Luciano Pavarotti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Luciano Pavarotti
Pavarotticrop.jpg
Syntynyt 12. lokakuuta 1935
Modena, Emilia-Romagna, Italia
Kuollut 6. syyskuuta 2007 (71 vuotta)
Modena, Emilia-Romagna, Italia
Kansallisuus Flag of Italy.svg italialainen
Ammatti oopperalaulaja
Lempinimet Korkean C:n kuningas
Big Luciano
Viimeinen tenori
Kotisivu www.lucianopavarotti.com
Luciano Pavarotti Signature.svg
Pavarottin nimikirjoitus

Luciano Pavarotti (12. lokakuuta 1935 Modena, Emilia-Romagna, Italia6. syyskuuta 2007 Modena, Emilia-Romagna, Italia) oli italialainen oopperalaulaja, äänialaltaan tenori. Hän oli aikakautensa kuuluisin oopperataiteilija ja tuli tunnetuksi erityisesti Donizettin, Puccinin ja Verdin teosten tulkitsijana. Etenkään uransa loppuvaiheessa hän ei vierastanut massaesiintymisiä eikä populaarimusiikinkaan esittämistä yksin tai yhdessä muusikkoystäviensä kanssa. Pavarottin maineen pohjustivat loistelias ja vuolaasti virtaava ääni, luontainen musikaalisuus sekä pettämätön laulutekniikka.[1] Hänen levyjään on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita.[2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pavarotti syntyi Modenassa Italiassa. Hänen isänsä oli lahjakas amatöörilaulaja, ja Pavarotti kuunteli jo lapsena isänsä levyjä, joilta hän kuuli aikansa huipputenoreiden, kuten Beniamino Giglin, Giovanni Martinellin, Tito Schipan ja Enrico Caruson, esityksiä. Yhdeksän vuoden ikäisenä hän alkoi laulaa isänsä kanssa paikallisessa pienessä kirkkokuorossa. Jo lapsena hän sai myös muutamia laulutunteja eräältä professorilta ja tämän vaimolta, mutta tätä opetusta hän ei ole jälkikäteen pitänyt merkittävänä.

Luciano Pavarotti - Concert.jpg

Nuori Pavarotti oli myös kiinnostunut urheilusta, erityisesti jalkapallosta, jota hän pelasi kotikaupunkinsa joukkueessa. Valmistuttuaan scuola magistralesta Pavarottilla oli edessään vaikea ammatinvalinta. Hän olisi halunnut tulla jalkapallon ammattilaiseksi, mutta hänen äitinsä sai hänet valitsemaan opettajan uran. Pavarotti opetti peruskoulussa kahden vuoden ajan mutta lähti lopulta musiikkialalle. Isä piti tätä riskialttiina valintana ja antoi suostumuksensa poikansa uravalinnalle varsin haluttomasti. Isänsä kanssa Pavarottilla oli sopimus, että hän saisi vanhemmiltaan ilmaiseksi katon päänsä päälle 30. ikävuoteen asti, minkä jälkeen hän saisi selvitä itse olipa laulajanhaaveiden käynyt miten tahansa.

Pavarotti alkoi vakavammin opiskella musiikkia 19-vuotiaana kaupunkinsa kunnioitetun tenorin ja opettajan Arrigo Polan ohjauksessa. Koska perhe oli köyhä, Pola antoi lahjakkaana pitämälleen pojalle laulutunteja ilmaiseksi. Vasta Polan tunneilla Pavarotti tajusi, että hänellä oli absoluuttinen sävelkorva. Nuotinlukua Pavarotti ei varsinaisesti koskaan oppinut, vaan hän opetteli esitykset nuottikorvansa avulla. Asian paljastuttua 1990-luvulla siitä uutisoitiin maailman medioissa, sillä klassisen musiikin ammattimaista esittämistä ei yleensä pidetä mahdollisena ilman nuotinlukutaitoa. Vuonna 1961 Pavarotti meni naimisiin Adua Veronin kanssa. Polan siirryttyä 1960-luvun alkupuolella Japaniin Pavarotti jatkoi lauluopintojaan Ettore Campogallianin johdolla. Campogalliani opetti myös Pavarottin lapsuudenystävää, sopraano Mirella Freniä. Opiskeluaikoinaan Pavarotti teki osa-aikatöitä pitääkseen itsensä leivässä, ensin peruskoulun opettajana ja tässä työssä epäonnistuttuaan vakuutusmyyjänä.

Opiskeluajan kuutena ensimmäisenä vuonna Pavarottille ei ollut tarjolla kuin pienimuotoisia esiintymisiä pienissä kaupungeissa ja ilman palkkiota. Hänen äänijänteeseensä kehittyi nystyrä, jonka vuoksi Ferrarassa pidetty konsertti epäonnistui täysin. Tässä vaiheessa Pavarotti päätti lopettaa laulajanuransa. Päätöksen jälkeen ongelmat tuntuivat kuitenkin pian katoavan ja Pavarotti tunsi jopa tulleensa paremmaksi laulajaksi ja saaneensa nyt äänensä sellaiseen kuntoon, jota hän oli pitkään tavoitellut. Hän arveli jälkeenpäin, että ikävän tuntuisella päätöksellä oli ollut vapauttava psykologinen vaikutus.

Luciano Pavarotti esiintymässä Pietarissa.

Ammattiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulajanura siis jatkui, ja Pavarotti teki oopperadebyyttinsä 29. huhtikuuta 1961 oopperassa La bohème Rodolfon roolissa. Yhdysvaltain-debyytti tapahtui helmikuussa 1965 Miamissa oopperassa Lucia di Lammermoor Joan Sutherlandin kanssa. Pavarottille tuli tällöin esiintymistilaisuus, kun varsinainen tenori oli sairaana, ja Sutherland suositteli kiertueellaan mukanaan kiertänyttä Pavarottia sijaiseksi. Pavarotti tunsi kyseisen roolin entuudestaan hyvin. Pian huhtikuun lopussa hän esiintyi ensimmäistä kertaa myös Italian kuuluisassa La Scala -oopperatalossa oopperassa La bohème. Sutherland otti tenorilupauksen suojelukseensa ja mukaan myös Australian-kiertueelleen, mikä pohjusti Pavarottin mainetta. Kiertueen jälkeen Pavarotti palasi La Scalaan, missä hän vuonna 1966 lisäsi repertuaariinsa Tebaldon roolin Bellinin oopperassa Capuletit ja Montecchit. Samana vuonna hän myös esiintyi ensi kertaa Canion roolissa Leoncavallon Pajatsossa. Tämä esitys pidettiin Lontoon Royal Opera Housessa.

1960-luvun menestyksiin kuuluu myös Roomassa 1969 marraskuussa esitetty rooli Verdin oopperassa I Lombardi. Tästä oopperasta tehtiin Pavarottin kanssa myös levytys, joka levisi laajalti. Muita varhaisia julkaisuja olivat Donizettin ja Verdin aarioiden levytykset sekä Donizettin Lemmenjuoma.

Pavarottin suuri läpimurto tapahtui 17. helmikuuta 1972 Donizettin oopperassa Rykmentin tytär New Yorkin Metropolitan Operassa. Tuolloin hän sai yleisön hurmioon laulamalla yhdeksän korkeaa C:tä roolinsa tärkeimmässä aariassa. Hänet kutsuttiin lavalle 17 kertaa. Tästä lähtien Pavarotti teki lukuisia televisioesiintymisiä, jotka vetivät enemmän yleisöä television ääreen kuin mitkään aikaisemmat oopperalähetykset. Samoin Pavarotti sai lukuisia kultalevyjä ja Grammy-palkintoja. 1970-lukua pidetään yleisesti hänen huippukautenaan. Hän sai lempinimekseen ”korkean C:n kuningas” kyvystään laulaa näitä säveliä puhtaasti.

Lopullisesti kaikkien tuntemaksi julkisuuden kiintotähdeksi Pavarotti nousi vuonna 1990, jolloin hänen esittämästään Puccinin Turandot-oopperan Nessun Dorma -aariasta tuli Jalkapallon vuoden 1990 MM-kisojen tunnussävel. Mainetta, mutta myös kritiikkiä, hän sai Plácido Domingon ja Jose Carrerasin kanssa vuosina 1990 ja 1994 järjestetyistä yhteiskonserteista, joissa he esiintyivät nimellä The Three Tenors, Kolme tenoria. Tätä nimeä jäljiteltiin paljon. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Pavarottin äänessä alkoi kuulua ikääntyminen, ja hän sai vaativalta italialaisyleisöltä osakseen jopa buuauksia ja joutui myös perumaan konsertteja.

Hänen viimeiseksi lauluesiintymisekseen jäi Torinon talviolympialaisten avajaiset vuonna 2006.

Luciano Pavarottia ei sanan tiukassa merkityksessä voine pitää laulaja-näyttelijänä, mutta hän kykeni aina täyttämään estradin rehevällä olemuksellaan ja leppoisalla asenteellaan.

Maailmaa parantava taiteilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pavarotti kantoi huolta myös heikko-osaisista. Hän työskenteli muun muassa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa ja hänen esiintymisillään yhdessä populaarimusiikin tähtien kanssa tuettiin sotia paenneita pakolaisia Kosovossa, Pakistanissa, Sambiassa ja Irakissa. Tästä työstä hänelle myönnettiin vuonna 2001 Nansen Refugee Award -palkinto. Myös muuten Pavarotti vastusti julkisesti sotia ja kehotti maailman ihmisiä aseistakieltäytymiseen.[3]

Sairaus ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pavarottilla havaittiin kesällä 2006 kiertueen yhteydessä tehdyssä terveystarkastuksessa haimasyöpä. Varhaisen toteamisen ansiosta syöpä ei ollut ehtinyt levitä, ja se saatiin hoidetuksi.[4]

Pavarottin oli tarkoitus lähteä New Yorkista jatkamaan maailmankiertuettaan, mutta hän joutui jäämään leikkaukseen. Tenorin manageri ilmoitti, että kasvaimen poistoleikkaus onnistui ja että laulaja on toipumassa vakavasta sairaudestaan hyvin.[5] Kaikki vuoden 2006 esiintymiset jouduttiin kuitenkin perumaan, muun muassa syksyn Helsingin konsertti, eikä hän sen jälkeen enää esiintynyt julkisesti. Näin ollen Pavarottin viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi jäi hänen Torinon talviolympialaisten 2006 avajaisissa esittämänsä Nessun Dorma. Pavarottilla oli ollut aiemminkin monenlaisia sairauksia, ja konsertteja oli jouduttu perumaan muun muassa selkäkipujen vuoksi.[6]

Pavarotti oli sairaalahoidossa elokuussa mutta pääsi kotihoitoon. Muutamaa päivää ennen kuolemaansa hän joutui jälleen sairaalaan, missä hän kuoli 71-vuotiaana 6. syyskuuta 2007.[7]

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuimpia lauluja ja aarioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pavarottin tunnetuimpia esittämiä lauluja ja aarioita (suluissa levytysvuosi):

  • 'O sole mio (1982)
  • Ave Maria (1979)
  • Nessun dorma (1974)
  • Questa o quella (1993)
  • Torna a Surriento (1982)
  • Una furtiva lagrima (1972)
  • La donna é mobile (1973)
  • Che gelida manina (1974)
  • Vesti la giubba (1976)
  • Spirto gentil (1987)
  • Mamma (1985)
  • Caruso (1988)
  • Amor ti vieta (1984)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]