Lokrinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
C:stä alkava lokrinen asteikkoLocrian mode C.mid Soita (ohje).

Lokrinen on eräs musikaalinen moodi ja sitä vastaava diatoninen asteikko. Pianon valkoisilla koskettimilla lokrinen asteikko voidaan soittaa aloittamalla H:sta ja jatkamalla seuraavaan, oktaavia korkeampaan h:hon saakka.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi "lokrinen" on peräisin antiikin Kreikan aikaisesta musiikin teoriasta. Se sai nimensä Kreikan Lokriksen maakunnan mukaan. Nykyisessä merkityksessään termi tuli kuitenkin käyttöön vasta 1800-luvulla.[1][2]

Nykyisin lokriseksi nimitetty moodi vastaa sitä, mitä kreikka­laiset nimittivät diatoniseksi mikso­lyydiseksi. Kreikka­laisilla "lokrinen" oli toinen nimi silloiselle "hypo­dooriselle" eli "tavalliselle" tonokselle, jonka asteikko ulottui mese-sävelestä nete hyperbolaion-säveleen ja jonka diatoninen luonne vastasi nykyistä aiolista moodia. [3] Tässä merkityksessä termi esiintyy joilla­kuilla antiikin aikaisilla musiikin teoreetikoilla kuten Kleonideella erään oktaavilajin ja Athenaeuksella erään silloin jo vanhentuneeksi katsotun harmonian nimenä.

Keskiaikaisten kirkkosävellajien järjestelmään nykyinen lokrinen moodi ei kuulunut. Kun Heinrich Glarean vuonna 1547 teoksessaan Dodecachoron uudisti moodien teoriaa, hän antoi tälle oktaavin jako­tavalle nimen "hyper­aiolinen" ja esitti siitä joitakin esi­merkkejä aikansa musiikista (ystävänsä Sixtus Dietrichin suosituksesta erään kolmi­osaisen poly­fonisen esi­merkin sekä Christe -osan eräästä Pierre de La Rue, mutta hänkään ei hyväksynyt hyper­aiolista kahden­toista moodinsa joukkoon.[4]

Ensimmäisen kerran termi lokrinen esiintyy musiikin teoriassa nykyisessä merkityksessään vasta 1800-luvun alussa[1], jollon sitä käytettiin uuden, järjestys­numerolla 11 alkavan moodin nimenä, jonka päätössävel (finalis) on H ja jossa puoli­askelet ovat asteikon ensimmäisen ja toisen sekä neljännen ja viidennen sävelen välissä.[5] Sen tenor -sävel on G, mediantti D, ja sillä on kaksi partisipanttia, E ja F.[5]

Nykyinen lokrinen moodi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisessä käytännössä lokrista voidaan pitää molliasteikkona, jonka toinen ja viides sävel ovat alennetut puoliaskelen verran. Se voidaan käsittää myös asteikoksi, joka alkaa joonisen eli duuriasteikon seitsemänneltä säveleltä. Lokrisella moodilla on kaava 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7. Sen toonikasointu on vähennetty kolmisointu, esimerkiksi h:sta alkavalla lokrisella asteikolla H-d-f.

Esimerkkejä:

  • H-lokrinen alkaa H:sta ja sisältää samat sävelet kuin C-duuriasteikko. (H, C, D, E, F, G, A, H)
  • E-lokrinen alkaa E:stä ja sisältää samat sävelet kuin F-duuriasteikko. (E, F, G, A, B, C, D, E)
  • G-lokrinen alkaa G:stä ja sisältää samat sävelet kuin As-duuriasteikko. (G, As, B, C, Des, Es, F, G)
  • Fis-lokrinen alkaa Fisistä ja sisältää samat sävelet kuin G-duuriasteikko. (Fis, G, A, H, C, D, E, Fis)
H:sta alkava lokrinen asteikko.

Luonnehdinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokrinen on ainoa diatoninen moodi, jonka toonikasointu on vähennetty kolmisointu, jota pidetään riitasointuna. Tämä seuraa siitä, että soinnun pohja­sävelen ja kvintin välinen intervalli on vähennetty kvintti. Esimerkiksi H-lokrisen kolmi­soinnun muodostavat sävelet H, D ja F, missä H on pohja­sävel ja F kvintti. Niiden välinen vähennetty kvintti tekee soinnusta riitasointisen. Toisinaan kvintti voidaan kuitenkin myös jättää pois soinnusta, jolloin riita­sointua ei muodostu.

Perus­muodossaan lokrisen asteikon päätös­sävel (finalis) on H, ja sen sävel­ala ulottuu tästä sävelestä oktaavin ylös­päin. Siinä puoli­askelet ovat ensimmäisen ja toisen sekä neljännen ja viidennen sävelen välissä.

Vaikkei lokrinen moodi kuulukaan keski­aikaisiin kirkko­­sävellajeihin, on sen eri sävelten luonnetta kuitenkin kuvattu keski­aikaisesta teoriasta peräisin olevilla termeillä. Niinpä tämän moodin päätös­sävel eli finalis on H, tenor -sävel on G, mediantti D, ja sillä on kaksi partisi­panttia, E ja F.[5] Päätös­sävel eli finalis on nimensä mukaisesti sävel, johon melodia päättyy ja vastaa näin toonikaa tonaalisessa musiikissa. Tenor taas on sävel, jonka ympärillä sävelmä pää­asiassa liikkuu[6], mediantti on saanut nimensä sijainnistaan finalis- ja tenor-sävelten välissä ja partisi­pantti on apu­sävel, joka yleensä on sävel­askelen päässä mediantista autenttisissa moodeissa, plagaalisissa moodeissa taas sama kuin tenor.[7]

Tunnettuja lokrisia sävelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokrista moodia eli H-moodia on pidetty lähinnä diatonisen asteikon rakenteesta ja moodien järjestelystä johtuvana teoreettisena konstruktiona, jolla ei ole sanottavaa käytännöllistä merkitystä.[8] Ainakin seuraavissa sävellyksissä esiintyy kuitenkin lokrisessa moodissa kulkevia osuuksia :

  • Debussyn Jeux, jossa on kaksi laajaa lokrista osuutta[9]
  • Hindemithin Symphonic Metamorphosis of Themes by Carl Maria von Weber (1943), jonka toisen osan teemassa ("Turandot Scherzo") miksolyydinen ja lokrinen moodi vuorottelevat ja joka päättyy lokriseen.[10]
  • englantilaisen kansanmuusikko John Kirkpatrickin laulu "Dust to Dust" [11] (englantilaisessa musiikissa ei lokrista asteikkoa ole perinteisesti käytetty, mutta tässä Kirkpatrick käyttää sitä musikaalisena innovaationa)
  • islantilaisen laulaja-lauluntekijä Björkin basso-osuus laulussa Army of Me (1995)[12]

Myös seuraavissa teoksissa on katkelmia, joissa sävelmän voidaan käsittää siirtyvän lyhyeksi ajaksi siirtyvän lokriseen moodiin:[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Stanley Sadie, John Tyrell (toim.): ”Locrian”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians. Macmillan Publishers, 2001.
  2. Alison Lathman (toim.): ”Mode”, The Oxford Companion to Music. Oxford University Press, 2002. ISBN 978-0-19-866212-9.
  3. Stanley Sadie, John Tyrell (toim.): ”Greece, §1: Ancient; 6: Music Theory”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians. Macmillan Publishers, 2001.
  4. Stanley Sadie, John Tyrell (toim.): ”Hyperaeolian”, The New Grove Dictionary of Music and Musicians. Macmillan Publishers, 2001.
  5. a b c ”Locrian Mode”, A Dictionary of Music and Musicians (A.D. 1450–1880), vol. 2, s. 158. Macmillan and Co., 1880.
  6. Charlotte Smith: A Manua of Sixteenth-Century Contrapuntal Syle, s. 14. University of Delaware Press (Newark), Associated University Press (Lontoo), 1989. ISBN 978-0-87413-327-1. Teoksen verkkoversio.
  7. ”Modes, the Ecclesiastical”, A Dictionary of Music and Musicians (A.D. 1450–1880), vol. 2, s. 340–43. Macmillan and Co., 1880.
  8. ”Diatonisuus”, Otavan iso musiikkitietosanakirja, 2. osa (Dallapiccola–Hervé), s. 49. Otava, 1978. ISBN 951-1-04553-9.
  9. 'Waves' in Debussy's Jeux. Ex Tempore, 2005, 12. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  10. The Triumph of Timelessness over Time in Hindemith's 'Turandot Scherzo' from Symphonic Metamorphosis of Themes by Carl Maria von Weber. College Music Symposium, 1996, nro 36.
  11. English Dance and Song, niteet 62–63. English Folk Dance and Song Society, 2000. Teoksen verkkoversio.
  12. ”Song Means: Analysing and Interpreting Recorded Popular Song”, Ashgate Popular and Folk Music Series, s. 169. Ashgate Publishing, 2012. ISBN 978.1-4094-3802-1. Teoksen verkkoversio.
  13. Vincent Persichetti: Twentieth Century Harmony, s. 42. New York: W. W: Norton & Company, 1961.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Michael Hewitt: Musical Scales of the World. The Note Tree, 2012. ISBN 978-0957547001.
  • ”Claude Debussy, Pelléas et Mélisande”, Cambridge Opera Handbooks. Cambridge University Press, 1989. ISBN 978-0-521-31446-6.
  • Jay Rahn: Constructs for Modality, ca. 1300–1550, no. 2 (Fall), s. 5–39. Canadian Association of University Schools of Music Journal / Association Canadienne des Écoles Universitaires de Musique Journal.
  • 'To achieve perfect clarity of expression, that is my aim' : Zum Verhältnis von Tradition und Neuerung in Benjamin Brittens War Requiem. Die Musikforschung, huhti–kesäkuu 1999, 52. vsk, nro 2, s. 212–219.
  • Stalney Sadie (toim.): ”Pelléas et Mélisande”, The New Grove Dictionary of Opera. Macmillan Press (Lontoo), Grove's Dictionaries of Music (New York), 1992. ISBN 0-333-48552-1 (Britannia), ISBN 0-935859-92-6 (Yhdysvallat).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Locrian mode