Look (lehti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Look oli yhdysvaltalainen kuvajournalismiin panostanut aikakauslehti, joka ilmestyi joka toinen viikko vuodesta 1937 vuoteen 1971. Se kilpaili Time Inc. -yhtiön Life-viikkolehden kanssa ja muistutti sitä ulkoasultaan ja aihevalikoimaltaan, muttei yltänyt sen ajankohtaisuuteen puolta harvemman ilmestymistahtinsa takia. Life oli aloittanut joitakin kuukausia Lookia aiemmin ja lopetti noin vuotta myöhemmin, vuoden 1972 lopulla. Myös kolmas kilpaileva yleisaikakauslehti The Saturday Evening Post lopetettiin samoihin aikoihin, vuonna 1969, syynä etenkin yleisön kiinnostuksen siirtyminen yleisaikakauslehdistä televisioon.[1]

Gardner Cowlesin (1903–1985) perustamaa Look-lehteä kustannettiin Iowan osavaltion Des Moinesissa monen eri yhtiön nimellä: Look, Inc. (1937–1945), Cowles Magazines (1946–1965) ja Cowles Communications, Inc. (1966–1971). Lehden toimitus sijaitsi New Yorkissa osoitteessa 488 Madison Avenue, jonka omaleimainen talo tunnettiin nimellä ”Look Building”. Lehden linja oli aluksi viihteellisempi, mutta vuosikymmenien mittaan sen toimituksellinen ote vakavoitui ja laajentui sekä kotimaiseen että kansainväliseen politiikkaan.[1]

1970-luvun lopulla sekä Look että Life yrittivät palata markkinoille vuosien tauon jälkeen, mutta heikoin tuloksin. Kun huippuvuonna 1966 näiden kahden lehden yhteislevikki oli 13 miljoonaa, se oli comebackin aikoihin vuonna 1979 vain kolmisen miljoonaa. Aluksi kahdesti, sitten kerran kuussa ilmestyneen ”uuden Lookin” taustalla oli ranskalaisen Hachette Filipacchi Médias -lehtiyhtiön Daniel Filipacchi, joka palkkasi lehden päätoimittajaksi Rolling Stone -lehden perustajan ja omistajan Jan Wennerin. Tarinan mukaan Wenner ensi töikseen erotti puolet toimittajista ja hyllytti valmiin kansijutun Charlien enkelit -televisiosarjasta. [1] Lehti ilmestyi vain vuoden verran.

Look tunnetaan valokuvaajana uransa aloittaneen elokuvaohjaaja Stanley Kubrickin nuoruuden työpaikkana. Parhaimmillaan Lookissa työskenteli 18 valokuvaajaa, kun Lifen palkkalistoilla heitä oli viitisenkymmentä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Mykkänen, Marjaana: Lifen ja Lookin ensiaskeleet. Kuvajournalismin ontuva paluu. Helsingin Sanomat, 25.5.1979, s. 61–62. Näköislehden aukeama (tilaajille).