Luettelo Ruandan kaupungeista

Tämä on luettelo Ruandassa sijaitsevista kaupungeista.
Ruandassa lainsäädännössä (Law No. 10/2012, 02/05/2012) määritellään, että kaupunkilaisiksi katsotaan tilastoinnissa kolmen eri asutuskeskittymätyypin asukkaat. Suurkaupunki (city) on vähintään 200 000 ihmisen asutus. Kaupungissa (municipality) on 30 000–200 000 asukasta ja kaupunkimaisessa asuinkeskittymissä (agglomeration) 10 000–30 000 asukasta.[1][2] Tämän määritelmän perustella vuonna 2012 Ruandassa oli 21 kaupunkimaista asutusta, joista suurkaupunkeja oli yksi, kaupunkeja 10 ja kaupunkimaisia keskittymiä 10. Lisäksi todettiin olevan seitsemän kaupunkimaiseksi alueeksi muodostumassa olevaa asuinaluetta, joissa asui 7 000–10 000 ihmistä.[1]
Liki puolet kaupunkilaisista asui pääkaupunki Kigalissa. Toisen kokoluokan kaupunkeihin (oheisessa taulukossa vahvennettuna) kuului kuusi paikkakuntaa: Rubavu, Musanze, Huye (aiemmin Butare)[3], Rusizi, Nyagatare ja Muhanga.[2][1][4]
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: VL2022 kaupunkien väkiluvut, sekä mahdollisesti vuodesta 2012 laajentunut kaupunkiluettelo kaipaisivat täydennystä ja lähteistystä. |
Kaupunki | Aiempi nimi (2006 asti) jos muuttunut |
Väkiluku 1978 (VL1978) |
Väkiluku 1991 (VL1991) |
Väkiluku 2012 (VL2012) |
Väkiluku 2022 (VL2022) |
Maakunta |
---|---|---|---|---|---|---|
Kigali | 115 990 | 235 664 | 859 332 | 1 745 555 | Kigali | |
Rubavu | Gisenyi | 12 655 | 22 156 | 136 830 | Länsi-Ruanda | |
Musanze | Ruhengeri | 18 942 | 29 286 | 59 333 | Pohjois-Ruanda | |
Huye | Butare[3] | - | 29 300 | 50 220 | Etelä-Ruanda | |
Muhanga | Gitarama | 8 531 | 17 490 | 49 038 | Etelä-Ruanda | |
Byumba | Gicumbi | 7 702 | 11 947 | 34 544 | Pohjois-Ruanda | |
Rusizi | Cyangugu | 7 201 | 9 693 | 27 416 | Länsi-Ruanda | |
Nyanza | - | 9 100 | 25 417 | Etelä-Ruanda | ||
Bugarama | - | - | 24 679 | Länsi-Ruanda | ||
Kayonza | - | - | 21 482 | Itä-Ruanda | ||
Rwamagana | - | 6 500 | 18 009 | Itä-Ruanda | ||
Nyamata | - | - | 17 076 | Itä-Ruanda | ||
Ruhango | - | - | 17 051 | Etelä-Ruanda | ||
Nyamagabe | Gikongoro | 5 637 | 8 506 | 16 695 | Etelä-Ruanda | |
Nyagatare | - | - | 14 320 | Itä-Ruanda | ||
Busogo | - | - | 12 460 | Pohjois-Ruanda | ||
Kibuye | 3 045 | 4 393 | 12 325 | Länsi-Ruanda | ||
Ngoma | Kibungo | - | 7 100 | 11 537 | Itä-Ruanda | |
Rubengera | - | - | 10 431 | Länsi-Ruanda |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c National urbanization policy (pdf) (1.2 Urbanization in Rwanda, s. 8-9/52) Ministry of Infeastructure, mininfra.gov.rw. Viitattu 19.2.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Note 1: Urbanization and the Evolution of Rwanda’s Urban Landscape The New Times, newtimes.co.rw. 12/2017. Viitattu 19.2.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Bryan Kimeney: Huye - Rwanda’s first capital The New Times, newtimes.co.rw. 18.10.2012. Viitattu 19.2.2025. (englanniksi)
- ↑ Secondary cities need to harness their potential - Singaporean expert The New Times, newtimes.co.rw. 5.5.2017. Viitattu 19.2.2025. (englanniksi)