Lossujärvi
| Lossujärvi | |
|---|---|
 Näkymä Lossujärven yli lounaaseen Norjan suuntaan |
|
| Valtiot |
 Suomi |
| Paikkakunta | Enontekiö |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Tornionjoen vesistö |
| Järvinumero | 67.740.1.038 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 809 m[1] |
 Lossujärvi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Lossujärvi, pohjoissaameksi Loassojávri, on järvi Enontekiöllä, Käsivarren Yliperällä. Se on varsin pieni järvi, jonka suurin pituus koillis-lounaissuunnassa on noin 1,2 kilometriä ja suurin leveys itä-länsisuunnassa noin 980 metriä pinta-alan ollessa noin 52 hehtaaria. Järvi sijaitsee 809 metriä merenpinnan yläpuolella eli samalla korkeudella kuin Pallaksen korkein huippu. Lossujärvestä itäkaakkoon noin kahden kilometrin päässä on järven "kaimatunturi", Loassonibba.[2]
Lossujärvellä on Metsähallituksen ylläpitämä autiotupa ja alue on erävaeltajien suosiossa. Järvi on pohjois- ja eteläpuoleltaan korkeiden ja louhikkoisten tuntureiden välissä ja tästä syystä sinne tullaan yleensä joko idästä Urtasjoen laaksoa myöten tai lännestä Norjan puolelta Didnujoen (Didnojohka) vartta pitkin. Kumpikin tuloreitti tarjoaa eräitä Käsivarren upeimmista maisemista. Urtasjoen laaksoa (Urtasvankka, pohjoissaameksi Urtašvággi) ympäröi jylhät pahtaseinät mahtavimpana Urtaspahta. Didnujoen reunustat ovat avoimempaa maastoa mutta lännessä näkyvät Norjan lumihuippuiset vuoret, erityisesti 1409m korkea kolmehuippuinen Rihpogáisi. Lisäksi Didnujoki kulkee osan matkaa syvässä kanjonissa, jonka reunoilta on komeat näkymät joen kuohuviin koskiin ja putouksiin.[3]
Loheton Lohijärvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lossujärven pohjoissaamenkielinen nimi tarkoittaa Lohijärveä (luossa tai loassa = lohi). Tunnettu eräretkeilijä ja vaelluskirjailija Kullervo Kemppinen käsittelee Käsivarren paikannimistöä teoksessaan Haltian harteilla. Hän epäilee, että nimen taustalla voisi olla runsaan lohikalasaaliin järvestä joskus saanut lappalainen.[4] Selitys ei sellaisenaan vaikuta todenmukaiselta. Nousulohta on todistettavasti tavattu Käsivarressa ylimmillään Lätäsenon Munnikurkkion tasalla (sijainti ). Lisäksi Poroenosta Munnikurkkion yläpuolelta on pyydetty kesällä 1994 lohen jokipoikanen, joka kertoo emokalojen nousseen sinne saakka. Poroenon alajuoksulta on vesireittiä pitkin vielä noin 50 kilometriä Lossujärvelle. Porojärven jälkeen reitti kapenee yhä pienemmäksi, matalammaksi ja louhikkoisemmaksi, eikä lohta ole koskaan todistettavasti tavattu edes Porojärvellä. Ainoa Käsivarren korkeimmissa vesistöissä elävä kalalaji on karuun ympäristöön sopeutunut rautu, eikä sekään kasva korkeimmilla elinalueillaan kovin suureksi.[5]
Väärinkäsitys tai yleistys kalalajin kohdalta ei myöskään ole todennäköinen selitys, koska saamelaiset tunsivat lohen sangen hyvin erottaen sen muista lohikaloista. Näin alkuperäistä nimen taustaa voi nykyään vain arvailla. Ehkäpä se vain kuulosti jostakusta menneiden aikojen kulkijasta mukavalta. On myös mahdollista, että nimi on vuosien ja vuosikymmenten kuluessa muovautunut alkujaan aivan muuta tarkoittaneesta sanasta. Näin on käynyt monille muillekin Lapin paikannimille. Tämän toteaa Kemppinenkin Haltian harteilla teoksessaan.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteri, Maanmittauslaitos. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php | Viitattu 12.5.2012, lisäksi Halti – Kilpisjärvi Ulkoilukartta 1:50 000, Karttakeskus 2008, ISBN 978-951-593-245-7
- ↑ Helligskogen, Norway, kartblad 1633 II (norjalainen ulkoilukartta) 1:50 000, Statens kartverk 2008
- ↑ Kemppinen, Kullervo: Haltian harteilla; Kuvia ja retkitarinoita Käsivarren suurtuntureilta. WSOY, Porvoo 1964, sivu 97
- ↑ Järvinen, Antero & Lahti, Seppo: Suurtuntureiden luonto. Kilpisjärven biologisen aseman 40-vuotisjuhlakirja, s. 154–155 (luvut Lohi ja Nieriä eli Rautu). Helsinki: Palmenia kustannus, 2004. ISBN 952-10-1142-4., etäisyydet http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php | Viitattu 16.6.2012, lisäksi Halti – Kilpisjärvi Ulkoilukartta 1:50 000, Karttakeskus 2008, ISBN 978-951-593-245-7
- ↑ Kemppinen, Kullervo: Haltian harteilla; Kuvia ja retkitarinoita Käsivarren suurtuntureilta. WSOY, Porvoo 1964, sivut 30–31