Luck

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luck
Tyyli draama
Kestoaika 50 minuuttia
Luoja(t) David Milch
Pääosissa Dustin Hoffman
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Verkko Yhdysvallat HBO
Esitetty 2012-01-2929. tammikuuta 2012 – 2012-03-2525. maaliskuuta 2012
Tuotantokausia 1
Jaksoja 9
Tunnuskappale Massive Attack – ”Splitting the Atom”
Tuotanto
Tuottaja(t) David Milch
Tuotantoyhtiö(t) HBO
Aiheesta muualla
IMDb

Luck on yhdysvaltalainen draamasarja, jonka on luonut David Milch. Luck alkoi HBO-kanavalla 29. tammikuuta 2012 ja päättyi 14. maaliskuuta 2012. Sarjasta oli tilattu toinenkin tuotantokausi, mutta sarjan tuotanto lopetettiin kolmen hevosen kuoltua kuvauksissa. Luck kertoo Dustin Hoffmanin esittämästä gangsteri Chester ”Ace” Bernsteinista, joka ottaa haltuunsa paikallisen laukkaradan. Suomessa Canal+ esitti sarjan keväällä 2012.

Luck ilmestyi DVD:nä ja Blu-raynä 21. marraskuuta 2012.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gangsteri Chester ”Ace” Bernstein pääsee vankilasta istuttuaan siellä kolme vuotta. Hänen vanha ystävänsä Gus on saanut käsiinsä irlantilaisen kilpahevosen, ja Ace alkaa kehittää juonta millä saisi kalifornialaisen laukkaradan haltuunsa. Samalla Ace alkaa miettiä kostoa miehille, joiden vuoksi hän joutui vankilaan.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Dustin Hoffman   … Chester ”Ace” Bernstein  
 Dennis Farina   … Gus Demitriou  
 John Ortiz   … Turo Escalante  
 Richard Kind   … Joey Rathburn  
 Kevin Dunn   … Marcus Becker  
 Ian Hart   … Lonnie McHinery  
 Ritchie Coster   … Renzo Calagari  
 Jason Gedrick   … Jerry Boyle  
 Kerry Condon   … Rosie Shanahan  
 Gary Stevens   … Ronnie Jenkins  
 Tom Payne   … Leon Micheaux  
 Jill Hennessy   … Jo Carter  
 Nick Nolte   … Walter Smith  
 Michael Gambon   … Michael "Mike" Smythe  
 Ted Levine   … Isadore Cohen  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen sarjan luontia David Milch oli työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta televisiosarjojen parissa. Hän on luonut muun muassa HBO:n televisiosarjan Deadwood. Luckin kuvauksissa käytettiin viittäkymmentä hevosta, joista kolme kuoli. Kuolemien johdosta HBO päätti lopettaa sarjan tuotannon, vaikka siitä oli tilattu jo toinen tuotantokausi.[2]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvostelujen kerääjäsivusto Metacritic keräsi sarjalle 75/100 pistettä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luck - kausi 1 (3-disc) Discshop.fi. Viitattu 9.12.2012. (suomeksi)
  2. HBO cancels 'Luck' after third horse death Los Angeles Times. 14.3.2012. Viitattu 9.12.2012. (englanniksi)
  3. Luck: Season 1 Review Metacritic. Viitattu 9.12.2012. (englanniksi)