Siirry sisältöön

Liturginen musiikki

Wikipediasta

Liturginen musiikki on nykymuotoisen jumalanpalveluksen liturgian mukaista musiikkia. Ehtoollisjumalanpalveluksissa eli messuissa lauletaan virsien lisäksi liturgisia seurakunnan ja liturgin vuorotervehdyksiä, hymnejä ja joskus myös muuta musiikkia. Yleisiä laulettuja hymnejä ja rukouksia ovat Herra armahda, Kunnia, Kiittäkäämme, Me kiitämme, Pyhä ja Jumalan Karitsa. Muita messuissa esiintyviä musiikkityyppejä ovat muun muassa kuorolaulu ja psalmit. Nykyisin jumalanpalveluksissa voidaan käyttää urkujen lisäksi myös muita soittimia.[1] Viimeisten vuosikymmenien aikana käyttöön tulleet virret ja muut sävelmät eroavat usein paljon vanhemmista sävelmistä. Eri aikoina käyttöön otetut sävelmätyypit ovat herättäneet keskustelua kirkkomusiikin asiantuntijoiden joukossa.[2]

  1. Musiikki jumalanpalveluksissa Kirkkohallitus, Suomen evankelisluterilainen kirkko. Viitattu 13.1.2026.
  2. Pulli-Huomo, Anna: Liturginen musiikki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulutuskentällä Hymnologian ja liturgiikan seura. Viitattu 13.1.2026.