Tämä on lupaava artikkeli.

Lucretia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lucretia
Lucas Cranach vanhempi, Lucretia, 1530 (Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki)
Lucas Cranach vanhempi, Lucretia, 1530 (Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki)
Henkilötiedot
Kotipaikka Collatia
Kuolinsyy itsemurha
Suhteet
Vanhemmat Publius Valerius
Puoliso(t) Collatinus

Lucretia (k. noin 509 eaa. Collatia, Rooman valtakunta) oli roomalaisessa mytologiassa hyveellinen sankaritar, jonka traaginen itsemurha johti Rooman viimeisen etruskikuninkaan syrjäyttämiseen ja tasavallan perustamiseen. Varhaisin tunnettu kirjallinen kuvaus Lucretiasta on peräisin roomalaiselta historioitsijalta Fabius Pictorilta 200-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Tätä tunnetumpi on kuitenkin Liviuksen teoksessaan Ab urbe condita esittämä versio tarinasta.[1]

Tarina Liviuksen mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva Lucretiasta Nürnbergin kronikassa.

Tarinan alussa kuningas Lucius Tarquinius Superbus on hallinnut Rooman valtakuntaa itsevaltiaan ottein kaksikymmentäviisi vuotta. Kuningas piirittää joukkoineen Ardean kaupunkia ja yrittää saada sen asukkaat antautumaan näännytystaktiikalla. Kuninkaan nuorin poika Sextus järjestää sotaleirissä viinijuhlat, joihin osallistuvat myös kuninkaan muut pojat sekä aatelismies Collatinus. Keskustelu kääntyy miesten vaimoihin, joiden hyvyyttä he ylistävät kukin vuorollaan. Collatinuksen ehdotuksesta he lähtevät Roomaan selvittämään, kuka vaimoista on oikeasti hyveellisin. Perillä miehet löytävät kuninkaan miniät viettämästä ylenpalttista elämää tuttaviensa kanssa hurvitellen. Roomasta he ratsastavat Collatiaan Collatinuksen kotitalolle, jossa tämän vaimo Lucretia kehrää ahkerasti villaa palvelijoidensa seurassa. Muut joutuvat myöntämään Collatinukselle tappionsa. Sextus huumautuu Lucretian kauneudesta ja päättää saada hänet itselleen keinolla millä hyvänsä.[2]

Muutaman päivän kuluttua Sextus palaa salaa Ardeasta Collatiaan, jossa Lucretia palvelijoineen ottaa hänet kohteliaasti vastaan ja majoittaa vierashuoneeseen. Yön pimeydessä hän hiipii Lucretian huoneeseen ja kiristää tätä antautumaan itselleen miekalla uhaten. Kun Lucretia kieltäytyy, Sextus raiskaa hänet. Surun murtamana Lucretia pukeutuu mustiin ja lähettää sanansaattajat hakemaan miestään Ardean sotaleiristä sekä isäänsä Spurius Lucretiusta Roomasta. Kun miehet saapuvat talolle mukanaan Brutus ja Publius Valerius, Lucretia kertoo tapahtuneesta ja vannottaa heitä kostamaan puolestaan. Tämän jälkeen hän surmaa itsensä iskemällä tikarin sydämeensä.[2]

Brutus vetää tikarin Lucretian rinnasta ja vannoo ajavansa Tarquiniukset pois Roomasta, minkä jälkeen muut vannovat saman valan kukin vuorollaan. Miehet kantavat Lucretian ruumiin Collatian forumille ja kertovat kauhistuneelle väkijoukolle tapahtuneesta. Tämän jälkeen he ratsastavat Roomaan ja nostavat kansan kapinaan. Lopulta tieto kapinasta kantautuu myös Ardeaan kuningas Tarquiniuksen leiriin. Tarquinius kiirehtii Roomaan, mutta kaupungin portit on teljetty ja hänet karkotetaan kahden vanhimman poikansa kanssa Caereen. Sextus pakenee Gabiin kaupunkiin, jossa hänet myöhemmin surmataan. Kapinan jälkeen Rooman tasavalta perustetaan ja Brutus ja Collatinus valitaan sen ensimmäisiksi konsuleiksi.[2]

Taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lucretian traaginen kohtalo on ollut kautta aikojen suosittu aihe kuvataiteissa ja kirjallisuudessa. Antiikin roomalaisille Lucretia oli sankaritar puolustaessaan henkilökohtaista kunniaansa kuolemaan asti. Hänen tarinansa innoitti myös monia renessanssin ja barokin kuvataiteilijoita, kuten Rafaelia, Botticellia, Tiziania, Artemisia Gentileschia ja Rembrandtia. Shakespeare kirjoitti Lucretiasta pitkän runon The Rape of Lucrece (1594), ja hänet mainitaan myös Chaucerin Canterburyn tarinoissa ja Danten Jumalaisessa näytelmässä.[3] Benjamin Britten sävelsi aiheen pohjalta oopperan Lucretian ryöstö vuonna 1946.[4]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lucretia Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.11.2014.
  2. a b c Livius: From the Founding of the City. Book 1: The Earliest Legends of Rome. (Kappaleet 54–60) en.wikisource.org. Viitattu 17.11.2014.
  3. Stay: A History of Suicide and the Philosophies Against It Yale University Press, London. Viitattu 17.11.2014.
  4. Benjamin Britten Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.11.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]