemistä suurena taiteilijana, koska uskoi taiteen olevan pelkkä väline rahan ja maineen ansaitsemiseksi. Palatsissa Madaramen oppilaisiin perustuvat kognitiot näyttävät heitä esittävinä liikkuvina muotokuvina. Varjo-Madarame käyttää myös pomovastustaistelussa demoninimeä Azazel. Kun Haamuvarkaat lopulta voittivat hänet, Varjo-Madarame kertoi, että oli olemassa salaperäinen mustaa naamiota kantava persoonankäyttäjä. Näyttelynsä päätyttyä hän järjesti tiedotustilaisuuden, jossa hän paljasti rikoksensa ja jonka myötä yhä useampi ihminen alkoi uskoa Haamuvarkaiden olemassaoloon. Madaramen palatsin aarre otti ”Sayurin” muuntelemattoman version muodon, paljastaen, että hän oli vain halunnut päästä eroon köyhyydestään ja saanut taulun omissa nimissään julkaisemisesta siihen mahdollisuuden. Oikeassa maailmassa taulua koristavat kultaiset kehykset katosivat ja Yusuke päätti lahjoittaa taulun Leblanciin kiitoksena siitä, että sai Sojirolta majapaikan yhdeksi yöksi. Myöhemmin Masayoshi Shidon johtamaan salaliittoon kuulunut televisioaseman johtaja paljasti, että Madarame oli ollut yksi salaliittoa rahallisesti tukeneista henkilöistä.

Junya Kaneshiro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Kazunari Tanaka (Japani, P5), Takahiro Fujimoto (Japani, P5:TA ja P5R), Jalen K. Cassell (Englanti)

Junya Kanehsiro (jap. 金城 ジュンヤ, Kaneshiro Junya) on Shibuyassa toimiva mafiajohtaja, joka tarjoaa lukio-opiskelijoille hämäräperäisiä töitä ja lopulta kiristää heitä uhaten tuhoamalla heidän maineensa ja perheensä. Haamuvarkaat saivat Makotolta pyynnön selvittää kiristäjän henkilöllisyys, jotta Makoto ei paljastaisi heidän henkilöllisyyksiään rehtori Kobayakawalle. Ichiko Ohyan avustuksella Haamuvarkaat saivat lopulta tietää Kaneshiron nimen.

Haamuvarkaat löysivät palatsin, mutta eivät päässeet sinne sisään. Makoto kuului Kaneshiron nimen ja koska ei halunnut tuntea olevansa hyödytön sisarensa silmissä, hän etsi Kaneshiron kätyrit käsiinsä ja pyysi puhutella Kaneshiroa. Kun protagonisti ystävineen tuli Kaneshiron omistamalle yökerholle, Kaneshiro otti heistä kuvia. Koska kuvassa näkyi tupakkaa ja alkoholia, Kaneshiro halusi heiltä kolmen viikon sisällä 3 miljoonaa jeniä, tai tuhoaisi kuvien avulla heidän maineensa ja perheensä. Muussa tapauksessa he voisivat maksaa velkansa ryhtymällä tämän orjiksi, joista Kaneshiro hankkiutuisi eroon heti kun näistä ei olisi enää hyötyä. Vaikka kiristyksen ansiosta Kaneshiron palatsi suostui päästämään heidät sisään sen ”asiakkaina”, Haamuvarkaiden on täten pakko varastaa aarre ennen kuin maksuajan päättymistä. Myöhemmin Kaneshiro tunnusti olleensa ennen rikollisuraansa köyhä ja syrjitty ylipainonsa vuoksi, halunneensa kostaa ihmisille olemalla vaihteeksi se, joka näytti vahvalta ihmiseltä ja sorti muita.

Kaneshiro oli Haamuvarkaiden kolmas kohde ja hänen palatsinsa oli Shibuyan yllä ufon lailla leijuva pankki, mikä edusti ylensyönnin syntiä ja leijui Shibuyan yllä, koko taivaan ollessa vihreän värinen ja jossa Shibuyan asukkaisiin perustuvat kognitiot ottivat kävelevien pankkiautomaattien hahmon, symboloiden Kaneshiron näkevän muut ihmiset pelkkänä rahan lähteenä. Varjo-Kaneshiro käyttää pomovastustaistelussa demoninimeä Bael ja hänellä oli apunaan valtava mekaaninen kassakaappi nimeltä Piggytron. Kun Haamuvarkaat lopulta voittivat hänet, Madaramen kertomuksen siitä, että on olemassa pahoja ihmisiä, joka tietää palatsien olemassaoloista. Seuraavana päivänä Kaneshiro poisti kuvat, lopetti kiristyksen, antautui poliisille ja hänen tunnustuksensa ilmoitettiin uutisissa samana päivänä, jona Haamuvarkaiden olisi viimeistään pitänyt maksaa Kaneshiron kiristämät rahat. Kaneshiron palatsin aarre otti Piggytroniin säilöttyjen valtavien kultaharkkojen muodon, mutta oikeassa maailmassa se muuttui täydelliseksi kopioksi hänen kullatusta rahasalkustaan. Vaikka salkku itse oli arvokas, sen sisältö olikin vain Kaneshiron kuvilla varustettua leikkirahaa, symboloiden kuinka Kaneshiro oli vain yrittänyt näyttää vaikutusvaltaiselta. Aluksi he yrittivät juhlia kevään loppukokeiden ilotulitusfestivaalissa, mutta sateen pilattua festivaali ja myöhemmin kun Haamuvarkaat luulivat Medjed-kriisin ratkenneen itsestään, he myivät salkun juhliakseen Ginzassa sijaitsevassa kalliissa sushi-ravintolassa, ennen kuin he tapasivat Akechin, joka kertoi heille Medjedin uhkauksesta. Myöhemmin Masayoshi Shidon johtamaan salaliittoon kuulunut televisioaseman johtaja paljasti, että Kaneshiro oli ollut yksi salaliittoa rahallisesti tukeneista henkilöistä.

Kunikazu Okumura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Hirohiko Kakegawa (Japani), Christopher C. Smith (Englanti)

Kunikazu Okumura (jap. 奥村 クニカズ, Okumura Kunikazu) on Harun isä ja ruokateollisuusyhtiö Okumura Foodsin (joka omistaa myös pikaruokaketju Big Bang Burgerin) toimitusjohtaja, joka on liian ylpeä ja kunnianhimoinen myöntääkseen turvallisuuskäytäntöjensä heikon laadun sekä työntekijöidensä pakottamisen ylipitkiin työpäiviin. Kun Haamuvarkaat saivat Saelta varastetuista tutkimustiedoista selville Okumuran liiketoiminnan hyötyneen henkisistä sammumisista sekä kilpailevien yhtiöiden johtajien eroista ja että hänellä oli korkein kannatus Phan-sivustolla Haamuvarkaiden seuraavaksi kohteeksi.

Osa Haamuvarkaista ei kuitenkaan uskonut, että Okumura olisi välttämättä paha ihminen. Kyllästyneenä muiden toimettomuuteen ja todistaakseen itsensä hyödylliseksi, Morgana lähti yksi palatsiin ja tapasi siellä Okumuran tyttären, Harun, joka ei ollut vielä täysin herättänyt persoonaansa. Pian Haamuvarkaille paljastui, että Okumura aikoi järjestää Harun ennalta määrättyyn avioliittoon Sugimuran kanssa, koska Sugimuran isä oli vaikutusvaltainen poliitikko. Tavattuaan Sugimuran ja tämän luvatessa kertoa protagonistista ja tämän ystävistä Okumuralle, Haamuvarkaat ottivat Okumuran kohteekseen vain estääkseen Harun pakkoavioliiton. Seuraavana päivänä Okumura kertoi aikovansa järjestää Harun muuttamaan asumaan Sugimuran kanssa ja Okumura oli muutettava ennen kuin hän pakottaisi Harun muuttamaan yhteen sulhasensa kanssa.

Okumura oli Haamuvarkaiden viides kohde ja hänen palatsinsa oli avaruussatama, mikä edusti ahneuden syntiä ja vastasi sijainniltaan Roppongissa sijaitsevaa Okumura Foodsin pääkonttoria. Varjo-Okumura käyttää pomovastustaistelussa demoninimeä Mammona (Mammon) ja laittoi työntekijöihinsä perustuvat kognitiot, jotka ottavat robottityöläisten muodon, taistelemaan puolestaan. Palatsin ottama muoto symboloi hänen haluaan paeta korruptoituneesta yhteiskunnasta täydelliseen maailmaan, ja robottityöläiset hänen näkemystään siitä, että työntekijät olivat vain hyödykkeitä, joista hankkiutua myöhemmin eroon. Kun Haamuvarkaat lopulta voittivat hänet, Okumura lupasi perua Harun avioliiton ja kertoi olevansa vain yksi ihmisistä, jotka olivat tilanneet tiettyjen henkilöiden altistamisen psykoottisille romahduksille ja henkisille sammumisille todelliselta syylliseltä. Okumuran palatsin aarre otti mystisen pallon muodon, mutta oikeassa maailmassa se muuttui muoviseksi avaruusaluksen pienoismalliksi, jota hän ei ollut lapsena kyennyt ostamaan, koska Okumura Foods ei ollut vielä silloin kovin menestyvä yritys. Futaba tarkisti internetistä, että pienoismalli oli nykyään arvokas keräilykohde.

Mutta Haamuvarkaiden Goro Akechi saapui paikalle mustassa haarniskassaan ja ampui varjo-Okumuran, jolloin päivänä, jona Haamuvarkaat juhlivat Destinyland-teemapuistossa, oikea Okumura kuoli myöhemmin henkiseen sammumiseen kesken lehdistötilaisuuden, jossa yritti paljastaa totuuden Tokion viimeaikaisista tapahtumista. Ihmiset alkoivat pitää Haamuvarkaita rikollisina ja lopulta selvisi, että Medjed-kriisin takana olleet hakkerit olivat manipuloineet Phan-sivustoa ja yllyttäneet Haamuvarkaita ottamaan Okumuran kohteeksi. Muut Masayoshi Shidon salaliiton jäsenet hankkiutuivat hänestä eroon, koska hänen poliittiset näkemyksensä erosivat Shidon näkemyksistä ja koska Okumura Foodsin skandaalit uhkasivat Shidon mainetta. Myöhemmin paljastui, että Okumura oli tukenut erästä Shidolle työskentelevää televisioasemaa, jonka johtaja oli järjestänyt Okumuran tiedostustilaisuuden saadakseen tämän kuoleman avulla paremmat katsojaluvut. Persona 5 Royalissa Kunikazu Okumura oli uudenvuoden jälkeen herännyt henkiin ja oli huomattavasti ystävällisempi mutta kömpelömpi mies, mutta tämä paljastui osaksi Takuto Marukin luomaa valetodellisuutta.

Masayoshi Shido[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Shūichi Ikeda (Japani), Keith Silverstein (Englanti)

Masayoshi Shido (jap. 獅堂 正義, Shidō Masayoshi) on Japanin kabinetin ministeri, joka erosi päähallituspuolueesta muodostaakseen oman puolueen United Future Party, jonka edustajana hän pyrkii maansa seuraavaksi pääministeriksi. Hän pitää jatkuvasti puheita Japanin nykyisestä tilasta, jota hän pitää korruptoituneena, ja saanut paljon kannatusta kritisoimalla nykyistä hallitusta sen kyvyttömyydestä ryhtyä ajoissa toimeen Haamuvarkaiden tai psykoottisten romahdusten ja henkisten sammumisten pysäyttämiseksi. Shido on kuitenkin vaalivoittonsa varmistamiseksi itse järjestänyt nämä viimeaikaiset tapahtumat Akechin, SIU:n johtajan sekä monien muiden vaikutusvaltaisten ihmisten avustuksella.

Protagonisti oli kohdannut Shidon aiemmin jo ennen pelin tapahtumia nähdessään tämän humalaisena riitelevän erään naispuolisen alaisensa kanssa. Suojellakseen naista, protagonisti meni väliin ja samalla Shido satutti itsensä. Shido pakotti naisen valehtelemaan poliisille protagonistin pahoinpidelleen hänet, jolloin protagonisti sai merkinnän rikosrekisteriin ja joutui vuodeksi tarkkailuun. Protagonisti oli niin shokissa pidätyksestään, ettei heti tunnistanut Shidoa kohdatessaan hänet Shibuyan Wilton Hotelissa tai nähdessään hänet uutisissa kritisoimassa hallitusta ja Haamuvarkaita. Vasta kun protagonisti joutui pidätetyksi, Futaba kuuli salakuunteluohjelmallaan Akechin mainitsevan Shidon nimen, paljastaen Shidon olevan Tokion viimeaikaisten tapahtumien takan olevan salaliiton johtajaksi. Nähdessään Shidon pitävän puhetta Yongen-jayassa, protagonisti lopulta muistaa Shidon olevan mies, jonka hän kohtasi kotikaupungissaan, ja onnistuu myös päättelemään hänen palatsinsa ottaman muodon. Shidon aarre oli kuitenkin varastettava ennen pääministerinvaalien päättymistä.

Shidosta tulee Haamuvarkaiden seitsemäs kohde ja hänen palatsinsa on risteilyalus, mikä edusti ylpeyden syntiä ja vastasi sijainniltaan Japanin parlamenttitaloa. Parlamenttitalo oli aluksen kannella ja alus ajelehtii mereen peittyneen kaupungin päällä. Tämä symboloi Shidon ajatuksia siitä, että hän välittää todellisuudessa ainoastaan itsestään ja että hän ei oikeasti välitä siitä mitä alempiarvoisille tai häntä vastustaville ihmisille tapahtuu. Varjo-Shido käyttää myös demoninimeä Samael. Hänen palatsinsa oli silti erilainen, koska siellä esiintyvät hänen liittolaistensa varjominät sulautuneina yhteen näitä esittävien kognitoiden kanssa. Haamuvarkaiden oli ensin voitettava Shidon viiden liittolaisen varjominät: poliitikko Oen, entisen aristokraatin, televisioaseman johtajan, tietotekniikkayhtiön toimitusjohtajan sekä ”siivoojaksi” kutsutun yakuzan edustajan. Voitettuaan myös Akechin, Haamuvarkaat kaappaavat kaikki Japanin televisiokanavat ilmoittaakseen ottavansa Shidon kohteekseen, koska pelkkä käyntikortti ei tällä kertaa riittäisi. Palatsissa Shido paljasti tietäneensä totuuden Akechista ja yrittäneenä hankkiutua tästä eroon heti, kun nousisi pääministeriksi, salatakseen menneisyytensä ja rikoksensa. Hän myös piti kaikkia tapattamiaan ihmisinä välttämättöminä uhrauksina ja uskoi saavutustensa olevan Jumalan tahto, koska kukaan muu ei ollut yhtä pätevä tai halukas muuttamaan maailmaa. Kun Haamuvarkaat voittivat varjo-Shidon, oikea Shido tunsi sen ja otti tutkijalta lääkkeen, jolla hän pysäytti väliaikaisesti sydämensä, toivoen, että hänen palatsinsa romahtaisi väliaikaisesti ja että Haamuvarkaat eivät pääsisi ajoissa pakoon. Haamuvarkaat kuitenkin pääsivät ajoissa pakoon, minkä seurauksena Shido alkoi katua tekojaan ja tunnusti myöhemmin vaalipäivänä rikoksensa suorassa lähetyksessä. Shidon palatsin aarre otti leijuvan kultaisen ruorin muodon, mutta oikeassa maailmassa se muuttui kopioksi Shidon lainsäätäjän rintamerkistä.

Mutta monet kansalaisista eivät suostuneet uskomaan Shidoa rikolliseksi. Lisäksi Shidolle työskentelevät virkamiehet ja tutkijat manipuloivat median väittämään Shidon kärsivän väliaikaisista mielenterveysongelmista ja että Haamuvarkaat eivät koskaan muuttaneet ketään. Vaikka koko ihmiskunta tuli lopulta järkiinsä Jaldabaothin kukistumisen jälkeen, protagonistin oli antauduttava poliisille todistaakseen Shidoa vastaan. Mutta hänet päästettiin vapaaksi jo aikaisemmin, kun Shidon uhrina ollut nainen paljasti totuuden väitetystä pahoinpitelystä ja joukko muita ihmisiä alkoi vaatia protagonistin vapautusta. Persona 5 Royalissa paljastui, että Wakaba Isshikin tutkimustietojen lisäksi Shido oli varastanut myös Takuto Marukin tutkimustiedot. Lisäksi osana Marukin luomaa valetodellisuutta, Akechi oli antautunut poliisille protagonistin sijasta, mutta Marukin palatsin romahtamisen jälkeen kaikki palasi entiselleen ja protagonisti itse olikin nuorisovankilassa.

Jaldabaoth[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaldabaoth (Yaldabaoth), on olento, joka kutsuu itseään toiveiden täyttäjäksi ja ohjauksen jumalaksi, on korkeamman auktoriteetin opastusta kaipaavien ihmisten kollektiivisten toiveiden ruumiillistuma. Hän oli metaversumin ylläpitäjä, ollen samalla myös Mementosin aarre, joka oleskeli sen ytimessä valtavana mekaanisena maljana nimellä Pyhä Graali. Hän oli vanginnut Igorin ja esiintynyt hänenä ottaakseen Samettihuoneen valtaansa. Jaldabaothin mukaan ihmiset olivat liian laiskoja ottaakseen kohtalonsa omiin käsiinsä ja että nämä halusivat hänen olla hänen ”vankejaan”. Siinä missä Igor uskoi ihmisten voivan muuttua, Jaldabaoth uskoi, että maailma oli tuhottava ja rakennettava uudestaan.

Hän oli järjestänyt pelin, jossa Akechin ja Shidon tehtävä oli tuhota maailma ja protagonistin tehtävä oli yrittää pelastaa se, toivoen voivansa todistaa ihmiskunnan olevan tuhoon tuomittu. Kun Shidon kätyrit uskottelivat kansalle, etteivät Haamuvarkaat olleet oikeasti muuttaneet kenenkään sydämiä, estivät Saeta tutkimasta tapausta ja väittivät Shidon kärsivän vain henkisestä epävakaudesta, Haamuvarkaat matkustivat Mementosin ytimeen muuttaakseen koko ihmiskunnan ja varmistaakseen, että Shidoa vastaan saataisiin nostettua syyte. Mementos oli koko ihmiskunnan yhteinen palatsi ja kaikkien muiden palatsien lähde. Sen ylemmät kerrokset muistuttivat metrotunneleita, joissa oleskelivat ne varjominät, joilla ei ollut omia palatseja. Mementosin ydin oli Haamuvarkaiden kahdeksas kohde ja se oli täynnä vankisellejä, joissa ihmisten varjominät oleskelivat vapaasta tahdostaan. Myös Kamoshidan, Madaramen, Kaneshiron ja Shidon varjot olivat päätyneet sinne palatsiensa romahtamisen jälkeen. Jaldabaoth edusti kaikkia maailman syntejä, mutta kaikkein eniten niistä laiskuuden syntiä, ja Mementosin ydin symboloi ihmiskunnan halua vältellä kovaa työtä ja päätöksentekoa, toivoen, että joku huolehtisi maailman asioista heidän sijastaan. Kun Haamuvarkaat tunkeutuivat ytimeen, Jaldabaoth päätti yhdistää Mementosin ja Samettihuoneen oikean maailman kanssa Qliphoth-maailmaksi, mutta aluksi vain Haamuvarkaat ja heihin uskovat ihmiset näkevät Qliphoth-maailman aiheuttamat vääristymät. Kun Caroline ja Justine vastustivat häntä ja yhdistyivät takaisin Lavenzaksi, Jaldabaoth paljasti itsensä ja vetäytyi takaisin Mementosin ytimeen. Oikean Igorin vapauduttua, Lavenza selitti Haamuvarkaille mistä oli kysymys ja paljastui, että Morgana oli luotu ihmisten sisäisen toivon ruumiillistumaksi opastamaan Haamuvarkaita pysäyttämään Jaldabaothin. Kun Haamuvarkaat haastoivat Jaldabaothin uuteen taisteluun, hän muuttui Pyhästä Graalista ja sitä ympäröivästä huoneesta valtavaksi mekaaniseksi enkeliksi. Jaldabaoth sai jatkuvasti voimaa ihmisten kollektiivisista toiveista, mutta Haamuvarkaiden luottamushenkilöiden yllytettyä ihmisiä nousemaan vääristymiä vastaan ja kannustamaan heitä, protagonisti kutsuu äärimmäisen persoonansa, Satanaelin, joka ampuu hänet Syntisellä hylsyllä (Sinful Shell). Jaldabaoth myöntää Igorin olleen oikeassa ihmisistä ja muuttuu alkuperäiseen muotoonsa: pieneksi elottomaksi maljaksi, Mementosin todelliseksi aarteeksi. Pian tämän jälkeen koko metaversumi lakkaa olemasta. Persona 5 Royalissa Mementos ei kadonnut kokonaan, sillä Takuto Maruki käytti oma palatsiaan ja persoonaansa ottaakseen Mementosin hallintaansa ja käyttääkseen sitä luodakseen todellisuuden, jossa ihmisten syvimmät toiveet olivat totta eikä vastoinkäymisiä tapahtunut. Mutta Marukin palatsin romahdettua, Mementos ja koko metaversumi lakkasivat jälleen olemasta.

Takuto Maruki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Satoshi Hino (Japani), Billy Kametz (Englanti)

Takuto Maruki (engl. 丸喜 拓人) on Persona 5 Royalissa esiintyvä kognitiivisten yliluonnollisuuksien tutkija ja terapeutti. Hänet palkattiin osa-aikaisesti Shujinin akatemiaan Kamoshidan pidätyksen jälkeen parantamaan opiskelijoiden mielialaa. Hän suhtautui Haamuvarkaisiin erittäin positiivisesti, koska uskoi näiden pyrkivän tuomaan maailmaan vain ilontunnetta ja oikeutta.

Maruki on Neuvosmiehen arkanan (Councilor Arcana) luottamushenkilö, jonka kanssa protagonisti keskusteli saadakseen tietoa tutkimukseensa. Vastineeksi pelaaja voi kasvattaa SP-mittarin maksimirajaa ja saada muita etuja palatseissa ja Mementosissa. Marukin luottamussuhde on kaksiosainen. Vain ensimmäiset viisi tasoa ovat saavutettavissa kevätlukukauden aikana ja loput viisi syyslukukauden aikana ennen marraskuuta. Maruki oli myös aikoinaan auttanut Kasumia pääsemään yli kaksoissiskonsa Sumiren kuolemasta. Todellisuudessa Marukilla oli oma palatsi, johon protagonisti, Morgana ja Kasumi eksyivät, mutta he ja Akechi saivat vasta uudenvuoden jälkeen selville, että Maruki oli palatsin isäntä, kun todellisuudessa alkoi ilmetä epätavallisia yksityiskohtia, kuten Morganan muuttuminen ihmiseksi tai se kuinka Makoton ja Saen isä sekä Wakaba Isshiki ja Kunikazu Okumura olivat yhä elossa. Jaldabaothin tuhoutumisen jälkeen, ennen kuin Mementos ehti tuhoutua, Maruki oli käyttänyt omaa palatsiaan ottaakseen sen valtaansa ja siten onnistunut muuttamaan ihmisten kognitiota luodakseen valetodellisuuden, jossa Haamuvarkaat nyt elivät. Marukin kyvyt olivat peräisin hänen persoonastaan ja hän oli ainut persoonankäyttäjä, jolla oli oma palatsi. Hän oli käyttänyt tätä kykyä myös ”Kasumiin”, paljastaen lopulta, että oikea Kasumi oli kuollut ja että protagonistin tuntema ”Kasumi” oli oikea Sumire. Lopulta muut Haamuvarkaat tulevat järkiinsä ja kuulevat Lavenzalta totuuden Marukista. Marukin palatsin aarre oli vietävä viimeistään 3. helmikuuta, koska muuten Mementosia ja oikeaa maailmaa ei voisi enää erottaa toisistaan.

Marukista tuli Haamuvarkaiden yhdeksäs ja viimeinen kohde. Hänen palatsinsa muistutti valtavaa laboratoriorakennusta ja sen aarrekammio Eedenin puutarhaa. Se vastasi sijainniltaan Odaiballa sijaitsevaa rakennustyömaata, jonne rakennettiin uutta stadionia. Hän oli osittain herättänyt persoonansa, kun oli vahingossa pyyhkinyt traumatisoituneelta tyttöystävältään Rumilta muistot heidän suhteestaan sekä Rumin vanhempien murhasta. Hän oli yrittänyt laatia niistä tutkimuksen yliopistolleen, jonka professori olivat aluksi erittäin kiinnostuneita ja kannustavia tutkimuksen suhteen. Mutta Masayoshi Shido kätyreineen varasti tutkimustiedot ja tässä mukana ollut professori lopetti Marukin oman tutkimuksen tukemisen, valehdellen, ettei Marukin tutkimuksella ollut luotettavaa pohjaa, vaikka ilman tutkimusta todisteita ei ollut hankittavissa. Marukin palatsi sijaitsi Odaibassa, koska stadionin rakennustyömaa oli alun perin tontti, jonne Maruki olisi halunnut rakentaa oman tutkimuslaboratorion. Jouluaattona, kun Jaldabaoth oli yhdistämässä oikeaa maailmaa ja Mementosia, Maruki kohtasi entisen professorinsa kertoakseen, että tiesi mitä tutkimustiedoille oikeasti oli tehty. Tänä aikana hänen persoonansa saavutti täydellisen heräämiseen ja Maruki aloitti suunnitelmansa ihanteellisen todellisuuden luomiseksi. Maruki antaa vielä päivänä, jona protagonisti jättää hänelle käyntikortin, mahdollisuuden valita hyväsyykö hän uuden todellisuuden. Jos protagonisti kieltäytyy, hän ja muut Haamuvarkaat kohtaavat Marukin taistelussa. Marukin alkuperäinen persoona oli Azathoth, jonka Maruki kehittää ensimmäisen taistelunsa hävittyään aarteensa voimalla äärimmäiseksi persoonaksi nimeltä Adam Kadmon. Adam Kadmon ei kuitenkaan häviä edes toisen taistelun jälkeen. Lopulta Futaba kuitenkin löytää sen heikon kohdan ja protagonisti iskee suoraan siihen. Marukin palatsin aarre oli kultainen soihtu, joka symboloi Marukin näkevän itsensä ihmiskunnan pelastajana. Mutta oikeassa maailmassa se otti sanomalehtileikkeen muodon. Leike sisälsi artikkelin, jossa kerrottiin Rumin perheen murhasta. Haamuvarkaat vannovat todistavansa Marukille, että ihmiskunta voi selvitä vastoinkäymisistä, Marukin itse päättäessä mennä eteenpäin luopumalla terapeutin urastaan ja ryhtymällä taksinkuljettajaksi. Protagonistin palatessa kotiin hän vie tämän taksilla rautatieasemalle muiden Haamuvarkaiden kiinnittäessä autollaan heitä tarkkailevien viranomaisten huomio muualle.

Muut hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caroline ja Justine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Aki Toyosaki (Japani), Carrie Keranen (Englanti)

Caroline ja Justine ovat vanginvartijoiden pukuihin pukeutuvat kaksoset, jotka toimivat Igorin assistentteina Samettihuoneessa. Carolinella on nutturat sivulla ja silmälappu oikean silmänsä päällä. Hän on kärsimätön, epäkohtelias ja käskyttää protagonistia jatkuvasti. Justinella on punotut hiukset ja silmälappu vasemman silmänsä päällä. Hänen luonteensa on rauhallisempi ja ystävällisempi, mutta hänkin kohtelee protagonistia kuin vankia. Caroline vahtii Samettihuoneen sisäänkäyntejä Tokiossa ja Justine metaversumissa. He ovat myös Voiman arkanan (Strength Arcana) luottamushenkilöitä ja heidän luottamussuhteensa nousee sitä mukaa, kun protagonisti luo tietyillä kyvyillä varustettuja persoonia. Vastineeksi he antavat protagonistille luvan yhdistää useamman persoonan kerralla sekä lukita persoonia vankiselleihin näiden valmentamiseksi. Mutta protagonistin hävittyä ensimmäinen taistelu Pyhää Graalia vastaan Igor käskee heitä teloittamaan protagonistin. Protagonisti onnistuu kuitenkin saamaan heidät muistamaan, ettei heidän velvollisuutensa ole tappaa Samettihuoneen vieraita. Lopulta he käyttävät persoonien yhdistämiseen käytettyä giljotiinia itseensä ja he yhdistyvät Igorin todelliseksi assistentiksi nimeltä Lavenza. He muistavat oikean Igorin olevan vangittu ja että teloituksen määrännyt huijari sekä Pyhä Graali olivat yksi ja sama olento: Jaldabaoth. Jos pelin lopussa Carolinen ja Justinen luottamussuhde on maksimoitu, Lavenza antaa protagonistille lahjaksi Samettihuoneen avaimen.

Igor[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Masane Tsukayama (Japani, huijari-Igor), Isamu Tanonaka (Japani, oikea Igor), David Lodge (Englanti, huijari-Igor), Kirk Thornton (Englanti, oikea Igor)

Igor on pitkänenäinen mies, joka pitää yllä Samettihuonetta ja avustaa pelaajaa persoonien yhdistämisessä. Hän kuvailee tehtävänsä olevan saada vieraansa sopeutumaan uudelleen yhteiskuntaan pysäyttämällä maailmaa uhkaavat vaarat. Igor on myös Narrin arkanan (Fool Arcana) luottamushenkilö ja hänen luottamussuhteensa nousee automaattisesti pelin tarinan edetessä. Myöhemmin kuitenkin paljastui, että protagonistia avustanut Igor olikin Jaldabaohin käyttämä valeasu ja että oikea Igor oli vangittu. Edes Lavenza, Igorin todellinen assistentti, ei voinut auttaa, koska Jaldabaoth oli jakanut hänet Carolineksi ja Justineksi. Igor oli kuitenkin ehtinyt viimeisillä voimillaan luoda ihmiskunnan sisäisistä toivon tunteista Morganan värväämään varkaita nousemaan Jaldabaothia vastaan. Hän vapautui lopulta Lavenzan palauduttua entiselleen ja Jaldabaothin paljastuttua, mutta oli liian heikko tehdäkseen itse mitään, joten Lavenzan oli itse avustettava protagonistia hänen sijastaan Jaldabaothin pysäyttämiseksi.

Huolimatta Tanonakan kuolemasta vuonna 2010, pelin japaninkielinen versio käyttää muokattuja versioita hänen nauhoitetusta dialogistaan.

Sojiro Sakura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Jōji Nakata (Japani), Jamieson Price (Englanti)

Sojiro Sakura (jap. 佐倉 惣治郎, Sakura Sōjirō), kaikkien kesken Pomo (Boss), on Futaban adoptioisä ja Leblanc-nimisen currykahvilan omistaja, joka suostui toimimaan protagonistin tarkkailijana vuoden ajan tämän saatua merkintä rikosrekisteriin. Hän oli aluksi välinpitämätön Haamuvarkaiden toimia kohtaan ja yritti usein painostaa protagonistia elämään normaalia elämää ja välttämään kaikenlaisia ongelmatilanteita. Hän jopa jätti kertomatta hänelle Futabasta, kunnes protagonisti ystävineen kävi hänen talollaan puhumassa Futaballe. Mutta Futaban luonteen muututtua yllättäen, Sojiro kävi uteliaammaksi ja Shujinin akatemian koulufestivaalin aikana hän löysi Futaban huoneesta Haamuvarkaiden käyntikortin ja vaati Futabalta selitystä. Kun Futaba ja protagonisti olivat kertoneet totuuden, Sojiro kertoi tutustuneensa Wakaba Isshikiin, Futaban biologiseen äitiin, ollessaan alun perin hallituksen virkamies, joka oli yhteyksissä Wakaban työpaikkana toimineen tutkimuslaitoksen kanssa. Wakaban kuoltua liikenneonnettomuudessa henkiselle sammumiselle altistuneena, niin kuin hän Sojiroa varoittanut, Sojiro syytti itseään siitä, ettei ottanut varoituksia vakavasti ja oli adoptoinut Futaban hyvittääkseen tekonsa ja auttaakseen tämän pois Wakaban sukulaisten kurjista elinoloista.

Sojiro on myös Ylipapin arkanan (Hierophant Arcana) luottamushenkilö, joka halusi protagonistin olevan hyödyksi tekemällä osa-aikatöitä kahvilassa. Vastineeksi hän lupasi opettaa hänet valmistamaan kahvilan tuotteita, jotka ovat hyödyllisiä parannustarvikkeita metaversumissa. Sojiro myönsi protagonistille epäilevänsä kykyjään Futaban huoltajana ja että vaikka oli tehnyt currya Wakaban tehostamilla resepteillä vain Futaban vuoksi, hän olikin oikeasti etääntynyt adoptiotyttärestään. Samalla paljastuu, että Futaban ahne eno Youji Isshiki haluaa sisarentyttärensä huoltajuuden sekä sisarensa perinnön itselleen päästäkseen eroon omista peliveloistaan ja nostaa syytteen protagonistin yrittäessä suojella Futabaa häneltä. Futaban ehdotuksesta Haamuvarkaat ottavat Youjin kohteeksi Mementosissa ja puolustaa protagonistin kanssa Sojiroa lastensuojeluviranomaisten kuulustellessa häntä. Viranomaiset uskovat heitä ja lisäksi Youji peruu syytteensä. Sojiro tuntee protagonistin ja Futaban kasvaneen ja uskoo heistä tulevan kunnon aikuisia. Jos pelin lopussa Sojiron luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi muistiinpanot curry-reseptistään.

Sae Niijima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Yūko Kaida (Japani), Elizabeth Maxwell (Englanti)[26]

Sae Niijima (jap. 新島 冴, Niijima Sae) on Makoton isosisko ja yleinen syyttäjä, joka vastaa Tokiossa sattuneiden psykoottisten romahdusten ja henkisten sammumisten tutkimisesta sekä myöhemmin myös Haamuvarkaiden jahtaamisesta. Suurin osa pelin tapahtumista esitetään takaumina Saen kuulustellessa protagonistia. Jos pelaaja ei saa toteutettua tiettyä Haamuvarkaiden operaatiota ajoissa, näistä syntyy valheellisia muistikuvia. Protagonisti yrittää huumausaineen vaikutuksesta huolimatta kertoa tapahtumat parhaansa mukaan, paljastamatta muiden Haamuvarkaiden nimiä. Sae on myös Tuomion arkanan (Judgement Arcana) luottamushenkilö ja hänen luottamussuhteensa nousee automaattisesti pelin tarinan edetessä.

Saen ja Makoton isä kuoli kolme vuotta poliisin operaatiossa oikeudentajunsa vuoksi. Kateellisena siitä, että hänen miespuoliset työtoverinsa olivat suositummassa asemassa, ja pessimistisenä siitä, että joutui isänsä kuoleman vuoksi yksin huolehtimaan Makotosta, hän alkoi asettaa ylennysten saamisen oikeudentajunsa edelle. Hän piti isänsä kuolemaa yhtä häpeällisenä kuin periksi antaminen. Hän oli aiemmin epäillyt Kunikazu Okumuran ja Masayoshi Shidon osallisuutta psykoottisiin romahduksiin ja henkisiin sammumisiin, koska nämä olivat hyötyneet niistä. Mutta Okumuran sekä rehtori Kobayakawan kuolemien jälkeen hän alkaa uskoa Haamuvarkaiden syyllisyyteen ja saa vastuulleen näitä jahtaavan ryhmän johtamisen. Tämä oli kuitenkin SIU:n johtajan sekä Akechin virittämä ansa Haamuvarkaille. Akechi soluttautui Haamuvarkaisiin ja ehdotti Saen ottamista kohteeksi. Saatuaan Haamuvarkaiden käyntikortin, Sae otettiin pois tutkinnasta, ja Haamuvarkaiden operaation aikana Akechi päästi poliisit Saen palatsiin.

Sae oli Haamuvarkaiden kuudes kohde ja hänen palatsinsa oli kasino, joka edusti kateuden syntiä ja symboloi Saen halua tuntea itsensä voittajaksi. Varjo-Sae käyttää taistelussa demoninimeä Leviathan. Saen aarteen ottamaa muotoa ei koskaan paljastettu, sillä Haamuvarkaat vain esittävät varastavansa sen virittääkseen Akechille oman ansansa. Tämän vuoksi Saen palatsi on ainut mikä ei romahda. Haamuvarkaiden oli kuitenkin suoritettava operaatio ennen kuin Sae olisi saanut etsintäluvan Shujinin akatemiaan ja Leblanciin. Kun Akechi onnstuu salaa päästämään poliisit Saen palatsiin, protagonistii antaa itsensä jäädä kiinni päästäkseen toverinsa pakoon. Jos protagonistin onnistuu kuulusteluissa pitää tovereidensa henkilöllisyydet salassa ja varoittaa Akechin todellisesta luonteesta, Sae ymmärtää, ettei olisi muutenkaan saanut kunniaa tapauksen ratkaisemisesta. Protagonisti ojentaa Saelle älypuhelimensa, jotta onnistuisi Saen palatsin vääristymien avulla välttymään Akechin salamurhayritykseltä ja lavastamaan tilanteen näyttämään siltä kuin Akechi olisi onnistunut aikeissaan. Futaban paljastettua protagonistin puhelimen kautta Saelle totuus Akechista, Sae kuljettaa protagonistin turvaan Leblanciin ja saa tietää kaikki yksityiskohdat Akechille viritetystä ansasta. Kuultuaan tämän Sae pyytää kaikilta anteeksi omaa käytöstään ja kääntyy Haamuvarkaiden liittolaiseksi. Akechin toimeksiantajaksi paljastuneen Masayoshi Shidon tunnustettua rikoksensa, Sae vastuulleen varmistaa, että häntä vastaan saadaan nostettua syyte. Hän myös päättää Shidon oikeudenkäynnin jälkeen lopettaa työnsä syyttäjävirastossa ja ryhtyä puolustusasianajajaksi, uskoen voivansa siten edustaa oikeutta paremmin. Jos pelin lopussa Saen luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi asianajajan käyntikorttinsa.

Sadayo Kawakami[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Mai Fuchigami (Japani), Michelle Ruff (Englanti)

Sadayo Kawakami (jap. 川上 貞世, Kawakami Sadayo) on protagonistin, Annin ja Mishiman luokanvalvoja luokalla 2-D sekä äidinkielen opettaja Shujinin akatemiassa. Hänellä on kuitenkin salaa toinenkin työpaikka koteihin kutsuttava Housekeeping Services Victoriassa kotiapulaisena palvelusneidon asussa. Protagonisti sai tietää tästä Ryujin, kutsuttua yhdessä hänen ja Mishiman kanssa asuntoon kotiapulainen nimeltä Becky, joka paljastui Kawakamiksi. Kawakami pyytää protagonistia pitämään tämän salassa, mutta protagonisti voi pyytää häneltä kotiapulaisen palveluksia. Kawakami väittää aluksi tekevänsä työtä siskonsa elättämiseksi, mutta myöhemmin paljastuu, että hän oli edellisessä koulussa ongelmanuori Taiki Takasen tuutori. Hän erosi koulusta, kun heistä alettiin levittää huhuja, ja Taikin kuoltua auto-onnettomuudessa, tämän sukulaiset vaativat häneltä rahaa, jotta eivät haastaisi häntä ja koulua oikeuteen. Kun Kawakami yhtäkkiä pyörtyy ylirasittuneena, Taikin sukulaiset Toshio ja Hiromi Takase ottavat tarkemmin selvää hänen lisätöistään ja uhkaavat haastaa opetushallituksen oikeuteen. Mutta Haamuvarkaiden otettua heidät kohteeksi Mementosissa, paljastuu, että Kawakamin rahat olivat vain pariskunnan keino elättää itsensä. Pariskunnan tunnustettua tekonsa, Kawakami lopettaa lisätyönsä, vaikka lupaa yhä palveluksiaan protagonistille.

Kawakami on Kohtuuden arkanan (Temperance Arcana) luottamushenkilö ja vastineeksi siitä, että protagonistin ostaa häneltä palveluita, Kawakami lupaa järjestää tälle vapaa-aikaa kesken luentojen sekä tehdä muutamia palveluksia Leblancissa. Jos pelaaja tekee oikeat valinnat, Kawakami rakastuu protagonistiin, mutta päättää pitää suhteen salassa, kunnes tämä on käynyt lukion loppuun. Jos pelin lopussa Kawakamin luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi takuun rajattomasta kotiapulaispalvelusta.

Yuuki Mishima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Daisuke Sakaguchi (Japani), Sean Chiplock (Englanti)[27]

Yuuki Mishima (jap. 三島 由輝, Mishima Yūki) on protagonistin ja Annin luokkatoveri. Hän on myös lentopallojoukkueen jäsen, mutta ei kovin urheilullinen ja Kamoshida otti hänet joukkueeseen vain käyttääkseen häntä levittämään huhuja ympäri koulua, kuten paljastamaan protagonistin rikosrekisterin. Mishima ei uskaltanut toimia Kamoshidaa vastaan, kunnes Shiho Suzui joutui Kamoshidan ahdistelun kohteeksi ja yritti tehdä itsemurhan. Kun Haamuvarkaat olivat muuttaneet Kamoshidan, Mishima arvasi protagonistin olevan heidän johtajansa ja loi Phantom Aficionado -nettisivuston (lyhyesti Phan-sivusto) kuullakseen ihmiset mielipiteet heistä.

Mishima on Kuun arkanan (Moon Arcana) luottamushenkilö, joka pyytää voivansa auttaa Haamuvarkaita parhaansa mukaan. Hänen luottamussuhteensa eteneminen riippuu Mementosissa suoritettujen tehtävien määrästä. Vastineeksi pelaajan on mahdollista nopeuttaa pelattavien hahmojen kokemustasojen nousua, myös silloin kun nämä eivät ole aktiivisina taisteluissa. Mishima lähettää protagonistille tietoja henkilöistä, jotka Haamuvarkaat voivat ottaa kohteeksi Mementosissa, ja yrittää puolustaa heitä parhaansa mukaan viranomaisten ja median kritiikiltä. Myöhemmin kuitenkin käy ilmi, että Mishiman tuttava yläasteelta, Akiyama, kiusaa häntä ja lopulta ilmoittaa kohteeksi sekä Akiyamaa että erästä kuuluisaa näyttelijää, uskotellen jälkimmäisen tekevän Haamuvarkaista entistä suositumpia. Haamuvarkaat kuitenkin ottavat Mishiman itse kohteeksi. Näiden onnistuttua muuttamaan hänet pelkästään neuvottelemalla hänen varjonsa kanssa Mementosissa, Mishima myöntää käyttäneensä Phan-sivustoa ollakseen itsekin suosittu Haamuvarkaiden ohella. Hän päättää käyttää sivustoa jälleen alkuperäiseen tarkoitukseensa eli sorrettujen auttamiseen. Lisäksi hän puolustaa Akiyamaa eräiltä toisilta kiusaajilta miettimällä mitä protagonisti olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa, päästen lopultakin eroon alemmuuskompleksistaan. Lopulta hän kertoo aikovansa tehdä Haamuvarkaista dokumentin tai jopa kirjan inspiroidakseen ihmisiä olemaan rohkeampia. Jos pelin lopussa Mishiman luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi kopion dokumenttinsa ensimmäisestä luonnoksesta.

Tae Takemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Yuka Saitō (Japani), Kirsten Potter (Englanti, P5), Abby Trott (Englanti, P5R)

Tae Takemi (jap. 武見 妙, Takemi Tae) on hämäräperäisen yksityisklinikan pitäjä Yongen-yajassa, jolta protagonisti voi ostaa lääkkeitä Haamuvarkaiden operaatioita varten. Hänen myymänsä lääkkeet ovat hänen omia valmisteitaan ja siksi hädin tuskin laillisia. Hän on myös Kuoleman arkanan (Death Arcana) luottamushenkilö, joka pyytää protagonistia koekaniinikseen lääkkeen viimeistelemisessä. Vastineeksi Takemi lisää valikoimaansa uusia tuotteita sekä antaa protagonistille alennusta.

Protagonisti tutustuu Takemiin hänen ollessa asiakkaana Leblancissa ja vierailee hänen klinikallaan ensimmäistä kertaa heti seuraavana päivänä. Takemi työskenteli alun perin Itä-Shinjukun yliopistollisessa sairaalassa, mutta hänet erotettiin koska hän käytti kokeellista lääkettä Miwa-nimiseen tyttöön liian varhain. Mutta oikeasti sairaalan henkilöstöpäällikkö Shoichi Oyamada oli pakottanut Takemin siihen. Hän on siitä asti pyrkinyt viimeistelemään lääkkeen Miwan parantamiseksi. Mutta eräänä päivänä Oyamada saapui syyttämään Takemia potilaiden varastamisesta ja valehteli Miwan olevan kuollut. Kun Takemi alkaa menettää tavarantoimittajiensa luottamuksen, Haamuvarkaat päättävät ottaa Oyamadan kohteeksi Mementosissa ja paljastuu, että Miwa on yhä elossa. Takemi saa lopulta tutkimuksensa valmiiksi ja luovuttaa ne sairaalalle, jotta Miwan olo kohentuisi. Hän kuitenkin päättää jatkaa yksityisklinikan pitäjänä, vaikka kehittää yhä lääkkeitä sairaalan käyttöön. Jos protagonisti tekee oikeat valinnat, Takemi rakastuu protagonistiin. Jos pelin lopussa Takemin luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi tunnuslevyjä.

Toranosuke Yoshida[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Keiichi Noda (Japani), William Salyers (Englanti)

Toranosuke Yoshida (jap. 吉田 寅之助, Yoshida Toranosuke) on entinen kansanedustaja, joka on hävinnyt seitsemät peräkkäiset vaalit mutta pitää edelleen puheita Shibuya Station Squarella. Hän on Auringon arkanan (Sun Arcana) luottamushenkilö, johon protagonisti pyrkii tutustumaan ja auttamaan tätä puheissaan oppiakseen häneltä neuvottelutaitoja, joilla saada varjoilta parempia esineitä ja enemmän rahaa. Saadakseen Yoshida suostumaan tähän, protagonistin on ensin tehtävä osa-aikatöitä gyudon-ravintolassa.

Yoshida aloitti uransa 20 vuotta sitten Kuramoton lapsiksi kutsutun puolueen jäsenenä. Hän oli kuitenkin siihen aikaan vielä nuori ja kokematon. Mutta hänet erotettiin, koska hän perui tärkeän tapaamisen peruminen loman vuoksi, käytti vaalirahoja omiin tarkoituksiin ja solvasi äänestäjää kesken vaaliväittelyn. Yoshida on edelleen epäsuosittu, mutta protagonistin avulla rohkeutta myöntää virheensä äänestäjilleen ja nostaa kannatustaan. Sitten Yoshida kuulee Kuramoton olevan sairastunut ja aikovan tehdä pojanpojastaan Benzosta uuden puheenjohtajan. Benzo kuitenkin pyytää Yoshidaa opettamaan häntä, mutta Yoshida ei itse usko kuuluvansa enää Kuramoton lapsiin eikä pidä Benzon aikeista yhdistää puoluettaan toisen kanssa. Lopulta Yoshidan entinen puoluetoveri Matsuhita saa selville, että Kuramoto itse olikin se, joka oli käyttänyt puolueensa vaalirahoja omiin tarkoituksiin. Mutta Kuramoton ilmiantaminen tarkoittaisi, että Yoshidan pitäisi luopua vaaliehdokkuudestaan. Yoshida kieltäytyy ja myöntää puheissaan pyrkineensä politiikkaan henkilökohtaisista syistä ja olevansa Haamuvarkaiden kannattaja, joka ei välitä, vaikka häviäisi vaalit uudestaan. Lisäksi Kuramoto ja Benzo päättävät hyvittää tekonsa eroamalla puolueestaan. Jos pelin lopussa Yoshidan luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi täytekynänsä.

Munehisa Iwai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Hisao Egawa (Japani), Kaiji Tang (Englanti)[28]

Munehisa Iwai (jap. 岩井 宗久, Iwai Munehisa) on airsoft-varusteita myyvän Untouchable-liikkeen omistaja, jolta protagonisti voi ostaa aseita Haamuvarkaiden operaatioita varten ja jolle protagonisti myös myy palatseista keräämiään esineitä. Hän on myös Hirtetyn arkanan (Hanged Man Arcana) luottamushenkilö, jolle protagonisti joutuu tekemään palveluksia. Vastineeksi antaa protagonistille alennusta ja opettaa päivittämään aseet tehokkaammiksi.

Hän tutustui protagonistiin Ryujin viedessä hänet käymään Untouchablessa. Kun protagonistin sisu on riittävän korkea, hän voi pyytää Iwailta parempia aseita. Koska aseet ovat kalliita, hän pyytää protagonistia auttamaan salakuljetuksessa ja todisteiden hävittämisessä. Hän paljastaa myöhemmin olevansa yakuza-klaani Hashiban entinen jäsen ja pyysi protagonistia auttamaan, koska hän ei olisi yhtä epäilyttävä kuin Iwai. Iwailla on myös 14-vuotias adoptiopoika nimeltä Kaoru, joka ei tiedä mitään tämän rikollistaustasta ja jonka eräs huumeriippuvainen äiti "myi" hänelle 10 vuotta sitten. Iwain oma lapsuus oli epämiellyttävä ja hän halusi estää Kaorua kokemasta samaa. Mutta sitten Hashibaan kuuluva Akimitsu Tsuda vaati Iwailta aseita Hashiballe, koska oli itse pilannut kauppansa Hongkongin mafian kanssa. Haamuvarkaat ottavat Tsudan kohteekseen Mementosissa, mutta sitten Tsudan rikostoveri Masa ottaa Kaorun panttivangiksi ja kertoo tälle totuuden. Mutta Kaoru ei ole järkyttynyt kuulemastaan ja Tsuda pysäyttää Masan, luvaten olla enää vaivaamatta Iwaita. Lisäksi Iwai päättää, ettei anna oman menneisyytensä enää vaikuttaa Kaorun kasvatukseen. Seuraavana keväänä Kaoru hyväksytään oppilaaksi Shujinin akatemiaan. Jos pelin lopussa Iwain luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi gekkopinssin.

Ichiko Ohya[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Yumi Uchiyama (Japani), Amanda Winn-Lee (Englanti)

Ichiko Ohya (jap. 大宅 一子, Ōya Ichiko) on juorutoimittaja, joka viettää usein aikaa Shinjukussa sijaitsevassa Lala Escargotin omistamassa drag queen -tyylisessä Crossroads-baarissa ja joka työnantajansa painostamana etsii tietoa Haamuvarkaita koskeviin artikkeleihin. Ohya on Paholaisen arkanan (Devil Arcana) luottamushenkilö, joka pyytää tietoa Haamuvarkaita ylistäviin artikkeleihin. Vastineeksi protagonisti oppii lieventämään palatsien turvallisuustason (security level) nousemista ja edistämään niiden laskemista yön aikana.

Hän tutustui protagonistiin ja näiden ystäviin etsiessään tietoa Madaramea koskevista huhuista. Myöhemmin hän auttoi protagonistia saamaan selville Kaneshiron henkilöllisyyden vastineeksi siitä, että saisi haastatella Mishimaa, koska tämä oli Kamoshidan uhri. Ohya kuitenkin vääristeli artikkeleita, koska ei usko oikeiden uutisten kiinnostavan ketään. Ohya kirjoitti aiemmin poliittisista aiheista, mutta sitten hän ja hänen kuvaajatyöparinsa Kayo Murakami olivat tarkkailleet erästä byrokrattia, joka löytyi kuolleena Kayon kadottua salaperäisesti. Poliisit epäilevät Kayoa murhaajaksi ja Ohya on siitä asti pyrkinyt todistamaan hänen syyttömyytensä. Mutta päätoimittaja Shinpei Honjo kieltäytyy antamasta Ohyan etsiä Kayoa, ja saa omilta esimiehiltään käskyn tehdä Ohyan tutkinnoista loppu. Haamuvarkaiden otettua Honjo kohteekseen Mementosissa, paljastuu, että hän ei rahatilanteensa vuoksi voinut asettaa totuutta etusijalle niin kuin Ohya itse teki. Lopulta Ohya sai kevennyksen työtaakkaansa ja Honjo paljasti saaneensa selville, että Kayo oli altistunut psykoottiselle romahdukselle ja oli mielisairaalassa maaseudulla. Lisäksi ilmeni, että eräs Masayoshi Shidon tuttava oli järjestänyt asian. Hän ei kuitenkaan voinut laatia artikkelia ilman päteviä todisteita. Jos protagonisti tekee oikeat valinnat, Ohya rakastuu protagonistiin. Jos pelin lopussa Ohyan luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi salaisen muistivihkonsa.

Chihaya Mifune[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Miyu Matsuki (Japani, P5), Haruka Terui (Japani, P5:TA ja P5R), Sarah Williams (Englanti)

Chihaya Mifune (jap. 御船 千早, Mifune Chihaya) on Shinjukussa kojuaan pitävä tarot-ennustaja, jonka ennustukset ovat aina osuneet oikeaan. Chihaya on Kohtalonpyörän arkanan luottamushenkilö (Fortune Arcana), joka pyytää protagonistia todistamaan, että kohtaloon voi vaikuttaa. Vastineeksi hän voi laatia protagonistille ennustuksia, jotka hyödyttävät protagonistia ja muita persoonankäyttäjiä.

Protagonisti tutustuu Chihayaan käydessään Shinjukussa ensimmäistä kertaa. Myöhemmin käydessään uudestaan Chihayan luona, tämä myy protagonistille pyhän kiven 100 000 jenillä, mutta se osoittautuu lopulta pelkäksi suolakiveksi. Niinpä protagonisti ajautuu todistamaan Chihayalle, että kohtaloon voi vaikuttaa ja aloittaa muuttamalla Mementosissa tyttöystäväänsä kaltoin kohtelevan miehen. Vaikka protagonistin onnistuu vaikuttaa Chihayan asiakkaitten kohtaloon, Chihaya on edelleen järjestön nimeltä ADP (Assembly of Divine Power) jäsen, jonka puheenjohtaja Yuichi Fukurai on pakottanut hänet ja muut jäsenet myymään väärennettyjä pyhiä kiviä. Alun perin Chihaya oli ennustanut maanjäristyksen ja muita tuhoja, joita hänen kotikylänsä oli kärsinyt. Lukion jälkeen hän oli muuttanut Tokioon, jossa hän oli tavannut Fukurain ja liittynyt ADP:hen. Kun Chihaya paljastaa jäsenten luovuttaneensa kaikki säästönsä ADP:lle, Haamuvarkaat päättävät ottaa Fukurain kohteeksi Mementosissa. Fukurai tunnustaa menettäneensä omat säästönsä ammattikorkeakouluun pyramidihuijauksessa ja hänen antauduttua poliisille Chihaya ja muut ADP:n jäsenet lopettavat pyhien kivien myynnin. Chihaya myös neuvoo asiakkaitaan ratkaisemaan itse omat ongelmansa. ja päättää tästä lähtien ennustaa miten voivat välttää ikävän kohtalon. Jos protagonisti tekee oikeat valinnat, Chihaya rakastuu protagonistiin. Jos pelin lopussa Chihayan luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi Kohtalonpyörän arkanan tarot-kortin.

Hifumi Togo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Tomomi Isomura (Japani), Eden Riegel (Englanti)

Hifumi Togo (jap. 東郷 一二三, Tōgō Hifumi) on toisen vuoden opiskelija Kosein lukiosta sekä naisten shōgi-mestari, jota ihmiset ihailevat sanomalla häntä liian kauniiksi pelaamaan shōgia. Hän harjoittelee taitojaan usein Kandan kirkossa. Hifumi on Tähden arkanan (Star Arcana) luottamushenkilö, johon protagonisti pyrkii tutustumaan oppiakseen shōgin avulla millaisia taistelutaktiikoita voisi käyttää varjoja vastaan, kuten vaihtaa taistelijoita kesken taistelun.

Protagonistin viehätysvoiman ollessa riittävän korkea, tämä voi tutustua Hifumiin Kandassa oppiakseen shōgia. Hifumi aistii protagonistin olevan luonteeltaan uhkapelaaja ja pyrkii itsekin oppimaan uusia siirtoja. Hifumilla itsellään on hyvin aggressiivinen pelitapa ja myöntää kiinnostuneensa shōgista alun perin, koska hänen sairastunut isänsäkin pelasi sitä. Fanit kuitenkin pitävät häntä liian kauniina ollakseen shōgin pelaaja ja vanhemmat oppilaat syyttävät häntä huomion kerjäämisestä. Myöhemmin hän kertoo äitinsä Mitsuyo Togon olevan hänen managerinsa ja pyrkivän tekemään Hifumista gravure-idolin vastoin tämän tahtoa. Hifumilla ei ollut edes lupaa tapailla poikia. Kun Hifumin perheen arjesta aletaan kirjoittaa lehdistä negatiivisesti, Mitsuyo halusi saada ihmisten sympatian suostuttelemalla tyttärensä häviämään tulevan pelinsä ammattilaista vastaan. Haamuvarkaiden otettua Mitsuyo kohteeksi Mementosissa, tämä myönsi kertoneensa medialle tarinan perheestään sekä järjestäneensä suurimman osan tyttärensä voitoista tämän selän takana. Mitsuyo oli myös halunnut toteuttaa tyttärensä kautta kaikki omat toteuttamattomat haaveensa. Hifumi joutuu luovuttamaan ottelussaan ammattilaista vastaan taidottomuutensa vuoksi ja myöntää itsekin halunneensa shōgi-taitojensa olevan tunnettuja. Lopulta hän päättää jättäytyä pois naisten ammattilaisturnauksesta ja aloittaa alusta amatöörinä, jotta voisi saada ihmisten kunnioituksen taidoillaan ulkonäkönsä sijasta. Jos pelin lopussa Hifumin luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi shōgiin kuuluvan peitsi-nappulan.

Shinya Oda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Aki Kanada (Japani), Barbara Goodson (Englanti, P5), Eden Riegel (Englanti, P5:TA)

Shinya Oda (jap. 織田 信也, Oda Shin'ya), tunnettu myös Kuninkaana (The King), on ala-asteen oppilas ja ammuntapelien mestari, joka viettää usein aikaa Akihabarassa sijaitsevassa Gigolo-pelihallissa. Hän on Haamuvarkaiden kannattaja ja toivoo voivansa itse tavata heidät. Shinya on Tornin arkanan (Tower Arcana) luottamushenkilö, johon protagonisti pyrkii tutustumaan oppiakseen parempia ampumistaitoja, jotta voisi käyttää niitä varjoja vastaan.

Kun erään Shibuyan pelihallissa oleskelevan huijarin varjominä osoittautuu Mementosissa liian voimakkaaksi vastustajaksi, protagonisti pyytää Shinyan apua. Shinya suostuu vasta kun huomaa protagonistin auttavan häntä saamaan yhteyden Haamuvarkaisiin käyntikorttien ja Phan-sivuston kautta. Hän myöntää arkielämänsä olevan tylsää, koska hänen mielestään aikuiset saavat tehdä mitä haluavat. Hän kertoo myös, että hänen yksinhuoltajaäitinsä, Hanae Oda, kritisoi jatkuvasti hänen kouluaan ja että oppilaat alkoivat kiusata Shinyaa tämän yritettyä saada äitinsä muuttamaan mielensä. Hän kävi jatkuvasti sotaa muita oppilaita vastaan ja vaati palkinnoksi näiltä rahaa. Mutta sitten ammattipelaaja Takekuma voittaa hänet kymmenessä erässä ja muut Shinyan koulun oppilaat vaativat rahojaan takaisin, väittäen Shinyan itse olevan paha. Lisäksi Hanae syyttää protagonistia Shinyan käytöksestä ja uhkaa tehdä hänestä ilmoituksen. Tehdäkseen lopun äitinsä ylisuojelevasta käytöksestä, Shinya pyytää protagonistilta, että Haamuvarkaat ottaisivat hänet kohteekseen. Muututtuaan, Hanae lupaa olla parempi äiti Shinyalle, joka päättää pitää vastedes onnellisuutta tärkeämpänä kuin voittamista ja häviämistä. Hän lupaa myös maksaa rahat takaisin entisille vihollisilleen, jotka alkavat pyytää Shinyaa opettamaan heitä. Lopulta Takekuma paljastuu huijariksi ja Shinya neuvoo häntä olemaan luottamatta pelkkään puolustukseen. Jos pelin lopussa Shinyan luottamussuhde on maksimoitu, hän antaa protagonistille lahjaksi pistoolinmuotoisen ohjaimensa.

Jose[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Yukiko Morishita (Japani), Olivia Hack (Englanti)

Jose on Persona 5 Royalissa esiintyvä salaperäinen poika, joka esiintyy Mementosissa. Hän kertoo lupautuneensa erään tuntemattoman henkilön pyynnöstä oppivansa ymmärtämään ihmisiä. Tätä varten hän kerää Mementosista löytyviä kukkia ja ottaa vastaan tahdonsiemeniä (WIll Seeds), joita protagonisti voi kerätä palatseista. Protagonisti voi kerätä hänelle Mementosista myös leimoja ja jos protagonisti kerää kaikki leimat, Haamuvarkaat voivat kohdata hänet vapaaehtoisesti taistelussa Da’atin polulla, uudella alueella, jonka Takuto Maruki oli luonut Mementosiin. Jose ei paljasta keneltä oli saanut pyyntönsä, mutta kertoo, etteivät persoonankäyttäjien tähän asti kohtaamat olennot ole ainoita ihmiskuntaa tarkkailevia olentoja.

Kobayakawa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Keiji Hirai (Japani), Richard Epcar (Englanti)

Kobayakawa (jap. 小早川, Kobayakawa) (japanilaisessa versiossa hahmolla ei ollut nimeä) on Shujinin akatemian rehtori. Hän hyväksyi protagonistin oppilaaksi kouluunsa ja laittoi hänet luokalle 2-D, koska muissa toista vuotta opiskelevien luokissa ei ollut tilaa. Kobayakawa oli suuresti ylpeä maineesta, jota Kamoshidan tausta olympiavoittajana ja hänen valmentamansa lentopallojoukkue olivat tuoneet koululle. Kamoshidan tunnustettua rikoksensa, Kobayakawa vaati Makotoa selvittämään ketkä olivat jättäneet Haamuvarkaiden käyntikortit, luvaten Makotolle vastineeksi hyvät suositukset yliopistoon. Hän oli kuitenkin koko ajan tiennyt Kamoshidan todellisesta luonteesta ja saanut Masayoshi Shidolta käskyn tutkia Haamuvarkaita. Kaneshiron tunnustuksen jälkeen Makoto lopettaa tutkinnat ja kertoo pyrkivänsä yliopistoon ilman suosituksia. Syksyllä tiedot Kobayakawan yrityksistä peitellä Kamoshidan rikoksia pääsivät vuotamaan lehdistölle, jonka vuoksi hänet erotettiin salaliitosta. Oppilaiden ollessa luokkaretkellä Havaijilla, hän altistuu keskellä poliisiasemalle vievää suojatietä psykoottiselle romahdukselle ja jää seisomaan siihen, kunnes kuolee rekan törmätessä häneen. Kunikazu Okumuran kuoleman jälkeen hänen huoneestaan löytyi Haamuvarkaiden käyntikortti, mutta kyseessä olikin oikeasti salaliiton yritys lavastaa Haamuvarkaat syylliseksi Kobayakawan ja Okumuran kuolemiin. Myöhemmin poliitikko Ooe, joka oli koordinoinut keväällä tapahtuneet psykoottisten romahdusten aiheuttamat liikenneonnettomuudet, paljastaa Haamuvarkaille Kobayakawan joutuneen uhriksi, koska tämä yritti ilmiantaa Shidon poliisille.

SIU:n johtaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Tomohisa Asō (Japani), Kirk Thornton (Englanti)

SIU:n johtaja (Special Investigations Unit Director) johtaa poliisien ja syyttäjäviraston muodostamaa eliittiryhmää, joka on tutkinut hallitukseen liittyviä skandaaleja ja ratkaissut jokaisen viimeisten 50 vuoden aikana. Hän antaa Sae Niijimalle ja Goro Akechille tehtävän tutkia Tokiossa tapahtuneita psykoottisia romahduksia ja henkisiä sammumisia, joita on tapahtunut Tokiossa viimeisten kahden vuoden aikana. Kun Haamuvarkaat aloittavat toimintansa, johtaja alkaa oitis epäillä jotain ja myöhemmin antaa Saelle luvan tutkia olisiko Haamuvarkailla yhteys näihin ilmiöihin. Hänet oli kuitenkin värvätty osaksi Masayoshi Shidon johtamaa salaliittoa, koska oli aikoinaan varmistanut oman ylennyksenä väärennetyillä todisteilla ja estääkseen todellisen luonteensa paljastumisen hän oli Akechin avustuksella hävittänyt kaikki Shidoon liittyvät todisteet. Kaneshiron pidätyksen hän ehdottaa Shidolle, että Haamuvarkaat lavastettaisiin syyllisiksi psykoottisiin romahduksiin ja henkisiin sammumisiin. Ensin he järjestävät Medjed-kriisin nostamaan Haamuvarkaiden kannatusta ja myöhemmin rehtori Kobayakawan sekä Kunikazu Okumuran kuolemat jättäen ensimmäiselle väärennetyn käyntikortin lavastaakseen Haamuvarkaat syyllisiksi kumpaankin rikokseen. Tämän jälkeen hän antaa Saelle täyden vastuun Haamuvarkaiden jahtaamisesta ja epäiltyjen kuulustelemisesta, mutta tämä oli todellisuudessa yritys houkutella Haamuvarkaat ottamaan Sae kohteeksi, jotta heidät voitaisiin pidättää. Akechi liittyi Haamuvarkaisiin houkutellakseen nämä ottamaan Sae seuraavaksi kohteeksi ja johtaja otti Saen pois tutkinnan johdosta, jotta tämä ei saisi mitään selville. Saen kuulusteltua protagonistia, Akechi ja Shido hankkiutuvat johtajasta eroon tappamalla hänet henkiseen sammumiseen ja valehtelevat kuolinsyyn olevan aivohalvaus.

Shiho Suzui[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Akemi Satō (Japani), Christine Marie Cabanos (Englanti)

Shiho Suzui (jap. 鈴井 志帆, Suzui Shiho) on hiljainen tyttö, joka ei paljon hymyile ja oli aluksi Annin ainoa ystävä, koska ei uskonut tätä koskeviin huhuihin. Hän on myös lentopallojoukkueen jäsen, koska ei usko olevansa hyvä missään muussa. Kamoshida kuitenkin kiristi Annia olemaan seurassaan, jotta Shihon asema joukkueessa ei vaarantuisi. Mutta Annin torjuttua Kamoshidan lähentely-yritykset, Shiho joutui itse ahdistelun kohteeksi ja päätyi siksi yrittämään itsemurhaa hyppäämällä koulun katolta. Hän selvisi hengissä, mutta Kamoshidan tunnustuksen jälkeen, hänen äitinsä päätti siirtää hänet toiseen kouluun taatakseen hänelle uuden alun. Päivänä, jona hän muutti pois, hän tunnusti, ettei halunnut kuolla, mutta kertoi jonkin hänessä halunneen paeta Kamoshidan aiheuttamaa tuskaa. Hän kiitti Annia toipumisestaan ja Ann alkoi tehdä itsestään yhä kuuluisamman, jotta Shiho näkisi hänet.

Natsuhiko Nakanohara[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Kazumasa Fukagawa (Japani), Peter Lurie (Englanti)

Natsuhiko Nakanohara (jap. 中野原 夏彦, Nakanohara Natsuhiko) oli alun perin yksi Madaramen oppilaista, joka työskentelee nykyään kaupungintalolla. Erään vanhemman oppilaan tehtyä itsemurha Madaramen plagioinnin vuoksi, Nakanohara puhui opettajaansa vastaan ja Madarame teki hänen taiteilijanurastaan lopun. Haamuvarkaat kohtasivat hänet ensimmäistä kertaa Mementosissa, otettuaan hänet siellä ensimmäiseksi kohteeksi. Nakanoharan entinen tyttöystävä oli tehnyt hänestä ilmoituksen Phan-sivustolle, Nakanoharan alettua vainota häntä. Haamuvarkaiden muututtua, Nakanohara lähetti Phan-sivustolle Madaramea koskevan pyynnön, jota nämä luulivat alun perin Yusuken lähettämäksi. Nakanohara tapasi lopulta Haamuvarkaat kasvotusten ja kertoi totuuden menneisyydestään ja että lähetti pyynnön, koska pelkäsi Yusuken tekevän myös itsemurhan.

Wakaba Isshiki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Minako Arisawa (Japani), Erin Fitzgerald (Englanti)[29]

Wakaba Isshiki (jap. 一色 若葉, Isshiki Wakaba) on Futaban biologinen äiti, joka teki ihmisten kognitioihin liittyvää tutkimusta, sekä Sojiron ystävä vuosia ennen Futaban syntymää. Mutta kaksi vuotta sitten hänen tutkimustietonsa varastettiin ja Wakaba teki itsemurhan kävelemällä autotielle. Wakaban kerrottiin jättäneen jälkeensä viesti, jossa hän syytti Futaban syntymää tutkimustensa hidastumisesta. Tämän vuoksi Futaban palatsissa, vaan Sfinksiä muistuttava kognitiivinen kuvajainen Wakabasta, joka oli syntynyt Futaban toiveesta, että hänen äitinsä oli yhä elossa, sekä uskostaan siihen, että oli syyllinen tämän kuolemaan. Futaban herätettyä persoonansa ja kongitiivisen Wakaban hävittyä taistelun, kuvajainen Wakaban todellisesta luonteesta ilmestyi ja sanoi rakastavansa tytärtään. Wakaban itsemurhaviesti paljastui myöhemmin väärennökseksi ja myöhemmin kävi ilmi, että Wakaba oli tutkinut metaversumia. Kunikazu Okumuran kuollessa henkiseen sammumiseen, Futaba tajusi äitinsä itsekin altistuneen sille ennen kuolemaansa. Näiden tapahtumien kautta Haamuvarkaat tajusivat Wakaban olleen uhreista ensimmäinen ja että psykoottisten romahdusten ja henkisten sammumisten todelliset aiheuttajat olivat varastaneet Wakaban tutkimustiedot suunnitelmiensa toteuttamiseksi sekä hävittäneet tutkimustiedot, jotta kukaan ei saisi tietää tutkimusta koskaan olleen. Persona 5 Royalissa Wakaba Isshiki oli uudenvuoden jälkeen herännyt henkiin, Sojiron ollessa tästä huolimatta hänelle ja Futaballe kuin perhettä, mutta Wakaba paljastui lopulta osaksi Takuto Marukin luomaa valetodellisuutta.

Sugimura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijät: Hisayoshi Suganuma (Japani), Phillip Reich (Englanti)[30]

Sugimura on vaikutusvaltaisen poliitikon poika, jolle Kunikazu Okumura lupasi tyttärensä morsiameksi ennalta järjestettyyn avioliittoon. Sugimura on kuitenkin erittäin omistushaluinen, eikä salli tämän pitävän hauskaa toisten ihmisten kanssa. Hän jopa potkaisi Morganaa tämän yrittäessä estää häntä satuttamasta Harua ja vannoi suostuttelevansa Kunikazun nostamaan syytteen protagonistia ja tämän ystäviä vastaan. Okumuran palatsissa kognitiivinen Sugimura paljasti pitävänsä Harua pelkkänä "leluna", jonka voisi halutessaan hylätä. Haru yritti perua kihlauksensa tämän kanssa, mutta Sugimura väitti sopimuksen Kunikazun kanssa olevan yhä voimassa ja että Haru menettäisi muuten Okumura Foodsin sekä perintönsä. Mutta Okumura Foodsin hallituksen uusi puheenjohtaja Takakura paljastaa, ettei sellaista sopimusta ollut olemassa, vaan että kyseessä oli Sugimuran ja häntä tukevien Okumura Foodsin hallitusten jäsenten juoni. Takakura lupasi Harulle järjestävänsä häiden perumisen.

Shujinin akatemian henkilökunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herra Ushimaru[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskuntaopin opettaja, joka ankarana ja vanhanaikaisena uskoo, että kaikki ikävät asiat johtuvat ihmisistä, jotka eivät ole oppineet sopeutumaan yhteiskuntaan. Siksi hän vaatii oppilailta äärimmäistä keskittymistä tunneillaan ja heittää liidulla jokaista joka ei kuuntele hänen tunneillaan. Ushimarun japaninkielinen ääni on Daisuke Matsumoto ja englanninkielinen ääni Peter Lurie.

Herra Hiruta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Biologian opettaja. Hän on koulun nuorin opettaja ja puhuu usein filosofisin sanoin. Hirutan japaninkielinen ääni on Hisayoshi Suganuma ja englanninkielinen ääni Bryce Papenbrook.

Herra Inui[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historian opettaja. Historian opettaja. Osa hänen luennoistaan käsittelee historiallisia ja fiktiivisiä hahmoja, joihin Haamuvarkaiden persoonat perustuvat. Inuin japaninkielinen ääni on Tomohisa Asō ja englanninkielinen ääni Darin de Paul.

Neiti Chouno[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin opettaja. Hän huolehtii usein ulkonäöstään. Hän keskustelee usein Kawakamin kanssa. Chounon japaninkielinen ääni on Tomoko Fujino ja englanninkielinen ääni peleissä on Valerie Arem ja animesarjassa Amanda Winn-Lee.

Neiti Usami[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matematiikan opettaja. Vertailee jatkuvasti tosielämän asioita moniin matematiikan teorioihin ja yksityiskohtiin. Usamin japaninkielinen ääni on Miku Yoshikawa ja englanninkielinen ääni Amanda-Winn Lee.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Despite the year 20XX. Persona 5 takes place in 2016. GameFAQs.. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  2. a b 主人公 P5 – ペルソナ5 – 公式サイト Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  3. a b c d e f g h i McWhertor, Michael: Hear Persona 5's English voice cast in new video Polygon. 19.10.2016. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  4. Protagonist IGN. Viitattu 2.12.2019. (englanniksi)
  5. a b c d e f Sherman, Jennifer: Persona 5 Game Gets Stage Play in December Anime News Network. 11.7.2019. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  6. a b モルガナ P5 – ペルソナ5 – 公式サイ Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  7. Stop Making Me go to bed, Persona 5, I'm a Big Boy Kotaku. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  8. a b c Confidants - Persona 5 IGN UK. Arkistoitu . Viitattu 2.12.2019. (englanniksi)
  9. 'Persona 5' Morgana: The story behind everyone's favourite feline party member Mic.com. Viitattu 2.12.2019. (englanniksi)
  10. 「ペルソナ5 ザ・ロイヤル」に登場する「モルガナ」(CV:大谷育江)のキャラクター紹介映像が公開。新ペルソナ「ディエゴ」の姿も 4gamer. 30.7.2019. Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  11. a b 坂本竜司 P5 – ペルソナ5 – 公式サイト Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  12. a b In Defense of Persona 5's Ryuji Kotaku. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  13. a b c d e Characters – Persona 5 IGN. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  14. a b Chariot Confidant Ryuji Sakamoto Samurai Gamers. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  15. a b 高巻杏 P5 – ペルソナ5 – 公式サイト Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  16. Persona 5 Taught me how to be a friend Kotaku. Arkistoitu . Viitattu 2.12.2019. (englanniksi)
  17. a b 'Persona 5' The Lovers Mic.com. Viitattu 2.12.2019. (englanniksi)
  18. 喜多川祐介 P5 – ペルソナ5 – 公式サイト Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  19. a b 新島真 P5 – ペルソナ5 – 公式サイト Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  20. a b 佐倉双葉 P5 – ペルソナ5 – 公式サイト Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  21. a b 奥村春 P5 – ペルソナ5 – 公式サイト Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  22. a b 明智吾郎 P5 – ペルソナ5 – 公式サイト Atlus. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2020. (japaniksi)
  23. キャラクター - 芳澤 かすみ; P5R - ペルソナ5 ザ・ロイヤル Atlus. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  24. a b Persona 5 Strikers (2021 Video Game) Japanese Cast Behind The Voice Actors. Viitattu 5.8.2023. (englanniksi)
  25. a b Persona 5 Strikers (2021 Video Game) behindthevoiceactors.com. Viitattu 5.8.2023. (englanniksi)
  26. Maxwell, Elizabeth: If you're playing #Persona5 and the voice of Public Prosecutor Sae Nijima sounds familiar...GUILTY AS CHARGED! #badjoke #takeyourheart #p5 Twitter. 4.4.2017. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  27. Official Deep Silver: Meet the voice behind Yuuki Mishima! Sean did an incredible job and you'll hear a lot more of him in #Persona5 Twitter. 3.2.2017. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  28. Tang, Kaiji: Munehisa Iwai can help you make that wish of yours come true. youtube.com/watch?v=mMcMd… #Persona5 Twitter. 5.12.2016. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  29. Fitzgerald, Erin: Ok Persona fans, in #P5 i play Wakaba Isshiki Thanks @AtlusUSA @Val2000VO @KeithArem ! Always happy to play! Twitter. 4.4.2017. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  30. Reich, Phillip: Two of my most contrasting characters... Gonna go with Sugimura/Haru's Fiance (P5) and Excitable A-Lister/Ace Cadet (MHW) Twitter. Viitattu 27.11.2023. (englanniksi)