Charlotta Malm-Reuterholm

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Charlotta Malm-Reuterholm
Charlotta Malm-Reuterholm, Jonas Forsslundin maalaama muotokuva.
Charlotta Malm-Reuterholm, Jonas Forsslundin maalaama muotokuva.
Henkilötiedot
Syntynyt25. tammikuuta 1768
Strängnäs
Kuollut8. toukokuuta 1845 (77 vuotta)
Tukholma
Charlotta Malm-Reuterholmin maalaama muotokuva aviomiehestään Axel Christian Reuterholmista. Omistaja Vaasan hovioikeus.

Lovisa Charlotta Malm (vuodesta 1797 Reuterholm, 25. tammikuuta 1768 Strängnäs8. toukokuuta 1845 Tukholma)[1] oli suomalainen taiteilija. Häntä on pidetty ensimmäisenä Suomessa syntyneenä naistaiteilijana[2]. Lähteestä riippuen hänen syntymäpaikakseen on mainittu joko Taivassalon Viiainen tai Strängnäs Ruotsissa.[3]

Biografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charlotta Malm maalasi omaisten ja sukulaisten muotokuvia sekä maisemia. Hänen tapansa maalata aviopuolison muotokuva ihannoituna on tyypillinen kustavilaisajalle. Ajalle ominaiseen tyyliin hän kuvaa vaatetuksen kankaita hyvin tarkasti ja taitavasti. Hän ei saanut toimeentuloaan taiteen tekemisestä, eikä taide voinut aatelisnaiselle olla ammatti.[2]

Hänen vanhempansa olivat Södermanlandin rykmentin majuri, Henrik Jacob Georgsson Malm (1735–1789).[1][4] ja Eleonora Lovisa von Köhnnigstedt (1745–1821). Hänen puolisonsa vuodesta 1797 oli vapaaherra Axel Christian Reuterholm (1753–1811), joka nimitettiin Suomeen Vaasan hovioikeuden presidentiksi.[5] Isoisä Georg Malm oli hovioikeudenneuvos Turun hovioikeudessa,[6] isosetä Lars Johan[1] aateloitiin nimellä Ehrenmalm. Charlotta Malm ja hänen miehensä tukivat aikansa sivistyneistön edustajina Vaasan lukukirjaston toimintaa lahjoituksin.

Reuterholmeilla oli ainakin kolme lasta. Vain nuorempi poika, Axel Reuterholm, saavutti aikuisiän.[1] Hänen kuollessaan vuonna 1864 sammui myös Reuterholmin aatelissuku.[1] Charlotta Malm-Reuterholm on haudattu Strängnäsin tuomiokirkkoon Olivecrantz-suvun hautaholviin. Samassa holvissa ovat Reuterholm-suvun Suomessa kuolleiden ja haudattujen jäsenten Ruotsiin Haminan rauhan jälkeen turvaan siirretyt arkut.[5]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Näköala Normandian Tréportista, Silkille maalattu tussipiirros, Pohjanmaan museo
  • Axel Christian Reuterholmin muotokuva, (puoliso, Vaasan hovioikeuden presidentti), Vaasan hovioikeus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Anneli Mäkelä-Alitalo: Reuterholm, Lovisa Charlotta (1768–1845) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Sinebrychoffin taidemuseo
  3. Lovisa Charlotta Reuterholm (pdf) vaasa.fi
  4. Kotivuori, Yrjö: 1747/48 Jakob Malm 7353. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  5. a b C. M. C.: Svar på frågan n:r 1 i förra häftet, Hvar äro friherre Esbjörn Kristian Reuterholm, hans maka samt deras son Gustaf Adolf Reuterholm begrafna?. Personhistorisk tidskrift, 1898-99, 1. vsk, s. 125–127. Stockholm: Svenska Autografsällskapet. Project Runeberg. (ruotsiksi)
  6. Kotivuori, Yrjö: 11.3.1703 Georg Malm (1689–1740). Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aartomaa, Ulla (toim.): Naisten salonki – 1700-luvun eurooppalaisia naistaiteilijoita. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32437-0.