Lisa De Vanna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
De Vanna Perth Gloryn ottelussa vuonna 2012.

Lisa De Vanna (s. 14. marraskuuta 1984) on australialainen jalkapalloilija.

De Vanna pelasi Australian maajoukkueessa sadannen maaottelunsa kesäkuussa 2015.[1] Vuoden 2004 olympiakisoissa hän pelasi neljä ottelua ja teki maalin 1–2-tappioon päättyneessä puolivälieräottelussa Ruotsia vastaan. Kiinassa pelatuissa vuoden 2007 MM-kilpailuissa hän oli joukkueensa paras maalintekijä. Kaikissa kolmessa alkulohko-ottelussa hän tuli kentälle vasta ottelun puolivälissä mutta teki kaksi maalia Ghanaa ja yhden maalin Norjaa vastaan. Puolivälierässä Brasiliaa vastaan hän pelasi koko ottelun ja teki yhden maalin mutta Australia hävisi ottelun 2–3. Vuoden 2011 MM-kilpailuissa hän pelasi neljä ottelua ja teki voittomaalin alkulohko-ottelussa Päiväntasaajan Guineaa vastaan. Vuoden 2015 MM-kilpailuissa De Vanna pelasi viisi ottelua puolivälieriin yltäneessä joukkueessa ja teki alkulohkossa maalin Yhdysvaltoja ja Ruotsia vastaan.[2] Vuoden 2019 MM-kilpailuissa hän kahdessa alkulohko-ottelussa.[3]

De Vanna on vuoden 2019 MM-kilpailujen päättyessä pelannut 150 maaottelua ja tehnyt niissä ennätykselliset 47 maalia.[4]

De Vanna on kotimaansa seurojen lisäksi edustanut useita yhdysvaltalaisia ja ruotsalaisia seuroja. Vuodesta 2017 hän on pelannut Sydney FC:ssä.[5][6][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lisa De Vanna Football Federation Australia. Arkistoitu 6.7.2015. Viitattu 30.6.2015. (englanniksi)
  2. Lisa De Vanna FIFA. Arkistoitu 7.11.2012. Viitattu 30.6.2015. (englanniksi)
  3. Australia FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 8.6.2019. Viitattu 23.6.2019. (englanniksi)
  4. Lisa De Vanna FIFA. Arkistoitu 9.6.2019. Viitattu 23.6.2019. (englanniksi)
  5. Lisa De Vanna signs with Victory W-League 4.9.2014. Melbourne Victory. Arkistoitu 4.4.2015. Viitattu 30.6.2015. (englanniksi)
  6. Brookes, Christian: Lisa De Vanna interview: Matildas live wire shooting from the hip and playing from the heart 1.4.2013. Beats and Rhymes FC. Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)
  7. Matildas' star Lisa De Vanna joins Sydney FC for W-League campaign 3.10.2017. ESPN. Viitattu 9.6.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.