Tämä on lupaava artikkeli.

Luettelo jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen loppuotteluista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut ovat kansainväliset jalkapallokilpailut, jotka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1930. Kilpailuihin osallistuu Fédération Internationale de Football Associationin (FIFA) jäsenmaiden miesten jalkapallomaajoukkueita. Turnaus on pelattu joka neljäs vuosi lukuun ottamatta vuosia 1942 ja 1946, jolloin kilpailut peruttiin toisen maailmansodan vuoksi. Viimeisimmän turnauksen voitti Ranska, joka voitti vuoden 2018 Venäjän järjestämien kilpailujen loppuottelussa Kroatian 4–2.

Jos loppuottelu päättyy varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelataan kolmenkymmenen minuutin jatkoaika. Jos jatkoaika on maaliton,[1] ratkaistaan ottelu rangaistuspotkukilpailussa. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta loppuottelu on ollut aina yksiosainen: vuoden 1950 kisoissa käytössä oli loppusarja, jonka ratkaisevaksi otteluksi muodostui sarjan viimeisen kierroksen ottelu Uruguayn ja Brasilian välillä, jota pidetään myös tuon turnauksen loppuotteluna.[2]

Loppuottelussa on pelannut yhteensä 13 eri joukkuetta, joista kahdeksan on pystynyt voittamaan loppuottelun. Voitokkain joukkue on ollut Brasilia viidellä voitollaan. Brasilia (1950) ja Ruotsi (1958) ovat ainoat maat, jotka ovat hävinneet loppuottelun kotikisoissaan. Voiton kotikisoissaan on saavuttanut Uruguay,[3] Italia,[4] Englanti,[5] Saksa,[6] Argentiina[7] sekä Ranska.[8] Lukuun ottamatta vuosia 1930 ja 1950 on loppuotteluun selvinneistä joukkueista aina vähintään toinen ollut eurooppalainen.

Saksa on ainoa joukkue, joka on noussut loppuottelun voittoon kahden maalin tappioasemasta. Tämä tapahtui vuonna 1954. Yhden maalin tappioasemasta on noustu voittoon seitsemän kertaa: Uruguay vuosina 1930 ja 1950, Italia vuosina 1934 ja 2006, Brasilia vuonna 1958, Englanti 1966 ja Saksa 1974. Vuoden 1986 loppuottelussa Saksa nousi kahden maalin tappioasemasta tasoihin mutta hävisi lopulta ottelun.

Brasiliaa edustanut Cafu on ainut pelaaja, joka on pelannut kolmessa loppuottelussa (1994, 1998 ja 2002). Nuorin MM-finaalissa esiintynyt pelaaja oli brasilialainen Pelé Ruotsin MM-kisoissa 1958. Hän oli tuolloin 17 vuoden ja 249 päivän ikäinen. Pelé on myös ainoa kolme maailmanmestaruutta (1958, 1962 ja 1970) voittanut pelaaja, mutta hän pelasi vain kahdessa loppuottelussa. Vanhin loppuottelussa pelannut pelaaja on italialainen Dino Zoff. Franz Beckenbauer (1974, 1990) ja Mário Zagallo (1962, 1970) ovat ainoat, jotka ovat voittaneet loppuottelun sekä pelaajana että valmentajana.[2]

Ainoa loppuottelussa hattutempun eli kolme maalia tehnyt pelaaja on Englannin Geoff Hurst, joka pystyi tähän Englannin MM-kisoissa 1966.[2] Maaleistaan kaksi Hurst teki jatkoajalla.[5] Loppuotteluiden vaihtopelaajista maalinteossa ovat onnistuneet Alankomaiden Dick Nanninga Argentiinassa 1978, Italian Alessandro Altobelli Espanjassa 1982 ja saksalaiset Rudi Völler Meksikossa 1986 sekä Mario Götze Brasiliassa 2014. Rangaistuspotkukilpailuissa vaihtopelaajista maalin ovat tehneet Italian Alberigo Evani vuonna 1994 sekä italialaiset Daniele De Rossi ja Alessandro Del Piero ja Ranskan Sylvain Wiltord vuonna 2006.[2]

Loppuottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ja = jatkoaika; rp = rangaistuspotkukilpailu; suluissa tilanne varsinaisen peliajan jälkeen

Päivämäärä/Kisat Voittaja Tulos Häviäjä Paikka Katsojamäärä Tapahtumat Lähteet
30. heinäkuuta 1930 Uruguay 4–2 Argentiina Estadio Centenario, Montevideo, Uruguay 80 000 [3][9][10]
10. kesäkuuta 1934 Italia 2–1 ja
(1–1)
Tšekkoslovakia Stadio Nazionale PNF, Rooma, Italia 50 000 [4][11][12]
19. kesäkuuta 1938 Italia 4–2 Unkari Olympique Yves-du-Manoir, Pariisi, Ranska 45 000 [13][14][15]
16. heinäkuuta 1950 Uruguay 2–1 Brasilian lippu Brasilia Maracanã, Rio de Janeiro, Brasilia 174 000 [16][17][18]
4. heinäkuuta 1954 Länsi-Saksa 3–2 Unkari Wankdorfstadion, Bern, Sveitsi 60 000 [19][20][21]
29. kesäkuuta 1958 Brasilian lippu Brasilia 5–2 Ruotsi Råsundastadion, Solna, Ruotsi 51 800 [22][23][24]
17. kesäkuuta 1962 Brasilian lippu Brasilia 3–1 Tšekkoslovakia Nacional de Chile, Santiago, Chile 69 000 [25][26][27]
30. heinäkuuta 1966 Englanti 4–2 ja
(2–2)
Länsi-Saksa Wembley Stadium, Lontoo, Englanti 93 000 [5][28][29]
21. kesäkuuta 1970 Brasilian lippu Brasilia 4–1 Italia Estadio Azteca, México, Meksiko 107 412 [30][31][32]
7. heinäkuuta 1974 Länsi-Saksa 2–1 Alankomaat Münchenin olympiastadion, München, Länsi-Saksa 75 200 [6][33][34]
25. kesäkuuta 1978 Argentiina 3–1 ja
(1–1)
Alankomaat Estadio Monumental, Buenos Aires, Argentiina 71 483 [7][35][36]
11. heinäkuuta 1982 Italia 3–1 Länsi-Saksa Santiago Bernabéu, Madrid, Espanja 90 000 [37][38][39]
29. kesäkuuta 1986 Argentiina 3–2 Länsi-Saksa Estadio Azteca, México, Meksiko 114 600 [40][41][42]
8. heinäkuuta 1990 Länsi-Saksa 1–0 Argentiina Rooman olympiastadion, Rooma, Italia 73 603 [43][44][45]
17. heinäkuuta 1994 Brasilian lippu Brasilia 3–2 rp
(0–0)
Italia Rose Bowl, Pasadena, Kalifornia, Yhdysvallat 94 194 [46][47][48]
12. heinäkuuta 1998 Ranska 3–0 Brasilian lippu Brasilia Stade de France, Saint-Denis, Ranska 80 000 [8][49][50]
30. kesäkuuta 2002 Brasilian lippu Brasilia 2–0 Saksa Nissan-stadion, Jokohama, Japani 69 029 [51][52][53]
9. heinäkuuta 2006 Italia 5–3 rp
(1–1)
Ranska Berliinin olympiastadion, Berliini, Saksa 69 000 [54][55][56]
11. heinäkuuta 2010 Espanja 1–0 ja
(0–0)
Alankomaat Soccer City, Johannesburg, Etelä-Afrikka 84 490 [57][58][59]
13. heinäkuuta 2014 Saksa 1–0 Argentiina Maracanã, Rio de Janeiro, Brasilia 74 738 [60]
15. heinäkuuta 2018 Ranska 4–2 Kroatia Lužniki, Moskova, Venäjä 78 011 [61]
18. joulukuuta 2022 Lusailin stadion, Lusail, Qatar

Joukkueittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue Osallistumiset Mestaruudet Tappiot Voittovuodet Tappiovuodet
Brasilian lippu Brasilia 7 5 2 1958, 1962, 1970, 1994, 2002 1950, 1998
Saksa 8 4 4 1954, 1974, 1990, 2014 1966, 1982, 1986, 2002
Italia 6 4 2 1934, 1938, 1982, 2006 1970, 1994
Argentiina 6 3 3 1978, 1986, 2022 1930, 1990, 2014
Ranska 4 2 2 1998, 2018 2006, 2022
Uruguay 2 2 0 1930, 1950
Englanti 1 1 0 1966
Espanja 1 1 0 2010
Alankomaat 3 0 3 1974, 1978, 2010
Tšekkoslovakia 2 0 2 1934, 1962
Unkari 2 0 2 1938, 1954
Ruotsi 1 0 1 1958
Kroatia 1 0 1 2018

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lahtinen, Esko S. & Tamminen Juha: Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 - USA 1994. Lahti: Intereuropean Publications Ltd Oy, 1997. ISBN 951-96178-9-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vanhemmissa turnauksissa pelattiin koko jatkoaika
  2. a b c d FIFA World Cup™ Finals since 1930 FIFA. Arkistoitu 3.5.2019. Viitattu 3.5.2009. (englanniksi)
  3. a b 1930 FIFA World Cup Uruguay - Uruguay vs. Argentina FIFA. Arkistoitu 1.11.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  4. a b 1934 FIFA World Cup Italy - Italy vs. Czechoslovakia FIFA. Arkistoitu 15.3.2014. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  5. a b c 1966 FIFA World Cup England - England vs. Germany FIFA. Arkistoitu 4.12.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  6. a b 1974 FIFA World Cup Germany - Germany vs. Netherlands FIFA. Arkistoitu 25.10.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  7. a b 1978 FIFA World Cup Argentina - Argentina vs. Netherlands FIFA. Arkistoitu 4.12.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  8. a b 1998 FIFA World Cup Franze - Brazil vs. Franze FIFA. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  9. World Cup history - Uruguay 1930 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  10. Lahtinen & Tamminen s. 20
  11. World Cup history - Italy 1934 4.5.2006. BBC Sport. (englanniksi)
  12. Lahtinen & Tamminen s. 30
  13. 1938 FIFA World Cup France - Italy vs. Hungary FIFA. Arkistoitu 1.11.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  14. World Cup history - France 1938 15.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  15. Lahtinen & Tamminen s. 35
  16. 1950 FIFA World Cup Brazil - Uruguay vs. Brazil FIFA. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  17. World Cup history - Brazil 1950 4.5.2006. BBC Sport. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 15.5.2009. (englanniksi)
  18. Lahtinen & Tamminen s. 46-47
  19. 1954 FIFA World Cup Switzerland - Germany vs. Hungary FIFA. Arkistoitu 18.11.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  20. World Cup history - Switzerland 1954 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  21. Lahtinen & Tamminen s. 53
  22. 1958 FIFA World Cup Sweden - Brazil vs. Sweden FIFA. Arkistoitu 1.11.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  23. World Cup history - Sweden 1958 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  24. Lahtinen & Tamminen s. 61-63
  25. 1962 FIFA World Cup Chile - Brazil vs. Czechoslovakia FIFA. Arkistoitu 1.1.2014. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  26. World Cup history - Chile 1962 15.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  27. Lahtinen & Tamminen s. 71-73
  28. World Cup history - England 1966 27.4.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  29. Lahtinen & Tamminen s. 82-83
  30. 1970 FIFA World Cup Mexico - Brazil vs. Italy FIFA. Arkistoitu 4.12.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  31. World Cup history - Mexico 1970 27.4.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  32. Lahtinen & Tamminen s. 92-93
  33. World Cup history - West Germany 1974 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  34. Lahtinen & Tamminen s. 102-103
  35. World Cup history - Argentina 1978 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  36. Lahtinen & Tamminen s. 115
  37. 1982 FIFA World Cup Spain - Italy vs. Germany FIFA. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  38. World Cup history - Spain 1982 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  39. Lahtinen & Tamminen s. 126-127
  40. 1986 FIFA World Cup Mexico - Argentina vs. Germany FIFA. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  41. World Cup history - Mexico 1986 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  42. Lahtinen & Tamminen s. 143
  43. 1990 FIFA World Cup Italy - Germany vs. Argentina FIFA. Arkistoitu 25.3.2010. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  44. World Cup history - Italy 1990 27.4.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  45. Lahtinen & Tamminen s. 157
  46. 1994 FIFA World Cup USA - Brazil vs. Italy FIFA. Arkistoitu 30.4.2011. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  47. World Cup history - USA 1994 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  48. Lahtinen & Tamminen s. 173-177
  49. World Cup history - France 1998 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  50. Host nation routs Brazilians 3-0 in World Cup final 1.12.1998. Sports Illustrated - CNN. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  51. 2002 FIFA World Cup Korea/Japan - Germany vs. Brazil FIFA. Arkistoitu 6.12.2013. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  52. World Cup history - Japan & South Korea 2002 4.5.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  53. Brazil crowned world champions 30.6.2002. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  54. 2006 FIFA World Cup Germany - Italy vs. France FIFA. Arkistoitu 10.3.2008. Viitattu 2.5.2009. (englanniksi)
  55. Jonathan Stevenson: Italy 1-1 France (aet) 9.7.2006. BBC Sport. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  56. Ahmed Bilal: France vs Italy - World Cup 2006 Final 7.7.2006. Soccer Lens. Viitattu 1.6.2009. (englanniksi)
  57. Seshnee Govender: Joburg ready to host 2010 World Cup final 16.5.2007. sa2010.gov.za. Viitattu 14.5.2009. (englanniksi)
  58. Match report Netherlands-Spain World Cup 2010 FIFA. Arkistoitu 20.6.2019. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  59. Kevin McCarra: World Cup 2010 final: Andrés Iniesta finds key for Spain to beat Holland 11.7.2010. guardian.co. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  60. Match Report Germany - Argentina FIFA.com. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
  61. 2018 FIFA World Cup Russia: France - Croatia FIFA. Viitattu 23.5.2022. (englanniksi)