Loimijoen valuma-alueen lasketut järvet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Loimijoen valuma-alueen lasketut järvet ovat Loimijoen valuma-alueella sijaitsevia niitä järviä, joille on tehty pääasiassa viimeisen kahdensadan vuoden aikana järvenlasku. Lasketun järven vedenpintaa on alennettu tai sen vesiallas on tyhjennetty kokonaan. Kuivatettu järvi tarkoittaa sitä, että kaikki tai lähes kaikki sen vedet on laskettu pois. Jäljelle on jäänyt kosteikko tai luhta, jollainen on nykyään monen lintuveden perusta; tai jäljelle on jäänyt metsittyvä suo tai niitty. Jotkut alueet on raivattu pelloksi. Entisen järven pohja pidetään kuivana ojittamalla tai salaojittamalla se niin, että sadevesi virtaa sieltä pois.[1]

Seuraavassa on luettelonomaisesti esitelty tunnettuja tapauksia Loimijoen valuma-alueen lasketuista tai kuivatetuista järvistä. Kaikki järvenlaskut eivät sisälly tähän esittelyyn, mutta useimmat niistä merkittävimmistä järvenlaskuista, jotka voidaan lähteiden perusteella vahvistaa. Yleensä ottaen järviin on kajottu harvemmin kuin soihin, joiden raivaamisesta ovat syntyneet suurin osa seudun pelloista. Näillä molemmilla toimilla on ollut suuri vaikutus Loimijoen valuma-alueen maisemaan, ekologiaan ja sen vesistöjen toimintaan. Esittely alkaa Loimijoen suistosta ja seuraa jokivartta myöten yläjuoksun suuntaan. Pohjatietoina ovat Kansalaisen karttapaikka ja Oiva-tietokanta, joka on Ympäristöhallinnon eri hallintokuntien yhteispalvelu. Tässä on käytetty lähteinä myös vanhoja karttoja, joissa järven nimi voi olla eri kuin nykyään. Nämä nimet on esitetty lainausmerkeissä. Kuivatettujen järvien nimien vieressä on viite paikan koordinaatteihin. Linkkiä seuraamalla voi paikallistaa kuivatetun järven sijainnin esimerkiksi Karttapaikan palvelusta.[1][2]

Loimijoen uoma tai siihen laskevat joet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loimijoen uomassa Vännilän alapuolella vaikuttaa olleen järvi [sij. 1], joka on hävinnyt Loimijoen koskien perkauksissa.[3]

Punkalaitumenjoen valuma-alueella on jäljellä seitsemän luontaista järveä ja niiden lisäksi ihmisen toiminnasta syntyneitä lampia tai tekojärviä. Monet hävinneistä vesialtaista olivat joen koskien alaisia suvantoja, jotka ovat hävinneet joen perkauksissa. Joen uomassa sijaitsi myös pieni järvi, jonka läpi joki virtasi. Se sijaitsi nykyisen Punkalaitunen taajaman yläpuolella ja sen paikalla lukee nykyisissä kartoissa Kuparinjärviö [sij. 2]. Halkivahan kirkon lähellä sijaitsi vanhojen karttojen mukaan suurempi nimetön järvi. Sen paikalla lukee nykykartoissa Vaskiluodonsuo [sij. 3]. Vuonna 1856 laskuluvan saaneen Aukkojärven sijainti on sen sijaan tuntematon.[4]

Hanhijoella on suoritettu useita joen perkauksia, joista ensimmäiset Ruotsin vallan aikana vuonna 1794. Eräs perkaushakemus mainitsee järvenlaskun ja sillä on mahdollisesti tarkoitettu järveä tai lampea Hanhijoen alajuoksulla. Järvi on silloin todennäköisesti ollut nimeltään Hanhijärvi [sij. 4][5]. Täällä olevaa Järvensuota ei pidä sekoittaa Humppilan Järvensuohoon.[5][6][3]

Jänhijoella olevassa Kalsun laaksossa on voinut olla muinainen järvi [sij. 5].[7]

Kojonjoella Humppilassa on sijainnut järvi, jonka nimi oli Rautajärvi.[8] Sen kuivatus alkoi vuoden 1865 jälkeen. Useiden vaiheiden jälkeen työ saatiin lopulliseen päätökseen 1950-luvulla, kun koko järven pohja oli saatettu viljelyyn. Koijärvi päätettiin laskea 1890-luvulla. Työt jatkuivat vuoteen 1910 saakka, jolloin sen vedenpinta oli alentunut metrin verran.[8]

Pyhäjärven alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammelan Pyhäjärvi on Loimijoen pääjärvi. Vuosina 1821−1827 Loimijoen joen yläjuoksua perattiin voimakkaasti ja järven vedenpinta saatiin sen avulla alenemaan pari metriä. Koska Kuivajärvi on lähes samalla vedenkorkeudella Pyhjäjärven kanssa ja yhteydessä siihen Saarensalmen välityksellä, laski myös se yhtäpaljon. Vedenpintaa on alennettu tämänkin jälkeen vähän, viimeksi 1950-luvulla.

Torronsuon pohjoispuolella sijaitsee Talpianjärvi, jota laskettiin 1800-luvun loppupuolella, mutta koska tämän alapuolella sijainnut Kalliojärvi oli lähes Pyhäjärven korkeudella, voitiin molemmat vain laskea suoksi eikä niitä saatu viljelyn pariin. Myöhemmin Kalliojärvi kuivatettiin pelloksi, mutta se onnistui vasta kun vesialtaan syvimpään kohtaan sijoitettiin pumppuaseman ottoputki. Talpianjärvi on edelleen kuivattamatta ja se on liitetty hyvänä lintujärvenä mukaan Torronsuon kansallispuistoon.

Pyhäjärven etelärantaan laskevan Myllyojan latvoilla sijaitsee Kivilammi, jonka kuivattamisajankohtaa ei tiedetä tarkalleen.

Myllyjoen alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myllyjoki laskee Kuivajärveen sen pohjoispäähän. Myllyjoen valuma-alueella on muutama laskettu järvi. Lähelle Myllyjoen suistoa yhtyy siihen lännestä Alhonoja, joka on Mustialanlammin laskuoja. Mustialanlammi on laskettu ennen vuotta 1838, jolloin järvenlaskun vesijättömaat jaettiin osakkaiden kesken. Järveä on laskettu vielä tämänkin jälkeen. Myllyjoen keskusjärvi Pehkijärvi on myös ollut järvenlaskun kohteena. Vuonna 1836 suoritettiin järvenlaskussa syntyneiden maatumien jako yhdessä ylempänä olleen ja samaan aikaan lasketun Susikaslammin kanssa. Järvenlaskun tarkkaa ajankohtaa ei tunneta, mutta sen jäljiltä Susikaslammi muuttui luhtamaiseksi kosteikoksi.

Teuronjoen valuma-alueella, joka laskee Pehkijärveen sen itäosaan, on useita järvenlaskun kohteita. Joen lähdejärvi Rautijärvi ja sen alajuoksulla oleva Kuusilammi laskettiin vuoden 1862 luvansaannin jälkeen. Pinnanlaskut suoritettiin perkaamalla järvien välinen Pihonjoki ja Kuuslammista eteenpäin oleva Teuronjoen alkuosuus. Kyläsillanjoen perkaus vaikuttaa ilmeiseltä, koska Kylänlammi on aivan lasketun järven näköinen. Tähän on tarjoutunut tilaisuus vasta Rautijärven laskun jälkeen, jolloin on voitu syventää Kyläsillanjokea ja samalla hieman tyhjentää Kylänlammia.[9]

Sotkajärven laskemiseksi on anottu lupa vuonna 1857. Erään tarinan mukaan Sotkajärven laskun menettelystä oli syntynyt riita teurolaisten ja Saaren kartanonväen välille. Sen seurauksena Myllyharjun myllyn lasku-uoma tuhoutui liiallisen vedentuloon ja myllyn uoma syveni itsekseen. Harjun hiekka-ainesta joutui veden mukana Alaseen. Päällisen lasku-uoman syveneminen laski myös sitä. Vuoden 1884 Senatin kartaston ja nykykarttojen vertaulu osoittaa selvästi, että järvenlasku on Sotkajärvessä toteutunut ennen 1880-lukua. Myllyharjun uoman aleneminen on selvä tosiasia.[10][11][12][13]

Turpoonjoen valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmetynjoen valuma-alueella on kolme järveä, jotka vaikuttavat lasketuilta. Niistä ei ole saatavissa dokumentteja, mutta niiden rantaviiva kulki 1880-luvulla eri tavalla kuin nykykartoissa. Selvin tapaus on Iso-Ilmetty, jonka läpi Ilmetynjoki aikoinaan virtasi. Nykyään järvi on kutistunut ja joki virtaa luhtamaisen järven ohitse, eikä sen läpi, niin kuin se aiemmin teki. Kaksi muuta laskettua järveä sijaitsevat Pääjärveen laskevassa Järviniitunjoen valuma-alueella. Järvet ovat Myllyjärvi ja Pitkäjärvi, joiden rantaviiva, saaristo ja koko ovat hieman muuttuneet.

Turpoonjoen alueella sijaitsi Senaatin kartastossa Punilan kohdalla tien itäpuolellassa ollevassa painanteessa lampi [sij. 6], jota ei enää ole.[14]

Liesjärven vedenpintaa alennettiin 1900-luvun alkuvuosina reippaasti. Järven keskisyvyydeksi on jäänyt kolme metriä. Syy laskuun olivat tukinuiton järjestelyt.[15] Samasta syystä muutettiin Salkolanjärven laskuojaksi Taipaleen ylittäväksi Taipaleenojaksi. Tämän vaikutukset vedenpinnan korkeuteen ei tiedetä tarkkaan, mutta eräs seuraus oli Hullulammin pinnan aleneminen, kun sen läpi kaivettiin tukinuittoa varten laskuoja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Louekari, Sami: Hyödyn politiikka - Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoria 1720−1850. tutkielma. Turku: Turun yliopisto, 2013. ISBN 978-951-29-5472-8. verkkoversio (pdf).
  2. ↑ OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 10.3.2015.
  3. ↑ a b Laakso, Ville: Alastaro (Arkistoitu – Internet Archive), 2000
  4. ↑ Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, 1967, s.261
  5. ↑ a b Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, 1967, s.255
  6. ↑ Turun maakunta-arkiston hakemistosta (Arkistoitu – Internet Archive): Lemu - Loimaa (Arkistoitu – Internet Archive), Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto
  7. ↑ Pesonen, Petro: Mitä uutta Lounais-Hämeestä? Tuloksia vuosien 2001 - 2006 inventoinneista, Muinaistutkija, 2/2008, Suomen Arkeologinen Seura, ss. 19-32
  8. ↑ a b Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, 1967, s.263
  9. ↑ Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, 1967, s.264
  10. ↑ Joenhiisi: Kanajärven tuolla puolen, blogi historiaan, 2014
  11. ↑ Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, 1967, s.262
  12. ↑ Maanmittauslaitos: Senaatinkartasto: Kalvola (XIV 25) kartta (Arkistoitu – Internet Archive), 1884, Arkistolaitos
  13. ↑ Maanmittauslaitos: Senaatinkartasto: Tammela (XIII 25) kartta (Arkistoitu – Internet Archive), 1884, Arkistolaitos
  14. ↑ Maanmittauslaitos: Senaatinkartasto: Tammela (XII 25) kartta (Arkistoitu – Internet Archive), 1884, Arkistolaitos
  15. ↑ Metsähallitus: Liesjärven kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, 2009. Jyväskylä: Metsähallitus. C52. ISSN 1796-2943. Verkkoversio (pdf). Viitattu 11.4.2015. [vanhentunut linkki]

Kuivatettujen järvien sijainnit (sij.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Vännilänjärvi: 60°58.843′N, 22°52.018′E
  2. ↑ Kuparinjärviö: 61°5.762′N, 23°9.304′E
  3. ↑ Vaskiluodonsuo: 61°11.737′N, 23°19.208′E
  4. ↑ Järvensuo Hanhijoella: 60°58.489′N, 22°48.144′E
  5. ↑ Kalsun muinaisjärvi: 60°52.283′N, 23°32.901′E
  6. ↑ Paunilan tilan lampi: 60°44.539′N, 23°57.095′E
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Loimijoen_valuma-alueen_lasketut_järvet&oldid=21631655”