Luettelo Boeing 737:n onnettomuuksista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

China Airlinesin lento 120 tuhoutui tulipalossa Okinawan lentoasemalla vuonna 2007. Kukaan ei kuollut onnettomuudessa.

Boeing 737 on Boeingin vuonna 1967 esittelemä kaksimoottorinen lyhyiden ja keskipitkien matkojen kapearunkoinen matkustajalentokone. Sitä on syyskuuhun 2018 mennessä valmistettu 10 271 kappaletta.[1]

Valmistetuista koneista 209 eli noin 2,0 prosenttia on lokakuuhun 2018 mennessä tuhoutunut onnettomuuksissa, kaappauksissa ja terroriteoissa.[2] Vertailu muihin konetyyppeihin on vaikeaa, sillä yhtä pitkään ja yhtä laajasti käytössä olleita konetyyppejä ei juuri ole. Kenties lähimmäs pääsee Douglas DC-9 ja sen jatkokehityksenä syntyneet MD-80, MD-90 ja Boeing 717. Niitä valmistettiin vuosina 1965–2006 yhteensä 2 350 kappaletta, joista noin 6,2 prosenttia menetettiin onnettomuuksissa.[3] Boeing 737:n pääkilpailijalla, Airbus A320 -sarjalla, vastaava osuus on vain noin 0,5 prosenttia. Se kuitenkin lensi ensilentonsa vuonna 1987, 20 vuotta Boeing 737:n jälkeen.[4]

Boeing 737:n toistaiseksi pahin onnettomuus sattui 29. lokakuuta 2018, kun Lion Airin lento 610 syöksyi Jaavanmereen pian lähdettyään Jakartasta. Koneen korkeus alkoi lentoonlähdön jälkeen heitellä, minkä jälkeen kone lähti syöksyyn. Lennolla oli 189 ihmistä, jotka kaikki kuolivat onnettomuudessa.[5]

Alla olevaan taulukkoon on listattu kaikki onnettomuudet ja muut tapahtumat, jotka ovat johtaneet koneen tuhoutumiseen tai hylkäämiseen.[2] Lisäksi artikkelin lopussa on listattu muita huomattavia onnettomuuksia, joissa osallisena ollut lentokone ei tuhoutunut. Listassa ovat onnettomuudet, joissa tuli kuolonuhreja, sekä kaappaukset, joissa kuoli vähintään yksi muu henkilö kuin kaappari.


Luettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivämäärä Paikka Lentoyhtiö Versio Rekisteri Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viite
19.7.1970 Yhdysvallat Philadelphia United Airlines 737-200 N9005U 0/61 United Airlinesin lennon 611 moottori hajosi nousukiidossa. Kone nousi ilmaan, mutta kapteeni luuli molempien moottorien hajonneen ja päätti laskea koneen takaisin maahan. Kiitotie ei enää riittänyt koneen pysäyttämiseen, ja se ajautui kiitotien pään yli. [6]
8.12.1972 Yhdysvallat Chicago United Airlines 737-200 N9031U 43+2/61 United Airlinesin lento 553 hidasti nopeuttaan liikaa lähestymisen aikana ja sakkasi. [7]
31.5.1973 Intia Delhi Indian Airlines 737-200 VT-EAM 48/65 Indian Airlinesin lennon 440 lentäjä jatkoi lähestymistä, vaikka näkyvyys oli minimejä huonompi. Kone osui vaijereihin ja syöksyi maahan. [8]
31.3.1975 Yhdysvallat Casper Western Airlines 737-200 N4527W 0/99 Western Airlinesin lento 470 laskeutui liian kauas kiitotien alusta, eikä jäljellä ollut kiitotie riittänyt enää koneen pysäyttämiseen. [9]
4.12.1977 Malesia Tanjong Kupang Malaysian Airline System 737-200 9M-MBD 100/100 Malaysian Airline Systemin lento 653 kaapattiin. Kaappari ampui molemmat lentäjät ja itsensä. Sen jälkeen ohjaamon ovi ilmeisesti murrettiin ja joku yritti ohjata konetta, mutta sai vain koneen nokan nostettua ylös ja lopulta kone syöksyi maahan. [10]
11.2.1978 Kanada Cranbrook Pacific Western Airlines 737-200 C-FPWC 42/49 Pacific Western Airlinesin lennon 314 laskeutuessa kiitotien auraaminen oli kommunikaatiovirheen vuoksi kesken. Miehistö huomasi lumiauran ja yritti nousta uudestaan ilmaan, mutta toinen suihkujarru ei mennyt kunnolla kiinni. Kone nousi noin sadan metrin korkeuteen, jossa vasen suihkujarru avautui. Kone kallistui vasemmalle ja syöksyi maahan. [11]
2.4.1978 Brasilia São Paulo VASP 737-200 PP-SMX 0/44 Laskeutui laskutelineet sisään vedettyinä ja syttyi tuleen. [12]
4.4.1978 Belgia Charleroi Sabena 737-200C OO-SDH 0/3 Harjoituslennolla ollut kone törmäsi lintuparveen lähtökiidon aikana. Kouluttaja päätti keskeyttää lentoonlähdön, vaikka kiitotietä ei ollut tarpeeksi jäljellä. Kone ajautui ulos kiitotieltä, sen toinen laskuteline ja toinen moottori irtosivat ja kone syttyi tuleen. [13]
17.12.1978 Intia Hyderabad Indian Airlines 737-200 VT-EAL 1+3/162 Koneen siipireunasolakot eivät auenneet lentoonlähdössä ja kone oli siksi epävakaa. Se teki pakkolaskun ilman laskutelineitä, liukui kiitotietä pitkin, lentokentän aidan läpi kivikkoiselle alueelle ja syttyi tuleen. Yksi matkustaja ja kolme aidan luona ruohoa leikannutta työntekijää kuoli. [14]
26.4.1979 Intia Madras Indian Airlines 737-200 VT-ECR 0/67 Koneen etukäymälässä räjähti pommi. Mittari- ja sähkövikainen kone laskeutui ilman laskusiivekkeitä, ajautui ulos kiitotieltä ja syttyi tuleen. [15]
4.11.1980 Angola Benguela TAAG Angola Airlines 737-200C D2-TAA 0/134 TAAG Angola Airlinesin lento 444 osui maahan neljä metriä ennen kiitotien alkua. Laskutelineet romahtivat, kone liukui 900 metriä, pysähtyi kiitotien sivuun ja syttyi tuleen. [16]
17.2.1981 Yhdysvallat Santa Ana Air California 737-200 N468AC 0/110 Air Californian lento 336 lähestyi Santa Anaa, kun toinen Air Californian lento sai lähtöluvan. Lennonjohto käski lentoa 336 keskeyttämään lähestymisen, mutta se laskeutui laskutelineet sisään vedettyinä. [17]
22.8.1981 Taiwan Miao-Li Far Eastern Air Transport 737-200 B-2603 110/110 Far Eastern Air Transportin lento 103 menetti paineistuksen räjähdysmäisesti ja kone hajosi osiin. Yli 33 300 lentoa lentänyt kone oli pahasti ruostunut, ja oli jo kahdesti aiemmin menettänyt paineistuksen lennon aikana. [18]
13.1.1982 Yhdysvallat Washington Air Florida 737-200 N62AF 74+4/79 Air Floridan lento 90 yritti lentoonlähtöä, vaikka ohjainpinnoilla oli jäätä. Se nousi vain vaivoin ilmaan, törmäsi siltaan, jolla olleissa autoissa kuoli neljä ihmistä, ja syöksyi Potomac-jokeen. [19]
25.5.1982 Brasilia Brasília VASP 737-200 PP-SMY 2/118 VASP:n lento 234 laskeutui rajusti nokkapyörä edellä, ajautui ulos kiitotieltä ja katkesi kahtia. Väärin käytetty vettä hylkivä aine aiheutti optisen illuusion ohjaamon ikkunaan. [20]
26.8.1982 Japani Ishigaki Southwest Air Lines 737-200 JA8444 0/138 Southwest Air Linesin lento 611 pomppasi takaisin ilmaan miehistön laskeutuessa sivutuulessa. Koneen laskeuduttua he sammuttivat moottorit hidastaakeen, jolloin luistonesto lakkasi toimimasta. Kaksi rengasta puhkesi, kone ajautui ulos kiitotieltä ja syttyi tuleen. [21]
22.2.1983 Brasilia Manaus VASP 737-200C PP-SNC 2/2 Perämies menetti koneen hallinnan harjoiteltaessa lentoonlähtöä epäsymmetrisellä teholla. Kone kallistui vasemmalle ja syöksyi maahan. [22]
27.3.1983 Mosambik Quelimane Linhas Aéreas de Moçambique 737-200 C9-BAB 0/110 Lentäjä hidasti virhearvionsa vuoksi konetta liikaa. Se menetti nostetta ja osui maahan 400 metriä ennen kiitotien alkua. [23]
11.7.1983 Ecuador Cuenca TAME 737-200 HC-BIG 119/119 Törmäsi kukkuloihin 1,5 kilometrin päässä kiitotiestä. Lentäjä ei tiettävästi ollut pätevä lentämään kyseistä konetyyppiä. [24]
23.9.1983 Arabiemiraatit Mino Jebel Ali Gulf Air 737-200 A4O-BK 112/112 Gulf Airin lennolla 771 räjähti pommi. Miehistö ehti vain lähettää lyhyen hätäkutsun ennen kuin kone syöksyi maahan. [25]
8.11.1983 Angola Lubango TAAG Angola Airlines 737-200 D2-TBN 130/130 TAAG Angola Airlinesin lento 462 syöksyi maahan pian lentoonlähdön jälkeen. Virallisen tiedon mukaan onnettomuuden aiheutti tekninen vika, mutta UNITA-sissiliike väitti ampuneensa koneen alas. [26]
9.2.1984 Angola Huambo TAAG Angola Airlines 737-200 D2-TBV 0/142 Koneen peräosassa räjähti lennon aikana. Räjähdys vaurioitti hydraulijärjestelmiä, ja miehistön oli pakko laskeutua ilman laskusiivekkeitä. Kone ajautui ulos kiitotieltä. [27]
22.3.1984 Kanada Calgary Pacific Western Airlines 737-200 C-GQPW 0/119 Pacific Western Airlinesin lennon 501 miehistö kuuli pamauksen lähtökiidon aikana ja arveli renkaan puhjenneen. Kun he kääntyivät pois kiitotieltä, lennonjohto ja koneen purseri kertoivat vasemman siiven ja moottorin olevan tulessa. Kone evakuoitiin eikä kukaan kuollut. [28]
30.8.1984 Kamerun Douala Cameroon Airlines 737-200C TJ-CBD 2/116 Cameroon Airlinesin lennon 786 toisen moottorin kompressori hajosi koneen rullatessa. Palaset puhkaisivat polttoainesäiliön, ja kone syttyi palamaan. [29]
15.4.1985 Thaimaa Phuket Thai Airways 737-200 HS-TBB 11/11 Molemmat moottorit sammuivat lähestymisen aikana. Kone menetti korkeutta, kunnes törmäsi vuoreen. [30]
22.8.1985 Yhdistynyt kuningaskunta Manchester British Airtours 737-200 G-BGJL 55/137 British Airtoursin lennolla 28M kuului pamahdus lähtökiidon aikana. Miehistö luuli renkaan puhjenneen ja pysäytti koneen rauhallisesti. Todellisuudessa moottori oli hajonnut ja syttynyt tuleen, ja hidastelun aikana palo ehti levitä. Palossa kuoli 55 ihmistä. [31]
24.11.1985 Malta Luqa EgyptAir 737-200 SU-AYH 60/98 EgyptAirin lento 648 kaapattiin, ja se lensi Maltalle tankkaamaan. Kun maltalaisviranomaiset kieltäytyivät tankkaamasta konetta ennen kuin kaikki matkustajat oli vapautettu, kaapparit alkoivat ampua panttivankeja yksi kerrallaan. 22 tunnin neuvottelujen jälkeen egyptiläisjoukot valtasivat koneen. Taistelussa matkustamoon heitettiin käsikranaatteja, jotka sytyttivät tulipalon. [32]
28.1.1986 Brasilia São Paulo VASP 737-200 PP-SME 1/72 VASP:n lento 210 yritti miehistön virheen vuoksi lähteä lentoon rullaustieltä. Lentoonlähtö keskeytettiin, mutta rullaustie loppui kesken, kone törmäsi valliin ja katkesi kahtia. [33]
16.2.1986 Taiwan Magong China Airlines 737-200 B-1870 13/13 Nokkatelineen pyörä puhkesi ensimmäisessä laskeutumisyrityksessä. Miehistö teki ylösvedon. Uuden lähestymisyrityksen aikana kone syöksyi mereen. [34]
15.10.1986 Iran Šīrāz Iran Air 737-200 EP-IRG 3/? Matkustajat olivat nousemassa koneesta, kun irakilaisjoukot tekivät lentoasemalle ilmahyökkäyksen. Kolme matkustajaa kuoli. [35]
25.10.1986 Yhdysvallat Charlotte Piedmont Airlines 737-200 N752N 0/119 Piedmont Airlinesin lento 467 laskeutui liian kovalla vauhdilla märälle kiitotielle eikä onnistunut jarruttamaan tarpeeksi nopeasti. Kone jatkoi kiitotien pään yli, törmäsi suunnistusantenniin ja kulki verkkoaidan läpi. [36]
25.12.1986 Saudi-Arabia Arar Iraqi Airways 737-200 YI-AGJ 63/106 Iraqi Airwaysin lento 163 yritettiin kaapata. Kaapparien kamppaillessa Iraqi Airwaysin turvamiesten kanssa koneen matkustamossa räjähti käsikranaatti. Miehistö aloitti hätälaskeutumisen, jonka aikana myös ohjaamossa räjähti kranaatti. Lennon lähestyessä Araria miehistö menetti koneen hallinnan ja joutui tekemään pakkolaskun, jossa kone katkesi kahtia ja syttyi tuleen. [37]
4.8.1987 Chile Calama LAN Chile 737-200 CC-CHJ 1/33 Auringon häikäisemä lentäjä laskeutui ennen kiitotien alkua. Nokkapyörä romahti, kone katkesi kahtia, syttyi puoli tuntia myöhemmin tuleen ja tuhoutui. [38]
31.8.1987 Thaimaa Phuket Thai Airways 737-200 HS-TBC 83/83 Thai Airwaysin lennon 365 lentäjä antoi lennonjohdolle valheellisen paikkailmoituksen saadakseen etusijan laskeutumisjärjestyksessä. Miehistön keskittyessä lähestymiseen ja muuhun liikenteeseen nopeus pääsi laskemaan, kunnes kone sakkasi ja syöksyi mereen. [39]
2.1.1988 Turkki Seferihisar Condor 737-200 D-ABHD 16/16 Condorin lennon 3782 miehistö teki navigointivirheen lähestymisen aikana ja kone törmäsi kukkulaan. [40]
28.4.1988 Yhdysvallat Maui Aloha Airlines 737-200 N73711 1/95 Aloha Airlinesin lento 243 menetti paineistuksen räjähdysmäisesti, kun yksi rungon paneeli murtui. Yksi lentoemäntä imeytyi ulos lentokoneesta, ja katto ja seinät irtosivat lattian tasalta asti etummaisten rivien matkalta. Miehistö sai laskeuduttua turvallisesti. Koneella oli lennetty lähes 35 500 lentoa, ja sen rungossa oli pahoja väsymismurtumia. [41]
19.6.1988 Intia Delhi Indian Airlines 737-200 VT-EAI 0/134 Indian Airlinesin lennon 422 kapteeni unohti varmistaa, että laskutelineet oli laskettu. Kone liukui kiitotietä pitkin ja syttyi tuleen. [42]
15.9.1988 Etiopia Bahar Dar Ethiopian Airlines 737-200 ET-AJA 35/104 Ethiopian Airlinesin lennon 604 molempiin moottoreihin joutui lintuja lähtökiidon aikana. Kumpikin moottori vioittui ja lopulta sammui lähestymisen aikana. Kone teki pakkolaskun ja syttyi tuleen. [43]
26.9.1988 Argentiina Ushuaia Aerolíneas Argentinas 737-200 LV-LIU 0/62 Aerolíneas Argentinasin lento 648 laskeutui liian rajusti ja liian nopeasti, pomppasi ja ajautui ulos kiitotieltä. [44]
15.10.1988 Nigeria Port Harcourt Nigeria Airways 737-200 5N-ANW 0/132 Ajautui rankkasateessa ulos kiitotieltä. [45]
19.10.1988 Intia Ahmedabad Indian Airlines 737-200 VT-EAH 133/135 Indian Airlinesin lennon 113 lentäjät eivät noudattaneet huonon näkyvyyden lähestymiskäytäntöjä ja laskeutuivat liian matalalle. Kone osui puihin, syöksyi pellolle ja syttyi tuleen. [46]
8.1.1989 Yhdistynyt kuningaskunta Kegworth British Midland Airways 737-400 G-OBME 47/126 British Midlandin lennon 92 toinen moottori vioittui. Miehistö sammutti väärän moottorin, mutta vähensi laskeutumisen ajaksi vioittuneen moottorin tehoa, jolloin se alkoi taas toimia. Kun tehoa loppulähestymisessä taas nostettiin, moottori lakkasi toimimasta ja kone syöksyi M1-moottoritien penkalle lähelle East Midlandsin lentoasemaa. [47]
9.2.1989 Mosambik Lichinga Linhas Aéreas de Moçambique 737-200 C9-BAD 0/108 Laskukiito meni pitkäksi rankkasateessa, ja toinen moottori irtosi siivestä. [48]
3.4.1989 Peru Iquitos Faucett Perú 737-200 OB-R-1314 0/139 Laskuteline romahti koneen laskeutuessa myrskyssä. Kone ajautui ulos kiitotieltä ja toinen moottori irtosi. [49]
3.9.1989 Brasilia São José do Xingu Varig 737-200 PP-VMK 13/54 Varigin lennon 254 kapteeni syötti vahingossa instrumentteihinsa väärän suunnan. Kone lensi miehistön oikeaksi luulemaan suuntaan, kunnes polttoaine loppui ja miehistön oli pakko tehdä pakkolasku sademetsään pimeässä. Kone löydettiin 44 tuntia myöhemmin; 13 matkustajaa oli kuollut. [50]
20.9.1989 Yhdysvallat New York USAir 737-400 N416US 2/63 USAirin lento 5050 ajautui lähtökiidon aikana vasemmalle, kun ohjaamisvastuusta oli epäselvyyttä. Kuultuaan pamahduksen miehistö yritti keskeyttää lentoonlähdön, mutta jäljellä oleva kiitotie ei enää riittänyt, vaan kone putosi kiitotien päässä olevaan jokeen. [51]
2.10.1989 Nigeria Lagos Nigeria Airways 737-200 5N-ANX 0/135 Ajautui ulos märältä kiitotieltä nokkapyörän romahdettua. [52]
26.10.1989 Taiwan Hualien China Airlines 737-200 B-180 54/54 China Airlinesin lento 204 törmäsi vuoreen miehistön käytettyä väärän kiitotien lähtömenettelyä. [53]
30.12.1989 Yhdysvallat Tucson America West Airlines 737-200 N198AW 0/130 Koneen lähestyessä Tucsonia sähköjohtoon tuli oikosulku ja se puhkaisi hydrauliletkun, mikä aiheutti tulipalon. Koneen laskukiito meni pitkäksi ja se törmäsi betonirakenteisiin, jolloin laskutelineet irtosivat. [54]
11.5.1990 Filippiinit Manila Philippine Airlines 737-300 EI-BZG 8/120 Philippine Airlinesin lennon 143 keskitankissa olleet huurut räjähtivät koneen ollessa lentoasemalla. [55]
2.6.1990 Yhdysvallat Unalakleet MarkAir 737-200C N670MA 0/4 MarkAirin lento 3087 osui miehistön virheiden vuoksi maahan 12 kilometriä ennen kiitotien alkua. [56]
22.7.1990 Yhdysvallat Kinston USAir 737-200 N210US 0/27 Toinen moottori kiihtyi liikaa lähtökiidon aikana ja juuttui lopulta täydelle teholle, kun miehistö yritti keskeyttää lentoonlähtöä. Epäsymmetristä tehoa kompensoitiin nokkapyöräohjauksella, minkä seurauksena nokkatelineen molemmat renkaat irtosivat. [57]
2.10.1990 Kiina Guangzhou Xiamen Airlines 737-200 B-2510 82/102 Xiamen Airlinesin lento 8301 kaapattiin. Kaappari vaati miehistöä lentämään Taiwaniin, mutta polttoaineen vähyyden vuoksi kapteenin oli tehtävä hätälasku Guangzhouhun. Laskeutumisen aikana ohjaamossa alkoi kamppailu, jonka seurauksena kone osui maahan kovaa, kääntyi oikealle, osui kahteen muuhun koneeseen, kääntyi ympäri ja syttyi tuleen. Muissa koneissa olleita kuoli 46. [58]
1.2.1991 Yhdysvallat Los Angeles USAir 737-300 N388US 22/89 USAirin lento 1493 laskeutui lennonjohdon virheen vuoksi kiitotiellä lähtölupaa odottaneen SkyWest Airlinesin Fairchild Metrolinerin päälle. Kaikki 11 Metrolinerissa ollutta kuolivat. [59]
3.3.1991 Yhdysvallat Los Angeles United Airlines 737-200 N999UA 25/25 United Airlinesin lennon 585 peräsimen hallintayksikkö jumittui ääriasentoon, kone alkoi kallistua ja syöksyi maahan. [60]
16.8.1991 Intia Imphal Indian Airlines 737-200Adv VT-EFL 69/69 Indian Airlinesin lennon 257 lentäjä ei noudattanut lentosuunnitelmaa, vaan lensi itselleen tutussa maastossa ilman lähestymiskarttoja. Kone törmäsi huonossa säässä kukkulaan. [61]
17.11.1991 Costa Rica San José SAHSA 737-200 EI-CBL 0/42 Kone oli lähestymisen aikana hieman sivussa kiitotien keskilinjasta. Miehistön korjausliikkeen vuoksi toinen laskuteline osui maahan ensin. Se romahti, ja sen jälkeen myös toinen teline romahti. [62]
6.6.1992 Panama Tucutí Copa Airlines 737-200Adv HP-1205CMP 47/47 Copa Airlinesin lennon 201 keinohorisontti lakkasi oikosulun vuoksi toimimasta. Miehistö yritti ohjata konetta sen antaman virheellisen tiedon perusteella, jolloin kone kallistui jyrkästi ja syöksyi lopulta maahan. [63]
22.6.1992 Brasilia Cruzeiro do Sul VASP 737-200C PP-SND 3/3 Lähestymisen aikana miehistön huomion vei rahtitilasta tullut hälytys, joka toistui vähän väliä. Kone laskeutui liian matalalle ja syöksyi viidakkoon. [64]
20.11.1992 Argentiina San Luis Aerolíneas Argentinas 737-200C LV-JNE 0/113 Aerolíneas Argentinasin lento 8524 laskeutui rajusti San Luisiin. Mekaanikko tarkasti laskutelineet, mutta siitä huolimatta yksi rengas puhkesi lähtökiidon aikana. Kone alkoi väristä, ajautui ulos kiitotieltä ja syttyi tuleen. [65]
24.11.1992 Kiina Guilin China Southern Airlines 737-300 B-2523 141/141 China Southern Airlinesin lento 3943 lensi lähestymistä automaattista tehonsäätöä käyttäen. Kapteeni yritti pysäyttää laskeutumisen nostamalla koneen nokkaa, johon automatiikka vastasi lisäämällä tehoa. Toisen moottorin tehoasetus ei kuitenkaan muuttunut, eikä miehistö huomannut sitä. Automatiikka yritti kompensoida lisäämällä toisen moottorin tehoja entisestään, mutta tämä johti koneen kallistumiseen, hallinnan menettämiseen ja maahansyöksyyn. [66]
30.3.1993 Thaimaa Muang Khon Kaen Thaimaan ilmavoimat 737-300 33-333 6/6 Trimmivian korjauksen jälkeisellä toimituslennolla miehistö ilmoitti moottoriongelmista ennen kuin kone kallistui ja syöksyi maahan. [67]
26.4.1993 Intia Aurangabad Indian Airlines 737-200 VT-ECQ 55/118 Indian Airlinesin lento 491 lähti nousukiitoon raskaalla kuormalla ja kuumassa lämpötilassa. Se nousi ilmaan vasta kiitotien lopussa, osui 130 metrin päässä kiitotiestä olleella tiellä kulkeneeseen rekkaan ja lopulta törmäsi korkeajännitejohtoihin kolmen kilometrin päässä kiitotieltä ja syöksyi maahan. [68]
18.7.1993 Nicaragua Managua SAHSA 737-200 N401SH 0/94 SAHSA:n lento 415 ajautui ulos kiitotieltä rankkasateessa. Koneen nokkateline romahti ja molemmat moottorit irtosivat. [69]
26.7.1993 Etelä-Korea Mokpo Asiana Airlines 737-500 HL7229 68/116 Asiana Airlinesin lento 733 törmäsi vuoreen kolmannella lähestymisyrityksellä kovassa tuulessa ja rankkasateessa. [70]
19.11.1993 Panama Panamá Copa Airlines 737-100 HP-873CMP 0/92 Copa Airlinesin lento 301 ei laskeutuessaan kulkenut kiitotien suuntaisesti. Se ajautui kiitotieltä sivuun ja ylitti rullaustien, jolloin nokkapyörä romahti. [71]
8.3.1994 Intia Delhi Sahara Airlines 737-200C VT-SIA 4+5/4 Harjoituslennolla ollut kone kallistui ja syöksyi maahan, kun koulutettava lentäjä käytti peräsintä väärin harjoiteltaessa moottorivikatilannetta. Kone osui pysäköityyn Aeroflotin Iljušin Il-86 -koneeseen surmaten neljä koneessa ollutta työntekijää ja yhden tankkaajan. [72]
20.7.1994 Kiina Kunming China Yunnan Airlines 737-300 B-2540 0/148 Laskeutui huonossa säässä liian pitkälle ja liian kovalla vauhdilla, eikä jäljellä ollut kiitotie riittänyt koneen pysäyttämiseen. [73]
8.9.1994 Yhdysvallat Aliquippa USAir 737-300 N513AU 132/132 USAirin lennon 427 peräsimen hallintayksikkö jumittui ääriasentoon, kone alkoi kallistua ja syöksyi maahan. [74]
26.11.1994 Yhdysvallat Houston Continental Airlines 737-200 N11244 0/2 Törmäsi rullatessaan portilta työnnettävään 737-300-koneeseen ja vaurioitui korjauskelvottomaksi. [75]
21.12.1994 Yhdistynyt kuningaskunta Coventry Air Algérie 737-200C 7T-VEE 5/5 Air Algérien lento 702P laskeutui miehistön virheen vuoksi liian matalalle, osui sähkötolppaan ja syöksyi maahan. [76]
29.12.1994 Turkki Van Turkish Airlines 737-400 TC-JES 57/76 Turkish Airlinesin lento 278 törmäsi vuoreen huonossa säässä. [77]
2.1.1995 Zaire Kinshasa Air Zaïre 737-200C 9Q-CNI 0/? Ajautui huonossa säässä ulos kiitotieltä. Laskutelineet romahtivat ja moottorit irtosivat. [78]
16.1.1995 Indonesia Yogyakarta Sempati Air 737-200 PK-JHF 0/57 Sempati Airin lennon 416 laskukiito meni rankkasateen jäljiltä märällä kiitotiellä sadalla metrillä pitkäksi ja koneen laskutelineet romahtivat. [79]
2.2.1995 Brasilia São Paulo VASP 737-200 PP-SMV 0/128 Yksi laippojen käyttölaitteista irtosi lentoonlähdön aikana vaurioittaen hydraulijärjestelmää. Samalla myös toisen moottorin tehonsäätökaapeli vaurioitui niin, ettei moottorin tehoa saatu lähtökiidon jälkeen vähennettyä. Miehistö teki hätälaskun, kone ajautui ulos kiitotieltä ja pysähtyi vasta nokkatelineen ja toisen päätelineen romahdettua. [80]
9.8.1995 El Salvador San Salvador Aviateca 737-200 N125GU 65/65 Aviatecan lennon 901 miehistö poikkesi huonossa säässä lähestymisreitiltä, menetti tilannetajunsa ja laskeutui liian matalalle, jolloin kone törmäsi tulivuoreen. [81]
13.11.1995 Nigeria Kaduna Nigeria Airways 737-200 5N-AUA 11/138 Nigeria Airwaysin lennon 357 kapteeni jatkoi epävakaata ja hankalaa lähestymistä, vaikka muu miehistö kehotti häntä keskeyttämään ja tekemään uuden lähestymisen. Kapteeni sai koneen maahan vasta, kun kiitotietä oli jäljellä noin 600 metriä. Hän yritti ohjata konetta sivuun kiitotieltä. Kone lähti sivuluisuun, sen oikea siipi osui maahan ja kone syttyi tuleen. [82]
2.12.1995 Intia Delhi Indian Airlines 737-200 VT-ECS 0/108 Indian Airlinesin lennon 492 laskeutuminen meni pitkäksi, eikä konetta enää saatu pysäytettyä jäljellä olleella kiitotiellä. Moottorit, laskutelineet ja siivet vaurioituivat pahasti koneen päädyttyä maastoon. [83]
3.12.1995 Kamerun Douala Cameroon Airlines 737-200 TJ-CBE 71/76 Cameroon Airlinesin lennon 3701 vasemman moottorin kompressori hajosi loppulähestymisen aikana. Miehistö joko teki ylösvedon liian myöhään tai reagoi liian hitaasti, sillä kone menetti nopeutta kriittisen paljon. Kone kallistui vasemmalle ja syöksyi maahan. [84]
29.2.1996 Peru Arequipa Faucett Perú 737-200 OB-1451 123/123 Liian matalalla lentänyt Faucett Perún lento 251 törmäsi vuoreen lähestyessään Arequipaa. [85]
3.4.1996 Kroatia Dubrovnik Yhdysvaltain ilmavoimat T-43A 73-1149 35/35 Yhdysvaltain ilmavoimien lento 21 ajautui lähestymisen aikana sivuun reitiltä ja törmäsi kukkulaan. [86]
14.2.1997 Brasilia Carajás Varig 737-200 PP-CJO 1/52 Varigin lennon 265 oikea laskuteline romahti koneen laskeutuessa, ja kone ajautui ulos kiitotieltä. [87]
1.4.1997 Peru Pucallpa Americana de Aviación 737-200 OB-1572 0/? Vaurioitui korjauskelvottomaksi laskeutumisonnettomuudessa. [88]
8.5.1997 Kiina Shenzhen China Southern Airlines 737-300 B-2925 35/74 China Southern Airlinesin lennon 3456 laskeutuessa pilvet estivät lentäjää näkemästä kiitotietä kunnolla. Kone osui kiitotiehen kovaa nokkapyörä edellä ja pomppasi kolme kertaa. Lentäjä teki ylösvedon. Kone vaurioitui niin, että toisella laskeutumisyrityksellä miehistöllä oli hallintaongelmia. Kone laskeutui kovalla vauhdilla, ajautui ulos kiitotieltä, hajosi kolmeen osaan ja syttyi tuleen. [89]
3.8.1997 Kamerun Douala Air Afrique 737-200C TU-TAV 0/114 Air Afriquen lennon 816 rengas puhkesi kesken lähtökiidon. Kone ajautui ulos kiitotieltä. Sen molemmat moottorit ja toinen laskuteline irtosivat, ja kone syttyi tuleen. [90]
6.9.1997 Saudi-Arabia Nejran Saudi Arabian Airlines 737-200 HZ-AGM 0/85 Saudi Arabian Airlinesin lennon 1861 toinen moottori jumittui täydelle teholle ja ylikuumeni lentoonlähdön aikana. Kiitotien pituus ei enää riittänyt koneen pysäyttämiseen, ja se päätyi hiekalle. Laskutelineet romahtivat, toinen moottori irtosi ja kone syttyi tuleen. [91]
19.12.1997 Indonesia Palembang SilkAir 737-300 9V-TRF 104/104 SilkAirin lento 185 lähti jyrkkään syöksyyn kesken lennon ja syöksyi maahan. Indonesialaiset tutkijat eivät kyenneet selvittämään onnettomuuden syytä, mutta yhdysvaltalaistutkijoiden mielestä kapteeni ohjasi koneen tahallaan syöksyyn. [92]
2.2.1998 Yhdysvallat Miami IAL Aircraft Holding 737-200 N737RD 0/0 Lentoasemalle pysäköity kone vaurioitui korjauskelvottomaksi tornadossa. [93]
2.2.1998 Nigeria Kaduna Chanchangi Airlines 737-200 YU-ANU 0/24 Lentäjä harjoitteli keskeytettyjä lentoonlähtöjä neljä kertaa 12 minuutin aikana. Viimeisellä kerralla vasemman laskutelineen jarrut syttyivät tuleen. Lentäjä yritti rullata koneella, mutta tuli levisi ja tuhosi lopulta koko koneen. [94]
12.4.1998 Kazakstan Almaty Orient Eagle Airways 737-200 P4-NEN 0/88 Laskukiito meni pitkäksi märällä kiitotiellä. Oikean puolen laskuteline romahti. [95]
5.5.1998 Peru Andoas Occidental Petroleum 737-200 FAP-351 75/88 Perun ilmavoimilta vuokrattu kone syöksyi maahan lähestymisen aikana huonossa säässä. [96]
19.7.1998 Sudan Khartum Sudan Airways 737-200 ST-AFL 0/100 Hydrauliikkaongelmista kärsineen koneen rengas puhkesi laskeutuessa. Miehistö luuli pamahduksen tulleen moottoreista ja sulki suihkujarrut, jolloin kiitotien pituus ei riittänyt koneen pysäyttämiseen ajoissa. [97]
16.9.1998 Meksiko Guadalajara Continental Airlines 737-500 N20643 0/108 Continental Airlinesin lento 475 ajautui ulos kiitotieltä tuulisessa säässä. Koneen nokkateline romahti. [98]
1.11.1998 Yhdysvallat Atlanta AirTran Airways 737-200 EI-CJW 0/105 Yksi AirTran Airwaysin lennon 867 hydraulijärjestelmistä tyhjeni pian lentoonlähdön jälkeen mekaanikkojen tekemän virheellisen korjauksen vuoksi. Kone palasi Atlantaan, mutta laskeutumisessa hidastamiseen oli käytettävissä vain toinen suihkujarru sekä osa pyöräjarruista. Myös pyöräjarrut pettivät laskeutumisen aikana. Kone ajautui ulos kiitotieltä ja päätyi ojaan. [99]
1.1.1999 Tansania Kilimanjaro Lignes Aériennes Congolaises 737-200C 9Q-CNK 0/? Teki hätälaskun moottorivian vuoksi. Kone siirrettiin Kinshasaan kaksi päivää myöhemmin, mutta sen huoltoon ei löytynyt rahaa, eikä se palannut lopulta lainkaan käyttöön. [100]
4.3.1999 Ranska Biarritz Air France 737-200C F-GBYA 0/97 Air Francen lento 7638 ajautui sivuun kiitotieltä laskukiidossa. Koneen nokkateline ja toinen päälaskuteline romahtivat. [101]
7.4.1999 Turkki Ceyhan Turkish Airlines 737-400 TC-JEP 6/6 Turkish Airlinesin lennon 5904 miehistö unohti käynnistää pitot-putkien jäänpoiston. Putket jäätyivät, ja ilman oikeaa nopeustietoa miehistö menetti koneen hallinnan. [102]
10.5.1999 Meksiko Loma Bonita Meksikon ilmavoimat 737-200 B-12001 0/6 Harjoituslennolla olleen koneen laskukiito meni pitkäksi. Nokkateline romahti, ja kone syttyi tuleen. [103]
17.5.1999 Chile Santiago de Chile Ladeco 737-200 CC-CYR 0/? Yksi polttoainetankeista puhkesi tankkauksen aikana. Konetta ei enää korjattu. [104]
9.6.1999 Kiina Zhanjiang China Southern Airlines 737-300 B-2525 0/90 China Southern Airlinesin lennon 8877 huonosti kommunikoinut miehistö ei säätänyt korkeusmittaria oikein. Kone osui maahan kovaa, pomppasi ilmaan ja laskeutui kiitotien sivuun. Laskutelineet romahtivat ja kone vaurioitui korjauskelvottomaksi. [105]
31.8.1999 Argentiina Buenos Aires Líneas Aéreas Privadas Argentinas 737-200C LV-WRZ 63+2/105 LAPA:n lennon 3142 miehistö unohti laskea laskusiivekkeet ennen lentoonlähtöä. Kone nousi alle metrin korkeuteen, laskeutui takaisin kiitotielle ja törmäsi kiitotien päässä autoihin ja golfkenttään. [106]
5.3.2000 Yhdysvallat Burbank Southwest Airlines 737-300 N668SW 0/142 Southwest Airlinesin lento 1455 laskeutui liian jyrkästi ja liian suurella nopeudella, eikä kiitotien pituus riittänyt koneen pysäyttämiseen. [107]
19.4.2000 Filippiinit Davao Air Philippines 737-200 RP-C3010 131/131 Air Philippinesin lento 541 laskeutui pilvessä liian matalalle ja osui maahan. [108]
26.6.2000 Sudan Khartum Yemenia 737-200C 7O-ACQ 0/? Ajautui ulos kiitotieltä ja nokkateline romahti. [109]
17.7.2000 Intia Patna Alliance Air 737-200Adv VT-EGD 55+5/58 Alliance Airin lennon 7412 miehistö yritti vähentää koneen nopeutta tekemällä kaarroksen lähestymisen aikana. Nopeus väheni kuitenkin niin paljon, että kone sakkasi, syöksyi maahan ja törmäsi asuinrakennuksiin. [110]
3.3.2001 Thaimaa Bangkok Thai Airways International 737-400 HS-TDC 1/8 Thai Airways Internationalin lennon 114 keskitankissa olleet polttoainehuurut räjähtivät kesken lähtövalmistelujen. Syttyneessä tulipalossa yksi lentoemäntä kuoli ja kone tuhoutui. [111]
4.4.2001 Kanada St. John’s Royal Airlines 737-200F C-GDCC 0/2 Kone laskeutui liian kovalla nopeudella ja ajautui ulos kiitotieltä lumihankeen. Laskutelineet vaurioituivat pahasti ja vasen moottori irtosi. [112]
22.5.2001 Kanada Yellowknife First Air 737-200C C-GNWI 0/104 First Airin lento 953 pomppasi kahdesti laskeutuessaan. Kapteeni yritti korjata tilanteen työntämällä nokkaa alaspäin, minkä seurauksena kone laskeutui nokkapyörä edellä ja vaurioitui pahoin. [113]
16.9.2001 Brasilia Goiânia Varig 737-200 PP-CJN 0/67 Varigin lento 2240 laskeutui sateessa kiitotien reunaan, ajautui maastoon ja törmäsi esteeseen. [114]
14.1.2002 Indonesia Pekanbaru Lion Air 737-200 PK-LID 0/103 Lion Airin lennon 386 miehistö unohti laskea laskusiivekkeet ennen lentoonlähtöä. Kun kone ei noussut ilmaan, he yrittivät keskeyttää lentoonlähdön, mutta kiitotien pituus ei riittänyt pysähtymiseen. Kone osui puihin 275 metrin päässä kiitotiestä. [115]
16.1.2002 Indonesia Yogyakarta Garuda Indonesia 737-300 PK-GWA 1/60 Garuda Indonesian lennon 421 molemmat moottorit sammuivat koneen lennettyä ukkosmyrskyyn. Miehistö ei saanut moottoreita käyntiin ja teki pakkolaskun jokeen. [116]
7.5.2002 Tunisia Tunis EgyptAir 737-500 SU-GBI 14/62 EgyptAirin lento 843 syöksyi maahan lähestyessään Tunisia. [117]
26.1.2003 Brasilia Rio Branco VASP 737-200 PP-SPJ 0/93 Joutui sumuun kesken lähestymisen, laskeutui liian matalalle, osui puuhun ja syöksyi maahan. [118]
6.3.2003 Algeria Tamanrasset Air Algérie 737-200 7T-VEZ 102/103 Air Algérien lennon 6289 toinen moottori hajosi heti lentoonlähdön jälkeen. Koneen vauhti hidastui, kunnes se sakkasi ja syöksyi maahan. [119]
12.3.2003 Kiina Ningbo Xiamen Airlines 737-200 B-2516 0/? Koneeseen osui maahuolinta-ajoneuvo, eikä sitä lopulta enää korjattu. [120]
26.3.2003 Marokko Oujda Royal Air Maroc 737-400 CN-RNF 0/60 Laskeutui kiitotien viereen. Kun kone ohjattiin kiitotielle, sen nokkapyörä romahti ja se vaurioitui pahasti. [121]
8.7.2003 Sudan Port Sudan Sudan Airways 737-200C ST-AFK 116/117 Sudan Airwaysin lennolle 139 tuli moottoriongelmia lähdön jälkeen. Miehistö yritti paluuta, mutta joutui tekemään ylösvedon huonossa näkyvyydessä. Uuden lähestymisyrityksen aikana kone laskeutui alemmas, kunnes osui maahan. [122]
13.12.2003 Peru Lima Aero Continente 737-200 OB-1544-P 0/100 Aero Continenten lennon 341 miehistö keskittyi saamaansa varoitukseen ja unohti laskea laskutelineet. [123]
19.12.2003 Gabon Libreville Air Gabon 737-300 TR-LFZ 0/131 Laskeutumisen jälkeen Air Gabonin lennon 471 miehistö avasi toisen moottorin suihkujarrun ja laittoi toisen täydelle teholle. Tehoeron vuoksi kone ajautui ulos kiitotieltä. [124]
3.1.2004 Egypti Sharm El Sheikh Flash Airlines 737-300 SU-ZCF 148/148 Flash Airlinesin lento 604 kallistui rajusti oikealle joko teknisen vian tai miehistön virheen vuoksi. Miehistö yritti korjata kallistusta, mutta kone alkoi pudota nopeasti ja syöksyi mereen. [125]
11.8.2004 Sierra Leone Freetown Air Guinee Express 737-200 3X-GCM 0/127 Epäonnistuneen lentoonlähdön jälkeen kone laskeutui takaisin kiitotielle eikä pysähtynyt riittävän ajoissa vaan päätyi maastoon. Koneen oikean puolen moottori ja laskuteline irtosivat. [126]
28.11.2004 Espanja Barcelona KLM 737-400 PH-BTC 0/146 KLM:n lennon 1673 nokkapyörään osui lintu konen noustua ilmaan. Lento palasi takaisin Barcelonaan, mutta ohjaus puolsi vasemmalle ja kone ajautui ulos kiitotieltä pehmeälle hiekalle. [127]
4.1.2005 Indonesia Banda Aceh Tri-MG Intra Asia Airlines 737-200C PK-YGM 0/2 Osui kiitotiellä olleeseen vesipuhveliin, jolloin laskuteline romahti. [128]
3.2.2005 Afganistan Kabul Kam Air 737-200Adv EX-037 105/105 Kam Airin lento 904 laskeutui minimikorkeuden alapuolelle lähestymisen aikana ja törmäsi vuoreen. [129]
14.8.2005 Kreikka Grammatikó Helios Airways 737-300 5B-DBY 121/121 Helios Airwaysin lennon 522 paineistuskytkin oli huollossa jäänyt väärään asentoon, eikä kone paineistunut automaattisesti. Miehistö ei tunnistanut nousun aikana alkanutta painevaroitusta, ja kaikki koneessa olleet menettivät tajuntansa hapen vähetessä. Autopilotti lensi koneen suunniteltua reittiä Kreikkaan ja alkoi sitten lentää odotuskuviota. Tämä jatkui, kunnes polttoaine loppui ja kone syöksyi maahan. [130]
23.8.2005 Peru Pucallpa TANS Perú 737-200 OB-1809-P 40/98 TANS Perún lento 204 joutui lähestymisen aikana raemyrskyyn. Miehistö menetti tilannetajunsa ja antoi koneen laskeutua, kunnes se osui suohon. [131]
5.9.2005 Indonesia Medan Mandala Airlines 737-200 PK-RIM 100+49/117 Mandala Airlinesin lennon 91 miehistö ei noudattanut tarkistuslistoja ja unohti siksi laskea laskusiivekkeet ja siipisolakot. Ilman niitä kone ei noussut ilmaan, vaan kulki kiitotien päässä ruohokentän läpi ja joen yli ja osui sitten rakennuksiin ja autoihin. Koneessa olleita kuoli 100, maassa olleita 49. [132]
9.10.2005 Intia Mumbai Sahara Airlines 737-400 VT-SID 0/117 Sahara Airlinesin lento 117 ajautui laskeutuessaan ulos kiitotieltä. [133]
22.10.2005 Intia Lisa Bellview Airlines 737-200 5N-BFN 117/117 Bellview Airlinesin lento 210 syöksyi maahan pian lentoonlähdön jälkeen. Onnettomuuden syytä ei saatu selvitettyä. [134]
15.6.2006 Yhdistynyt kuningaskunta East Midlands/Birmingham TNT Airways 737-300F OO-TND 0/2 TNT Airwaysin lento 325N lähestyi East Midlandsia, kun miehistö kytki autopilotin hetkeksi pois päältä. Kone päätyi liukupolun yläpuolelle ja kiitotien keskilinjan vasemmalle puolelle. Miehistö teki ylösvedon, mutta kone ehti osua ruoholle kiitotien vieressä, ja oikea päälaskuteline irtosi. Miehistö teki hätälaskun Birminghamiin. [135]
29.9.2006 Brasilia Peixoto de Azevedo Gol 737-800 PR-GTD 154/154 Golin lento 1907 päätyi samalle reitille ja korkeudelle vastaan tulevan liikesuihkukoneen kanssa. Koska liikesuihkukoneen transponderissa oli vikaa, kumpikaan miehistö ei saanut varoitusta. Koneiden siivet osuivat yhteen. Liikesuihkukone laskeutui turvallisesti, mutta lennon 1907 miehistö menetti koneensa hallinnan. [136]
3.10.2006 Indonesia Tarakan Mandala Airlines 737-200 PK-RIE 0/110 Mandala Airlinesin lento 394 ajautui ulos kiitotieltä laskeutuessaan metsäpalojen vuoksi savuiselle lentoasemalle. Osa koneen laskutelineestä ja toinen moottori irtosivat. [137]
29.10.2006 Nigeria Abuja ADC Airlines 737-200 5N-BFK 96/105 ADC Airlinesin lento 53 lähti lentoon, vaikka miehistöä oli toistuvasti varoitettu puuskittaisesta tuulesta. Heti lentoonlähdön jälkeen tuuli kääntyi vastaisesta myötäiseksi. Kone menetti nostetta niin paljon, että syöksyi maahan. [138]
24.12.2006 Indonesia Ujung Pandang Lion Air 737-400 PK-LIJ 0/164 Lion Airin lento 792 laskeutui rajusti ja pomppasi kahdesti. Oikea laskuteline irtosi ja vasen puhkaisi siiven yläpinnan. [139]
1.1.2007 Indonesia Pambauang Adam Air 737-400 PK-KKW 102/102 Inertiasuunnistusvikaa korjatessaan Adam Airin lennon 574 miehistö kytki autopilotin pois päältä. Kone alkoi kallistua ja syöksyi lopulta mereen. [140]
1.1.2007 Indonesia Pambauang RPX Airlines 737-200C PK-RPX 0/4 Malesian postin puolesta operoitu kone ajautui ulos märältä kiitotieltä. Sen laskutelineet ja toinen moottori irtosivat. [141]
21.2.2007 Indonesia Surabaya Adam Air 737-300 PK-KKV 0/155 Adam Airin lento 172 laskeutui miehistön virheiden vuoksi rajusti ja osin kiitotien ulkopuolelle. Laskeutumisesta seuranneet 5 G:n voimat vahingoittivat konetta pahasti. [142]
7.3.2007 Indonesia Yogyakarta Garuda Indonesia 737-400 PK-GZC 21/140 Garuda Indonesian lento 200 lensi lähestymistä liian korkealla. Kapteeni jyrkensi laskeutumista, jolloin nopeus kasvoi niin suureksi, ettei laskusiivekkeitä voinut laskea. Perämies kehotti kapteenia tekemään ylösvedon, mutta siitä huolimatta hän laskeutui liian suurella nopeudella. Kiitotien pituus ei riittänyt koneen pysäyttämiseen. Se päätyi riisipellolle ja syttyi tuleen. [143]
5.5.2007 Kamerun Douala Kenya Airways 737-800 5Y-KYA 114/114 Kenya Airwaysin lennon 507 kapteeni päästi otteensa ohjaimista lentoonlähdön jälkeen lähes minuutiksi, vaikka autopilotti ei ollut päällä, ja kone kallistui hitaasti oikealle. Kun kallistuksen varoitusääni aktivoitui, kapteeni tarttui ohjaimiin yrittäen korjata tilannetta, mutta kallistikin konetta vain enemmän. Autopilotin käynnistämisen myötä kallistus alkoi korjaantua, mutta kapteeni jatkoi koneen ohjaamista, kunnes kallistuskulma ylitti 90 astetta. Kone joutui syöksykierteeseen ja syöksyi mangrovesuolle. [144]
28.6.2007 Angola Mbanza Kongo TAAG Angola Airlines 737-200 D2-TBP 5+1/78 Osui maahan ennen kiitotien alkua. Oikea päälaskuteline romahti, ja kone osui autoihin ja kahteen rakennukseen. [145]
20.8.2007 Japani Okinawa China Airlines 737-800 B-18616 0/165 China Airlinesin lennon 120 siipeen tuli polttoainevuoto koneen laskeutuessa. Kun kone pysähtyi portille, valuva polttoaine osui moottorin kuumiin osiin. Kone syttyi tuleen, räjähti ja tuhoutui. [146]
14.9.2007 Meksiko Guadalajara Magnicharters 737-200 XA-MAC 0/109 Magnichartersin lento 582 laskeutui laskutelineet vain osittain esillä. Koneen moottorit hankasivat kiitotiehen ja syttyivät tuleen. [147]
1.11.2007 Indonesia Malang Mandala Airlines 737-200Adv PK-RIL 0/94 Mandala Airlinesin lento 260 laskeutui rajusti ja vaurioitui miehistön virheiden vuoksi. [148]
7.11.2007 Etelä-Afrikka Kapkaupunki Nationwide Airlines 737-200 ZS-OEZ 0/112 Nationwide Airlinesin lennon 723 toinen moottori irtosi kesken lähtökiidon kannakkeessa olleen väsymysmurtuman vuoksi. [149]
30.12.2007 Romania Bukarest Tarom 737-300 YR-BGC 0/123 Taromin lento 3107 törmäsi kiitotiellä olleisiin kunnossapidon ajoneuvoihin ja ajautui kiitotien sivuun. [150]
10.3.2008 Indonesia Batam Adam Air 737-400 PK-KKT 0/177 Adam Airin lento 292 ajautui ulos kiitotieltä. [151]
24.8.2008 Kirgisia Biškek Itek Air 737-200 EX-009 65/90 Iran Aseman Airlinesin lentoa 6895 operoineella koneella oli paineistusongelmia, ja se palasi takaisin lähtökentälle. Laskeutumisen aikana miehistö teki kaarroksen, jotta saisi aikaa valmistella koneen lähestymistä varten. Kaarroksen aikana kone laskeutui liian matalalle ja törmäsi maastoon. [152]
27.8.2008 Indonesia Jambi Sriwijaya Air 737-200 PK-CJG 0+1/130 Sriwijaya Airin lennolle 62 tuli hydrauliikkavika, jonka vuoksi laskusiivekkeet ja suihkujarrut eivät laskeutuessa toimineet kunnolla. Kone ajautui ulos kiitotieltä pellolle ja osui kolmeen maatyöläiseen, joista yksi kuoli. [153]
30.8.2008 Ecuador Toacaso Conviasa 737-200 YV102T 3/3 Kone päätyi miehistön huolimattomuuden vuoksi vuoristoiselle alueelle lähestymisreitin sivuun ja törmäsi tulivuoreen. [154]
14.9.2008 Venäjä Perm Aeroflot-Nord 737-500 VP-BKO 88/88 Aeroflotin lennon 821 kapteeni menetti huonossa säässä asentotajunsa ja kone syöksyi maahan. Kapteeni oli työskennellyt liikaa, ja hänen veressään oli alkoholia. [155]
1.10.2008 Venäjä Kaliningrad KD Avia 737-300 EI-DON 0/144 KD Avian lennon 794 miehistö keskittyi laskusiivekeongelmiin ja unohti laskea laskutelineet. Kone liukui kiitotietä pitkin ja vaurioitui pahoin. [156]
16.10.2008 Venezuela Caracas Rutaca Airlines 737-200 YV162T 0/54 Ajautui laskukiidossa ulos kiitotieltä. [157]
10.11.2008 Italia Rooma Ryanair 737-800 EI-DYG 0/172 Ryanairin lento 4102 osui lintuparviin lähestymisen aikana. Toinen päälaskuteline petti laskeutuessa ja kone ajautui ulos kiitotieltä. [158]
20.12.2008 Yhdysvallat Denver Continental Airlines 737-500 N18611 0/115 Continental Airlinesin lento 1404 ajautui lähtökiidossa ulos kiitotieltä kovassa sivutuulenpuuskassa. [159]
25.2.2009 Alankomaat Amsterdam Turkish Airlines 737-500 TC-JGE 9/135 Turkish Airlinesin lennon 1951 toinen radiokorkeusmittari näytti virheellistä lukemaa, jonka perusteella toiminut autopilotti nosti koneen nokkaa ja laittoi moottorit tyhjäkäynnille. Miehistö ei huomannut vauhdin hidastumista, ja kone sakkasi ja syöksyi maahan. [160]
27.4.2009 Meksiko Guadalajara Magnicharters 737-200 XA-MAF 0/116 Magnichartersin lennon 585 laskutelineet eivät lukittuneet ala-asentoon, ja miehistön oli pakko laskeutua telineet sisäänvedettyinä. [161]
27.4.2009 Meksiko Guadalajara Bako Air 737-200 TL-ADM 7/7 Huoltoon menossa ollut kone syöksyi maahan siirtolennolla. [162]
3.6.2009 Ukraina Simferopol Aeroflot-Nord 737-500 VP-BXM 0/? Vaurioitui pahoin jouduttuaan raemyrskyyn lähestymisen aikana. [163]
21.12.2009 Indonesia Makassar Merpati Nusantara Airlines 737-300 PK-MDH 0/108 Merpati Nusantara Airlinesin lento 766 laskeutui rajusti. Nokkatelineestä puhkesi rengas ja runko vaurioitui. [164]
22.12.2009 Jamaika Kingston American Airlines 737-800 N977AN 0/154 American Airlinesin lennon 331 laskukiito meni pitkäksi märällä kiitotiellä ja myötätuulessa, ja kone päätyi rantakivikolle kiitotien päähän. [165]
25.1.2010 Libanon Beirut Ethiopian Airlines 737-800 ET-ANB 90/90 Ethiopian Airlinesin lennon 409 miehistö teki ohjausvirheitä ja menetti niiden seurauksena asentotajunsa, eikä huonon kommunikoinnin vuoksi saanut tilannetta korjattua. Kone syöksyi mereen. [166]
1.3.2010 Tansania Mwanza Air Tanzania 737-200 5H-MVZ 0/52 Air Tanzanian lento 100 ajautui laskukiidossa ulos kiitotieltä huonossa säässä. [167]
13.4.2010 Indonesia Manokwari Merpati Nusantara Airlines 737-300 PK-MDE 0/110 Merpati Nusantara Airlinesin lento 836 päätyi jokeen kiitotien päässä, kun kone ei pysähtynyt märällä alustalla. [168]
22.5.2010 Intia Mangalore Air India Express 737-800 VT-AXV 158/166 Air India Expressin lennon 812 huonosti levännyt kapteeni nukkui lennon aikana ja heräsi vasta vähän ennen lähestymistä, jolloin hänen tilannetajunsa oli heikko. Kone oli lähestymiseen ryhdyttäessä liian korkealla, mutta kapteeni jatkoi lähestymistä silti, vaikka perämies kehotti kolmesti kapteenia tekemään ylösvedon. Kone laskeutui liian myöhään ja kapteeni aloitti jarruttamisen, mutta päätti sittenkin tehdä ylösvedon. Kiitotietä ei ollut riittävästi jäljellä, ja kone putosi rotkoon sen päässä. [169]
28.7.2010 Guinea Conakry Mauritania Airways 737-700 TS-IEA 0/97 Mauritania Airwaysin lento 620 laskeutui rankkasateessa eikä pysähtynyt ajoissa märällä kiitotiellä. [170]
16.8.2010 Kolumbia San Andrés AIRES 737-700 HK-4682 2/131 AIRESin lento 8250 lähestyi liian matalalla rankkasateen ja pimeyden aiheuttaman optisen illuusion vuoksi. Kone osui maastoon 49 metriä ennen kiitotien alkua. [171]
2.11.2010 Indonesia Pontianak Lion Air 737-400 PK-LIQ 0/175 Lion Airin lento 712 laskeutui epävakaan lähestymisen päätteeksi liian myöhään, eikä jäljellä ollut kiitotie riittänyt koneen pysäyttämiseen. [172]
9.12.2010 Indonesia Jakarta Garuda Indonesia 737-400 PK-GWO 0/? Kone vaurioitui pahasti, kun pushback-traktori törmäsi sen keulaan. [173]
10.1.2011 Etelä-Afrikka Hoedspruit Safair 737-200 ZS-SGX 0/3 Kone päätyi pimeässä väärälle rullaustielle. Kapteeni päätti peruuttaa suihkujarruilla, mutta peruutti liian pitkälle. Kone liukui rullaustien reunan yli ja penkalta alas. [174]
17.3.2011 Libya Bengasi Air Libya 737-200 5A-DKY 0/0 Tuhoutui Libyan sisällissodan pommituksissa. [175]
30.7.2011 Guyana Georgetown Caribbean Airlines 737-800 9Y-PBM 0/162 Caribbean Airlinesin lennon 523 laskukiito meni lentäjän virheiden vuoksi pitkäksi, ja kone katkesi kahteen osaan. [176]
20.8.2011 Kanada Resolute First Air 737-200C C-GNWN 12/15 First Airin lento 6560 ajautui sivuun lähestymisreitiltä ja osui kukkulaan. [177]
10.10.2011 Turkki Antalya Sky Airlines 737-400 TC-SKF 0/162 Sky Airlinesin lennon 8756 oikea moottori osui kiitotiehen joko renkaan puhkeamisen tai laskutelineen romahtamisen vuoksi. Kone vaurioitui korjauskelvottomaksi. [178]
20.12.2011 Indonesia Yogyakarta Sriwijaya Air 737-300 PK-CKM 0/137 Sriwijaya Airin lento 230 ei ollut oikealla lähestymislinjalla, mutta kapteeni päätti silti laskeutua. Kone ajautui ulos kiitotieltä. [179]
20.4.2012 Pakistan Islamabad Bhoja Airlines 737-200Adv AP-BKC 127/127 Bhoja Airlinesin lento 213 lensi lähestymisen aikana huonompaan säähän kuin yhtiön toimintakäsikirja salli. Kone joutui tuuliväänteisiin ja syöksyvirtauksiin, joissa se ajautui alas ja sivuun lähestymisreitistä. Hämmentynyt miehistö yritti korjata tilannetta, mutta kone sakkasi ja syöksyi maahan. [180]
1.6.2012 Indonesia Pontianak Sriwijaya Air 737-400 PK-CJV 0/163 Sriwijaya Airin lento 188 ajautui rankkasateessa laskeutuessaan ulos kiitotieltä. [181]
14.10.2012 Turkki Antalya Corendon Airlines 737-800 TC-TJK 0/196 Corendon Airlinesin lennon 773 ohjaamossa syttyi tulipalo, kun konetta työnnettiin pois portilta. 27 matkustajaa loukkaantui ja kone tuhoutui. [182]
11.2.2013 Oman Masqat Pakistan International Airlines 737-300 AP-BEH 0/108 Pakistan International Airlinesin lennon 259 laskuteline taittui sivulle koneen laskeutuessa. [183]
16.3.2013 Oman Masqat Garuda Indonesia 737-500 PK-GGA 0/0 Ukkosmyrsky puhalsi pyrstön huoltamisessa käytetyn telineen päin koneen keulaa. [184]
13.4.2013 Indonesia Denpasar Lion Air 737-800 PK-LKS 0/108 Lion Airin lento 904 laskeutui liian matalalle lähestymisen aikana ja osui mereen 300 metrin päässä kiitotiestä. [185]
22.7.2013 Yhdysvallat New York Southwest Airlines 737-700 N753SW 0/150 Southwest Airlinesin lennon 345 kapteeni otti koneen haltuunsa reilun 100 metrin korkeudessa epävakaan lähestymisen aikana ja yritti laskeutua. Kone osui kiitotiehen nokkateline edellä. Teline romahti ja kone liukui kiitotietä pitkin nokallaan. [186]
17.11.2013 Venäjä Kazan Tatarstan Airlines 737-500 VQ-BBN 50/50 Tatarstan Airlinesin lento 363 päätyi neljä kilometriä sivuun reitistään karttajärjestelmän vian vuoksi. Miehistö yritti laskeutua, mutta päätti tehdä ylösvedon. He laittoivat moottorit täydelle teholle, mutta eivät ohjanneet konetta, jonka nokka alkoi nousta ylemmäs. Lopulta he huomasivat nokan nousevan ja alkoivat työntää sitä alaspäin. Korjausliike oli kuitenkin liian suuri, ja kone lähti syöksyyn. [187]
26.1.2014 Salomonsaaret Honiara Airwork 737-300SF ZK-TLC 0/3 Pacific Air Expressin lentoa 523 operoineen koneen laskuteline romahti koneen laskeutuessa. Sen aiheutti huollossa asennettu liian pieni mutteri. [188]
29.4.2014 Yhdistynyt kuningaskunta East Midlands Air Contractors 737-400SF EI-STD 0/2 Air Contractorsin lennon 1748 toinen päälaskuteline hajosi osiin, kun miehistö vaihtoi automaattisesta jarrutuksesta manuaaliseen. Väsymisen ja ruostumisen heikentämä teline ei kestänyt tästä syntynyttä ylimääräistä rasitusta. [189]
8.5.2014 Afganistan Kabul Ariana Afghan Airlines 737-400 YA-PIB 0/132 Ariana Afghan Airlinesin lennon 312 laskukiito meni pitkäksi miehistön virheiden vuoksi. [190]
8.6.2014 Pakistan Karachi Air Indus 737-300 AP-BLF 0/0 Tuhoutui Karachin Jinnahin lentoasemalle tehdyssä aseellisessa hyökkäyksessä. [191]
7.11.2014 Afganistan Kabul Ariana Afghan Airlines 737-400 YA-PIE 0/? Ariana Afghan Airlinesin lennon 252 toinen laskuteline romahti koneen laskeutuessa. [192]
30.12.2014 Pakistan Lahore Shaheen Air 737-400 AP-BJN 0/? Shaheen Airin lento 147 ajautui laskukiidossa ulos kiitotieltä ilmeisesti nokkapyörään osuneen linnun vuoksi. [193]
10.1.2015 Ghana Accra Ethiopian Airlines 737-400SF ET-AQV 0/3 ASKY Airlinesin lentoa 4016 operoinut kone ajautui laskukiidossa ulos kiitotieltä. [194]
16.6.2015 Kazakstan Aqtaw SCAT Airlines 737-300 LY-FLB 0/? Koneen happijärjestelmää täytettiin, kun täyttöletku puhkesi. Kone syttyi välittömästi tuleen. [195]
28.8.2015 Indonesia Wamena Cardig Air 737-300BDSF PK-BBY 0/2 Cardig Airin lento 189 osui maahan lähes neljän G:n kiihtyvyydellä, kun miehistö vähensi moottorien tehoa juuri koneen joutuessa tuuliväänteeseen. [196]
23.10.2015 Peru Cuzco Peruvian Airlines 737-300 OB-2040-P 0/139 Peruvian Airlinesin lento 216 laskeutui niin pehmeästi, ettei tärinänvaimennin aktivoitunut kunnolla. Toisen laskutelineen iskunvaimennin alkoi laskukiidon aikana täristä voimakkaasti ja taittui lopulta osin sivulle. [197]
26.10.2015 Etelä-Afrikka Johannesburg Comair 737-400 ZS-OAA 0/100 British Airwaysin lentoa 6234 operoinut kone laskeutui niin pienellä pystynopeudella, ettei toisen laskutelineen tärinänvaimennin toiminut kunnolla. Teline värähteli voimakkaasti, kunnes yksi tukivarsista irtosi ja teline romahti. [198]
3.11.2015 Pakistan Lahore Shaheen Air 737-400 AP-BJO 0/121 Shaheen Airin lento 142 lähestyi liian suurella nopeudella ja reitin sivussa. Miehistö laskeutui siitä huolimatta, ja kone osui maahan kovaa. Vasen päälaskuteline romahti ja kone ajautui ulos kiitotieltä, jolloin myös oikean puolen teline romahti. Kapteenin veressä oli alkoholia ja hän oli väsynyt. [199]
22.11.2015 Kirgisia Avia Traffic Company 737-300 EX-37005 0/153 Avia Traffic Companyn lento 768 ajautui laskukiidossa ulos kiitotieltä. Koneen vasemman puolen laskuteline ja moottori irtosivat. [200]
26.11.2015 Meksiko México Magnicharters 737-300 XA-UNM 0/144 Magnichartersin lennon 779 toinen laskuteline romahti koneen laskeutuessa. [201]
15.12.2015 Yhdysvallat Nashville Southwest Airlines 737-300 N649SW 0/138 Lennonjohtaja sammutti vahingossa Nashvillen lentoaseman rullausteiltä valot. Myöhemmin laskuun tullut Southwest Airlinesin lento 31 ajautui ruoholle ja päätyi ojaan, kun miehistö ei nähnyt rullausteitä. [202]
19.3.2016 Venäjä Rostov-na-Donu flydubai 737-800 A6-FDN 62/62 Flydubain lento 981 teki huonossa säässä toisella lähestymisyrityksellä ylösvedon. Kone nousi 1 000 metrin korkeuteen ennen kuin kääntyi laskuun ja syöksyi maahan. [203]
4.8.2016 Yhdysvallat Baltimore Southwest Airlines 737-300 N368SW 0/135 Pushback-traktorin kuljettaja työnsi konetta liian nopeasti, ja nokkapyörä romahti. Kone kärsi huomattavia vaurioita, eikä sitä enää korjattu. [204]
19.3.2016 Italia Bergamo ASL Airlines Hungary 737-400SF HA-FAX 0/2 ASL Airlines Hungaryn lento 7332 laskeutui vasta kaksi kilometriä kiitotien alun jälkeen eikä jäljellä ollut kiitotie enää riittänyt koneen pysäyttämiseen. Se kulki lentokentän aidan, kahden tien, parkkipaikan ja moottoritiekaistan halki ennen kuin lopulta pysähtyi moottoritien toiselle kaistalle. [205]
13.9.2016 Indonesia Wamena Trigana Air Service 737-300SF PK-YSY 0/3 Trigana Air Servicen lennon 7321 lentäjä menetti näkyvyyden kiitotiehen lähestymisen aikana ja hidasti hetkeksi laskeutumista. Kun kiitotie näkyi taas, hän kiihdytti laskunopeutta. Kone osui kovaa kiitotiehen ja sen laskutelineet romahtivat. [206]
28.3.2017 Peru Jauja Peruvian Airlines 737-400 OB-2036-P 0/150 Peruvian Airlinesin lento 112 ajautui sivuun kiitotieltä laskeutuessaan. Koneen siipi osui aitaan, jolloin polttoainetta alkoi vuotaa. Syttyi tulipalo, joka tuhosi koneen. [207]
31.5.2017 Indonesia Manokwari Sriwijaya Air 737-300 PK-CJC 0/150 Sriwijaya Airin lennon 570 laskukiito meni pitkäksi huonossa säässä. [208]
18.7.2017 Indonesia Wamena Tri-MG Intra Asia Airlines 737-300SF PK-YGG 0/5 Tri-MG Intra Asia Airlinesin lento 103 pomppasi kahdesti laskeutuessaan. Koneen laskutelineet romahtivat ja se ajautui ulos kiitotieltä. [209]
13.1.2018 Turkki Trabzon Pegasus Airlines 737-800 TC-CPF 0/168 Pegasus Airlinesin lento 8622 ajautui laskeutuessaan sivuun kiitotieltä ja pysähtyi kiitotien viereiselle jyrkänteelle. [210]
4.3.2018 Kongon demokraattinen tasavalta Lubumbashi Serve Air 737-300SF 9S-ASG 0/6 Ajautui laskukiidossa sivuun kiitotieltä. [211]
17.4.2018 Yhdysvallat Philadelphia Southwest Airlines 737-700 N772SW 1/148 Southwest Airlinesin lennon 1380 moottori hajosi osiin kesken lennon. Siitä irronneet palaset rikkoivat ikkunan, ja kone menetti paineistuksen. Ikkunan takana istunut matkustaja imeytyi osin lentokoneen ulkopuolelle ja kuoli vammoihinsa. [212][213]
18.5.2018 Kuuba Havanna Cubana de Aviación 737-200Adv XA-UHZ 112/113 Global Airin operoima Cubana de Aviaciónin lento 972 syöksyi maahan pian lentoonlähdön jälkeen. [214]
16.8.2018 Filippiinit Manila Xiamen Airlines 737-800 B-5498 0/165 Xiamen Airlinesin lento 8667 ajautui laskukiidossa ulos kiitotieltä. [215]
1.9.2018 Venäjä Sotši UTAir 737-800 VQ-BJI 0+1/172 UTAirin lennon 579 laskukiito meni pitkäksi huonossa säässä. Kone kulki lentokentän aidan läpi ja päätyi kuivan joenuoman kivikkoon. Kaikki koneessa selvisivät onnettomuudesta, mutta ensimmäisten joukossa paikalle tullut lentokentän vuoropäällikkö kuoli sydänkohtaukseen. [216]
28.9.2018 Mikronesia Weno Air Niugini 737-800 P2-PXE 1/47 Air Niuginin lento 37 päätyi laguuniin 145 metrin päähän rannasta yrittäessään laskeutumista Wenoon. [217]
29.10.2018 Indonesia Tanjung Bungin Lion Air 737 MAX 8 PK-LQP 189/189 Lion Airin lennon 610 miehistö ilmoitti lennonjohdolle ongelmista pian lentoonlähdön jälkeen. Koneen korkeus alkoi heittelehtiä, minkä jälkeen kone lähti syöksyyn ja putosi lopulta Jaavanmereen. [5]
22.11.2018 Bolivia La Paz Peruvian Airlines 737-500 OB-2041-P 0/127 Peruvian Airlinesin lennon 331 laskutelineet romahtivat koneen laskeutuessa La Paziin. [218]
10.3.2019 Etiopia Addis Abeba Ethiopian Airlines 737 MAX 8 ET-AVJ 157/157 Ethiopian Airlinesin lento 302 syöksyi maahan pian lentoonlähdön jälkeen. [219]
3.5.2019 Yhdysvallat Jacksonville Miami Air International 737-800 N732MA 0/143 Miami Air Internationalin lennon 293 laskukiito meni rankkasateessa pitkäksi, ja kone päätyi St. Johns -jokeen. [220]
1.7.2019 Intia Mumbai SpiceJet 737-800 VT-SYK 0/167 SpiceJetin lennon 6237 laskukiito meni rankkasateessa pitkäksi, ja koneen nokkapyörä romahti. [221]
22.11.2019 Kolumbia Bogotá Avior 737-400 YV3012 0/? Aviorin lennon 1400 oikean puolen päälaskuteline romahti koneen laskeutuessa Bogotáan. [222]
8.1.2020 Iran Teheran Ukraine International Airlines 737-800 UR-PSR 176/176 Ukraine International Airlinesin lento 752 syttyi tuleen ja syöksyi maahan pian lentoonlähdön jälkeen. Iran myönsi, että kone ammuttiin erehdyksessä alas ilmatorjuntaohjuksella. [223]
5.2.2020 Turkki Istanbul Pegasus Airlines 737-800 TC-IZK 3/183 Pegasus Airlinesin lennon 2193 laskukiito meni pitkäksi ukkosmyrskyssä. Se putosi alas kiitotien päässä olevalta penkereeltä ja katkesi kolmeen osaan. [224]
7.8.2020 Intia Kozhikode Air India Express 737-800 VT-AXH 21/190 Air India Expressin lennon 1344 laskukiito meni pitkäksi huonossa säässä. Se putosi alas penkereeltä kiitotien päässä ja katkesi kahtia. [225]
9.1.2021 Indonesia Jakarta Sriwijaya Air 737-500 PK-CLC 62/62 Sriwijaya Airin lento 182 syöksyi mereen pian lentoonlähdön jälkeen. [226]
20.3.2021 Indonesia Jakarta Trigana Air Service 737-400 PK-YSF 0/? Ajautui ulos kiitotieltä palattuaan lähtökentälle ilmeisesti moottoriongelmien vuoksi. [227]
2.7.2021 Yhdysvallat Honolulu Transair 737-200C Adv N810TA 0/2 Transairin lento 810 teki pakkolaskun mereen moottorien sammuttua pian lentoonlähdön jälkeen. [228]
21.3.2022 Kiina Wuzhou China Eastern Yunnan Airlines 737-800 B-1791 132/132 China Eastern Airlinesin lento 5735 alkoi syöksymään kohti maata juuri laskuvaiheen alussa ja syöksyi lopulta vuoreen rajulla nopeudella. [229]

Muita huomattavia onnettomuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuudet ja muut tapahtumat, joissa lentokone ei ole tuhoutunut, mutta joissa kuoli vähintään yksi henkilö. Lisäksi listassa ovat kaappaukset, joissa kuoli kaappareiden lisäksi vähintään yksi henkilö.

Päivämäärä Paikka Lentoyhtiö Versio Rekisteri Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viite
5.7.1972 Yhdysvallat San Fransisco Pacific Southwest Airlines 737-200 tuntematon 3/86 Pacific Southwest Airlinesin lennon 710 kaappasi kaksi miestä, jotka vaativat 800 000 dollaria ja pääsyä Neuvostoliittoon. Viranomaiset nousivat koneeseen ja ampuivat molempia kuolettavasti. Myös yksi matkustaja sai surmansa ammuskelussa. [230]
17.12.1973 Italia Rooma Lufthansa 737-100 D-ABEY 1/19 Viisi terroristia tunkeutui Fiumicinon lentoaseman terminaaliin. He ampuivat vartijan ja kaappasivat koneen. He lensivät Kuwaitiin ja antautuivat siellä seuraavana päivänä. [231]
13.10.1973 Oman Salalah Lufthansa 737-200C D-ABCE 4/91 Neljä terroristia kaappasi Lufthansan lennon 181 Palma de Mallorcasta Frankfurtiin. Kone lensi Rooman, Larnakan, Bahrainin ja Dubain kautta Salalahiin, jossa kapteeni ammuttiin. Kone jatkoi Somalian Mogadishuun, jossa kommandojoukot nousivat koneeseen ja ampuivat kolme kaapparia. [232]
29.9.1988 Brasilia Goiânia VASP 737-300 PP-SNT 1/98 Ohjaamoon tunkeutui mies, joka ampui perämiehen, kun tämä yritti pysäyttää häntä. Lento laskeutui Goiâniaan, jossa kaappari saatiin taltutettua. [233]
8.12.2005 Yhdysvallat Chicago Southwest Airlines 737-700 N471WN 0+1/103 Southwest Airlinesin lennon 1248 kapteeni keskittyi automaattijarrun toimintaan niin, että unohti käynnistää suihkujarrut. Perämies käynnisti ne ja molemmat jarruttivat täydellä teholla, mutta konetta ei saatu pysähtymään kiitotiellä. Se kulki aitojen läpi maantielle ja osui autoihin surmaten yhdessä autoista olleen kuusivuotiaan pojan. [234]
23.12.2015 Turkki Istanbul Pegasus Airlines 737-800 TC-CPV 0+1/? Kurdistanin vapauden haukat ampui lentoasemalle kranaatteja vaurioittaen Boeing 737:ää ja kahta muuta konetta. Yksi kenttätyöntekijä kuoli. [235]
20.11.2018 Venäjä Moskova Aeroflot 737-800 ? 0+1/? Aeroflotin lento 2112 törmäsi lentoon lähtiessään kiitotiellä olleeseen mieheen, joka sai surmansa. [236]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 737 Model Summary Elokuu 2018. Boeing. Arkistoitu 21.11.2018. Viitattu 28.9.2018. (englanniksi)
  2. a b Accident list: Boeing 737 Aviation Safety Network. Viitattu 30.10.2018. (englanniksi)
  3. McDonnell Douglas DC-9/MD-80s/MD90/B717 specs Aviation Safety Network. Viitattu 6.3.2018. (englanniksi)
  4. Airbus A319/320/321 specs Aviation Safety Network. Viitattu 6.3.2018. (englanniksi)
  5. a b Accident description PK-LQP Aviation Safety Network. Viitattu 30.10.2018. (englanniksi)
  6. Accident description N9005U Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  7. Accident description N9031U Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  8. Accident description VT-EAM Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  9. Accident description N4527W Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  10. Hijacking description 9M-MBD Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  11. Accident description C-FPWC Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  12. Accident description PP-SMX Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  13. Accident description OO-SDH Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  14. Accident description VT-EAL Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  15. Criminal Occurrence description VT-ECR Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  16. Accident description D2-TAA Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  17. Accident description N468AC Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  18. Accident description B-2603 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  19. Accident description N62AF Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  20. Accident description PP-SMY Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  21. Accident description JA8444 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  22. Accident description PP-SNC Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  23. Accident description C9-BAB Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  24. Accident description HC-BIG Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  25. Criminal Occurrence description A4O-BK Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  26. Criminal Occurrence description D2-TBN Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  27. Accident description D2-TBV Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  28. Accident description C-GQPW Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  29. Accident description TJ-CBD Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  30. Accident description HS-TBB Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  31. Accident description G-BGJL Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  32. Hijacking description SU-AYH Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  33. Accident description PP-SME Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  34. Accident description B-1870 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  35. Accident description EP-IRG Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  36. Accident description N752N Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  37. Hijacking description YI-AGJ Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  38. Accident description CC-CHJ Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  39. Accident description Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  40. Accident description D-ABHD Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  41. Accident description N73711 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  42. Accident description VT-EAI Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  43. Accident description ET-AJA Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  44. Accident description LV-LIU Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  45. Accident description 5N-ANW Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  46. Accident description VT-EAH Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  47. Accident description G-OBME Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  48. Accident description C9-BAD Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  49. Accident description OB-R-1314 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  50. Accident description PP-VMK Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  51. Accident description N416US Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  52. Accident description 5N-ANX Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  53. Accident description B-180 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  54. Accident description N198AW Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  55. Accident description EI-BZG Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  56. Accident description N670MA Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  57. Accident description N210US Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  58. Hijacking description B-2510 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  59. Accident description N388US Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  60. Accident description N999UA Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  61. Accident description VT-EFL Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  62. Accident description EI-CBL Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  63. Accident description HP-1205CMP Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  64. Accident description PP-SND Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  65. Accident description LV-JNE Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  66. Accident description B-2523 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  67. Accident description 33-333 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  68. Accident description VT-ECQ Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  69. Accident description N401SH Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  70. Accident description HL7229 Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  71. Accident description HP-873CMP Aviation Safety Network. Viitattu 28.1.2018. (englanniksi)
  72. Accident description VT-SIA Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  73. Accident description B-2540 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  74. Accident description N513AU Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  75. Accident description N11244 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  76. Accident description 7T-VEE Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  77. Accident description TC-JES Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  78. Accident description 9Q-CNI Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  79. Accident description PK-JHF Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  80. Accident description PP-SMV Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  81. Accident description N125GU Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  82. Accident description 5N-AUA Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  83. Accident description VT-ECS Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  84. Accident description TJ-CBE Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  85. Accident description OB-1451 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  86. Accident description 73-1149 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  87. Accident description PP-CJO Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  88. Accident description OB-1572 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  89. Accident description B-2925 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  90. Accident description TU-TAV Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  91. Accident description HZ-AGM Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  92. Criminal Occurrence description 9V-TRF Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  93. Hull-loss description N737RD Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  94. Accident description YU-ANU Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  95. Accident description P4-NEN Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  96. Accident description FAP-351 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  97. Accident description ST-AFL Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  98. Accident description N20643 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  99. Accident description EI-CJW Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  100. Accident description 9Q-CNK Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  101. Accident description F-GBYA Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  102. Accident description TC-JEP Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  103. Accident description B-12001 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  104. Hull-loss description CC-CYR Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  105. Accident description B-2525 Aviation Safety Network. Viitattu 29.1.2018. (englanniksi)
  106. Accident description LV-WRZ Aviation Safety Network. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
  107. Accident description N668SW Aviation Safety Network. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
  108. Accident description RP-C3010 Aviation Safety Network. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
  109. Accident description 7O-ACQ Aviation Safety Network. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
  110. Accident description VT-EGD Aviation Safety Network. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
  111. Accident description HS-TDC Aviation Safety Network. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
  112. Accident description C-GDCC Aviation Safety Network. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
  113. Accident description C-GNWI Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  114. Accident description PP-CJN Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  115. Accident description PK-LID Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  116. Accident description PK-GWA Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  117. Accident description SU-GBI Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  118. Accident description PP-SPJ Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  119. Accident description 7T-VEZ Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  120. Accident description B-2516 Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  121. Accident description CN-RNF Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  122. Accident description ST-AFK Aviation Safety Network. Viitattu 31.1.2018. (englanniksi)
  123. Accident description OB-1544-P Aviation Safety Network. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  124. Accident description TR-LFZ Aviation Safety Network. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  125. Accident description SU-ZCF Aviation Safety Network. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  126. Accident description 3X-GCM Aviation Safety Network. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  127. Accident description PH-BTC Aviation Safety Network. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  128. Accident description PK-YGM Aviation Safety Network. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  129. Accident description EX-037 Aviation Safety Network. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  130. Accident description 5B-DBY Aviation Safety Network. Viitattu 1.2.2018. (englanniksi)
  131. Accident description OB-1809-P Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  132. Accident description PK-RIM Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  133. Accident description VT-SID Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  134. Accident description 5N-BFN Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  135. Accident description OO-TND Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  136. Accident description PR-GTD Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  137. Accident description PK-RIE Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  138. Accident description 5N-BFK Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  139. Accident description PK-LIJ Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  140. Accident description PK-KKW Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  141. Accident description PK-RPX Aviation Safety Network. Viitattu 5.3.2018. (englanniksi)
  142. Accident description PK-KKV Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  143. Accident description PK-GZC Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  144. Accident description 5Y-KYA Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  145. Accident description D2-TBP Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  146. Accident description B-18616 Aviation Safety Network. Viitattu 3.2.2018. (englanniksi)
  147. Accident description XA-MAC Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  148. Accident description PK-RIL Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  149. Accident description ZS-OEZ Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  150. Accident description YR-BGC Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  151. Accident description PK-KKT Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  152. Accident description EX-009 Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  153. Accident description PK-CJG Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  154. Accident description YV102T Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  155. Accident description VP-BKO Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  156. Accident description EI-DON Aviation Safety Network. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  157. Accident description YV162T Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  158. Accident description EI-DYG Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  159. Accident description N18611 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  160. Accident description TC-JGE Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  161. Accident description XA-MAF Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  162. Accident description TL-ADM Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  163. Accident description VP-BXM Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  164. Accident description PK-MDH Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  165. Accident description N977AN Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  166. Accident description ET-ANB Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
  167. Accident description 5H-MVZ Aviation Safety Network. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
  168. Accident description PK-MDE Aviation Safety Network. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
  169. Accident description VT-AXV Aviation Safety Network. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
  170. Accident description TS-IEA Aviation Safety Network. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
  171. Accident description HK-4682 Aviation Safety Network. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
  172. Accident description PK-LIQ Aviation Safety Network. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
  173. Hull-loss description PK-GWO Aviation Safety Network. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
  174. Accident description ZS-SGX Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  175. Hull-loss description 5A-DKY Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  176. Accident description 9Y-PBM Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  177. Accident description C-GNWN Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  178. Accident description TC-SKF Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  179. Accident description PK-CKM Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  180. Accident description AP-BKC Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  181. Accident description PK-CJV Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  182. Accident description TC-TJK Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  183. Accident description AP-BEH Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  184. Hull-loss description PK-GGA Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  185. Accident description PK-LKS Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  186. Accident description N753SW Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  187. Accident description VQ-BBN Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  188. Accident description ZK-TLC Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  189. Accident description EI-STD Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  190. Accident description YA-PIB Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  191. Criminal Occurrence description AP-BLF Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  192. Accident description YA-PIE Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  193. Accident description AP-BJN Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  194. Accident description ET-AQV Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  195. Accident description LY-FLB Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  196. Accident description PK-BBY Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  197. Accident description OB-2040-P Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  198. Accident description ZS-OAA Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  199. Accident description AP-BJO Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  200. Accident description EX-37005 Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  201. Accident description XA-UNM Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  202. Accident description N649SW Aviation Safety Network. Viitattu 28.9.2018. (englanniksi)
  203. Accident description A6-FDN Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  204. Accident description N368SW Aviation Safety Network. Viitattu 28.9.2018. (englanniksi)
  205. Accident description HA-FAX Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2018. (englanniksi)
  206. Accident description PK-YSY Aviation Safety Network. Viitattu 5.3.2018. (englanniksi)
  207. Accident description OB-2036-P Aviation Safety Network. Viitattu 5.3.2018. (englanniksi)
  208. Accident description PK-CJC Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  209. Accident description PK-YGG Aviation Safety Network. Viitattu 5.3.2018. (englanniksi)
  210. Accident description TC-CPF Aviation Safety Network. Viitattu 5.3.2018. (englanniksi)
  211. Accident description 9S-ASG Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  212. Accident description N772SW Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  213. McLaughlin, Eliott C.: 22 minutes of terror – How passengers, pilots kept crippled Southwest Flight 1380 from turning deadlier 23.4.2018. CNN. Viitattu 25.10.2018. (englanniksi)
  214. Accident description XA-UHZ Aviation Safety Network. Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  215. Accident description B-5498 Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  216. Accident description VQ-BJI Aviation Safety Network. Viitattu 5.9.2018. (englanniksi)
  217. Accident description P2-PXE Aviation Safety Network. Viitattu 4.10.2018. (englanniksi)
  218. Accident description OB-2041-P Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  219. Accident description ET-AVJ Aviation Safety Network. Viitattu 10.3.2019. (englanniksi)
  220. Accident description N732MA Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  221. Accident description VT-SYK Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  222. Accident description YV3012 Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  223. Accident description UR-PSR Aviation Safety Network. Viitattu 10.1.2020. (englanniksi)
  224. Accident description TC-IZK Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  225. Accident description VT-AXH Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  226. Accident description PK-CLC Aviation Safety Network. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  227. Accident description PK-YSF Aviation Safety Network. Viitattu 23.3.2021. (englanniksi)
  228. Accident description N810TA Aviation Safety Network. Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
  229. ASN Aircraft accident Boeing 737-89P (WL) B-1791 Tengxian, Guangxi Aviation Safety Network. Viitattu 23.3.2022. (englanniksi)
  230. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 6.3.2018. (englanniksi)
  231. Hijacking description D-ABEY Aviation Safety Network. Viitattu 6.3.2018. (englanniksi)
  232. Hijacking description D-ABCE Aviation Safety Network. Viitattu 6.3.2018. (englanniksi)
  233. Hijacking description PP-SNT Aviation Safety Network. Viitattu 6.3.2018. (englanniksi)
  234. Accident description N471WN Aviation Safety Network. Viitattu 6.3.2018. (englanniksi)
  235. Criminal Occurrence description TC-CPV Aviation Safety Network. Viitattu 6.3.2018. (englanniksi)
  236. Kaminski-Morrow, David: Departing 737 fatally strikes person on Moscow runway 20.11.2018. Lontoo: Flightglobal. Viitattu 21.11.2018. (englanniksi)