Loisteaine
Loisteaine on aine, jossa esiintyy luminesenssi-ilmiö. Loisteaineita ovat sekä fosforenssiaineet, joiden valovoima heikkenee hitaasti (> 1 ms), että fluoresenssiaineet, joissa valoemissio vaimenee kymmenissä nanosekunneissa. Fosforenssiaineita käytetään tutkanäytöissä ja pimeässä hohtavissa materiaaleissa, kun taas fluoresenssiaineet ovat yleisiä kuvaputkissa, plasmanäytöissä, loisteputkissa, antureissa ja valkoisissa loistediodeissa.
Loisteaineet ovat usein siirtymäalkuaineiden tai harvinaisten maametallien yhdisteitä. Niiden yleisimpiä käyttökohteita ovat kuvaputket ja loisteputket. Kuvaputkien loisteaineet standardisoitiin toisen maailmansodan alussa, ja ne merkittiin P-kirjaimella ja sen perässä olevalla luvulla.
Alkuaine fosfori on saanut nimensä siitä, että vapaana alkuaineena, valkoisena fosforina esiintyessään se säteilee valoa, joka kuitenkin syntyy Kemiluminesenssilla. Tämän vuoksi fosforia ei lueta loisteaineisiin kuuluvaksi.[1]
Kiderakenteeltaan epähomogeeniset epäorgaaniset loisteaineet tehdään yleensä lisäämällä vähäinen määrä lisäaineita, aktivaattoreiksi kutsuttuja epäpuhtauksia. Epäpuhtauksina voidaan joskus harvoin käyttää dislokaatioita tai muita kidevirheitä. Säteily-ytimen säteilyn aallonpituus riippuu atomista itsestään ja ympäröivästä kiderakenteesta.
Epäorgaanisten aineiden tuikeprosessi johtuu kiteiden sähköisestä vyörakenteesta. Saapuva hiukkanen voi virittää elektronin valenssivyöltä joko johtavuusvyölle tai eksitonivyölle, joka sijaitsee hieman johtavuusvyön alapuolella ja on energia-aukon verran erillään valenssivyöstä. Tämä jättää liittyvän aukon taakseen, valenssivyölle. Epäpuhtaudet luovat sähköisiä tasoja kiellettyyn aukkoon. Eksitonit ovat löyhästi sidoksissa elektroni-aukkopareihin jotka vaeltavat kidehilan läpi kunnes epäpuhtauskeskukset sieppaavat ne kokonaan. Sen jälkeen jälkimmäisen viritystila purkautuu nopeasti, ja se lähettää tuikevaloa (nopean osan). Epäpuhtausaktivaattorit valitaan epäorgaanisten tuikelevyjen tapauksessa yleensä siten, että aineen säteilemä valo on näkyvän valon alueella tai lähellä UV-säteilyä, jolloin valonvahvistimet ovat tehokkaita. Johtavuusvyön elektronien yhdistämät aukot ovat riippumattomia jälkimmäisestä. Epäpuhtauskeskukset, jotka ovat virittyneenä metastabiilissa tilassa eivätkä eksitonien saavutettavissa, sieppaavat nämä aukot ja elektronit peräkkäin. Metastabiilien epäpuhtauksien viivästynyt viritystilan purkautuminen, jonka hidastus johtuu riippuvuudesta matalan todennäköisyyden kiellettyihin mekanismeihin, lähettää taas tuikevaloa (hitaan osan).
Loisteaineen huononeminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monien loisteaineiden säteilyteho pienenee vähitellen monista syistä. Aktivaattoreiden valenssi voi muuttua (yleensä hapettumisen vuoksi), kidehila hajota, atomit (usein aktivaattorit) diffundoitua aineen läpi, pinnalla voi tapahtua kemiallisia reaktioita ympäristön kanssa, minkä seurauksena säteilyteho pienenee tai pinnalle muodostuu joko poistuvaa tai säteillyttä energiaa absorboiva kerros.
Elektroluminesenssilaitteiden huononeminen riippuu käyttövirran taajuudesta, luminanssitasosta ja lämpötilasta; myös kosteus lyhentää loisteaineen käyttöikää merkittävästi.
Kovemmat veteen liukenemattomat aineet, joilla on korkea sulamispiste, eivät yhtä herkästi menetä luminesenssiaan käytön aikana.[2]
Esimerkkejä:
- Plasmanäytöissä käytettävä BaMgAl10O17:Eu2+-loisteaine (BAM) altistuu seostusaineen hapettumiselle pakkaamisen aikana. Tähän liittyy kolme mekanismia: happiatomien imeytyminen kiteen pinnan hapen tyhjiin sijoihin, Eu(II):n diffuusio johtavaa kerrosta myöten ja elektroninsiirto Eu(II):sta absorboituneisiin happiatomeihin, mikä johtaa Eu(III):n muodostumiseen, jolloin emissiivisyys vastaavasti vähenee.[3] Ohut pinnoite alumiinifosfaattia tai lantaani(III)fosfaattia on tehokas tapa luoda vallikerros, joka estää hapen pääsyn BAM-loisteaineeseen, mutta se heikentää loisteaineen tehokkuutta.[4] Vedyn additio, joka toimii pelkistimenä, plasmanäytön argoniin pidentää merkittävästi BAM:Eu2+loisteaineen kestoikää pelkistämällä Eu(III)-atomit takaisin Eu(II)-atomeiksi.[5]
- Y2O3:Eu-loisteaineet muodostuvat epä-fosforesenssiseksi kerrokseksi pinnalle, kun niitä pommitetaan elektroneilla ja mukana on happea. Tällöin elektroniaukkoparit jälleenyhtyvät säteilemättä pinnan tilojen kautta.[6]
- ZnS:Mn, jota käytetään vaihtovirtaohutkalvoelektroluminesenssilaitteissa (ACTFEL), heikkenee pääosin syvän tason loukkujen muodostumisen johdosta, kun vesimolekyylit reagoivat seostusaineen kanssa; loukut toimivat säteilyttömän jälleenyhtymisen keskuksina. Loukut vahingoittavat myös kidehilaa. Loisteaineen vanheneminen johtaa laskevaan kirkkauteen ja kasvaneeseen kynnysjännitteeseen.[7]
- Kuvaputki- ja kenttäemissionäytöissä käytettävät sinkkisulfidiin perustuvat loisteaineet heikkenevät pinnan viritystilan, coulombisen vahingon, sisäisen sähkövarauksensa ja lämpökarkaisun vuoksi. Pinnan elektronien kiihdyttämät reaktiot ovat suoraan yhteydessä kirkkauden menetykseen. Elektronit hajottavat ympäristönsä epäpuhtauksia, sitten reaktiivinen happi hyökkää pinnalle ja muodostaa hiilimonoksidia, hiilidioksidia, hiilijäämiä, säteilemätöntä sinkkioksidia ja sinkkisulfaattia. Reaktiivinen vety poistaa rikin pinnalta muodostaen vetysulfidia ja säteilemättömän sinkkikerroksen. Rikki voi poistua myös rikkioksideina.[8]
- ZnS ja CdS -loisteaineet heikkenevät metalli-ionien sieppaamien elektronien aiheuttaman pelkistymisen vuoksi. M2+-ionit pelkistyvät M+:ksi, sitten kaksi M+:aa vaihtavat elektronin ja muodostavat M2+:n ja neutraalin atomin. Pelkistyneen metallin voi nähdä loisteaineen kerroksen tummentumana. Tummentuma (ja kirkkauden menetys) on verrannollinen loisteaineen elektroneille altistumiselle, ja sen voi havaita joiltakin kuvaputkilta, jotka ovat näyttäneet samaa kuvaa (esim. päätteen kirjautumisruutua) pitkän aikaa.[9]
- Europium(II)-seostetut alkaliset maa-aluminaatit heikkenevät värikeskusten muodostumisen vuoksi.[2]
- Y2SiO5:Ce3+ heikkenee Ce3+-ioneiden luminesenssikadon vuoksi.[2]
- Zn2SiO4:Mn (P1) heikkenee elektronipommituksen aiheuttaman hapen desoption takia.[2]
- Oksidiloisteaineet voivat heiketä nopeasti fluoridi-ionien läsnä ollessa. Niitä on jäänyt jäljelle, kun sulate on poistettu loisteainesynteesistä.[2]
- Löyhästi pakatut loisteaineet, esim. kun silikageelin ylijäämä (muodostunut kaliumsilikaatin sideaineesta) on nykytasoa, ovat taipuvaisia ylikuumenemaan paikallisesti, koska niiden lämmönjohtavuus on huono. Esim. InBO3:Tb3+ on altis heikkenemisen kiihtymiselle korkeissa lämpötiloissa.[2]
Aineet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Loisteaineet valmistetaan yleensä sopivista isäntäaineista lisäämällä aktivaattoria. Parhaan tunnetut tyypit ovat kuparilla aktivoitu sinkkisulfidi ja hopealla aktivoitu sinkkisulfidi.
Isäntäaineet ovat tavallisesti oksideja, nitridejä, oksinitridejä,[10] sulfideja, selenidejä, halideja tai sinkki-, kadmium-, mangaani-, alumiini tai piisilikaatteja tai muiden harvinaisten maametallien silikaatteja. Aktivaattorit pidentävät emissioaikaa eli jälkiloistetta. Muita aineita, kuten nikkeliä, voidaan vuorostaan käyttää jälkihehkun sammuttamiseen ja loisteaineen säteilyn heikkenemisajan lyhentämiseen.
Monet loisteainejauheet valmistetaan matalassa lämpötilassa, kuten sooligeeliprosessilla, ja ne vaativat yleensä jälkihehkutuksen noin tuhannen celsiusasteen lämpötilassa, joka on liian korkea monille käyttökohteille. Sopiva kasvuprosessin optimointi mahdollistaa kuitenkin hehkutuksen välttämisen.[11]
Loisteputkissa käytettävät loisteaineet vaativat monivaiheisen tuotantomenetelmän, jonka yksityiskohdat vaihtelevat loisteaineesta riippuen. Irtoaineet täytyy työstää, jotta saavutetaan haluttu hiukkasten suuruusluokka, koska suurista hiukkasista tulee huonolaatuinen pinnoite putkeen, ja pienet hiukkaset tuottavat vähemmän valoa ja heikkenevät nopeammin. Prosessin olosuhteita pitää säännellä loisteaineen erottamisen aikana, jotta ehkäistään loisteaineen aktivaattoreiden hapettumista ja prosessiastioiden pilaantumista. Loisteaine voidaan pestä työstön jälkeen aktivaattorijäämien poistamiseksi. Haihtuvia aineita ei saa päästää poistumaan työstön aikana. Loisteputkien valmistajat ovat muuttaneet loisteaineiden koostumusta poistaakseen aiemmin käytettyjä myrkillisiä aineita kuten berylliumia, kadmiumia ja talliumia.[12]
Loisteaineiden yleisesti kerrotut ominaisuudet ovat emissiohuipun aallonpituus (nanometreinä, tai vaihtoehtoisesti valkoisten seosten värilämpötila kelvineinä), huipun leveys (nanometreinä 50% intensiteetillä) ja vaimenemisaika (sekunteina).
Käyttökohteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valaistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Loisteainekerrokset tuottavat suurimman osan loisteputkien tuottamasta valosta, ja niitä käytetään myös tasapainottamaan monimetallilamppujen tuottamaa valoa. Neonkilvissä käytetään loisteainekerroksia tuottamaan erivärisiä valoja. Mm. lentokoneiden kojetauluissa käytettävissä elektroluminesenssinäytöissä käytetään loisteainekerrosta tuottamaan häikäisemätön valaisu tai numeerisina ja graafisina näyttöinä. Valkoisissa loistediodivaloissa on sininen tai ultravioletti säteilijä ja loisteainekerros, joka säteilee pidempiä aallonpituuksia, jolloin saadaan kokonainen näkyvän valon spektri. Keskittämättömiä ja poikkeuttamattomia katodisädeputkia käytettiin stroboskooppivaloina vuodesta 1958 alkaen.[13]
Loisteaineita hyödyntävä lämpötilan mittaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Loisteaineita hyödyntävässä lämpötilan mittauksessa hyödynnetään tiettyjen loisteaineiden lämpötilariippuvuutta. Tätä varten loisteainepinnoite levitetään tutkittavan kohteen pinnalle, ja emission vaimenemisaika on tavallisesti ominaisuus, joka ilmaisee lämpötilan. Koska valaisulaitteet ja opsiset ilmaisimet voidaan sijoittaa siten, että ne voidaan poistaa, menetelmää voidaan käyttää liikkuvilla pinnoilla kuten suurnopeusmoottoreiden pinnoilla. Loisteainetta voidaan levittää myös valokuidun päähän optiseksi/analogiseksi lämpöpariksi.
Pimeässä hohtavat lelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kalsiumsulfidin ja strontiumsulfidin yhdiste, jossa on vismuttia aktivaattorina eli (Ca,Sr)S:Bi tuottaa sinistä valoa jopa 12 tunnin loisteajalla; punainen ja oranssi ovat sinkkisulfidin kaavan muunnelmia. Punaista valoa voidaan saada strontiumsulfidista.
- Sinkkisulfidi, jossa on viiden miljoonasosan pitoisuus kupariaktivaattoria, on yleisin pimeässä hohtavissa leluissa ja tuotteissa käytettävä loisteaine. Sitä kutsutaan myös GS-loisteaineeksi.
- Sinkkisulfidin ja kadmiumsulfidin seoksen säteilemän valon väri riippuu aineiden suhteesta; GdS-pitoisuuden kasvattaminen muuttaa väriä pidempien aallonpituuksien suuntaan. Sen loisteaika on 1-10 tuntia.
- Strontiumaluminaatti, jossa on aktivaattorina europiumia, SrAl2O4:Eu(II):Dy(III), on uudempi aine, jonka kirkkaus on suurempi ja loisteaika huomattavasti pidempi. Se tuottaa vihreää ja vedensävyistä valoa: vihreän kirkkaus on suurin ja vedensävyisen loisteaika pisin. Kyseinen loisteaine on noin 10 kertaa kirkkaampaa, kauemmin hohtavaa ja kalliimpaa kuin ZnS:Cu. Strontiumaluminaatin viritystilan aallonpituus vaihtelee välillä 200-450 nm. Vihreän version säteilemä aallonpituus on 520 nm, sinivihreän 505 nm ja sinisen 490 nm. Myös strontiumaluminaatilla voi tuottaa suurempia aallonpituuksia, mutta se heikentää kirkkautta.
Näissä käyttökohteissa loisteaine joko lisätään suoraan lelujen muovaamiseen käytettävään muoviin tai sekoitetaan sideaineeseen, jolloin sitä voidaan käyttää maalina.
ZnS:Cu-loisteainetta käytetään pimeässä hohtavissa ihovoiteissa, joita käytetään Halloween-ehosteissa. Loisteaineen pysyvyys kasvaa tavallisesti samalla kun aallonpituus kasvaa. Katso myös valotikku, joka on kemiluminesenssiin perustuva hohtava tuote.
Postimerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset loisteaineelliset postimerkit otettiin käyttöön vuonna 1959 postinlajittelukoneiden tunnisteiksi.[14] Niistä on monia muunnelmia ympäri maailmaa, joissa on eri määriä loisteainetta.[15] Postimerkkejä kerätään joskus sen mukaan, onko niissä loisteainetunniste tai onko ne tulostettu luminoivalle paperille vai eikö.
Radioluminesenssi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pääartikkeli: Radioluminesenssi
Sinkkisulfidiloisteaineita on käytetty radioaktiivisten aineiden kanssa, joissa loisteaine viritettiin alfa- ja beetahajoavilla isotoopeilla, jotta saatiin hohtavaa maalia kellotauluihin ja kojeiden säätimiin. Radium-228:a ja Radium-226:tta käytettiin vuosina 1913-1950 aktivoimaan hopealla seostetusta sinkkisulfidista (ZnS:Ag) valmistettuja loisteaineita, jotka loistivat vihertävinä. Loisteaine ei sopi käytettäväksi 25 mg/cm² paksumpina kerroksina, koska muuten valon itseabsorptiosta tulee ongelma. Sinkkisulfidin kidehilan rakenne kuitenkin heikkenee, mikä johtaa kirkkauden vähenemiseen huomattavasti nopeammin kuin radium ehtyy. Ernest Rutherford käytti ZnS:Ag:lla pinnoitettuja spintariskooppien näyttöjä tutkiessaan atomiydintä.
Kuparilla seostettu sinkkisulfidi (ZnS:Cu) on yleisimmin käytetty loisteaine, ja se tuottaa sinivihreää valoa. Kuparilla ja magnesiumilla seostettu sinkkisulfidi (ZnS:Cu,Mg) tuottaa keltaoranssia valoa.
Tritiumia käytetään säteilylähteenä myös monenlaisissa tritiumin valaisua hyödyntävissä tuotteissa.
Elektroluminesenssi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pääartikkeli: Elektroluminesenssi
Elektroluminesenssia voidaan hyödyntää valonlähteissä. Ne säteilevät yleensä laajalle alueelle, joten ne sopivat nestekidenäyttöjen taustavaloiksi. Loisteaineen viritystila saadaan yleensä aikaan korkean intensiteetin sähkökentän sovelluksella, yleensä soveliaan taajuuden kanssa. Nykyisin elektroluminesenssivalonlähteiden käyttö on vähenemässä, mikä johtuu niiden suhteellisen lyhyistä käyttöi'istä.
ZnS:Cu oli ensimmäinen aine, joka käytti onnistuneesti elektroluminesenssia. Georges Destriau kokeili sitä vuonna 1936 Marie Curien laboratorioissa, Pariisissa.
Jauhe- tai vaihtovirtaelektroluminesenssia käytetään monissa taustavaloissa ja yövaloissa. Monet yritykset myyvät brändättyjä EL-tuotteita kuten joissakin Timex-kelloissa käytettyä IndiGlota tai "Valoteippiä", joka on toinen tuotenimi elektroluminoivissa valosuikaleissa käytettäville materiaaleille. Apollo-avaruusohjelmalla on annettu tunnustus, että se on ollut ensimmäinen merkityksekäs EL-taustavalojen ja -valaistuksen käyttökohde.[16]
Valkoiset loistediodit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkoiset loistediodit ovat yleensä sinisiä indiumgalliumnitridiledejä, jotka on pinnoitettu sopivalla aineella. Usein käytetään Cerium(III):lla seostettua yttriumalumiinigranaattia (YAG:Ce3+ tai Y3Al5O12:Ce3+), joka imee sinisen valon ja säteilee vihertävästä valosta punertavaan, josta suurin osa on keltaista. Tämä keltainen säteily tuottaa yhdessä sinisen säteilyn kanssa valkoista valoa, joka voidaan muokata värilämpötilaltaan lämpimän kellertäväksi tai kylmän sinertäväksi valkoiseksi. Vaaleankeltaista säteilyä voi säätää korvaamalla cerium muilla harvinaisilla maametalleilla kuten terbiumilla ja gadoliniumilla, ja sävyä voi muuttaa vielä enemmän korvaamalla YAG:n alumiini galliumilla kokonaan tai osittain. Tässä menetelmässä ei käytetä fosforenssia, vaan keltainen valo tuotetaan tuikemenetelmällä, jossa jälkiloisteen täydellinen puute on eräs menetelmän tunnuspiirre.
Jotkin harvinaisilla maametalleilla seostetut SiAlONit ovat fotoluminoivia, ja niitä voi käyttää loisteaineina. Europium(II):lla seostettu β-SiAlON absorboi UV-valoa ja näkyvää valoa ja emittoi voimakasta ja laajakaistaista valoa. Sen luminanssi ja väri eivät muutu huomattavasti lämpötilan mukaan, koska sillä on lämpötilastabiili kiderakenne. Sillä on hyvät mahdollisuudet loisteaineen vihreänä muunnoksena valkoisille loistediodeille. On olemassa myös keltainen muunnos (α-SiAlON).[17] Valkoisissa ledeissä käytetään sinistä loistediodia joko keltaisen loisteaineen tai vihreän, ja keltaisen SiAlON-loisteaineen ja punaisen CaAlSiN3-pohjaisen loisteaineen kanssa.[18][19][20]
Valkoisia ledejä voi valmistaa myös pinnoittamalla lähes UV-valoa säteilevä loistediodi korkean hyötysuhteen europiumiin pohjautuvalla sinistä ja punaista valoa säteilevillä loisteaineilla ja vihreänä säteilevällä alumiinilla seostetulla sinkkisulfidilla. Tämä menetelmä on vastaava kuin loisteputken toimintatapa.
Joissakin uudemmissa valkoisissa loistediodeissa käytetään keltaista ja sinistä säteilijää sarjassa, jolloin lähestytään valkoista. Tätä tekniikkaa on käytetty joissakin Motorolan puhelimissa kuten BlackBerryssä ja ledivaloissa, ja alkuperäisessä versiossa säteilijät pinottiin käyttäen galliumnitridiä, piikarpidia ja indiumgaliumfosfidia, mutta myöhemmin sen havaittiin murtuvan korkeilla käyttövirroilla.
Monia yleisvalaistuksen valkoisia loistediodeja voi käyttää tiedonvälityksessä, esim. järjestelmissä, jotka muuntavat ledin toimimaan vilkkuvalona.[21]
Kuvaputket
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvaputket tuottavat lähetteen synnyttämiä valokuvioita tyypillisesti pyöreässä tai suorakulmaisessa muodossa. Kookkaita kuvaputkia käytettiin mustavalkoisissa kotitelevisioissa, jotka yleistyivät 1950-luvulla, sekä ensimmäisen sukupolven väri-TV:issä ja ensimmäisissä tietokonenäytöissä. Niitä käytettiin laajasti myös tieteen ja tekniikan kojeissa, kuten oskilloskoopeissa, yleensä yksivärisen loisteaineen kanssa (yleensä vihreää). Tällaisten käyttökohteiden loisteaineilla on usein pitkä jälkiloiste, joka parantaa kuvan pysyvyyttä.
Loisteaineet voidaan kiinnittää joko ohutkalvolle tai erillisinä hiukkasina, jauhettuna pinnalle. Ohutkalvojen käyttöikä on pidempi ja kuvatarkkuus parempi, mutta niiden kirkkaus on pienempi ja hyötysuhde huonompi kuin jauhemaisilla. Tämä johtuu ohutkalvon useista sisäisistä heijastumisista, jotka siroavat emittoituvaa valoa.
Valkoinen (mustavalkokuvaputkessa): Sinkkikadmiumsulfidin ja sinkkisulfidihopean seos, ZnS:Ag+(Zn,Cd)S:Ag, on valkoinen P4-loisteaine, jota käytetään mustavalkotelevisioiden kuvaputkissa. Keltaisten ja sinisten loisteaineiden seokset ovat tavallisia, mutta myös punaisen, vihreän ja sinisen seosta tai pelkkää valkoista voidaan käyttää.
Punainen: Yttriumoksidisulfidia yhdessä europium-aktivaattorin kanssa käytetään punaisena loisteaineena värillisissä kuvaputkissa. Väri-TV:n kehityksessä meni pitkään punaisen loisteaineen etsimisen vuoksi. Ensimmäinen punaisena säteilevä, harvinaisista maametalleista valmistettu loisteaine, YVO4:Eu3+, tuli markkinoille väritelevisioiden pääväriksi vuonna 1964, ja sen kehittivät Levine ja Palilla.[22]Sitä käytettiin yhden kiteen muodossa erinomaisena polarisaattorina ja laseraineena.[23]
Keltainen: Sinkkikadmiumsulfidi, (Zn,Cd)S:Ag, tuottaa vahvankeltaista valoa, kun sitä sekoitetaan kadmiumsulfidiin.
Vihreä: Sinkkisulfidin ja kuparin yhdistelmä ZnS:Cu eli P31-loisteaine tuottaa vihreää valoa, jonka huippu on 531 nm ja jälkiloiste pitkä.
Sininen: Kun sinkkisulfidiin lisätään muutama miljoonasosa hopeaa (ZnS:Ag), ja sitä viritetään elektroneilla, se tuottaa sinisen loisteen, jonka huippu on 450 nm, ja sillä on pitkä 200 nanosekunnin jälkihehku. Se tunnetaan P22B-loisteaineena. Sinkkisulfidihopea on yhä yksi hyötysuhteeltaan parhaista kuvaputkien loisteaineista, joissa sitä käytetään sinisenä loisteaineena.
Loisteaineet ovat yleensä huonoja sähkönjohteita. Tällöin ruudulle voi varastoitua jäännösvarausta, joka kasvattaa tehokkaasti törmäävien elektronien energiaa sähköstaattisesta hylkimisestä johtuen. Ongelman poistamiseksi loisteaineiden ylle voidaan laittaa ohut alumiinikerros (noin 100 nm). Se tehdään yleensä tyhjiöhaihdutuksella ja yhdistetään johtavaan kerrokseen putken sisällä. Lisäksi kerros heijastaa loisteaineen valoa haluttuun suuntaan ja suojaa loisteainetta epätäydellisen tyhjiön aiheuttamalta ionipommituksella.
Sävykkyyttä voi kasvattaa monin tavoin ympäristön valon aiheuttaman kuvan heikkenemisen vähentämiseksi. Sen lisäksi, että ruudun käyttämättömillä alueilla on musta maski, värinäyttöjen loisteaineen hiukkaset on pinnoitettu sopivanvärisillä väriaineilla. Esimerkiksi punaiset loisteaineet pinnoitetaan rauta(III)oksidilla (korvasi entisen Cd(s,Se):n kadmiumin myrkyllisyyden vuoksi), ja siniset loisteaineet voidaan pinnoittaa merensinisellä CoO·nAl2O3:lla tai ultramariinilla (Na8Al6Si6O24S2). ZnS:Cu:iin pohjautuvia vihreitä loisteaineita ei ole pinnoitettu kellertävän värinsä vuoksi.[2]
Mustavalkotelevisioiden kuvaputket
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mustavalkotelevisioissa tarvitaan loisteainetta, jonka säteilemä valo on lähellä valkoista. Yleensä käytetään loisteaineiden seoksia.
Yleisin seos on ZnS:Ag+(Zn,Cd)S:Cu,Al, jossa on sinistö ja keltaista. ZnS:Ag+(Zn,Cd)S:Ag:ssä on myös sinistä ja keltaista loisteainetta ja ZnS:Ag+ZnS:Cu,Al+Y2O2S:Eu3+:ssa sinistä, vihreää ja punaista (ei sisällä kadmiumia ja hyötysuhteeltaan huono). Värisävyn voi asettaa komponenttien suhdelukujen avulla.
Koska seoksissa on eri loisteaineiden erillisiä hiukkasia, niiden tuottava kuva ei ole aina sulavaa. Yksittäinen valkoisena säteilevä loisteaine (Zn,Cd)S:Ag,Au,Al selviytyy tästä ongelmasta. Sitä käytetään vain todella pienissä ruuduissa, koska sen hyötysuhde on huono.
Ruudut päällystetään loisteaineella yleensä sedimentointipinnoitusta käyttäen, jossa hiukkasten annetaan asettua pinnalle ratkaisusta riippuen.[24]
Värilliset kuvaputket suppeilla sävyillä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]On muutama vaihtoehto näyttää värikuvaa suppeilla värisävyillä.
Penetron-putkissa on erivärisiä loisteaineita, jotka on kerrostettu ja erotettu toisistaan eristeellä. Elektronien energiaan vaikuttamiseksi käytetään kiihdytysjännitettä. Matalaenergiaiset elektronit absorboituvat ylimmän kerroksen loisteaineeseen, ja korkeampienergiset menevät läpi ja absorboituvat alempiin kerroksiin. Tällöin näkyy joko ensimmäinen väri tai ensimmäisen ja toisen värin sekoitus. Näytön, jossa on punaisen ulompi kerros ja vihreä sisempi kerros, kiihdytysjännitteen muuttamisella voidaan tuottaa värit punaisesta oranssin ja keltaisen kautta vihreään.
Toinen tapa on käyttää kahden erilaisen loisteaineen seosta. Toisen kirkkaus on suoraan verrannollinen elektronin vuohon, kun taas toisen kirkkaus kyllästyy korkeammissa voissa, jolloin loisteaine ei säteile yhtään enempää valoa riippumatta siihen törmäävien elektronien määrästä. Molemmat loisteaineet emittoivat yhdessä matalissa voissa, kun taas korkeammissa voissa kyllästymättömän loisteaineen kirkkaus alkaa hallita, jolloin väriyhdistelmä muuttuu.[24]
Tällaisten näyttöjen kuvatarkkuus voi olla korkea, koska niissä ei ole kaksiulotteista rakennetta kuten monivärikuvaputken loisteaineissa. Niiden sävyt ovat kuitenkin hyvin rajalliset. Niitä käytettiin mm. joissakin vanhoissa sotilastutkanäytöissä
Väritelevisioiden kuvaputket
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Värikuvaputkien loisteaineilla pitää olla korkeampi sävykkyys ja kuvatarkkuus kuin mustavalkoisilla. Elektronisuihkujen energiatiheys on noin satakertainen verrattuna mustavalkoisiin kuvaputkiin. Elektroneiden osumat tarkennetaan noin 0,2 mm läpimitalle mustavalkoisen kuvaputken 0,6 mm asemesta. Sen takia elektronisäteilytyksen heikkenemisen vaikutukset ovat voimakkaampia.
Värillisessä kuvaputkessa tarvitaan kolmea eri loisteainetta, jotka lähettävät punaista, vihreää ja sinistä valoa, ja jotka kuvioidaan ruudulle. Värien tuottamiseen käytetään kolmea erillistä elektronitykkiä.
Loisteaineiden koostumus muuttuivat aikojen saatossa, kun parempia loisteaineita kehitettiin, ja kadmiumin käyttöä piti vähentää ja myöhemmin lopettaa kokonaan ympäristöhuolten vuoksi. (Zn,Cd)S:Ag,Cl korvattiin (Zn,Cd)S:Cu,Al:llä, jonka kadmium/sinkkipitoisuus oli pienempi, ja sen jälkeen kadmiumittomalla ZnS:Cu,Al:llä.
Sininen loisteaine pysyi yleensä muuttumattomana: hopealla seostettuna sinkkisulfidina. Vihreänä loisteaineena käytettiin alun perin mangaanilla seostettua sinkkisilikaattia, sitten kadmiumsinkkisulfidia hopea-aktivaattorilla, sen jälkeen pienemmän kadmiumpitoisuuden seosta kupari-alumiiniaktiivaattorilla, ja lopuksi vastaavaa kadmiumitonta muunnelmaa. Punainen loisteaine muuttui eniten: se oli ensin sinkkifosfaattia mangaaniaktivaattorilla, sen jälkeen kadmiumsinkkisulfidia hopea-aktivaattorilla, sitten europium(III)-aktivoiduilla loisteaineilla: ensin yttriumvanadaatti-matriisilla, sen jälkeen yttriumoksidilla ja nykyisin yttriumoksisulfidilla. Loisteaineiden kehitys oli siis:
- ZnS:Ag – Zn2SiO4:Mn – Zn3(PO4)2:Mn
- ZnS:Ag – (Zn,Cd)S:Ag – (Zn,Cd)S:Ag
- ZnS:Ag – (Zn,Cd)S:Ag – YVO4:Eu3+
- ZnS:Ag – (Zn,Cd)S:Cu,Al – Y2O2S:Eu3+ or Y2O3:Eu3+
- ZnS:Ag – ZnS:Cu,Al or ZnS:Au,Cu,Al – Y2O2S:Eu3+[24]
Projektiotelevisiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Projektiotelevisioissa, joiden säteiden tehotiheys voi olla kaksi suuruusluokkaa suurempi kuin tavallisissa kuvaputkissa, on käytetty joitakin erilaisia loisteaineita.
Sinisenä värinä käytettiin ZnS:Ag,Cl:ää, joka kuitenkin kyllästyy. (La,Gd)OBr:Ce,Tb3+:aa voidaan käyttää vaihtoehtona, joka on suuraviivaisempi suurissa energiatiheyksissä.
Vihreänä käytetään Gd2O2Tb3+:aa terbium-aktivaattorilla. Sen väripuhtaus ja kirkkaus on sinkkisulfidia huonompia alhaisilla viritystiheyksillä, mutta se käyttäytyy suoraviivaisesti korkeissa viritysenergiatiheyksissä, kun taas sinkkisulfidi kyllästyy. Sekin kuitenkin kyllästyy, joten sitä voidaan korvata osin Y3Al5O12:Tb3+:lla tai Y2SiO5:Tb3+:lla. LaOBr:Tb3+ on kirkasta mutta vedelle altista, heikkenemiseen taipuvaista ja sen kiteiden esteiden rakenne on levymäinen. Nämä ongelmat on ratkaistu, joten sen käyttö kasvaa aineen korkeamman lineaarisuuden vuoksi.
Punaisena loisteaineena käytetään Y2O2S:Eu3+:aa.[24]
Loisteaineiden tyypit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lyhenne | Koostumus | Väri | Aallonpituus | Huipun leveys | Pysyvyys | Käyttö | Muuta |
---|---|---|---|---|---|---|---|
P1, GJ | Zn2SiO4:Mn (Willemiitti) | vihreä | 528 nm | 40 nm[27] | 1-100 ms | kuvaputket, valaistus | oskilloskoopit ja yksiväriset tietokonenäytöt |
P2 | ZnS:Cu(Ag)(B*) | sinisestä vihreään | 543 nm | – | pitkä | kuvaputket | oskilloskoopit |
P3 | Zn8:BeSi5O19:Mn | keltainen | 602 nm | – | keskipitkä, 13 ms | kuvaputket | meripihkanväriset yksiväriset tietokonenäytöt |
P4 | ZnS:Ag+(Zn,Cd)S:Ag | valkoinen | 565,540 nm | – | lyhyt | kuvaputket | mustavalko-TV:iden kuvaputket ja näyttöputket |
P4 (Ei Cadmiumia) | ZnS:Ag+ZnS:Cu+Y<sub id="mwAb4">2</sub>O<sub id="mwAb8">2</sub>S:Eu | valkoinen | – | – | lyhyt | kuvaputket | mustavalko-TV:iden kuvaputket ja näyttöputket, kadmiumiton |
P5 | sininen | 430 nm | – | erittäin lyhyt | kuvaputket | filminauhoissa | |
P6 | valkoinen | 565,460 nm | – | lyhyt | kuvaputket | ||
P7 | (Zn,Cd)S:Cu | Sininen keltaisella jälkiloisteella | 558,440 nm | – | pitkä | kuvaputket | tutkien PPI-näytöt, vanhat EKG-näytöt |
P10 | KCl | vihreä | – | – | pitkä | tumman jäljen kuvaputket | Tutkanäytöt, muuttuu kuultavan valkoisesta tummaan magentaan, pysyy samana kunnes pyyhitään lämmöllä tai infrapunavalolla |
P11, BE | ZnS:Ag,Cl or ZnS:Zn | sininen | 460 nm | – | 0.01-1 ms | kuvaputket, tyhjiöfluore-senssinäytöt | näyttöputket ja tyhjiöfluoresenssi-näytöt |
P12 | Zn(Mg)F2:Mn | oranssi | 590 nm | – | keskipitkä tai pitkä | kuvaputket | tutkat |
P13 | MgSi2O6:Mn | punaoranssi | 640 nm | – | keskipitkä | kuvaputket | FSS-lukijat ja valokuvaus |
P14 | sininen oranssilla jälkiloisteella | – | – | keskipitkä tai pitkä | kuvaputket | tutkien PPI-näytöt, vanhat EKG-näytöt | |
P15 | ZnO:Zn | sinisestä vihreään | 504,391 nm | – | äärimmäisen lyhyt | kuvaputket | televisiot FSS-pyyhkäisyllä |
P16 | CaMgSi2O6:Ce | sinivioletti | 380 nm | – | erittäin lyhyt | kuvaputket | FSS-lukijat ja valokuvaus |
P17 | ZnO,ZnCdS:Cu | sinisestä keltaiseen | 504,391 nm | – | sinisellä lyhyt, keltaisella pitkä | kuvaputket | – |
P18 | CaMgSi2O6:Ti, BeSi2O6:Mn | valkoinen | 545,405 nm | – | keskipitkästä lyhyeen | kuvaputket | – |
P19, LF | (KF,MgF2):Mn | oranssista keltaiseen | 590 nm | – | pitkä | kuvaputket | tutkanäytöt |
P20, KA | (Zn,Cd)S:Ag or (Zn,Cd)S:Cu | keltaisesta vihreään | 555 nm | – | 1–100 ms | kuvaputket | näyttöputket |
P21 | – | – | 605 nm | – | – | kuvaputket | Allen B DuMont Laboratoriesin rekisteröimä |
P22R | Y2O2S:Eu+Fe2O3 | punainen | 611 nm | – | lyhyt | kuvaputket | televisioiden punaiset loisteaineet |
P22G | ZnS:Cu,Al | vihreä | 530 nm | – | lyhyt | kuvaputket | televisioiden vihreät loisteaineet |
P22B | ZnS:Ag+Co-on-Al2O3 | sininen | – | – | lyhyt | kuvaputket | televisioiden siniset loisteaineet |
P23 | – | valkoinen | 575,460 nm | – | lyhyt | kuvaputket | United States Radium Corporationin rekisteröimä |
P24, GE | ZnO:Zn | vihreä | 505 nm | – | 1–10 µs | tyhjiöfluore-senssinäytöt | Tyhjiöfluoresenssi-näyttöjen yleisin loisteaine[28] |
P25 | CaSi2O6:Pb:Mn | oranssi | 610 nm | – | keskipitkä | kuvaputket | sotilasnäytöt - 7UP25 kuvaputket |
P26, LC | (KF,MgF2):Mn | oranssi | 595 nm | – | pitkä | kuvaputket | tutkanäytöt |
P27 | ZnPO4:Mn | punaoranssi | 635 nm | – | keskipitkä | kuvaputket | värikuvaputki-TV:iden huolto |
P28, KE | (Zn,Cd)S:Cu,Cl | keltainen | – | – | keskipitkä | kuvaputket | näyttöputket |
P31, GH | ZnS:Cu or ZnS:Cu,Ag | kellertävästä
vihreään |
– | – | 0.01-1 ms | kuvaputket | oskilloskoopit |
P33, LD | MgF2:Mn | oranssi | 590 nm | – | alle 1 sekunti | kuvaputket | tutkanäytöt |
P34 | – | sinivihreä | – | – | eittäin pitkä | kuvaputket | – |
P35 | ZnS,ZnSe:Ag | sinivalkoinen | 455 nm | – | keskipitkästä lyhyeen | kuvaputket | Ortokromaattisten filmimateriaalien fotograafinen kirjaaminen |
P38, LK | (Zn,Mg)F2:Mn | oranssista keltaiseen | 590 nm | – | pitkä | kuvaputket | tutkanäytöt |
P39, GR | Zn2SiO4:Mn,As | vihreä | 525 nm | – | pitkä | kuvaputket | näyttöputket |
P40, GA | ZnS:Ag+(Zn,Cd)S:Cu | valkoinen | – | – | pitkä | kuvaputket | näyttöputket |
P43, GY | Gd<sub id="mwAyA">2</sub>O<sub id="mwAyE">2</sub>S:Tb | keltaisesta vihreään | 545 nm | – | keskipitkä | kuvaputket | Näyttöputket, EPID-laitteet, joita käytetään syövän hoidossa sädehoidon lineaarikiihdytti-missä |
P45, WB | Y2O2S:Tb | valkoinen | 545 nm | – | lyhyt | kuvaputket | etsimet |
P46, KG | Y<sub id="mwAzk">3</sub>Al<sub id="mwAzo">5</sub>O<sub id="mwAzs">12</sub>:Ce | vihreä | 530 nm | – | erittäin lyhyt | kuvaputket | Sädeindeksiputket |
P47, BH | Y<sub id="mwA0g">2</sub>SiO<sub id="mwA0k">5</sub>:Ce | sininen | 400 nm | – | erittäin lyhyt | kuvaputket | Sädeindeksiputket |
P53, KJ | Y<sub id="mwA1U">3</sub>Al<sub id="mwA1Y">5</sub>O<sub id="mwA1c">12</sub>:Tb | keltaisesta vihreään | 544 nm | – | lyhyt | kuvaputket | projektioputket |
P55, BM | ZnS:Ag,Al | sininen | 450 nm | – | lyhyt | kuvaputket | projektioputket |
ZnS:Ag | sininen | 450 nm | – | – | kuvaputket | – | |
ZnS:Cu,Al or ZnS:Cu,Au,Al | vihreä | 530 nm | – | – | kuvaputket | – | |
(Zn,Cd)S:Cu,Cl+(Zn,Cd)S:Ag,Cl | valkoinen | – | – | – | kuvaputket | – | |
Y<sub id="mwA4o">2</sub>SiO<sub id="mwA4s">5</sub>:Tb | vihreä | 545 nm | – | – | kuvaputket | projektioputket | |
Y2OS:Tb | vihreä | 545 nm | – | – | kuvaputket | näyttöputket | |
Y3(Al,Ga)5O12:Ce | vihreä | 520 nm | – | lyhyt | kuvaputket | Sädeindeksiputket | |
Y3(Al,Ga)5O12:Tb | keltaisesta vihreään | 544 nm | – | lyhyt | kuvaputket | projektioputket | |
InBO<sub id="mwA7w">3</sub>:Tb | keltaisesta vihreään | 550 nm | – | – | kuvaputket | – | |
InBO3:Eu | keltainen | 588 nm | – | – | kuvaputket | – | |
InBO3:Tb+InBO3:Eu | meripihka | – | – | – | kuvaputket | tietokonenäytöt | |
InBO3:Tb+InBO3:Eu+ZnS:Ag | valkoinen | – | – | – | kuvaputket | – | |
(Ba,Eu)Mg2Al16O27 | sininen | – | – | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket | |
(Ce,Tb)MgAl11O19 | vihreä | 546 nm | 9 nm | – | valaistus | Kolmiväriset loisteputket[27] | |
BAM | BaMgAl10O17:Eu,Mn | sininen | 450 nm | – | – | valaistus, näytöt | Kolmiväriset loisteputket |
BaMg2Al16O27:Eu(II) | sininen | 450 nm | 52 nm | – | valaistus | Kolmiväriset loisteputket[27] | |
BAM | BaMgAl10O17:Eu,Mn | sinisestä vihreään | 456 nm,514 nm | – | – | valaistus | – |
BaMg2Al16O27:Eu(II),Mn(II) | sinisestä vihreään | 456 nm, 514 nm | 50 nm 50%[27] | – | valaistus | – | |
Ce0.67Tb0.33MgAl11O19:Ce,Tb | vihreä | 543 nm | – | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket | |
Zn2SiO4:Mn,Sb2O3 | vihreä | 528 nm | – | – | valaistus | – | |
CaSiO<sub id="mwBFQ">3</sub>:Pb,Mn | oranssista vaaleanpunai-seen | 615 nm | 83 nm[27] | – | valaistus | – | |
CaWO4 (Scheeliitti) | sininen | 417 nm | – | – | valaistus | – | |
CaWO4:Pb | sininen | 433 nm/466 nm | 111 nm | – | valaistus | Laaja kaistanleveys[27] | |
MgWO<sub id="mwBHs">4</sub> | vaaleansininen | 473 nm | 118 nm | – | valaistus | Laaja kaistanleveys, ylellinen seoksen osa[27] | |
(Sr,Eu,Ba,Ca)5(PO4)3Cl | sininen | – | – | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket | |
Sr5Cl(PO4)3:Eu(II) | sininen | 447 nm | 32 nm[27] | – | valaistus | – | |
(Ca,Sr,Ba)3(PO4)2Cl2:Eu | sininen | 452 nm | – | – | valaistus | – | |
(Sr,Ca,Ba)10(PO4)6Cl2:Eu | sininen | 453 nm | – | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket | |
Sr<sub id="mwBL4">2</sub>P<sub id="mwBL8">2</sub>O<sub id="mwBMA">7</sub>:Sn(II) | sininen | 460 nm | 98 nm | – | valaistus | Laaja kaistanleveys, ylellinen seoksen osa[27] | |
Sr6P5BO20:Eu | sinisestä vihreään | 480 nm | 82 nm[27] | – | valaistus | – | |
Ca5F(PO4)3:Sb | sininen | 482 nm | 117 nm | – | valaistus | Laaja kaistanleveys[27] | |
(Ba,Ti)2P2O7:Ti | sinisestä vihreään | 494 nm | 143 nm | – | valaistus | Laaja kaistanleveys, ylellinen seoksen osa[27] | |
3Sr<sub id="mwBPc">3</sub>(PO<sub id="mwBPg">4</sub>)<sub id="mwBPk">2</sub>.SrF<sub id="mwBPs">2</sub>:Sb,Mn | sininen | 502 nm | – | – | valaistus | – | |
Sr5F(PO4)3:Sb,Mn | sinisestä vihreään | 509 nm | 127 nm | – | valaistus | Laaja kaistanleveys[27] | |
Sr5F(PO4)3:Sb,Mn | sinisestä vihreään | 509 nm | 127 nm | – | valaistus | Laaja kaistanleveys[27] | |
LaPO<sub id="mwBSM">4</sub>:Ce,Tb | vihreä | 544 nm | – | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket | |
(La,Ce,Tb)PO4 | vihreä | – | – | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket | |
(La,Ce,Tb)PO4:Ce,Tb | vihreä | 546 nm | 6 nm | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket[27] | |
Ca<sub id="mwBUU">3</sub>(PO<sub id="mwBUY">4</sub>)<sub id="mwBUc">2</sub>.CaF2:Ce,Mn | keltainen | 568 nm | – | – | valaistus | – | |
(Ca,Zn,Mg)3(PO4)2:Sn | oranssista vaaleanpunai-seen | 610 nm | 146 nm | – | valaistus | Laaja kaistanleveys, seoksen osa[27] | |
(Zn,Sr)3(PO4)2:Mn | oranssista punaiseen | 625 nm | – | – | valaistus | – | |
(Sr,Mg)3(PO4)2:Sn | oranssista vaaleanpuner-tavan valkoiseen | 626 nm | 120 nm | – | loisteputket | Laaja kaistanleveys, ylellinen seoksen osa[27] | |
(Sr,Mg)3(PO4)2:Sn(II) | oranssista punaiseen | 630 nm | – | – | loisteputket | – | |
Ca5F(PO4)3:Sb,Mn | 3800K | – | – | – | loisteputket | Kevyenvalkoinen seos[27] | |
Ca5(F,Cl)(PO4)3:Sb,Mn | kylmän tai lähpimän valkoinen | – | – | – | loisteputket | 2600-9900 K, todella suuritehoisille lampuille[27] | |
(Y,Eu)2O3 | punainen | – | – | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket | |
Y2O3:Eu(III) | punainen | 611 nm | 4 nm | – | valaistus | kolmiväriset loisteputket[27] | |
Mg4(F)GeO6:Mn | punainen | 658 nm | 17 nm | – | suurpaine-elohopea-lamput | [27] | |
Mg4(F)(Ge,Sn)O6:Mn | punainen | 658 nm | – | – | valaistus | – | |
Y(P,V)O4:Eu | oranssista punaiseen | 619 nm | – | – | valaistus | – | |
YVO4:Eu | oranssista punaiseen | 619 nm | – | – | suurpaine-elohopea- ja monimetalli-lamput | – | |
Y2O2S:Eu | punainen | 626 nm | – | – | valaistus | – | |
3.5 MgO · 0.5 MgF2 · GeO2 :Mn | punainen | 655 nm | – | – | valaistus | 3.5 MgO · 0.5 MgF<sub id="mwBg0">2</sub> · GeO<sub id="mwBhE">2</sub> :Mn | |
Mg5As2O11:Mn | punainen | 660 nm | – | – | suurpaine-elohopea-lamput 1960-luvulla | – | |
SrAl2O7:Pb | ultravioletti | 313 nm | – | – | lääketieteel-liset erikois-loisteputket | UV | |
CAM | LaMgAl11O19:Ce | ultravioletti | 340 nm | 52 nm | – | mustavalo-loisteputket | UV |
LAP | LaPO4:Ce | ultravioletti | 320 nm | 38 nm | – | tieteelliset UV-lamput | UV |
SAC | SrAl12O19:Ce | ultravioletti | 295 nm | 34 nm | – | valaistus | UV |
SrAl11Si0.75O19:Ce0.15Mn0.15 | vihreä | 515 nm | 22 nm | – | valaistus | Monistuskoneiden yksiväriset lamput[29] | |
BSP | BaSi2O5:Pb | ultravioletti | 350 nm | 40 nm | – | valaistus | UV |
SrFB2O3:Eu(II) | ultravioletti | 366 nm | – | – | valaistus | UV | |
SBE | SrB4O7:Eu | ultravioletti | 368 nm | 15 nm | – | valaistus | UV |
SMS | Sr2MgSi2O7:Pb | ultravioletti | 365 nm | 68 nm | – | valaistus | UV |
MgGa2O4:Mn(II) | sinisestä vihreään | – | – | – | valaistus | Näyttöjen taustavalot |
Erilaisia loisteaineita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eräitä muita kaupallisia loisteaineita, joita käytetään röntgennäytöissä, neutroni-ilmaisimissa, alfahiukkasten tuikelevyissä, jne., ovat:
- Gd2O2S:Tb (P43), vihreä (huippu: 545 nm), 1,5 ms heikkeneminen kymmenesosaan, matala jälkiloiste, koskea röntgensäteilyn absorptio, röntgensäteille, neutroneille ja gammasäteilylle
- Gd2O2S:Eu, punainen (627 nm), 850 µs heikkeneminen, jälkiloisteellinen, korkea röntgensäteilyn absorptio, röntgensäteille, neutroneille ja gammasäteilylle
- Gd2O2S:Pr, vihreä (513 nm), 7 µs heikkeneminen, ei jälkiloistetta, korkea röntgensäteilyn absorptio, röntgensäteille, neutroneille ja gammasäteilylle
- Gd2O2S:Pr,Ce,F, vihreä (513 nm), 4 µs heikkeneminen, ei jälkiloistetta, korkea röntgensäteilyn absorptio, röntgensäteille, neutroneille ja gammasäteilylle
- Y2O2S:Tb (P45), valkoinen (545 nm), 1,5 ms heikkeneminen, matala jälkiloiste, matalaenergiaisille röntgensäteille
- Y2O2S:Eu (P22R), punainen (627 nm, 850 µs heikkeneminen, jälkiloisteellinen, matalaenergiaisille röntgensäteille
- Y2O2S:Pr, valkoinen (513 nm), 7 µs heikkeneminen, ei jälkiloistetta, matalaenergiaisille röntgensäteille
- Zn(0.5)Cd(0.4)S:Ag (HS), vihreä (560 nm), 80 µs heikkeneminen, jälkiloisteellinen, tehokas matalan erotuskyvyn röntgensäteille
- Zn(0.4)Cd(0.6)S:Ag (HSr), punainen (630 nm), 80 µs heikkeneminen, jälkiloisteellinen, tehokas matalan erotuskyvyn röntgensäteille
- CdWO4, sininen (475 nm), 28 µs heikkeneminen, ei jälkiloistetta, röntgen- ja gammasäteilyä vahvistava loisteaine
- CaWO4, sininen (410 nm), 20 µs heikkeneminen, ei jälkiloistetta, röntgensäteilyä vahvistava loisteaine
- MgWO4, valkoinen (500 nm), 80 µs heikkeneminen, ei jälkiloistetta, vahvistava loisteaine
- Y2SiO5:Ce (P47), sininen (400 nm), 120 ns heikkeneminen, ei jälkiloistetta, elektroneille, sopii valonvahvistimiin
- YAlO3:Ce (YAP), sininen (370 nm), 25 ns heikkeneminen, ei jälkiloistetta, elektroneille, sopii valonvahvistimiin
- Y3Al5O12:Ce (YAG), vihreä (550 nm), 70 ns heikkeneminen, ei jälkiloistetta, elektroneille, sopii valonvahvistimiin
- Y3(Al,Ga)5O12:Ce (YGG), vihreä (530 nm), 250 ns heikkeneminen, matala jälkiloiste, elektroneille, sopii valonvahvistimiin
- CdS:In, vihreä (525 nm), <1 ns heikkeneminen, ei jälkiloistetta, huippunopea, elektroneille
- ZnO:Ga, sininen (390 nm), <5 ns heikkeneminen, ei jälkiloistetta, huippunopea, elektroneille
- ZnO:Zn (P15), sininen (495 nm), 8 µs heikkeneminen, ei jälkiloistetta, matalaenergiaisille elektroneille
- (Zn,Cd)S:Cu,Al (P22G), vihreä (565 nm), 35 µs heikkeneminen, matala jälkiloiste, elektroneille
- ZnS:Cu,Al,Au (P22G), vihreä (540 nm), 35 µs heikkeneminen, matala jälkiloiste, elektroneille
- ZnCdS:Ag,Cu (P20), vihreä (530 nm), 80 µs heikkeneminen, matala jälkiloiste, elektroneille
- ZnS:Ag (P11), sininen (455 nm), 80 µs heikkeneminen, matala jälkiloiste, alfahiukkasille ja elektroneille
- antraseeni, sininen (447 nm), 32 ns heikkeneminen, ei jälkiloistetta, alfahiukkasille ja elektroneille
- muovi (EJ-212), sininen (400 nm), 2,4 ns heikkeneminen, ei jälkiloistetta, alfahiukkasille ja elektroneille
- Zn2SiO4:Mn (P1), vihreä (520 nm), heikkenee minuuteissa, pitkä jälkiloiste, röntgensäteille
- ZnS:Cu (GS), vihreä (520 nm), heikkenee minuuteissa, pitkä jälkiloiste, röntgensäteille
- NaI:Tl, röntgensäteille, alfahiukkasille ja elektroneille
- CsI:Tl, vihreä (545 nm), 5 µs heikkeneminen, jälkiloisteellinen, röntgensäteille, alfahiukkasille ja elektroneille
- 6LiF/ZnS:Ag (ND), sininen (455 nm), 80 µs heikkeneminen, termisille neutroneille
- 6LiF/ZnS:Cu,Al,Au (NDg), vihreä (565 nm), 35 µs heikkeneminen, neutroneille
- Cerium-seostettu YAG-loisteaine, keltainen, Käytetään valkoisissa loistediodeissa muuttamaan sinistä valkoiseksi valoksi, jolla on laaja spektri.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. |
- ↑ The Shocking History of Phosphorus. Macmillan, 2000. ISBN 978-0-330-39005-7
- ↑ a b c d e f g Advances in electronics and electron physics. Academic Press. ISBN 978-0-12-014679-6
- ↑ Moine, B: On phosphor degradation mechanism: thermal treatment effects. Journal of Luminescence, 2005. doi:10.1016/j.jlumin.2004.09.119 Bibcode:2005JLum..113..199B
- ↑ Lakshmanan, p. 171.
- ↑ Fukasawa, Takayuki: Lifetime Improvement of BaMgAl10O17:Eu2+ Phosphor by Hydrogen Plasma Treatment, 2009. doi:10.1143/JJAP.48.092303 Bibcode:2009JaJAP..48i2303T
- ↑ Hillie, K. T.: Degradation of Y2O3:Eu phosphor powders. Physica Status Solidi C, 2004. doi:10.1002/pssc.200404813 Bibcode:2004PSSCR...1.2366N
- ↑ Sheu, Tong-Ji: Deep Traps and Mechanism of Brightness Degradation in Mn-doped ZnS Thin-Film Electroluminescent Devices Grown by Metal-Organic Chemical Vapor Deposition. Japanese Journal of Applied Physics, 1997. doi:10.1143/JJAP.36.2728 Bibcode:1997JaJAP..36.2728W
- ↑ Lakshmanan, pp. 51, 76
- ↑ PPT presentation in Polish (Link to achieved version; Original site isn't available) Tubedevices.com. Arkistoitu 28.12.2013. Viitattu 15.12.2016.
- ↑ Hirosaki: Silicon-based oxynitride and nitride phosphors for white LEDs—A review. Sci. Technol. Adv. Mater., 2007. doi:10.1016/j.stam.2007.08.005 Bibcode:2007STAdM...8..588X Malline:Open access
- ↑ Hirosaki: Fine yellow α-SiAlON:Eu phosphors for white LEDs prepared by the gas-reduction–nitridation method. Sci. Technol. Adv. Mater., 2007. doi:10.1016/j.stam.2007.09.003 Bibcode:2007STAdM...8..601L Malline:Open access
- ↑ Kane, Raymond and Sell, Heinz (2001) Revolution in lamps: a chronicle of 50 years of progress, 2nd ed. The Fairmont Press. ISBN 0-88173-378-4. Chapter 5 extensively discusses history, application and manufacturing of phosphors for lamps.
- ↑ Vacuum light sources — High speed stroboscopic light sources data sheet August 1958. Ferranti, Ltd.. Arkistoitu 20 September 2016. Viitattu 7 May 2017.
- ↑ SEEING PHOSPHOR BANDS on U.K. STAMPS (Arkistoitu – Internet Archive) Arkistoitu 2015-10-19 Wayback Machine.
- ↑ Phosphor Bands Arkistoitu 2017-03-17 Wayback Machine.
- ↑ Archived copy hq.nasa.gov. Arkistoitu 21.12.2016. Viitattu 12.2.2017.
- ↑ XTECH: Sharp to Employ White LED Using Sialon NIKKEI XTECH. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Luminescence and temperature dependency of β-SiAlON phosphor Samsung Electro Mechanics Co. 2010.
- ↑ Hideyoshi Kume, Nikkei Electronics: Sharp to Employ White LED Using Sialon techon.nikkeibp.co.jp. Sep 15, 2009. Arkistoitu 23.2.2012.
- ↑ New sialon phosphors and white LEDs. Oyo Butsuri, 2005. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Frequency characteristics of modern LED phosphor materials. Scientific and Technical Journal of Information Technologies, Mechanics and Optics, 2014. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Palilla: A new, highly efficient red-emitting cathodoluminescent phosphor (YVO4:Eu) for color television. Applied Physics Letters, 1964. doi:10.1063/1.1723611 Bibcode:1964ApPhL...5..118L
- ↑ Birnbaum: Highly efficient Nd:YVO4 diode-laser end-pumped laser. Applied Physics Letters, 1987. doi:10.1063/1.98500 Bibcode:1987ApPhL..51.1885F
- ↑ a b c d Lakshmanan, p. 54.
- ↑ Määritä nimeke!Määritä julkaisija! ISBN 978-0-8493-7560-6
- ↑ Jankowiak: Cathode Ray Tube Phosphors bunkerofdoom.com. Arkistoitu 19 January 2013. Viitattu 1 May 2012.tarvitaan parempi lähde
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Osram Sylvania fluorescent lamps sylvania.com. Arkistoitu July 24, 2011. Viitattu 6.6.2009.
- ↑ VFD|Futaba Corporation futaba.co.jp.
- ↑ Lagos C (1974) "Strontium aluminate phosphor activated by cerium and manganese" Malline:US Patent